Siis hä? Otsikon pitäisi käsitykseni mukaan tarkoittaa suomeksi ”metsästys ja kalastus”, mutta laitoinpa sen piruuttani venäjäksi. Miksi? No lukaiskaapa seuraava horina, jospa se siitä selviää!
Konnevedellä tapahtuu pitkälti koko viikon ja on tapahtunut jo aiemminkin, sillä kylillä on pyörinyt koko joukko itäisen naapurimaamme matkailualan ihmisiä aina matkanjärjestäjistä venäläisen eräaiheisen tv-kanavan kuvausryhmään saakka.
Itseäni homma koskettaa sikäli, että tuo viimeksi mainittu eli kuvausryhmä oli viime lauantaina asiakkaana. Lauantaina 26.8. oli Suomen Luonnon päivä, jonka eri tapahtumiin Konnevedellä ja Rautalammilla kuvausryhmäkin osallistui, mm. kansallispuistossa.
Jos en ole muistanut aiemmin kertoa, niin opiskelen parhaillaan erä- ja luonto-oppaaksi, ja minua pyydettiin ystävällisesti kehittämään jonkinlaista ohjelmaa kyseiselle viiden hengen ryhmälle.
Metsästys ja kalastus edellä ei kuitenkaan menty, vaikka pääteemana se venäläisvierailla onkin ollut. Alueen oikeat eräyrittäjät ovat esitelleet omia palvelujaan ja käyttäneet kuvausryhmää ja heidän mukanaan olevia kahta palkintomatkalaista nuotanvedossa, uistelemassa ja vaikka missä. Ja syöneetkin vieraat ovat kaikenlaisia herkkuloita.
Hyvin suunniteltu on puoliksi jouduttu miettimään uudestaan
Vaikka lauantain ohjelman arvioitu alkamisaika oli vasta 16.30, tekemistä tuntui riittävän järjestävälle elimelle eli allekirjoittaneelle reilusti sitä aiemmin. Kävin jo aiemmin viikolla tekemässä maastotiedustelua, jotta olisin voinut suunnitella mahdollisesti patikoitavan reitin ja nähdä, mistä pääsee ja mistä ei.
Venäläisseurue majoittui Konneveden Leskelänkylällä Hinkkalan lomamökeillä. Hinkkalan tila ja lomamökit ovat aivan Etelä-Konnevesi-järven rantamilla ja kansallispuistosta kivenheiton päässä. Ajatuksenani oli kävelyttää vieraat tilan pihasta ”poikkimain” viereisen Hinkkalanlahden toisella puolella olevalle Myllymäelle, josta tilakin näkyy ja jossa on hienoja lahopuita sekä lohkareikkoa. Vaan ajatukseksi se jäi, sillä maasto ei ollut riittävän helppokulkuista asiakkaille.
Puskissa meni pari tuntia, mutta siellä välähti edes sen verran, että jospa korvattaisiin kävely maastopyörillä ajolla, ja nimenomaan fatbikeillä eli läskipyörillä. Eipä onnistunut sekään, sillä olisin saanut pyöriä vuokralle vasta myöhään lauantai-iltapäivällä ja ne olisi pitänyt hakea Jyväskylästä asti.
Hätä ei ollut kuitenkaan tämän näköinen, sillä varapolttimokin syttyi: kysynpä potkupyöriä eli kickbikejä lainaan Kapeenkoskelta. Tämä naula veti, ja sovinkin pyörien haun lauantaiksi puolenpäivän jälkeen. Potkupyörilläkin päästäisiin hyvin noin 1,5 kilometrin matka hiekkatietä myöten tavoitteeseen.
Opiskelupaikastani sain vastaavasti lainaan julmetun monta metriä paksua köyttä, jonka viritin hyvissä ajoin idyllisen joen mutkaan seikkailuhenkistä vesistönylitystä varten. Joen yli olisi tosin päässyt melkeinpä kenkiään kastelematta muutenkin, mutta alueella ei ollut mitään kuohuvampaa koskea tarjolla siihen hätään, joten oli tultava toimeen sillä, mitä oli.
Köysiradan jälkeen ohjelmassa piti olla jousiammuntaa ja lopuksi kotaruokailu kahveineen päivineen. Miten sitten kävikään?
