Aihearkisto: matkailu

Охота и рыбалка Konnevedellä


Siis hä? Otsikon pitäisi käsitykseni mukaan tarkoittaa suomeksi ”metsästys ja kalastus”, mutta laitoinpa sen piruuttani venäjäksi. Miksi? No lukaiskaapa seuraava horina, jospa se siitä selviää!

Konnevedellä tapahtuu pitkälti koko viikon ja on tapahtunut jo aiemminkin, sillä kylillä on pyörinyt koko joukko itäisen naapurimaamme matkailualan ihmisiä aina matkanjärjestäjistä venäläisen eräaiheisen tv-kanavan kuvausryhmään saakka.

Itseäni homma koskettaa sikäli, että tuo viimeksi mainittu eli kuvausryhmä oli viime lauantaina asiakkaana. Lauantaina 26.8. oli Suomen Luonnon päivä, jonka eri tapahtumiin Konnevedellä ja Rautalammilla kuvausryhmäkin osallistui, mm. kansallispuistossa.

Jos en ole muistanut aiemmin kertoa, niin opiskelen parhaillaan erä- ja luonto-oppaaksi, ja minua pyydettiin ystävällisesti kehittämään jonkinlaista ohjelmaa kyseiselle viiden hengen ryhmälle.

Metsästys ja kalastus edellä ei kuitenkaan menty, vaikka pääteemana se venäläisvierailla onkin ollut. Alueen oikeat eräyrittäjät ovat esitelleet omia palvelujaan ja käyttäneet kuvausryhmää ja heidän mukanaan olevia kahta palkintomatkalaista nuotanvedossa, uistelemassa ja vaikka missä. Ja syöneetkin vieraat ovat kaikenlaisia herkkuloita.

Hyvin suunniteltu on puoliksi jouduttu miettimään uudestaan

Vaikka lauantain ohjelman arvioitu alkamisaika oli vasta 16.30, tekemistä tuntui riittävän järjestävälle elimelle eli allekirjoittaneelle reilusti sitä aiemmin. Kävin jo aiemmin viikolla tekemässä maastotiedustelua, jotta olisin voinut suunnitella mahdollisesti patikoitavan reitin ja nähdä, mistä pääsee ja mistä ei.

Venäläisseurue majoittui Konneveden Leskelänkylällä Hinkkalan lomamökeillä. Hinkkalan tila ja lomamökit ovat aivan Etelä-Konnevesi-järven rantamilla ja kansallispuistosta kivenheiton päässä. Ajatuksenani oli kävelyttää vieraat tilan pihasta ”poikkimain” viereisen Hinkkalanlahden toisella puolella olevalle Myllymäelle, josta tilakin näkyy ja jossa on hienoja lahopuita sekä lohkareikkoa. Vaan ajatukseksi se jäi, sillä maasto ei ollut riittävän helppokulkuista asiakkaille.

Myllymäen päältä on ihan tolkun näkymät. Menneiden myrskyjen jälkiäkin maastossa vielä on.

Puskissa meni pari tuntia, mutta siellä välähti edes sen verran, että jospa korvattaisiin kävely maastopyörillä ajolla, ja nimenomaan fatbikeillä eli läskipyörillä. Eipä onnistunut sekään, sillä olisin saanut pyöriä vuokralle vasta myöhään lauantai-iltapäivällä ja ne olisi pitänyt hakea Jyväskylästä asti.

Hätä ei ollut kuitenkaan tämän näköinen, sillä varapolttimokin syttyi: kysynpä potkupyöriä eli kickbikejä lainaan Kapeenkoskelta.  Tämä naula veti, ja sovinkin pyörien haun lauantaiksi puolenpäivän jälkeen. Potkupyörilläkin päästäisiin hyvin noin 1,5 kilometrin matka hiekkatietä myöten tavoitteeseen.

Aika juvelia menopelejä nuo potkupyörät.

Opiskelupaikastani sain vastaavasti lainaan julmetun monta metriä paksua köyttä, jonka viritin hyvissä ajoin idyllisen joen mutkaan seikkailuhenkistä vesistönylitystä varten. Joen yli olisi tosin päässyt melkeinpä kenkiään kastelematta muutenkin, mutta alueella ei ollut mitään kuohuvampaa koskea tarjolla siihen hätään, joten oli tultava toimeen sillä, mitä oli.

Köyttä olisi riittänyt isommankin joen ylitykseen.

Köysiradan jälkeen ohjelmassa piti olla jousiammuntaa ja lopuksi kotaruokailu kahveineen päivineen. Miten sitten kävikään?

Sadetta, sadetta ja sadetta – ja satunnainen sateenkaari

Lauantaipäivänä vettä saatiin sillä lailla tarpeeksi, että herkempää olisi saattanut alkaa nyppimään. Onneksi kyse oli pikemminkin sadekuuroista kuin jatkuvasta sateesta, mutta kuurojen välillä ei ollut aina kovin pitkää taukoa. Joka tapauksessa iltapäivän ohjelma käynnistyi klo 17 ja vaihtorahat päälle.

Koska venäläisryhmä oli pääasiassa kuvausryhmä, oli tärkeää, että he saavat riittävästi kuvamateriaalia. Kuvattiin monesta kulmasta, useammalla kameralla ja, kuten filminteossa yleensäkin, kohtauksia saatettiin kuvata ihan eri järjestyksessä, missä ne lopullisessa versiossa sitten ovat.

Kuvaajat istahtivat käytännön syistä Hinkkalan mönkijän kyytiin, jolla sitten oli kätevä kuvata liikkeessä, kun muu porukka lähti tunkkaamaan potkupyörillä kohti määränpäätä. Pahaksi onneksi ei satu nyt olemaan kuvia siitä potkimistapahtumasta, mutta jos/kun niitä jostakin saan, päivitän sitten vaikka tätä juttua tai kirjoitan uuden.

