Kuvitelkaapa, jos ajaisitte sohjossa autoa, jossa on kesärenkaat ja perässä väärin (yli)kuormattu peräkärry. Sellaiselta voisin arvella, että venekuskista tuntui ohjatessaan yhteysalusta Kasnäsin satamasta Rosalan viikinkikylän kautta Bengtskärin majakalle.
Mutta ennen kuin päästään pohjoismaiden korkeimmalle majakalle, poiketaan tuhatkunta vuotta taaksepäin ajassa rautakauden lopun tunnelmiin viikinkiaikaa kuvastavassa Rosalan viikinkikylässä. Kylän sanotaan olevan rekonstruktio aidosta kyseisen aikakauden viikinkikylästä, ja sinne järjestetään kesäisin risteilyjä, jotka lähtevät Kasnäsin satamasta.
Risteilyvieraille on Rosalassa järjestetty maistuva keittolounas jälkiruokakahveineen sekä opastettu esittely kylästä. Myös omatoimisesti voi liikkua, ja kannattaakin, sillä päärakennuksen eli päällikön talon lisäksi alueella on monta muutakin rakennusta ja jopa luonnollisen kokoinen viikinkilaiva.
Lounas tarjoiltiin upeassa päällikön talossa, jossa kynttilöiden ja pienistä ikkunoista tuleva valo luo mystisen tunnelman. Päällikön talon sisustus mukailee aikakauden kuvastoa, ja viikinkiajalle ominaisissa vaatteissa kiertävä henkilökunta tekee kokemuksesta sitäkin autenttisemman.
Siitä olin tyytyväinen, että henkilökunta ei vetänyt mitään teatteriroolia asiakaspalvelussa, kuten eräässä viikinkiravintolaketjussa. Teatteriesitykset mm. viikinkitaisteluineen ovat sitten asia erikseen, ja niitä järjestetään viikinkipäivien aikaan.
Päällikön talossa on iso tulisija keskellä lattiaa, mutta oli hyvä, että siinä ei palanut kuin kynttilöitä. Päivä oli nimittäin tarpeeksi kuuma muutenkin. Sisällä talossa ei ollut onneksi läheskään niin kuuma kuin olisi voinut kuvitella.
Ulkona on suuri piha, jota reunustavat erilaiset viikinkiajalle tyypilliset ulkorakennukset. Yksi niistä on kauppapaikan kopio, jossa on esillä erilaisia muinoin kaupan olleita tavaroita ja ruokatarvikkeita, kuten ilmakuivattua sianpotkaa ja kalaa.
Rosalan viikinkikylässä on tietysti paljon muutakin nähtävää. Siksi oli hyvä, että aikaa oli varattu suhteellisen paljon lounaankin jälkeen omaehtoiseen kiertelyyn. Pidempäänkin paikassa olisimme viihtyneet, mutta matkamme täytyi jatkua kohti Bengtskärin majakkaa. Onneksi emme kohdanneet monen merimiehen (tai -naisen) kohtaloa matkalla majakalle, mutta läheltä meinasi pitää…
”Meripoikki meit varjelkkon daevas!”
Kuten tiedetään, Saaristomeren saaristossa voi äkkinäiselle tulla äitiä ikävä, sillä karikkoinen ja haastava merialue on muinoinkin vaatinut useamman uhrin. Nykyisin onneksi tarkat merikartat, navigointivälineet ja merkityt väylät auttavat merenkulkijoita, mutta meri elää edelleen omaa elämäänsä. Joskus se on rauhallinen, mutta toisinaan se muistuttaa, että tekniikasta ja muustakin modernista apuvälineestä huolimatta kunnon merimiestaitoja ei päihitä mikään.
