Aihearkisto: luonto ja hyvinvointi

Mikäpä rauhoittaisi sielun paremmin kuin melonta


Auringon kimallus. Tuulenvireessä väräjävä vedenpinta. Isolumpeen valkoinen lyhty. Tumman vuorenrinteen juurella tyventä. Täydellisen hiljaisuuden rikkoo vain melan ajoittainen loiskahdus. Elämä on tässä.

Monenlaisia juttuja voi ihminen rauhoittuakseen tehdä. Eräs parhaimmista on omasta mielestäni liikkuminen vesillä. Vaikka olen metsässäkin kuin kerrassaan kirkossa, ehkä vielä astetta korkeammalle nousee kokemus rauhallisesta lipumisesta kanootissa pienellä erämaisella lammella.

Vielä toistaiseksi ei ole ollut varaa hankkia omaa vesikulkuneuvoa, ja sen ainoankin myin jo vuosia sitten että olisin voinut rakentaa perijättärelle leikkimökin. Ehkä se kuitenkin hommuuttaa ensi kesäksi tuollaisen avokanootin, sillä jotenkin pidän siitä enemmän kuin soutuveneestä – vaikka puolensahan silläkin on.

Onneksi sain mahdollisuuden lainata kanoottia kesän ajaksi, ja onhan se ollut käytössä aina kun vain mahdollista. Melontakaudenhan olisi voinut käynnistää toki heti, kun jäät lähtivät ja jatkaa sitä sinne asti, kun (tai jos) ne taas tulevat, mutta aika kesäkuun alusta elokuun puoleenväliin on sekin parempi kuin ei mitään.

Mikä on paras: lampi, järvi, joki, koski, avomeri?

Jaa-a, sanopa se. Meitähän on vanhan sanonnan mukaan moneen junaan – ja osa mahtuu kanoottiinkin. Siitä syystä myös mielipiteitä ”oikeasta” melontapaikasta ja -tavasta lienee yhtä paljon kuin on melojia. Joillekin melomisesta ei kannata edes puhua, ellei mainitse samassa yhteydessä kohisevaa koskea tai aavaa järven- tai merenselkää. Ja ihan oikeasti melonnasta jotakin tietävien lisäksi löytyy koko joukko oman elämänsä eksperttejä, joilta löytyy neuvoja niin melomisen tekniikkaan kun muihinkin asioihin ihan kysymättä.

Itselleni melomiseksi kelpaa melottavaksi tarkoitetun vesikulkuneuvon kuljettaminen melaa käyttäen. Tekniikka voi olla sieltä, missä jalat ja selkä kohtaavat ja mela väärin kädessä, mutta voidaanhan antaa miehen pitää melastaan kiinni kuten lystää. Ajan kanssa taito karttuu ja Turkka opettaa.

Samaten minulle riittää vesielementiksi ainakin toistaiseksi syrjäinen metsälampi, jolla lillutellessa pääsen heittämällä – tai pikemminkin melomalla – oman mukavuusalueeni ytimeen ja flow-tilaan. Tai miksi sitä kukakin tahtoo sanoa. Lampi on zen.

Mitä myöhäisemmäksi ilta ehtii, sitä tyynemmäksi lammen pinta käy. Ainakin hyvin usein. Silloin on mielestäni paras hetki lähteä vesille, vaikka mikä muukin ajankohta sopii oikein mainiosti. Joka välissä ei ole tarpeen edes meloa, vaan voi antaa kanootin olla ihan paikallaan tai antaa sen hakea oman suuntansa. Vähän niinkuin melojansakin.

Kun lammelle vielä laskeutuu yksinäinen kuikka tai joutsen, ja miksipä ei useampia, niin mitä muuta voisi kaivata. Eipä kerrassaan mitään. Jos ihmisen saa tyyneyden tilaan ja onnelliseksi näin yksinkertaisilla asioilla, kaikki muu paitsi navigointi on turhaa.

”What sets a canoeing expedition apart is that it purifies you more rapidly and inescapably than any other travel. Travel a thousand miles by train and you are a brute; pedal five hundred on a bicycle and you remain basically a bourgeois; paddle a hundred in a canoe and you are already a child of nature.”

— Pierre Elliott Trudeau

Mainokset

Tampereella tehdään arvokasta tutkimusta luonnon hyvinvointivaikutuksista


Huomasin netistä taannoin mielenkiintoisen ilmoituksen, jossa etsittiin osallistujia kävelytutkimukseen. Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan toteuttama ja Koneen Säätiön rahoittama tutkimus on kaksivuotinen (2016–2017). Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko luonnossa liikkumisella ja siellä tehtävillä aistiharjoitteilla tarkkaavaisuutta, hyvinvointia ja elpymistä parantavia vaikutuksia.

Kävelytutkimus käynnistyi siis jo vuonna 2016, jolloin kaikkiaan 150 tutkimukseen vapaaehtoisesti osallistunutta koehenkilöä kävelivät touko- ja syyskuun välisenä aikana Ikaalisten kylpylän läheisyydessä sijaitsevan Voimapolun. Tänä vuonna 2017 kävelytutkimuksen kenttäosuus toteutetaan vastaavasti Tampereella sijaitsevan Hatanpään arboretumin alueella.

Koska luonnon terveysvaikutukset ja niiden tutkiminen kiinnostavat itseäni kovasti, päätin ilmoittautua tutkimukseen ja tein varta vasten reissun Tampereelle nääs. Tutkimuksen ollessa kesken en valitettavasti voi kertoa sen yksityiskohdista tarkemmin, mutta pääpiirteittäin käytännön toteutus menee seuraavasti.