Mutta, onpahan äkilliselle melkoinen koitos liikkua tavalla, jolla ei yleensä tule liikuttua! Potkupyörällä päästely nimittäin nostaa ihan huolella sykettä uusiin lukemiin, ja varsinkin takareidet sekä pakarazzit puskevat hapoille suhteellisen nopeasti. Jos siis on peräkontissa klappia, potkupyöräilyllä sen saa kätevästi pois!

Vieraat kävivät rohkeasti potkupyörien puikkoihin, ja minäkin yritin parhaani mukaan puskea menemään, etten ihan viimeiseksi olisi jäänyt.

Sateen seassa pilkahti myös hieno sateenkaari matkan varrella.

Päästyämme Hinkkalanlahden toiselle puolelle siirryimme köysiseikkailun pariin. Myös tässä vaiheessa sopivien kuvakulmien etsiminen otti oman aikansa.

Edes pientä jännitystä rastille toivat sateesta liukkaat puunrungot ja enteilevästi rutiseva koivu.

Se, mikä ei köysihomman jälkeen toteutunut, oli kiipeäminen Myllymäelle. Tosin se ei ollut välttämätöntäkään. Kuvausryhmä halusi saada kuvattua vielä jousiammuntaa ennen kuin tulisi liian pimeää.

Tähän aikaan vuodesta alkaa valo olla kortilla jo kahdeksan jälkeen illalla, vaikka siihen oli vielä aikaa. Siksipä takaisin tilalle ja kohti kotaa, jonka lähistöllä oli tarkoitus ampua jousella. Kodalle tosin mentiin helposti autoilla.

Konsertto yhdelle jouselle ja kahdeksalle nuolelle

Jousiammunta näyttää olevan yksi yksinkertaisimmista tavoista saada ihmiset innostumaan uuden kokeilemisesta, jos siis laji ei ole heille ennestään tuttu. Yksi innokkaimmista taisi olla kuvausryhmän ykkösjehu, joka rohkeasti tarttui jouseen ja alkoi pienen opastuksen jälkeen lopsia nuolia menemään.

Yhtä lailla täysillä oli mukana ryhmän nuori pariskunta.

Vaikka alkuun nuolia meni enemmän taulusta ohi kuin tauluun, alkoi pian sihti olla kohdallaan, ja kun ammuntamatkaa lyhennettiin, rupesi tuloksiakin tulemaan.

Hinkkalan isäntä Olli-Pekka Jalkanen oli ollut koko päivän avuliaasti mukana niin tavaroiden kuin ihmistenkin kuljetuksessa, ja hän myös oli ystävällisesti käynyt laittamassa tulet kodalle aiemmin, jotta kahvinkeittoon ei olisi mennyt liian pitkä aika. Alkoihan hämärä jo hiipiä ympäristöön.

Jätin vieraat Olli-Pekan, Rautalammin-Konneveden luontomatkailun koordinointihankkeen projektipäällikkö Rositsa Bliznakovan ja tulkkina toimineen Julia Käpin asiantunteviin käsiin ja siirryin kodalle valmistelemaan ruokailua ja kahvitusta. Tunnelmallisessa kodassa oli kahvivesi jo kiehunut, joten ei muuta kuin porot aitaukseen ja kahvi hautumaan.

Hinkkalan kota on viihtyisä ja tunnelmallinen.

Lähiruoka kunniaan!

Yhtenä tavoitteena matkailijoiden suhteen alueella on ollut tuoda esille laadukasta lähiruoan tuotantoa ja paikallisesti tehtyä ruokaa. Sitä tukiakseni olin hankkinut konnevetiseltä Juonolan tilalta herkullisia grillimakkaroita, jotka ovat vain yksi tilan lihatuotteista. Itse olin tehnyt niin ikään yllättävän hyvää tyrni-mustikkamehua sekä lähimetsistä kerätyistä mustikoista (joista mehukin oli tehty) valmistettua mustikkakukkoa pieniin annoskuppeihin. Salaatit olin tosin ostanut kaupasta.

Annokset olivat vaatimattomia mutta maistuvia. Yhtään makkaraa ei jäänyt tähteeksi, kuten ei mustikkakukkojakaan.

Yksi eräopaskoulutuksessa painotetuista asioista on ekologisuus ja kestävä kehitys. Esimerkiksi jätteen määrää tulisi pyrkiä vähentämään ja kierrättämään mahdollisuuksien mukaan. Vaihtoehtoina perinteisille kertakäyttöastioille voi käyttää esimerkiksi pesunkestäviä ja monikäyttöisiä Kupilkan astioita tai sitten vaikkapa luonnollisia ruokapäreitä tai muista uusiutuvista raaka-aineista valmistettuja tuotteita.

Koska minulla ei vielä ole kattavaa Kupilka-astiavalikoimaa, päädyin jo aiemmin hankkimaan bambusta – jota tosin toistaiseksi ei Suomessa kasva – tehtyjä lautasia ja aterimia, jotka voi käytön jälkeen polttaa, eikä jätettä synny.

Ruoka tuntui maistuvan asiakkaille, kuten nokipannukahvitkin. Useampi kupillinen sitä meni.

Mustikkakukon kanssa oli vaniljakastiketta ja niin ikään itse tehtyä kuusenkerkkäsiirappia. Aika moni vieraista halusi teetä kahvin sijasta, niinpä sitä tarjottiin. Ilta oli pimentynyt jo kodan ulkopuolella, joten kuvaukset oli siltä illalta lopetettava. Tosin vieraatkin alkoivat olla jo väsyneitä, joten veimme heidät mökilleen. Kiitin mukavasta päivästä ja seurasta, minkä jälkeen palasin takaisin keräilemään varusteita ja siivoilemaan jälkiä.

Lehtokurppia maleksi tiellä ihan melkein riesaksi asti.

Auton valokeilassa tepasteli lehtokurppa jos toinenkin, eivätkä ne meinanneet lähteä edes alta pois ennen kuin melkein jäivät alle. Onneksi sentään sitten pyrähtivät lentoon.