Sadetta, sadetta ja sadetta – ja satunnainen sateenkaari
Lauantaipäivänä vettä saatiin sillä lailla tarpeeksi, että herkempää olisi saattanut alkaa nyppimään. Onneksi kyse oli pikemminkin sadekuuroista kuin jatkuvasta sateesta, mutta kuurojen välillä ei ollut aina kovin pitkää taukoa. Joka tapauksessa iltapäivän ohjelma käynnistyi klo 17 ja vaihtorahat päälle.
Koska venäläisryhmä oli pääasiassa kuvausryhmä, oli tärkeää, että he saavat riittävästi kuvamateriaalia. Kuvattiin monesta kulmasta, useammalla kameralla ja, kuten filminteossa yleensäkin, kohtauksia saatettiin kuvata ihan eri järjestyksessä, missä ne lopullisessa versiossa sitten ovat.
Kuvaajat istahtivat käytännön syistä Hinkkalan mönkijän kyytiin, jolla sitten oli kätevä kuvata liikkeessä, kun muu porukka lähti tunkkaamaan potkupyörillä kohti määränpäätä. Pahaksi onneksi ei satu nyt olemaan kuvia siitä potkimistapahtumasta, mutta jos/kun niitä jostakin saan, päivitän sitten vaikka tätä juttua tai kirjoitan uuden.
Mutta, onpahan äkilliselle melkoinen koitos liikkua tavalla, jolla ei yleensä tule liikuttua! Potkupyörällä päästely nimittäin nostaa ihan huolella sykettä uusiin lukemiin, ja varsinkin takareidet sekä pakarazzit puskevat hapoille suhteellisen nopeasti. Jos siis on peräkontissa klappia, potkupyöräilyllä sen saa kätevästi pois!
Vieraat kävivät rohkeasti potkupyörien puikkoihin, ja minäkin yritin parhaani mukaan puskea menemään, etten ihan viimeiseksi olisi jäänyt.
Päästyämme Hinkkalanlahden toiselle puolelle siirryimme köysiseikkailun pariin. Myös tässä vaiheessa sopivien kuvakulmien etsiminen otti oman aikansa.
Se, mikä ei köysihomman jälkeen toteutunut, oli kiipeäminen Myllymäelle. Tosin se ei ollut välttämätöntäkään. Kuvausryhmä halusi saada kuvattua vielä jousiammuntaa ennen kuin tulisi liian pimeää.
Tähän aikaan vuodesta alkaa valo olla kortilla jo kahdeksan jälkeen illalla, vaikka siihen oli vielä aikaa. Siksipä takaisin tilalle ja kohti kotaa, jonka lähistöllä oli tarkoitus ampua jousella. Kodalle tosin mentiin helposti autoilla.
Konsertto yhdelle jouselle ja kahdeksalle nuolelle
Jousiammunta näyttää olevan yksi yksinkertaisimmista tavoista saada ihmiset innostumaan uuden kokeilemisesta, jos siis laji ei ole heille ennestään tuttu. Yksi innokkaimmista taisi olla kuvausryhmän ykkösjehu, joka rohkeasti tarttui jouseen ja alkoi pienen opastuksen jälkeen lopsia nuolia menemään.
Vaikka alkuun nuolia meni enemmän taulusta ohi kuin tauluun, alkoi pian sihti olla kohdallaan, ja kun ammuntamatkaa lyhennettiin, rupesi tuloksiakin tulemaan.
Hinkkalan isäntä Olli-Pekka Jalkanen oli ollut koko päivän avuliaasti mukana niin tavaroiden kuin ihmistenkin kuljetuksessa, ja hän myös oli ystävällisesti käynyt laittamassa tulet kodalle aiemmin, jotta kahvinkeittoon ei olisi mennyt liian pitkä aika. Alkoihan hämärä jo hiipiä ympäristöön.
Jätin vieraat Olli-Pekan, Rautalammin-Konneveden luontomatkailun koordinointihankkeen projektipäällikkö Rositsa Bliznakovan ja tulkkina toimineen Julia Käpin asiantunteviin käsiin ja siirryin kodalle valmistelemaan ruokailua ja kahvitusta. Tunnelmallisessa kodassa oli kahvivesi jo kiehunut, joten ei muuta kuin porot aitaukseen ja kahvi hautumaan.