Kokonaiskestoltaan kahdesta kahteen ja puoleen tuntiin kestävän testin aikana vapaaehtoiset koehenkilöt saavat tehdä tietokoneella mm. mielialaa ja keskittymiskykyä mittaavia tehtäviä. Koehenkilöiltä otetaan myös sylkinäyte ja heille puetaan sykemittari, joka tallentaa syketiedot koko testin ajan. Tehtävien jälkeen seuraa kävelyvaihe, joka tehdään tänä vuonna siis Hatanpään arboretumin puistoalueella. Kävelyn aikana suoritetaan useita rastitehtäviä, joissa apuvälineenä käytetään älypuhelinsovellusta.

Kävelyn kesto on noin tunti, ja kävelyn jälkeen palataan takaisin tutkimustiloihin, joissa otetaan jälleen sylkinäyte ja tehdään vastaavanlaiset tehtävät kuin ennen kävelyä. Kaikista näytteistä, syketiedoista, paikkatiedoista ja testivastauksista koostuvasta tiedosta tutkijat voivat päätellä, millä tavalla kävely ja tietoisuusharjoitteet ovat vaikuttaneet koehenkilöihin, eli minkälaisia fysiologisia ja psyykkisiä muutoksia on mahdollisesti tapahtunut ja onko esimerkiksi koehenkilöiden tarkkaavaisuus parantunut.

Kyllähän kävely luonnon helmassa rentouttaa

Keskiviikkopäivälle oli lisäkseni ilmoittautunut yksi vapaaehtoinen, joten ruuhkaa Hatanpäässä ei meistä syntynyt. Sitä vastoin arboretumin alueella oli muuten väkeä kuin Vilkkilässä kissoja huolimatta erittäin vaihtelevasta säästä.

Hatanpään kartanon edustalla olevalla kentällä on vain osa kaikkiaan 200 eri ruusulajikkeesta.

Seuraten älypuhelimessa näkyvää karttaa ja sillä GPS-paikannuksen perusteella liikkuvaa täppää, joka näytti kulloisenkin sijaintini, kävelin rauhalliseen tahtiin rastilta toiselle ja tein puhelimen näytölle plävähtäneet tehtävät numerojärjestyksessä. Hatanpään puistoalue on mahtavan kokoinen (taitaa olla lähemmäs 20 hehtaaria kaikkinensa) ja kerrassaan upea.

Sadettakin saatiin, mutta ei tutkimuskävelyn aikana.

 

Itse asiassa kolmesta eri puistosta koostuvalla alueella kiertelisi vaikka kuinka kauan, mutta tutkimuksen osalta noin tunnissa ei hirveästi ehdi jäädä kukkia haistelemaan niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikaan.

”Wake up and smell the roses!” on kehotus, jonka voi hyvin toteuttaa Hatanpään puiston ruusutarhassa.

 

Senpä vuoksi paljastan tässä, että otin varaslähdön hommaan kiertämällä perheen kanssa puiston jo aamupäivällä kaikessa rauhassa, jolloin pääsin niin katselemaan kuin myös haistelemaan uskomattoman monipuolisia kukkaistutuksia ja tutustumaan erilaisiin puu- ja pensaslajeihin.

Hatanpään kartanossa järjestetään mm. erilaisia tapahtumia ja juhlia, kuten häitä. Kartanon lähistöltä löytyy myös linnamainen huvila.

 

Silloin, kun on riittävästi aikaa, kukkien haisteluun puistossa onkin oivat mahdollisuudet, sillä esimerkiksi ruusuja on kaupungin sivuston tietojen mukaan jopa 200 erilaista lajiketta! Puiston alueelta löytyy myös tunnelmallinen pikku Kahvila Arboretum. Aamupäivällä ennen tutkimuskävelyä oli aivan pakko poiketa sielläkin sateensuojaan sekä kaffelle.

Tutkimuksen ohjeissa muuten sanotaan, että noin 1,5 tuntia ennen tutkimusta ei paranisi juoda kofeiinipitoisia juomia kuten kahvia, mutta käytiin sumppendeeroksella sen verran aikaisin, että ei ollut sitä ongelmaa. Eli sykkeet eivät olleet tapissa ainakaan kahvin takia.

Kävelytutkimuksen kävelyreitin pituus on noin neljä kilometriä, joten siinä saa varsin hyvän käsityksen puiston koosta.

 

Onpa kyse sitten tieteellisiin tarkoituksiin suunnatusta liikkumisesta tai oma-aloitteisesta sellaisesta, kierros luonnossa tekee poikkeuksetta hyvää monella tavalla. Verrattuna esimerkiksi haja-asutusalueen metsäympäristöön kaupunkipuistoalue on tietysti erilainen mm. äänimaailmaltaan. Korpien kätköissä ei välttämättä kuule aina edes lintujen ääniä, eikä tyynellä säällä metsäkään humise.

Arboretumin alueella ääniä vastaavasti oli monenlaisia: aaltojen kohina ja liplatus, lehtipuiden havina, ihmisten äänet, puutarhakoneiden pärinä – hoidetaanhan puistossa nurmikoitakin huolella. Siihen, miten ympäristöämme havainnoimme, on äänillä yhtä lailla tärkeä vaikutus kuin sillä, mitä näemme tai haistamme.

Pysähdy kuuntelemaan vaikka puron solinaa.

 

Hyviä harjoitteita

Kävelytutkimukseen valitut harjoitukset kunkin rastin kohdalla saivat hyvin kiinnittämään huomion erilaisiin asioihin luonnossa, joita ei välttämättä ”omin neuvoin” liikkumalla tule havainnoineeksi, ellei sitten tarkoituksella niin tee. Siksi voi olla hyvä totutella havainnoimaan ympäristöään tarkemmin, jolloin luonnossa liikkumisesta voi saada paljon enemmän hyötyä, kun pääsee ikään kuin pintaa syvemmälle.