Pitkää päivää

”Jo” kello 12 alkanut päivä oli vierähtänyt iltaan, ja viisarit näyttivät lähemmäs 22:a. Olin sentään sen verran älynnyt, että olin ottanut otsalampun mukaan, sillä muuten ei liikkumisesta ja tavaroiden kuskaamisesta olisi tullut mitään. Eivät ole yöt enää valkeat.

Hinkkalassa on hyvät opasteet.

Lumoniten 1 000 lumenin valotehon turvin näkyvyys oli vähintäänkin riittävä. Sehän on kuin olisi auton valot päässä. Kodassa oli tuli jo sammunut ja sali tummunut. Kamppeet kasaan ja autolle. Vielä potkupyörien nosto takaisin kärryyn ja sitten kotiin. Kello oli 22.30, kun kotimatka alkoi.

Vaikka päivä oli ollut pitkä, ja sekä alkuvalmisteluihin ja loppuroudauksiin meni niihinkin oma aikansa varsinaisen ohjelma-ajan lisäksi, missään vaiheessa ei alkanut tympiä. Päinvastoin, päivä oli tähän mennessä yksi mielenkiintoisimmista, joita eräoppaaksi opiskeluun jollakin tavalla voi liittää.

Kielitaitoani – jos sitä sellaiseksi edes voi kutsua – en päässyt käyttämään, sillä suurin osa kommunikaatiosta hoitui tulkin välityksellä. Toivottavasti vieraille jäi suuhun hyvä maku illasta niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti. Kyllähän sitä tämmöistä tekisi uudestaankin!

Kiitokset niin vieraille kuin muille mukana olleille, Hinkkalan tilan väelle, Juonolalle, Kapeenkoskelle jne! Erityiskiitos Rossille, että sain käyttää jutussa ottamiasi kuvia!

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Mainokset

Monipuolinen kattaus matkailutärppejä Puun Tarinan hengessä


Rautalammin-Konneveden luontomatkailun koordinointihanke ja Äänekosken maaseutumatkailuhanke järjestivät 7. ja 8. päivä tammikuuta Puun Tarina -teemalla matkailupalvelujen testipäivän.

Tarkoituksena oli testata kansainvälisille matkanjärjestäjille suunnatun opastetun kierroksen kohteita ja yhteistyöyrittäjien palveluja sekä toimintaa luonto, kulttuuri- ja erilaiset liikunnalliset harrastukset edellä. Johtavana teemana oli suomalainen puu ja mitä kaikkea puusta voi tehdä ja mihin puu ja metsät liittyvät.

Yhteistyökumppaneina olivat (ei missään tietyssä järjestyksessä) Leksan Lastu, Äänekosken taidemuseo, Suoramyyntiosuuskunta Torpparit, Hiekkaharjun Kartano, Keitele-museo, Kapeenkoski Oy, Sirpa Hasa, Eräruokapalvelu Ilonen Hauki, Jyväskylän Yliopisto, Jukola Industries, Rämäkkä Holidays, Matin Puupaja, Artteli Shop ja KalajaRetkeily.

Kahden testipäivän aikana kävimme läpi käytännössä kaikki mahdolliset kohteet, joissa oli tarkoitus vierailla matkanjärjestäjienkin kanssa. Aikataulu oli kiireinen, sillä periaatteessa kahteen päivään piti saada mahdutettua kolmen päivän verran ohjelmaa. Tosin testiryhmässä oli vähemmän osallistujia, joten toteutus oli mahdollinen lyhyemmässäkin ajassa.

Tässä blogijutussa keskityn kuitenkin varsinaisiin matkanjärjestäjäpäiviin, mutta osa kuvista on myös testipäiviltä.

”The Tree Story” maalla, merellä ja ilmassa

Käytyämme testipäivät onnistuneesti läpi, totuuden hetki koitti sunnuntai-iltapäivänä 15. tammikuuta, kun lähdimme noutamaan yhdeksää useasta eri maasta kotoisin olevaa matkanjärjestäjää Jyväskylän lentoasemalta.

Tilausliikenne Hokkisen bussin kyydissä allekirjaillun lisäksi Elena Domracheva ja Irina Sizova (Venäjä), Aleksei Salomatov (Venäjä), Freddy Byn (Belgia), Anges Wesselius (Alankomaat), Jenny Maanpää (Kiina/Suomi), Agnes Nagy (Unkari), Vivian Li (Kiina/Suomi) sekä Jürgen Schwenkschuster (Saksa).
Tilausliikenne Hokkisen bussin kyydissä allekirjaillun lisäksi Elena Domracheva ja Irina Sizova (Venäjä), Aleksei Salomatov (Venäjä), Freddy Byn (Belgia), Anges Wesselius (Alankomaat), Jenny Maanpää (Kiina/Suomi), Agnes Nagy (Unkari), Vivian Li (Kiina/Suomi) sekä Jürgen Schwenkschuster (Saksa). Kuvan otti Rositsa Bliznakova (Kiehtova Maisema -hanke, Suomi/Konnevesi).

Lento saapui ajallaan, ja vieraiden vastaanoton jälkeen ohjasimme heidät bussiin, joka ajoi meidät ensimmäisenä Äänekoskelle Äänekosken Taidemuseolle. Taidemuseolla pääsimme tutustumaan museon toiminnan esittelyn jälkeen siellä oleviin taide- ja valokuvateoksiin sekä nauttimaan runsaista luonnon-  ja lähiraaka-aineista valmistetuista suupaloista, jotka oli taidolla valmistanut Suoramyyntiosuuskunta Torpparit.

Herkkua on siinä monenlaista, vaikkei ole edes joulu!
Herkkua on siinä monenlaista, vaikkei ole edes joulu!

Taidemuseolta lähdettiin täysin vatsoin kohti sympaattista puutyöpajaa Leksan Lastua, jossa tutustuimme niin itse puutyömestari Leo Lahdelmaan kuin myös Leena Porrassalmeen, joka vastaa yrityksen johtamisesta – sekä tietysti myös uskomattoman hienoihin ja monipuolisiin puutöihin, joita Lahdelma valmistaa.

