Sammatin salaisuudet, eli luolaseikkailu lohjalaisittain


28.-29.6.2019. Jos ajomatkaa kertyy A:sta 350 kilometriä, pisteessä B täytyy olla jotakin käymisen arvoista. Ja niinhän siellä olikin. Nimittäin jo keväällä Suomen Luolaseuraa oli lähestytty tiedustelulla, kuka voisi tulla opastamaan Lohjan Sammattiin luolaretkeä, ja nakki napsahti allekirjoittaneelle. Hyvä että napsahti, sillä Lohjalla on mm. yksi Suomen kuuluisimmista luolista, Torholan luola. Torholasta on kirjoitettu lukuisia retkikertomuksia,Jatka lukemista ”Sammatin salaisuudet, eli luolaseikkailu lohjalaisittain”

”Ei mikään väri oo toistans’ parempi eikä sävy toistans’ valjumpi” – myös harmaan sävyt voivat lumota


Äskettäin kotimaisessa mediassa uutisoitiin, miten vähän Lapissa on ollut lunta ja miten se on vaikuttanut ulkomaiseen turismiin Suomessa. Nyt tilanne pohjoisessa on jo parempi, ja etelämmäskin on jonkin verran saatu lunta, vaikkei missään tapauksessa yhtä paljon kuin esimerkiksi edellisenä vuonna tähän samaan aikaan. Sille, että lunta ei vain ole, ei mikään maa tai mikään matkailualueJatka lukemista ””Ei mikään väri oo toistans’ parempi eikä sävy toistans’ valjumpi” – myös harmaan sävyt voivat lumota”

”Ei yksi luolamies sotaa kaipaa” – seikkailu Rautalammin Sotamiestenluolalla


Vai oliko se niin että ”ei sota yhtä miestä kaipaa”? Oli miten oli, mutta digitaaliseksi väännettyä Nimiarkistoa selatessani halusin katsoa, mitä paikkoja arkistossa on Rautalammilta, ja nimenomaan mitä luolapaikkoja. Koska onhan se niin, että joku tetsaa metsässä teerien perässä, toinen sinkoilee sienien jäljestä, mutta minähän etsin luolia. Ja halaan puita, jos siltä tuntuu. Olenko siisJatka lukemista ””Ei yksi luolamies sotaa kaipaa” – seikkailu Rautalammin Sotamiestenluolalla”