Kuvittele vaikka olevasi lokinpoikanen: miten kokisit luonnon ja ympäristösi, jos olisit lintu? Mitä ajattelisit? Mitä tekisit ja mihin menisit?

 

Puistossa suoritetun kävelyn vertailuksi voisin mielelläni tehdä vastaavanlaisen reissun jossakin kansallispuistossa. Viime vuonna Ikaalisissa edellisen testiryhmän kiertämä Voimapolku voisi olla myös mielenkiintoista kiertää. Sellainen rajoite vuoden 2017 kävelyssä kuitenkin on, että aiemmin Ikaalisissa olleet eivät voi osallistua Tampereen-kävelyyn.

Oma Voimapolku tai Metsäkävely?

Suomessa on jo useita Voimapolkuja (ks. esim Suomen Mielenterveysseuran julkaisu) ja muitakin vastaavanlaisia reittejä löytyy. Lisäksi on mahdollista osallistua mm. metsäkylpyretkille, joita itsekin olen kouluttautunut pitämään. Tällaisilla retkillä tehdään mm. erilaisia aisti- ja tietoisuusharjoituksia sekä myös voimaannuttavia ja rentouttavia harjoituksia, jotka yhdessä ympäröivän luonnon ”sisäänrakennettujen” hyvää tekevien ominaisuuksien kanssa lievittävät tutkitusti stressiä, laskevat sykettä, kohottavat mielialaa sekä jopa tehostavat kehon omien puolustusmekanismien toimintaa.

Hatanpään puistoalueella voit oppia myös tunnistamaan erilaisia kasveja, mikä ei ole huono juttu sekään.

 

Tällaisiin tutkimuksiin kannattaa osallistua

Viime vuonna kävelytutkimukseen otti siis osaa 150 henkeä, ja tutkijoiden tavoitteena olisi saada vastaava määrä täyteen tänäkin vuonna. Tähän mennessä osallistuneita on lähemmäs 90, joten lisääkin mahtuu. Jotta otanta olisi mahdollisimman edustava, mukaan tulisi saada osallistujia monipuolisesti. Tutkijoiden mukaan enemmistö tutkimushenkilöistä on kuitenkin tähän mennessä ollut keski-ikäisiä naisia, joten meitä miehiä varmaankin kaivattaisiin joukkoon lisää – kannattaisihan meidänkin omaan terveyteemme vaikuttaviin asioihin kiinnittää huomiota.

Osallistuminenhan ei maksa mitään, on täysin vapaaehtoista, ja palkkioksi saapi vielä elokuvalipun. Myöskään erityistä kuntoa ei vaadita, kunhan pystyy tuon nelisen kilsaa käppäilemään omaan tahtiinsa ilman kiirettä.

Itse osallistuin niin pelkästä mielenkiinnosta aihetta kohtaan kuin mahdollisuudesta vierailla hienossa puistossa sekä ulkoilla viihtyisässä luontoympäristössä, mistä luulisin olevan pelkästään hyötyä niin fyysiselle kuin psyykkiselle hyvinvoinnille.

Esimerkiksi näkökulman vaihtaminen saattaa tuottaa uudenlaisia aistimuksia. Luontoa voi havainnoida vaikkapa maanpinnan tasolta.

 

Kaikesta huolimatta, vaikka Hatanpään puistoalueella käveleminen oli rentouttavaa, kuten missä tahansa kauniissa puistoissa, huomasin silti kaipaavani ihan perinteiseen kangasmetsään, johon pääsen aivan vaikka takaoveltani. Samaten käyminen vaikka Etelä-Konneveden kansallispuistossa tai missä tahansa paikassa, jossa ei välttämättä kuule kuin oman äänensä (eikä sitäkään, jos on hiljaa paikallaan), sopii silti rauhoittumiseen ja rentoutumiseen ainakin itselleni paremmin.

Jos kuitenkin pääsee edes hetkeksi irti arjesta ja kaupungin melusta vaikka läheiseen puistoon ja pystyy viettämään siellä aikaa ainakin puoli tuntia – joka monen tutkimuksen mukaan on ”vähimmäisvaatimus” – huomaa varmasti suotuisat vaikutukset omassa hyvinvoinnissaan ja kehossaan hyvässä lykyssä jopa ensimmäisellä kerralla. Ja mitä useammin pystyy luontoympäristössä liikkumaan, sitä enemmän hyötyä siitä on monella tavalla.

Luonto hoitaa ihmistä kuin äiti lastaan.

Ensin tutkitaan ja sitten hut…analysoidaan tulokset

Tampereen yliopiston kävelytutkimus päättynee kenttätutkimusten osalta viimeistään syyskuussa, jonka jälkeen alkaa armoton datan järsiminen. Tutkimuksen tuloksia voitaneen odottaa joskus ensi vuoden puolella, ja ne tullaan tutkija Tytti Pasasen mukaan julkaisemaan alan tieteellisissä julkaisuissa, jonka jälkeen niistä voinen jopa minä jotakin blogissani kirjoittaa.

Sitä ennen toivon, että tutkijat saavat kokoon riittävästi osanottajia myös tämän vuoden osuuteen ja että tutkimusaineistosta nousee esiin mielenkiintoisia huomioita metsäkävelyjen vaikutuksesta ihmisiin. Lopputulostahan tässä vaiheessa ei tiedä vielä kukaan, joten nähtäväksi jää.