Puutyöpajan lisäksi sunnuntain kalenderiin ei ollutkaan sitten edes yritetty ängetä muuta kuin majoittuminen ja illallinen Konneveden Tankolammilla sijaitsevassa Hiekkaharjun Kartanossa. Katja Kuusisen omistama entinen kunnalliskoti on toiminut jo pitkään tasokkaana ruoka- ja majoituspaikkana tilausasiakkaille.

Hiekkaharjun päärakennus valojen loisteessa. Kuva: Upe Nykänen
Hiekkaharjun päärakennus valojen loisteessa. Kuva: Upe Nykänen (Jalkaisin-blogi)

Illallisella matkanjärjestäjät pääsivät tutustumaan alueen matkailu- ja retkeilypalveluyrittäjiin, ja tunnelmallisessa Hiekkaharjun päärakennuksessa aika vierähtikin rattoisasti aina lähelle puolta yötä.

Seuraavana aamuna runsaan ja maittavan aamupalan jälkeen olikin jo aika lähteä maanantain ensimmäiselle rastille Suolahden vanhalle rautatieasemalle, jossa Keitele-museo Oy järjestää tilausmatkoja vanhoilla museojunilla, niin sanoituilla ”lättähatuilla”, jotka liikennöivät vakituisesti Suomen rautateillä 50-luvulta 80-luvun lopulle saakka.

Vanhat kunnon siniset vaunut kiskoilla kohta luotettavan Dm7-dieselin kiskomana.
Vanhat kunnon siniset vaunut kiskoilla kohta luotettavan Dm7-dieselin kiskomana.
Saimme museojunaliput, joiden avulla pääsimme matkustamaan vanhemman ajan tunnelmaa huokuvassa junassa Suolahdesta Äänekosken keskustaan. Matkalla ohitimme rakenteilla olevan ja tämän vuoden puolella valmistuvaksi kaavaillun jättimäisen biotuotetehtaan.

Suolahden asemalle ei enää liikennöidä, mutta sinne johtaa sivuraide, joka yhdistyy pääraiteeseen, jolta oheinen kuva.
Suolahden asemalle ei enää liikennöidä, mutta sinne johtaa sivuraide, joka yhdistyy pääraiteeseen, jolta oheinen kuva.

Ääneseudun Kehityksen toimitusjohtaja Sari Åkerlund kertoi tehtaasta ja sen toiminnasta sekä merkityksestä alueelle sekä koko Suomelle. Äänekoskella meitä odottikin jo kyyti, jolla pääsimme päivän ensimmäiselle todella vauhdikkaalle rastille, nimittäin Kapeenkoskelle ja siellä koskikelkkailemaan.

Jo testipäivän aikana tuli selväksi, että testaajien ennakkotunnelmat joutumisesta/pääsemisestä jääkylmän veden vietäväksi vaihtelivat pienestä pelosta aivan älyttömään innostukseen. Samaa oli aistittavissa myös varsinaisena ohjelmapäivänä ulkomaisissa matkanjärjestäjissä. Viisi rohkeaa päätti ottaa niin sanotusti härkää vehkeistä ja laskea Kapeenkosken asiantuntevien ohjaajien Teijo Haapakosken ja Katriina Pekkalan avustuksella.

"Joki, jolta oli paluu". Kuvassa vasemmalta Jenny, Agnes, Freddy, Jürgen ja toinen Agnes.
”Joki, jolta oli paluu”. Kuvassa vasemmalta Jenny, Agnes, Freddy, Jürgen ja toinen Agnes.
Itse seurasin toimintaa koskiveneestä käsin kuvaten, seuranani yksi matkanjärjestäjistä, Vivian. Koskivenettä ohjasi Kapeenkosken toimitusjohtaja Aimo Hernesaho.
Kaikilla koskikelkkailijoilla oli päällään märkäpuku ja kelluntaliivit sekä räpylät, ja jälkeen päin ajatellen ehkä minullakin olisi pitänyt olla sellaiset, sillä kosken voimakkaimmassa kohdassa aalto heitti veneeseen niin paljon vettä, että siinä kastuivat sekä kamera että housuni. Illalla sainkin levittää kankkuun runsaasti tiikerisalvaa, että veri lähti taas kiertämään.

Ennen vaativampaa laskuosuutta harjoiteltiin potkuja ja kelkan ohjaamista.
Ennen vaativampaa laskuosuutta harjoiteltiin potkuja ja kelkan ohjaamista.

Kapeenkoskella nautimme myös monipuoliset tarjoilut päärakennuksen tuvassa ennen kelkkailua, ja näyttihän se eväs maistuvan senkin jälkeen, kun kaikki olivat turvallisesti päässeet kuivalle maalle. Kaikkien laskeneiden kasvoilla oli leveä hymy ja punaiset posket. Varmasti mahtava kokemus!

Hauskaa oli! Kuvassa Agnes Nagy.
Hauskaa oli! Kuvassa Agnes.
Vaatteiden vaihdon ja lämmittelyn jälkeen ei muuta kuin takaisin bussiin ja kohti Konnevedellä sijaitsevaa entisen Myllykoski Oy:n ja nykyään Konneveden kunnan omistamaa Siikapirttiä, jossa eräruokapalvelu Ilonen Hauki Mari Olkolan johdolla oli valmistanut kaikille erinomaista eräruokaa, mm. loimulohta, sienikeittoa, kasvis-kala-lihanyytin ja jälkiruoaksi marjapaistosta ruiskuoressa kermavaahdon kera.

Alkuruokana tarjottu sienikeitto oli myös erittäin herkullista!
Alkuruokana tarjottu sienikeitto oli myös erittäin herkullista!

Siikapirtillä oli ruokailun ohella myös esillä konnevetisen taiteilijan Sirpa Hasan töitä, joita matkanjärjestäjät pääsivät ihastelemaan ennen kuin siirryimme moottorikelkan vetämän reen kyydissä Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalle. Asemalla joukko jaettiin kahteen ryhmään, joista ensimmäinen lähti kokeilemaan jäälle pilkkimistä. Toiselle ryhmälle esiteltiin tutkimusaseman toimintaa.