Tarkistin tuuli- ja säätiedot Kasnäsistä ja Bengtskäristä, ja ellen ihan väärin muista, keskituulen nopeudeksi oli sääennusteessa kerrottu n. 10 metriä sekunnissa. Se varmaankin piti paremmin kuin hyvin paikkansa, sillä siinä missä meri oli suhteellisen suotuisalla päällä vielä matkalla Kasnäsistä Rosalaan, saimmekin sitten niin sanotusti jännitystä koko rahan edestä (ja takaa) Rosala–Bengtskär-välillä.
Meri oli nimittäin valkoisenaan vaahtopäistä, joita tuppaa syntymään silloin, kun tuulen nopeus on navakkaa, eli 8–13 m/s. Siitä kovempi tuuli on jo kovaa tuulta, ja myrskyä sitten kun tuulee yli 20 metriä sekunnissa. Myrskyähän ensimmäisenä reissupäivänämme 18.7. ei toki ollut, mutta ihan räyhäkkää oli menomatka Bengtskäriin, sillä sinne ei ajeta ihan miten sattuu, vaan väylällä olisi pysyttävä ettei pamahda kiville. Veneen ohjaaminen pahan tuntuisessa tuulessa ja aallokossa olikin yllättävän kova urakka nuorelle kipparille, joka tosiaan sai veivata ruoria hauikset punaisina ja seurata navigointilaitteiston näyttöä herkeämättä.
Parhaimmillaan mentiin ihan kunnon loikilla, ja katselinkin ympärilleni, josko jollakin pyrkisi aamupala aallonharjalle. Mutta matkustajilla taisi olla kokemusta merillä olosta, sillä yhtään kaurapuurohaukotusta en nähnyt. Pieni jänskäkakka taisi kuitenkin joillakin tulla, mutta kukaan ei sitä tietenkään yleisesti myöntänyt.
Aivan viimeiset metrit mentiin sitten tyyliin käsijarrukäännöksellä. Kuski tokaisi juuri ennen rantaan pääsyä, että ”me ei välttämättä päästä maihin, sillä tuohon kapeaan salmeen pitäisi vene saada sattumaan”. Venelaituri sijaitsee nimittäin sellaisessa kapeikossa, josta itse en välttämättä menisi edes tyynemmälläkään säällä, saati sitten semmoisella, jossa sivuaalto painaa juuri kohti rantakallioita. Vaan pääsimme ehjinä ja hengissä perille.
Eipähän sitä oikein osannut kunnolla pelätä, sillä jos tarkoitus olisi ollut kohdata määränsä pää juuri tällä reissulla, niin sittenhän se olisi varmaan ollut niin. Toteamus ”tee ikimuistoinen matka majakkasaarelle” kyllä pitää paikkansa. Veneen kippari kuului toteavan jollekin puhelimessa ankkuroinni jälkeen, että ”De va lite spännande”…
Lohdutusta ”kärsimykseen” ja helpotusta helteeseen
Bengtskäristä on kirjoitettu niin monta juttua, että ehkä ei kannata samoja jaarituksia toistaa tässä blogissa, mutta onhan se hieno paikka ja hieno majakka historioineen kaikkineen. Paikasta on tehty mm. kirja ja video nimeltään Bengtskär – majakka, koti ja taistelutanner. Kirja on lukemisen ja video katsomisen arvoinen. Myös YLE:n Elävässä arkistossa on pieni lyhytfilmi majakasta, julkaistu vuonna 1999.
Hienon näköinen majakka ja mahtavat merimaisemat rantaan iskevine tyrskyineen ja tuulen sekä veden siloittamine kallioineen veivät kuitenkin nopeasti ajatukset muualle hetki sitten uhkaavalta vaikuttaneesta tilanteesta.
Bengtskärin majakalla vierailee vuosittain reilusti toistakymmentätuhatta kävijää, mikä on mielestäni aika paljon tämän kokoiselle paikalle. Meidänkin vierailumme aikaan kierreportaissa ja lyhtyhuoneessa oli jatkuva tungos. Tuskinpa tuo trafiikki siitä mihinkään laantuu, sillä yhtä aikaa saaressa voi olla useampikin turistiryhmä kerralla.