Tampereen yliopiston psykologian oppiaineeseen kuuluvassa projektissa työskentelevät projektin johtaja, professori Kalevi Korpela (kalevi.korpela[at]uta.fi), tutkija FM Tytti Pasanen (tytti.pasanen[at]uta.fi) ja tutkimusassistentti PsK Pia Jussila (jussila.pia.m[at]student.uta.fi).

Jatka lukemista Tampereella tehdään arvokasta tutkimusta luonnon hyvinvointivaikutuksista

Arktinen tuulahdus Nuuksiosta


Kyllä tämä maailma on mennyt kummalliseksi. Eivät ole toukokuutkaan entisiään: ”lämmintä” on vain pari astetta ja lunta tulee sankasti kuin keskitalvella konsaan. Paitsi ei sitä oikein niinkään kovasti ole tullut koskaan männä talvena niin kuin tänä aamuna, ettei eteensä meinannut nähdä. Eli täällä sitä ollaan siis Etelä-Suomessa, Nuuksion kansallispuistossa.

Kuten aiemmin kertoilin, täällä on meneillään metsäänuppoutumisen ohjaajakoulutus, joka on tänään puolessa välissä.

Herää pahvi!

Kellonryökäle herätti minut jo lauantaiaamuna kahdelta, sillä matkaan oli päästävä hyvissä ajoin. Ajoreitin valinta oli tarkoituksellinen, koska halusin välttää kehätien härdellin. Sen vuoksi matkan pituus ja matka-aika olivat pidemmät kuin olisivat navikeikarin suosittelemina olleet.

Perillä olin noin puoli yhdeksältä, joten taukoineen yhdensuuntainen matka oli ihan riittävän mittainen. Tosin heti yhdeksältä päästiinkin asiaan ja koulutuksen pariin kansallispuiston alueella.

Pata Kattilaa soimaa

Metsäänuppoutumisen ohjaajakoulutuksen ”tukikohtana” toimii käytännössä koko koulutusviikon ajan Nuuksion Kattila, joka on yksi varmaankin suosituimmista patikoiden lähtö- ja taukopaikoista, mitä parkkialueella olevien autojen määrästä ainakin voisi päätellä. Moni vaikuttaa tulleen paikalle vain istumaan tulilla ja nauttimaan eväistä, mutta hyvä niinkin.

Kattilan avointa nähtävästi entistä laidunmaata. Vain lampaat puuttuvat.

Me hilppasimme läheisille kukkuloille vetämään päivän ja koulutuksen ensimmäiset harjoitteet. Lauantai olikin vissiin sitten toukokuun lämpimin päivä, lähemmäs 20 astetta tarjoiltiin. Lieneeköhän ollut koko ”kesän” lämpimin sitten myös…hohh…

Nuuksio on todella kallioinen paikka.

Kattilasta lähtee kivoja pikku reittejä sinne tänne, ja niiltä poikkesimme aina syrjään rauhallisille kallioille (joita nimittäin täällä riittää) harjoituksiin.

Tunnit pitkiä on koska kelloni seisoo

Metsäänuppoutumisen ohjaajakoulutus on aika tiivistä settiä, sillä päivä alkaa klo 9 ja päättyy klo 18. Ilman säävarausta. Välissä on tosin puolentoista tunnin ruokailu- ja lepotauko, mikä on kyllä todella tarpeen. Lauantaista maanantaihin olemme käyneet läpi käytännön harjoitteita ja metsäänuppoutumisretken sanallista ohjaustapaa.

Taivastalon Jarko Taivasmaa kertomassa metsäänuppoutumisen menetelmästä.

Kolmiosainen metsäänuppoutuminen käydään läpi uudestaan ja uudestaan pienemmissä pätkissä ja hieman isommissakin, jotta homma menisi lihasmuistiin asti. Kuten sanotaan, kertaus on opintojen äiti – ja niin tässäkin tapauksessa. Eri asia sitten, että onko meikäläisen kupoli niin kovaa tekoa, että meneekö sittenkään päähän kuin Hankkijan lippis.

Toinen koulutuspäivä. Kuvassa Markus Jokinen.

Väliäkö hällä

Tiistaina – eli tätä kirjoitettaessa – on välipäivä. Kukin opiskelija saapi tehdä sitä mitä itse tekee, ja keskiviikkona uppoudutaan taas asian ytimeen. Lepo onkin paikallaan, mutta onneksi unta ei tarvitse pitkään pyytää, kun koulutuspäivän päätteeksi illalla päänsä tyynyyn kallistaa.

Kallistamisesta tulikin mieleeni, että kyllä Luontokeskus Haltiassa on kallista. Anteeksi kovasti, mutta mielestäni (vaikka se ei tähän blogiin nyt varsinaisesti kuulukaan), hinnoissa näyttää olevan kyllä melkoinen kohdelisä. Lounas 18 €(!) ja esim. rinkulimunkki 3,50

Niinhän sitä sanotaan että hullu ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa. Yhden munkin ostin, mutta vertailun vuoksi tänään käydessäni Järvenperässä K-marketissa siellä oli hinta reikämakkeelle 0,99€, joten repikäähän siitä.

Ehkäpä se kannattavuus olisi kannattavaa vielä vaikka vähän hintoja himmailisivatkin tuossa luontokeskuksella, kun väkeä kuitenkin käy. Jo vuonna 2014 kävijämäärät olivat siellä 150 000 paikkeilla vuodessa, joten hyvät on kahvileipienkin katteet. Nöyrin mielipiteeni tämä on siis.