Kairan käyttöä testipäivänä opettelemassa Naran Tong.
Kairan käyttöä testipäivänä opettelemassa Naran Tong.

Pilkkimisen ohella (jota muuten pystyi tekemään myös säältä suojassa kevytrakenteisessa mökissä) tarjolla oli myös Heikki Paakin ja kumppanien järjestämä avantouinti- ja telttasaunamahdollisuus, jota matkanjärjestäjien karpaasiosasto käyttikin hyväkseen.

Tutkimusasemalla vastaavasti tutustuimme niin sanottujen raakkujen salattuun elämään. Raakuthan (Margaritifera margaritifera) tunnetaan myös nimellä jokihelmisimpukka, ja syy raakkujen oloon tutkimusaseman suojissa on nimenomaan niiden suojeleminen, koska ne ovat erittäin uhanalaisia. Raakuista on kirjoitettu mm. lehdissä useaan otteeseen, kuten esimerkiksi artikkelissa Sisä-Suomen Lehdessä.

Jääaktiviteettien ja raakkuinfon jälkeen ryhmä rämä siirtyi takaisin Siikapirtille ja siellä alueella olevaan takkatupaan, jossa teen ja kahvin lomassa saimme kuulla innovatiivisen puualan yrityksen Jukola Industriesin toimitusjohtaja Jouni Lehmosen esittelyn Jukolasta ja yrityksen tuotteista.

Tunnelmallisessa tuvassa saimme tietää, mitä kaikkea puusta saakaan digitaalisesti. Kuva testipäiviltä.
Tunnelmallisessa tuvassa saimme tietää, mitä kaikkea puusta saakaan digitaalisesti. Kuva testipäiviltä. Jukola Industriesin toimitusjohtaja Jouni Lehmonen kuvassa oikealla ylhäällä.

Rämäpäistä menoa Rämäkällä

Siikapirtiltä matalalento jatkui bussikyydillä Rautalammin suuntaan ja siellä käytännössä ihan metropolin keskustassa sijaitsevaan Rämäkkä Holidaysiin. Rämäkkä tarjoaa mm. majoitus- ja ruokailupalveluja, erilaisia aktiviteetteja jne. Rämäkän alue toimii myös talvisin näyttämönä alamäkiluistelukisoille.

Itse asiassa juuri tänä viikonloppuna 27.-28. tammikuuta Rämäkällä järjestetään kansainvälisen tason Riders Cup -kilpailut, jossa on niin reikäpäistä touhua, että ainakin meikäläinen uskaltaa katsoa sitä vain televisiosta tai juutuubista jälkeenpäin.

Alamäkiluistelu on kuitenkin ammattitasoisten kaverien hommaa, ja kilpailuja tullaan seuraamaan innolla pitkienkin matkojen takaa. Myös kilpailijoita tulee ympäri maailmaa.
Alamäkiluistelu on kuitenkin ammattitasoisten kaverien hommaa, ja kilpailuja tullaan seuraamaan innolla pitkienkin matkojen takaa. Myös kilpailijoita tulee ympäri maailmaa.

Rämäkkä Holidaysin omistajat Joni-Matti ja Hanne Kuikka esittelivät Rämäkän toimintaa ja tuleviakin suunnitelmia sekä tarjosi vieraille maittavan ja todella täyttävän illallisen.

Ruokailun jälkeen oli vuorossa karaokea, ja illan ykköshitteinä olivat ehkä hieman ennalta-arvattavasti mm. Miljoona ruusua (venäjäksi), We Are The Champions jne. Siinäpä se ilta vierähti ikivihreiden (ja ehkä vähän puhkilaulettujenkin) sävelmien parissa. Kello päästeli jo yli kahdeksaa illalla, joten olikin jo aika lähteä takaisin Konneveden suuntaan Hiekkaharjuun ja ansaitulle levolle.

Rekiajelua, talvikalastusta ja vetovarjolentoa

Ei auttanut vaikka kuinka olisi väsyttänyt, matkaan oli taas lähdettävä itse kunkin. Viimeisen päivän koitokset odottivat. Loppupäivän logistisista järjestelyistä johtuen hyppäsin omaan ajoneuvooni ja lähdin körryyttelemään kohti Rautalampea, kun taas matkanjärjestäjät projektipäälliköiden johdolla hyppäsivät jälleen bussiin tullakseen perässä Matin Puupajalle.

Jätkänkynttilät paloivat iloisesti Matin Puupajan pihapiirissä.
Jätkänkynttilät paloivat iloisesti Matin Puupajan pihapiirissä.
Matti Pakarinen eli ”Puu-Matti” perheenjäsenineen ja apujoukkoineen otti vierailijat vastaan.

Matin tilalla asustaa perheen lisäksi 10 hevosta, puolentusinaa koiraa ja ainakin yksi vahtikissa.
Matin tilalla asustaa perheen lisäksi 10 hevosta, puolentusinaa koiraa ja ainakin yksi vahtikissa.

Matti esitteli ensin tekemiään puutöitä – jotka ovat muuten upeita – kuten hevosten länkiä, puisia kravatteja jne., jonka jälkeen joukkiomme jaettiin kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä lähti ensin rekiajelulle, toinen jäälle talviverkkokalastukseen tutustumaan ja kolmas kohti ehkä päivän jännittävintä suorituspaikkaa, jossa päästäisiin ilmojen teille.

Rekiretkeläisten kuljetuksesta vastasivat Tarja ja Veera Pakarinen, verkoilla olivat apuna karpaasit Matti Hämäläinen ja Jukka Turtiainen, lennätyksessä Matin apuna Viivi Pakarinen. Hämäläisen Ville oli kelkkamiehenä.

Aleksei lähdössä ihastelemaan Iisveden maisemia yläilmoista.
Aleksei lähdössä ihastelemaan Iisveden maisemia yläilmoista. Viivi lähettää varjon ilmaan.