Majakalla on myös kaksi kahviota, yksi alakerrassa ja toinen ylemmässä kerroksessa. Niistä saa mm. kahvia ja virvokkeita sekä leivonnaisia. Kyllähän se jäätelö ja limppari ynnä muut virvoitusjuomat kauppansa näkyivät tekevän. Bengtskäristä voi lähettää myös majakkapostia – moni laittaakin majakalta juuri postikortin matkaan.
Tornitouhua
Miksipä mennä Bengtskäriin, ellei kävisi myös majakan tornissa? Sehän kuuluu toki asiaan. Vielä jokin aika sitten oli tilanne, jolloin en olisi kavunnut minkäänlaiseen torniin, mutta metsämeditaatiosta löytyi apu siihenkin vaivaan. Eli nykyään ei juuri puntti tutise, jos pitää johonkin ylös kiivetä. Ehkä enemmän ottaa reisiin ja hengityseläimiin, sillä ylös lyhtyhuoneeseen on yli 250 askelmaa kaikkinensa.
Matkalla ylös nähdään ikkunasyvennyksistä, miten paksut seinät majakkatornissa on ja minkälaista esineistöä ja eläimistöä Bengtskärissä on ollut ja on edelleen. Esimerkiksi haahkoja saarella pesii todella runsaasti; yhtenäkin vuonna havaittuja pesiä oli yli 300, ja pesintämäärät vaikuttavat vain kasvavan.
Kun betoniportaat päättyvät, seuraa pieni ylätasanne. Siitä nousevat vielä yhdet teräsrappuset itse lyhtyhuoneeseen. Lyhtyhuone on kaksitasoinen, ja ylimmältä tasolta näkyykin sitten viimein mahtava merimaisema (tosin melko likaisen lasin takaa).
Majakan ollessa toiminnassa sen valo kantautui parhaimmillaan tietojen mukaan n. 40 kilometrin päähän. Silloin majakka eli vasta ensimmäisiä vuosiaan; sehän on rakennettu jo vuonna 1906. Alkuun majakan valo oli petrolitoiminen ja käytännössä samanlainen kuin varsinkin vanhemman sukupolven eräilijöille tutut polttonestekäyttöiset valaisimet Tilley tai Petromax, jossa on hehkusukka. Sitä käyttäneet muistavat varmasti, miten kirkas valo kyseisenlaisesta valaisimesta saadaan. Sittemmin majakan valo on toiminut niin sähköllä, kaasulla kuin taas sähköllä.
Majakasta olisi voinut mielellään katsella maisemia pidempäänkin ja varsinkin eri vuorokaudenaikana. Valitettavasti torniin ei voi jäädä käkkimään kovin pitkäksi aikaa, jotta muutkin vierailijat pääsevät ihastelemaan näkymiä.
Kohti Naantalia
Hörppäsimme vielä limpparit majakkarakennuksen toisen kerroksen kahviossa ja kirjoitimme postikortin. Sitten olikin jo melkein aika palata alukseen ja kohti Kasnäsiä. Menomatka oli onneksi vähemmän jännittävä, vaikka meri alkoikin pomputtaa venettä saman tien sen irrottua laiturista.
Takaisin päin ajettiin vielä Rosalan kautta ja jätettiin eräs matkustaja kyydistä – ihan matkustajan omasta pyynnöstä siis. Meri oli jo hieman rauhallisempi, ja hyvä niin, sillä tulomatkalla veneessä pomppivat niin matkustajat kuin majakkasaaren kahvilaan nähtävästi menossa olleet pullatkin.
Kesälomaroadtripimme jatkui siis Kasnäsistä Naantaliin ja sieltä seuraavana päivänä Merikarvialle. Mutta se onkin toisen jutun paikka se.