Käki kukkuu siellä ja kevät on

Eilissä päivänä, eli epäloogisesti näin päin, tuumailin iltasella lähteä kuvaamaan auringonlaskua Solvallan Urheiluopiston kupeesta lähtevän Maahisenkierroksen varrella olevalta näköalapaikalta. Iltakahdeksan jälkeen alkoi jo olla hämärää, mutta hiljaista.

Mitä metsän terveysvaikutuksiin tulee, mainitsinkin aiemmassa blogikirjoituksessani, että tutkimusten mukaan metsästä haihtuvat tervehdyttävät yhdisteet ovat voimakkaimmillaan juuri aamulla ja illalla. Iltasella metsän tuoksu olikin aivan toisenlainen, ja ainakin itse haistan sen huomattavasti paremmin kuin keskellä päivää.

Laulurastas (Turdus philomelos) oli vaihteeksi iäneti.

Itse asiassa metsäänuppoutumisessa yksi osio käsittelee juuri metsän ja luonnon aistimista eri aisteilla, kuten hajuaistilla. Kysymykseen ”Voitko haistaa olevasi nyt metsässä” vastaisin siis ehdottomasti kyllä, varsinkin siis juuri illalla auringon laskun aikoihin. Samaten jotenkin äänet tuntuvat kuuluvan voimakkaammin, ja yleensä päiväsaikaan etenkin lintujen laulu häviää muuhun äänimaailmaan.

Käki (Cuculus canorus) kukkui ensimmäistä kertaa ainakin minun korviini jossakin kauempana. Mahtaa silläkin olla munat jäässä tällä säällä, jos vain on jo alkanut munintatouhunsa. Toukokuussahan sitä pitäisi aloittaa.

Punarintakin (Erithacus rubecula) lauloi niin kauniisti kuusen latvassa, mutta sain siitä videolle vain lähinnä ääntä, eikä kuvakaappauksesta juuri selvää saa muuta kuin mikä lintu on kyseessä. Pitäisihän sen eräopasopiskelijan jo tietysti heittämällä äänestä (linkki videotiedostoon, jossa on vain ääni) tunnistaa.

Kuvattu videolle täydellä zoomilla (300 mm) arviolta äänen suuntaan. En itse asiassa nähnyt koko lintua hämärässä kuin vasta editoidessa. Linnun edessä se perinteinen puunoksa.

Aurinko laskee sun selkäsi taa

Näköalapaikalle päästyäni huomasin, että aurinko oli niinsanotusti takakädessä että näköalatasanteelta siitä ei juuri kummoista otosta saanut. Eipä siinä mitään, kaunistahan oli muutenkin.

NUUKSIO-8860.jpg
Näissä maisemissa on jotakin Kolimaista. Mutta Koli on Koli ja tämä on Nuuksio.

Sinänsä jännä, että vaikka Nuuksio on yksi Suomen suosituimmista (esim. 2015 yli 340 000 käyntiä) kansallispuistoista, tuolla kallioilla sai olla ihan omassa rauhassa eikä ketään näkynyt eikä kuulunut missään. Ainoastaan tuulen ja lintujen äänet olivat läsnä.

NUUKSIO-8869
Miten eräässä Suomen vilkkaimmista kansallispuistoistakin voi olla näin rauhallista?

Ei laisinkaan haitannut katsella maisemia ja kuunnella sekä haistella luontoa yksin. Keskiviikkona sitä tehdään taas porukalla, ja toivottavasti seuraavaan blogipäivitykseen voi laittaa allekirjoitukseksi ”metsäänuppoutumisen ohjaaja”.

NUUKSIO-8833

Tähän loppuun vielä linkki pieneen rauhoittavaan videoon täältä Nuuksion puolelta.

 

 

Uppoa metsään – löydä luonto ja itsesi


Enää noin viikko, ja sitten suuntaan peltilehmän selässä kohti Etelä-Suomea ja Nuuksion kansallispuistoa. Siinäkin mielessä poikkeuksellinen blogikirjoitus, että tämä tulee nyt ennen kuin mitään on tapahtunut. Tai tapahtuuhan sitä koko ajan, nimittäin valmistautumista.

En ole menossa Nuuksioon vaeltamaan, vaan oppimaan uutta. Taivastalo-niminen taho järjestää 6.-12. toukokuuta kansallipuiston maisemissa metsään uppoutumisen koulutuksen. Koulutuksen sanotaan ammentavan vaikutteita niin mindfulnessista, kehontietoisuusharjoituksista, meditaatiosta kuin itämaisesta chi kungista.

Aihe kiinnostaa siksi, että olen hölpöttänyt silloin tällöin metsäkylvyistä ja metsäterapiasta tässä omassa blogissani, ja siksi, että voisin ehkä saada jotakin lisäarvoa käynnissä oleviin erä- ja luonto-oppaan opintoihini. Tietysti tarkoituksena olisi saada tarjota ihmisille jatkossa terapeuttisia metsäkylpyretkiä, joissa yhtenä elementtinä tai ohjaavana voimana olisi juuri em. metsään uppoutuminen.

Metsäänuppoutumisen kolme vaihetta – paluu juurille?

Tässä yhteydessä en aio edes yrittää antaa sellaista käsitystä, että tietäisin täysin, mistä puhun. Sen sijaan esittelen lyhyesti, miten Taivastalon koulutuksessa metsäänuppoutuminen käsitetään ja mitä siinä tehdään. Jos tässä kuvauksessa on jotakin pielessä, ammattilaiset kyllä varmasti älähtävät.