Avustelin Matin tyttären kanssa asiakkaita saamaan lentovaljaansa asianmukaisesti paikoilleen, annoin turvaohjeet englanniksi sekä pitelin todella helposti tuulta alleen saavaa vetovarjoa alussa paikallaan, jotta ilmaan nousu sujuisi ongelmitta.

Suurikokoinen vetovarjo on näyttävä ilmestys täyttyessään, ja sehän täyttyy nopeasti pienelläkin tuulella. Vetovarjolennätyksessä tuulen suuntaa ja nopeutta täytyy jatkuvasti seurata, jotta nousu onnistuisi ja jottei se olisi vaarallista. Liian kovalla tuulella ei olisi lennetty ensinkään.

Lennätys kiinnosti ja innosti asiakkaita täysillä. Lentovuorossa toinen Agnes.
Lennätys kiinnosti ja innosti asiakkaita täysillä. Lentovuorossa toinen Agnes.

Lähestulkoon kaikki matkanjärjestäjät pääsivät ilmojen teille, ja kaikki vaikuttivat olevan hienoisen alkujännityksen jälkeen aivan haltioissaan ilmaannoususta aina laskeutumiseen saakka. Kaikki ryhmät pääsivät vuorollaan sekä ajelulle, verkoille että lentämään.

Rekiajelun, verkkokalastuksen ja vetovarjoilun jälkeen koko porukka syötettiin takuuvarmasti kylläiseksi Matin tuvassa rapeaksi paistetulla kuhalla ja kaalilaatikolla lisukkeineen. Keittiössä hiki myssyssä huhki pääkyökkimestari Sanita Jalkanen. Tunnelma oli rento ja avoin, kuin olisi ruokailtu vanhojen tuttujen kesken. Tyytyväisiä ilmeitä näkyi jokaisen kasvoilla, joten saatoin tulkita homman onnistuneen.

Ostoksia ja kansallispuiston tunnelmaa

Päivän kahtena viimeisenä ohjelmanumerona oli ensinnäkin käynti Rautalammin keskustassa sijaitsevassa Artteli Shopissa, jossa matkanjärjestäjät saivat tutustua myymälään ja siellä myytäviin tuotteisiin sekä luonnollisesti tehdä ostoksia niin halutessaan.

Artteli Shopissa on kattava valikoima monenlaisia lahjatavaroita ja myös vaatteita ja vaikka mitä muuta.
Artteli Shopissa on kattava valikoima monenlaisia lahjatavaroita ja myös vaatteita ja vaikka mitä muuta. Kuva testipäiviltä. Artteli Shopin yrittäjä Reeta Lyytinen kuvassa oikealla.

Matkanjärjestäjät kävivät Outin ja Rositsan kanssa Arttelissa, kun itse puolestani ajoin suoraan Matin puupajalta kohti Etelä-Konneveden kansallispuistoa ja Kalajan parkkipaikkaa, jossa KalajaRetkeilyn Markku Utriainen jo odottelikin. Ostoshetki vei, no, hetkisen, joten meillä oli Markun kanssa aikaa jutella kaikessa rauhassa ennen muiden tuloa.

Kalajan parkkipaikalla KalajaRetkeilyn yrittäjä Markku Utriainen kertoi perustietoja puistosta ennen reitille lähtöä. Markku kuvassa toinen vasemmalta.
Kalajan parkkipaikalla KalajaRetkeilyn yrittäjä Markku Utriainen kertoi perustietoja puistosta ennen reitille lähtöä. Markku kuvassa toinen vasemmalta.

Bussin viimein saavuttua saimme Markulta lyhyen katsauksen puistoon ja muun muassa reitistöön, jonka jälkeen lähdimme letkassa kohti Vuori-Kalajaa ja Metsähallituksen laavua, jossa meille oli varattuna erilaista ohjelmaa ja tietysti ruokaa ja juomaa. Laavulla oli jo kovasti valmisteluja tekemässä Luontopalvelu Livinan Virve Linnanen.

Vuori-Kalajalle vievän reitin varrella pysähdyttiin välillä kuuntelemaan Markun jakamaa metsätietoutta.
Vuori-Kalajalle vievän reitin varrella pysähdyttiin välillä kuuntelemaan Markun jakamaa metsätietoutta.

Hieman jo hämärtyvään iltapäivään sopivat erinomaisesti reitin varrelle asetellut ulkotulet. Vuori-Kalajan laavulla sitä vastoin meitä odotti kunnon jaloilla seisova nuotio, jätkänkynttilä ja vielä yhdet tulet laavun kotakeittiössä.

Tuli on aina hienoa katseltavaa. Ja se vieläpä lämmittääkin!
Tuli on aina hienoa katseltavaa. Ja se vieläpä lämmittääkin!

Loppuiltapäivän ohjelman muodostivat lumikenkäily Vuori-Kalajan jäällä, lumiveistäminen ja nokipannukahvit muurikkalettujen ja muiden herkkujen kera. Jo saapuessamme paikalle saimme lämpimiksemme mustaherukkamehua, ja energiaa tankkasimme suklaasta.

Tyylikkäät venäläisleidit Elena ja Irina veistämässä joulukuusta, jonka ympärillä muuten sitten myös tanssittiin ja laulettiin joku venäläinen joululaulu.
Tyylikkäät venäläisleidit Elena ja Irina veistämässä joulukuusta, jonka ympärillä muuten sitten myös tanssittiin ja laulettiin joku venäläinen joululaulu.

Lumikenkäilyosasto kävi tutustumassa Kalajanvuoren rinteisiin jäältä käsin, ja ovathan ne kalliot näyttäviä kun niitä pääsee katselemaan ihan kosketusetäisyydeltä.

Jyrkänteen juurella opas Virve, Kiehtova Maisema -hankkeen projektipäällikkö Rositsa eli Rossi, Agnes, Freddy ja Aleksei.
Jyrkänteen juurella opas Virve, Kiehtova Maisema -hankkeen projektipäällikkö Rositsa eli Rossi, Agnes, Freddy ja Aleksei.
Utriaisen Markku tekemässä viime silauksia tarjoiluihin kotalaavulla Virven ohjatessa lumikenkäilijöitä.
Utriaisen Markku tekemässä viime silauksia tarjoiluihin kotalaavulla Virven ohjatessa lumikenkäilijöitä.