Lähiruoka kunniaan!
Yhtenä tavoitteena matkailijoiden suhteen alueella on ollut tuoda esille laadukasta lähiruoan tuotantoa ja paikallisesti tehtyä ruokaa. Sitä tukiakseni olin hankkinut konnevetiseltä Juonolan tilalta herkullisia grillimakkaroita, jotka ovat vain yksi tilan lihatuotteista. Itse olin tehnyt niin ikään yllättävän hyvää tyrni-mustikkamehua sekä lähimetsistä kerätyistä mustikoista (joista mehukin oli tehty) valmistettua mustikkakukkoa pieniin annoskuppeihin. Salaatit olin tosin ostanut kaupasta.
Yksi eräopaskoulutuksessa painotetuista asioista on ekologisuus ja kestävä kehitys. Esimerkiksi jätteen määrää tulisi pyrkiä vähentämään ja kierrättämään mahdollisuuksien mukaan. Vaihtoehtoina perinteisille kertakäyttöastioille voi käyttää esimerkiksi pesunkestäviä ja monikäyttöisiä Kupilkan astioita tai sitten vaikkapa luonnollisia ruokapäreitä tai muista uusiutuvista raaka-aineista valmistettuja tuotteita.
Koska minulla ei vielä ole kattavaa Kupilka-astiavalikoimaa, päädyin jo aiemmin hankkimaan bambusta – jota tosin toistaiseksi ei Suomessa kasva – tehtyjä lautasia ja aterimia, jotka voi käytön jälkeen polttaa, eikä jätettä synny.
Mustikkakukon kanssa oli vaniljakastiketta ja niin ikään itse tehtyä kuusenkerkkäsiirappia. Aika moni vieraista halusi teetä kahvin sijasta, niinpä sitä tarjottiin. Ilta oli pimentynyt jo kodan ulkopuolella, joten kuvaukset oli siltä illalta lopetettava. Tosin vieraatkin alkoivat olla jo väsyneitä, joten veimme heidät mökilleen. Kiitin mukavasta päivästä ja seurasta, minkä jälkeen palasin takaisin keräilemään varusteita ja siivoilemaan jälkiä.
Auton valokeilassa tepasteli lehtokurppa jos toinenkin, eivätkä ne meinanneet lähteä edes alta pois ennen kuin melkein jäivät alle. Onneksi sentään sitten pyrähtivät lentoon.
Pitkää päivää
”Jo” kello 12 alkanut päivä oli vierähtänyt iltaan, ja viisarit näyttivät lähemmäs 22:a. Olin sentään sen verran älynnyt, että olin ottanut otsalampun mukaan, sillä muuten ei liikkumisesta ja tavaroiden kuskaamisesta olisi tullut mitään. Eivät ole yöt enää valkeat.
Lumoniten 1 000 lumenin valotehon turvin näkyvyys oli vähintäänkin riittävä. Sehän on kuin olisi auton valot päässä. Kodassa oli tuli jo sammunut ja sali tummunut. Kamppeet kasaan ja autolle. Vielä potkupyörien nosto takaisin kärryyn ja sitten kotiin. Kello oli 22.30, kun kotimatka alkoi.
Vaikka päivä oli ollut pitkä, ja sekä alkuvalmisteluihin ja loppuroudauksiin meni niihinkin oma aikansa varsinaisen ohjelma-ajan lisäksi, missään vaiheessa ei alkanut tympiä. Päinvastoin, päivä oli tähän mennessä yksi mielenkiintoisimmista, joita eräoppaaksi opiskeluun jollakin tavalla voi liittää.
Kielitaitoani – jos sitä sellaiseksi edes voi kutsua – en päässyt käyttämään, sillä suurin osa kommunikaatiosta hoitui tulkin välityksellä. Toivottavasti vieraille jäi suuhun hyvä maku illasta niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti. Kyllähän sitä tämmöistä tekisi uudestaankin!
Kiitokset niin vieraille kuin muille mukana olleille, Hinkkalan tilan väelle, Juonolalle, Kapeenkoskelle jne! Erityiskiitos Rossille, että sain käyttää jutussa ottamiasi kuvia!