  1. vaihe – omaan kehoon ja kehon aistimuksiin tutustuminen. Tässä vaiheessa tehdään niin taputtelu- kuin hengitysharjoituksia. Oma keho käydään läpi ylhäältä alas puolelta toiselle kehon energia- ja akupisteet ja -kanavat huomioiden. Tunnistetaan, miltä koskettaminen ja taputtelu kehon eri osiin tuntuu ja minkälaisia aistimuksia se herättää. Aktivoidaan omaa läsnäolon tunnetta hetkessä ja paikassa. Hengitys tapahtuu koko ajan, ja hengitysharjoituksilla lisätään läsnäolon tunnetta sekä pyritään ”hengittämään koko keholla”.Jo tässä vaiheessa tulevat esiin luonto- ja metsäympäristön hyväätekevät voimat. Eli, kun puista ja kasveista erittyy hyödyllisiä yhdisteitä, koko kroppa vastaanottaa niitä sisäisesti ja ulkoisesti.
  2. vaihe – metsän ja luonnon aistiminen. Nyt otetaan sitten oikein isolla haukulla vastaan kaikkea, mitä metsä ja luonto meille antaa. Eli aistitaan niin näkö-, kuulo-, haju- kuin kosketusaistillamme. Katsotaan kaunista luontoa ja sen yksityiskohtia, kuunnellaan luonnon ääniä: tuulen huminaa, lehtien havinaa, lintujen laulua, veden liplatusta – aivan kaikkea. Nautitaan auringosta ja otetaan siitä voimaa, koska sitähän aurinko nimenomaan tuottaa.
  3. vaihe – varsinainen metsään uppoutuminen. Viimeisessä vaiheessa annetaan itsemme rentoutua ja tehdään rentoutusharjoitukset. Aivan lopuksi vaivumme unohdukseen. Eli unohdamme ajan, paikan, tilan, itsemme – jotta löytäisimme viimeksi mainitun taas uudelleen. Samalla olemme löytäneet myös luonnon ja metsän. Asiat, joista olemme saattaneet olla jo liian pitkään tai kokonaan erossa syystä tai toisesta.

Uudesta osaamisesta henkistä ja fyysistä pääomaa

Toivoa siis sopii, että tuleva koulutus klaarataan, varsinkin kun siihen täytyy rahallisesti investoida. Tosin huomattavasti kalliimpi metsäkylpyohjaajan koulutus olisi ollut tarjolla myös touko-kesäkuun taitteessa Ranskassa. Se olisi ollut kansainvälinen kurssi, mutta siihen ei lompsa taipunut, josko tähänkään. Mutta toivottavasti investointi maksaa itsensä takaisin – ainakin vähintään henkisen ja fyysisen terveyden kohenemisena, kun noita harjoituksia tahkoaa luonnossa.

Metsäänuppoutumisretkiä siis on luvassa joko alkuperäisen kaltaisella konseptilla tai sovellettuna – tai molempia. Hommaa on kuitenkin testattava (olettaen siis että kurssi tulee läpäistyä) ennen kuin siitä tehdään kaupallinen tuote. Parhaassa tapauksessa jo tulevana kesänä.

Mutta ei tipahdeta ennen kuin nuolaistaan, eli käydäänhän se kurssi ensin ja katsotaan sitten! Stay tuned!

 

Parasta aikaa metsässä


Jauhetaan taas sitä metsän terveysvaikutusasiaa. Lueskelin nyt ihan ajatuksella melko tuoretta metsälääketieteeseen liittyvää professori Qing Li’n toimittamaa artikkelisarjaa nimeltä Forest Medicine – Public Health in the 21st Century, ja sen 3. lukua, jossa japanilaiset tutkijat Tatsuro Ohira ja Naoyuki Matsui olivat selvittäneet mm. minkälaisia haihtuvia yhdisteitä metsän puut tuottavat ja milloin.

Tärkeimpiä haihtuvia yhdisteitä havu- ja lehtimetsissä olivat löydösten mukaan alfa-pineeni ja isopreeni, jotka kuuluvat laajaan terpeenien ryhmään. Koska en sen kummemmin kemiaa taida ja kemianopettajan mukaan parempi kun en niihin aineisiin koskekaan, mieluummin kerron yleisellä tasolla, mitä noista luonnon tuoksuista tutkimuksessa muuta sanottiin.

FOREST_20160502_130223

Ohiran ja Matsuin tutkimuksessa selvisi, että havumetsille ominaisemman alfa-pineenin pitoisuudet olivat suurimmillaan yöaikaan, kun taas lehtimetsien isopreeniarvot olivat päivisin koholla.

Muun muassa em. yhdisteitä pidetään niin sanottuina fytonsideina, joiden sanotaan olevan luonnon omia bakteerientappajia ja jotka toimivat kasvien kehittäminä suojamekanismeina erilaisia kasvitauteja ja tuholaisia vastaan. Ihmisiin fytonsidien sanotaan vaikuttavan samaan tapaan, eli tuhoavan haitallisia bakteereja ja pitävän terveyttä yllä.

Lehtipuuvaltaisissa metsissä isopreenin erittyminen oli tutkimustulosten perusteella erityisen voimakasta silloin, kun ilmankosteus oli suurimmillaan, kuten vaikkapa juuri sateen jälkeen. Mittalaitteiden antamien selkeiden lukemien ohella kukin voi itsekin todeta metsän tuoksuvan voimakkaasti tietynlaiselta, kun nuuhkii ilmaa nimenomaan silloin.

FOREST_IMG_1489

Yksi parhaista ajankohdista suunnata metsään ottamaan oikein aimo annos sen terveyttä edistäviä aineksia olisikin siis sopivasti sateen osuessa kohdalle.