Illan jo pimettyä kokoonnuimme kotalaavulle ruokailemaan, eli paistamaan lihaisaa makkaraa – jota saattoi paistaa myös Markun veistämän lumisohvan edessä olevalla tulipaikalla – sekä nautiskelemaan kylmäsavulohesta, ruisleivästä, härkäleikkeleestä, Markun tekemästä hillosta ja tietysti tuoreeltaan paistetuista letuista ja kahvista. Kyllä kelpasi!

Kaikki kiva loppuu aikanaan

Matkanjärjestäjien oli päästävä ehdottomasti lähtemään Kuopion lentokentälle tasan klo 17 reikäjuusto, joten viimeiset letut ja kahvit piti vetää käytännössä henkeen. Onneksi kuitenkin matkaa kodalta parkkipaikalle oli vain vajaa kilometri, joka harpottiin miehekästä vauhtia otsalamppujen valossa.

Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, sanotaan. Ja talvet pimeitä ja pitkiä. Otsavalot ovatkin siis paikallaan.
Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, sanotaan. Ja talvet pimeitä ja pitkiä. Otsavalot ovatkin siis paikallaan.

Parkkipaikalle päästyämme toivottelin matkanjärjestäjille turvallista paluumatkaa kiittäen samalla omasta puolestani mukavista päivistä yhdessä. Linja-auto oli jo odottelemassa matkalaisia viedäkseen heidät varmalla kyydillä lentokentälle ja siitä kohti Helsinkiä ja uusia seikkailuja.

Itselleni ainakin jäi hyvät muistot näistä päivistä, ja toivon mukaan myös matkanjärjestäjävieraatkin tykkäsivät vierailustaan ja käyntikohteista.

Asiat sujuivat mielestäni varsin hyvin, vaikka kehittämisen varaakin toki jäi. Joka tapauksessa kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä, toiminta oli turvallista ja asiallista, ja asiakkaiden tarpeet ja toiveet pyrittiin ottamaan huomioon niin hyvin kuin mahdollista.  Se, mihin meikäläisen rallienglanti ei pystynyt, hoidettiin sitten hymyllä ja huumorilla, kuten näissä piireissä joskus joutuu tekemään.

Toivottavasti matkanjärjestäjät saivat alueemme tarjonnasta positiivisen kuvan ja voivat suositella kohteita ja palveluja omille asiakkailleen. Omasta puolestani ainakin voin suositella jokaista paikkaa, jossa olin mukana ja kiittää samalla kaikkia yhteistyötahoja!

 

Johan oli joulumarkkinat Juonolan tilalla Konnevedellä!


Jouluun aikaa enää vain viikon päivät, ja joulumieli hiipii itse kullakin tupaan kuin tonttu varpahillaan. Vilskettä on ollut sekä Joulupukin pajassa, että Juonolan tilalla Konneveden Lahdenkyläntiellä, jossa kiireiset valmistelut huipentuivat hienoihin joulumarkkinoihin 17. joulukuuta 2016.

Markkinameininkiä tiedossa!
Markkinameininkiä tiedossa!

Juonolan tilan toiminta nimenomaan lihakarjatilana on suhteellisen tuoretta, sillä tila siirtyi maidontuotannosta lihakarjan kasvatukseen vasta vuonna 2012. Sukupolvenvaihdoksen seurauksena tilaa pitävät nykyään Antti Hytönen ja Piia Kauppinen vain noin 2,5 kilometrin päässä Konneveden keskustasta.

Säänhaltija oli loihtinut markkinapäiväksi kelpo kelit.
Säänhaltija oli loihtinut markkinapäiväksi kelpo kelit.

Läksin minäkin markkinoille Juonolaan, ja saapuessani paikalle hieman yhdentoista jälkeen, tilan pihamaalla oli jo kymmeniä autoja ja ihmisiäkin vaikka millä ja mitalla. Savusaunakin oli laitettu malliksi päälle.

Runsain mitoin isompaa ja pienempää markkinaväkeä oli saapunut paikalle.
Runsain mitoin isompaa ja pienempää markkinaväkeä oli saapunut paikalle.

Tilan pihapiirissä oli myynnissä erilaisia kalatuotteita, kuten kylmä- ja lämminsavulohta sekä graavilohta ja mätiä. Kalatuotteiden valmistajina olivat Konneveden Kala sekä Konneveden Luontopalvelut, ja itse raaka-aineet tietysti läheltä hankittuna.

Kalapöydänkin luona käytiin ahkerasti. Myyntivuorossa Mari Pynnönen.
Kalapöydänkin luona käytiin ahkerasti. Myyntivuorossa ”Mari” Puttonen.

Juonolan ”pihvipuoti” veti sekin asiakkaita kuin loton jättipotti veikkaajia, ja ovella oli jatkuvasti useamman ihmisen jono sekä saman verran väkeä sisäpuolella.

Tilan emäntä sai tehdä kauppaa hiki tonttulakissa.
Tilan emäntä sai tehdä kauppaa hiki tonttulakissa.

Kylmiöstä löytyi jos jonkinlaista lihatuotetta paistista entrcote’en, nakeista grillimakkaroihin, ja muista hyllyistä lihasäilykkeitä sekä Juonolan ”metukkaa”, joka taisi mennä loppuun ensimmäisten parinkymmenen minuutin aikana. Lisäksi tarjolla oli Laukaan Äijälässä sijaitsevan Niemelän Lammastilan lammassäilykkeitä.

Tilan tuotteet eivät pitkään hyllyssä roiku.
Lihasäilykkeetkään eivät pitkään hyllyssä roiku.

Juonolan päärakennukseen virtasi niin ikään jatkuvasti porukkaa, sillä sisällä tuvassa oli niin käsityö- ja lahjatavaramyyntiä kuin lämmintä kalakeittoa, kahvia, mehua, rieskaa, joulutorttuja ja muita leivonnaisia.