Havupuuvaltaisissa metsissä luonto on tuoksuvimmillaan ja alfa-pineenin erittyminen voimakkaita tutkimuksen mukaan ilta-aikaan ja keskiyön seutuvilla tai hetkellisesti aikaisin aamulla, kun aamu-usva vielä lipuu hiljalleen metsien, peltojen ja järvien poikki. Eikä kyseinen aika muutenkaan liene hassumpi nauttia luonnosta ja rauhasta ennen kuin luontokappaleet taas heräävät uuteen päivään.

FOREST

Luonnollisesti terveydellekin edullisten haihtuvien yhdisteiden määrä on suurempi syvemmällä metsässä ja lähellä maan pintaa kuin metsän reuna-alueilla ja korkeammalla puustossa.

Näinpä voisin summata, että kun menee joko juuri ennen puolta yötä tai niin sanotusti aamusta ”ennen sianpierua” keskelle metsää sateen vasta tauottua, voi melkein takuuvarmasti saada suurimman mahdollisen annoksen luonnon terveysvaikutteisia ilmassa leijailevia eteerisiä tuoksuja. Mutta muuhunkin aikaan sinne sopii mennä.

Jatka lukemista Parasta aikaa metsässä

Metsäterapiassa on mahdollisuus


Näin uskoo sisätautilääkäri, metsäterapian ja -lääketieteen innokas tutkija tohtori Fumio Hirano-Takemura, joka on suurena Suomen-ystävänä tehnyt jo useita vierailuja maahamme ja ottanut osaa erilaisiin aiheeseen liittyviin hankkeisiin viime vuosina. Sain häneltä pienen kirjoituksen, jonka julkaisen tässä artikkelissa hänen luvallaan suurimmaksi osaksi alkuperäisen kaltaisena pienin korjauksin, jotka toivottavasti olen tehnyt oikein.

Valitettavasti tähän hätään en onnistunut saamaan Fumiolta juttuun henkilökuvaa, joten toivottavasti kiinnitätte huomionne pikemminkin kuvan maisemaan. Myös muut kuvituskuvat ovat ottamiani, ja olenkin pyrkinyt toisintamaan Fumion kirjoituksessa olleet kuvien sisällön mahdollisimman uskollisesti. Kirjoituksen tekstin on kääntänyt japanista suomeksi Tero Jalkanen.

Esittelyssä Metsä hyvinvointimatkailun kohteena -hanke

Saatteeksi – metsäterapia, Suomi ja minä

Olen ammatiltani sisätautilääkäri. Maaliskuussa 2007 liityin Japanin hygieniayhdistyksen alaisuuteen perustettuun Metsälääketieteen tutkimusseuraan, jonka tarkoituksena on edistää metsäterapian, metsälääketieteen, metsähoitojen sekä metsäkylpyjen (em. lyh. metsäterapia) suosiota ja levinneisyyttä varteenotettavana hoitomenetelmänä, sekä niihin liittyvää opetusta ja tutkimusta keski- ja ylemmänasteen koulutuksessa.

Tutustuttuani metsäterapiaan kiinnostuin välittömästi metsien ja järvien maana tunnetusta Suomesta. Olin kuullut että metsäterapiaa sekä siihen liittyvää tutkimusta harjoitetaan mm. Saksassa, Etelä-Koreassa ja Japanissa, mutta ajattelin että Suomesta löytyisi epäilemättä runsaasti metsäterapian kannalta oleellisia luonnonresursseja. Suunnittelin tekeväni tutkimusta suomalaisten ajatuksista metsään liittyen, sekä keinoista joilla metsää voitaisiin hyödyntää terveyden edistämisessä, ja niinpä aloitin suomen kielen opinnot lokakuussa 2007.

Ilmoitettuani suomalaiselle ystävälleni tulevasta osallistumisestani vuoden 2011 lokakuussa järjestettyyn Sustainable tourism -konferenssiin Savonlinnassa, kutsuttiin minut Metsä hyvinvointimatkailun kohteena -hankkeen avaavaan luentotilaisuuteen, jossa pidin esitelmän japanilaiseen metsäterapiaan liittyen. Lisäksi pääsin tutustumaan hankkeessa hyödynnettävään metsään paikan päällä. Näin ollen haluaisin seuraavaksi esitellä kyseistä hanketta.

Metsä hyvinvointimatkailun kohteena -hankkeesta

Vuoden 2011 kesäkuussa alkanut hanke päättyi vuonna 2013. Yhteistyötahoina toimivat Itä-Suomen yliopiston aikuiskoulutuskeskus, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Mekrijärven tutkimusasema, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, sekä matkatoimisto Karelia Expert.

Hankkeen kolme päätavoitetta olivat: 1. luoda palveluita tuottava verkosto, 2. tehdä tutkimusta japanilaisten turistien keskuudessa siitä, miten suomalaisesta metsäterveysturismista voitaisiin tehdä houkuttelevampaa, 3. luoda pohja terveysturismille, joka on sidoksissa metsän hyödyntämiseen. Potentiaalisena kohderyhmänä olivat luonnosta sekä terveytensä ylläpidosta kiinnostuneet matkailijat Euroopasta, Japanista ja Venäjältä. Hankkeen rahoituksesta vastasi pääosin Euroopan Unioni, joka tuki hanketta 256 000 eurolla.

Hankkeen toteutuspaikasta

Hankkeen toteutuspaikkana oli Ilomantsin kunta. Matka tähän Venäjän rajanaapurikuntaan taittuu autolla Joensuusta noin tunnissa. Ilomantsi on laajojen metsien peittämä.

Pääsin tutustumaan hankkeen toteutuspaikkana toimivaan Petkeljärven kansallispuiston metsään, joka sijaitsee Ilomantsin keskustasta noin puolen tunnin automatkan päässä. Vierailu tapahtui tiistaina 18. lokakuuta 2011 paikallista aikaa klo 10 aamupäivällä. Kyseinen päivä oli pilvinen ja vastasi hyvin kyseisen vuodenajan paikallista ilmastoa. Päivälämpötila oli 5 plusasteen paikkeilla ja näin ollen hieman keskimääräistä korkeampi. Metsän keskellä sijaitsevista rakennuksista huoltokeskuksen yhteyteen oli rakennettu useita huoneita yöpymistä varten.

Kävellessäni metsän keskellä huomasin että japanilaisiin metsiin verrattuna metsän siimeksessä oli hyvin valoisaa. Puulajisto koostui lähinnä havupuista, joista mänty ja kuusi olivat yleisimmin edustettuina.

_MG_6559
Tämä metsä kasvaa Keski-Suomessa, mutta myös siinä näkyvät valtapuumme. Kuvituskuva.

Suomessa on verrattain vähän puulajeja, ja matkan aikana tulinkin nähneeksi runsaasti koivuja ja mäntyjä. Puiden rungoissa saattaa kuitenkin kasvaa sieniä, oksissa naavaa, maassa marjoja jne.

THERAPY_KUVA3_IMG_7261
Suomalaista terveysruokaa käden ulottuvilla. Kuvituskuva.

Monimuotoisuutta siis riittää, mikä teki samoilusta mielenkiintoisen ja miellyttävän kokemuksen. Erityisesti Suomelle tyypillisen metsäisen järvimaiseman muodostama ainutlaatuinen maisema oli mieltärauhoittava.

THERAPY_DSC_0402
Kuva Etelä-Konneveden kansallispuistosta lokakuulta 2015. Kuvituskuva.

Noin 45 minuutin kävelyn jälkeen saavuimme levähdyspaikalle, jonne pysähdyimme nauttimaan herkullisen välipalan.

THERAPY_ILONEN HAUKI
Tämän herkullisen annoksen on valmistanut Eräruokapalvelu Ilonen Hauki Konnevedeltä paikallisesta kalasta. Kuvituskuva.

 

Lopuksi – Metsäterapian kehittämiseksi

Suomessa pyritään alueelliseen kehitykseen hyödyntämällä metsiä ihmisten terveyden sekä turismin edistämisessä unohtamatta kuitenkaan luonnonsuojelua. Tämä muistuttaa mielestäni hyvin paljon japanilaista metsäterapiaa.

Tästä hankkeesta voidaan varmasti ottaa oppia Japanin metsäterapian tulevaisuutta suunnitellessa. Esimerkiksi ulkomailta saapuvien matkailijoiden houkutteleminen olisi epäilemättä mahdollista myös Japanissa.

Meidän olisi aika myöntää itsellemme ettei laajojen metsien siunaamia maita ole kovinkaan useita. Levittämällä metsäterapian ilosanomaa kaikille maailman 7 miljardille ihmiselle voisimme saada vierailijoita ympäri maailmaa ja edistää heidän fyysistä ja henkistä terveyttään sekä parantaa asioita yhteiskunnalliselta kantilta. Lisäksi toiminnan seurauksena metsäterapiaa harjoittava alue hyötyisi taloudellisesti ja elinkeinoelämä piristyisi. Turismista seuraava ihmisten liikkuminen on myös kenties sidoksissa maailmanrauhan edistymiseen.

Metsäterapia kätkee sisälleen maailman tulevaisuuden kannalta suuria mahdollisuuksia joiden uudelleen löytämiseksi tulee Japanin ja Suomen yhdistää voimansa ja edetä päättäväisin askelin.

kirj. Tri Fumio Hirano-Takemura

Jälkiruoaksi omaa pohdintaani

Metsäterapiassa ja metsien hyvinvointikäytössä on siis mahdollisuuksia vaikka mihin niin terveydellisesti kuin matkailullisesti. On hienoa, että asiaa tutkitaan, hankkeita syntyy ja toteutuu ja entistä useampi aiheesta kiinnostuu. Hienoa on myös, jos ja kun matkailua pystytään kehittämään ja metsien tarjontaa pystytään tuotteistamaan kestävä kehitys huomioon ottaen.

Seuraavassa kirjoituksessani tulen palaamaan aiheeseen omilla näkökulmillani, sillä mm. aiemman Hengitä terveyttä itsellesi metsästä -kirjoitukseni aikaansaama kommentti kaivannee seikkaperäisempää pohdintaa omassa artikkelissaan, koska metsien oletettavasti kiihtyvä talouskäyttö ja hyvinvointi- ja matkailukäyttö sekä metsien monimuotoisuuden säilyttämisen intressit eivät välttämättä kohtaa ja voivat olla hyvinkin suurissa ristiriidoissa keskenään tulevaisuudessa, mitä en todellakaan toivoisi.

Samalla tulen ottamaan kantaa siihen, mitä pitää mielestäni ottaa huomioon silloin, kun rakennetaan kansainvälistä matkailuyhteistyötä ja pyritään houkuttelemaan matkailijoita maista, joiden kulttuuri poikkeaa tyystin omastamme. Koskapa olen hyvinkin pitkälti tietämätön kaikesta mahdollisesta matkailuliiketoiminnasta kulttuurieroihin, niin kannanottoni tulevat olemaan lähinnä mutu-tasoa, jolloin ne voi huoletta ampua alas ja korvata tanakoilla faktoilla.

Siihen saakka täältä kisastudiosta näkemiin ja kuulemiin!

Mikko Lemmetti