Oli ilo nähdä, miten Konnevedellä yrittäjät ovat saaneet yhteiseen tapahtumaan paljon tuotteitaan ja palveluitaan esille, sillä esimerkiksi kalakeiton keittäjänä ja tarjoajana oli eräruokapalvelu Ilonen Hauki (kyllä: ilonen) keittokauhan varressa omistajansa Mari Olkola.

Soppaa myytiin sen kun ehti kauhoa.
Soppaa myytiin sen kun ehti kauhoa.

Myyntipöydillä oli lukemattomia tuotteita ja hienoja käsitöitä moneen makuun. Joulun alla varmasti moni löysi markkinoilta hyviä lahjoja tai lahjavinkkejä.

Mm. Ruotajärven tila oli paikalla esittelemässä lampaantaljoja. Taustalla Ilosen Hauen Mari Olkola.
Mm. Ruotajärven tila oli paikalla esittelemässä lampaantaljoja ja muita lahjatuotteita.

Tuvassa oli tunnelmaa, jota lisäsi vielä upeasti ikkunoista sisään paistanut joulukuun aurinko. Pienet tontutkin paistattelivat auringon säteiden loisteessa tyytyväisinä.

Nämä tontut olivat Lyhtytalon valikoimista.
Nämä tontut olivat Lyhtytalon valikoimista.

Tunnettu konnevetinen batiikkitaiteilija Sirpa Hasa oli myös lähettänyt monipuolisen valikoiman tuotteitaan esille, vaikka ei henkilökohtaisesti päässytkään tulemaan paikalle.

Myynnissä oli mm. yksilöllisiä kankaita ja tarjottimia.
Myynnissä oli mm. yksilöllisiä kankaita ja tarjottimia.

Muista paikalla olleista markkinayrityksistä ja tuotteista mainittakoon mm. suonenjokelaisen Peltolan tilan homejuusto ja kirnuvoi Konnevedellä toimivan Mieron Pavun ja Pitojen jälleenmyymänä (tieto joulumarkkinoiden infosivuilta) sekä konnevetinen sisustus- ja käsityöliike Hilma ja Onni.

Juonolan tilalla joulumarkkinat ovat epäilemättä tilanomistajille ja muillekin yrittäjille yksi vuoden kiireisimmistä päivistä, eikä hikipisaroilta varmasti säästytä. Ruoanvalmistusta, leivontaa, koristelua, pöytien laittoa, kahvin keittoa ja leppoisaa juttelua ja yhdessäoloa sekä yhdessä tekemistä ihmisten kesken – tätähän se joulun aika on.

Eihän se ole joulu(markkina) eikä mikään ilman joulutorttuja!
Eihän se ole joulu(markkina) eikä mikään ilman joulutorttuja!

Hienoa, että tällaisia tapahtumia järjestetään, ja toivottavasti näitä tulee Konnevedellekin aina vain enemmän ja useammin. Yhteistyössä on selvästi voimaa, ja tällä keinoin sitä paikallista yrittäjyyttä tuetaan sekä tehdään yrityksiä, yrittäjiä ja koko aluetta tunnetuksi!

 

Teijon Ruukkikylistä Örön länsirannalle – osa 2/2


No niin, nyt jatkuu. Mihinkäs me jäätiin? Niin, siihen majoittumiseen. Eli sehän oli ihan perussettiä, huone oli siisti ja tilaa meille riittävästi. Jonkinlainen epämääräinen dunkkis rakennuksessa ja huoneessa kuitenkin oli, lieneekö johtunut meitä ennen tiloissa majoittuneesta porukasta, jolla oli koiriakin.

Ei ole koiria ja koiraihmisiä vastaan mitään, mutta jos ajatellaan asiakaspalvelijan kommenttia, että mikäli yhteisissä tiloissa olisi ruoanlaittomahdollisuus tai edes -välineet, niin ”henkilökunnalle olisi liikaa siivoamista” (ei ihan sanasta sanaan, mutta ajatuksen tasolla juurikin noin). Mitenkähän sitten, kun on muutama karvaturri mukana, niin olisiko siivoamista sitten vähemmän, vaikka keittiössä ei tehtäisikään mitään?

Olipahan miten tahansa, ruokaillakin piti, ja koska aina ei huvita itse laittaa ruokaa ja tiskailla perään, hyödynsimme Örön kasarmialueella olevaa ravintolaa, joka on aiemmin ollutkin varuskunnan ruokalana. Ravintolasta piti ottaa tietysti kalapitoista vaihtoehtoa, kun kerran merellisessä ympäristössä oltiin. Päivän kalana oli kuhaa, ja hyväähän se olikin.

Ruoan jälkeen reilu lenkki

Valtion aikahan oli jo seitsemän paikkeilla iltasella, kun läksimme uudelle kierrokselle sinisten täppien perässä, eli niin sanottua 6 tuuman kierrosta.

Länsirannan suuntaan kannattaa ehdottomasti lähteä ilta-aikaan.
Länsirannan suuntaan kannattaa ehdottomasti lähteä ilta-aikaan.

Länsirannan suuntaan kannattaa ehdottomasti lähteä ilta-aikaan, ennen kaikkea siksi, että auringon laskiessa valo värjää maaston ja maiseman aivan omalla tavallaan, jota ei keskellä päivää pysty näkemään.

Tähän väliin, että Örössä voi tietysti myös uida. Yksi uimapaikka on uuden saunarakennuksen rannassa, mutta se soveltuu uimataitoisille, koska vesi on jo laiturin päästä syvää. Toinen uimapaikka (jota ei ole itse paikalla merkitty mitenkään), on niin sanottu Solkuro.  Siellä on hieno ja pitkälle matala hiekkaranta, jossa lapsienkin pitäisi pystyä uimaan, mutta: rantaan oli huuhtoutunut paljon merilevää, joka kaiken lisäksi oli alkanut mädäntyä. Huussilta haisevassa vedessä tuskin olisi kovin miellyttävä polskia kenenkään.

Hieno ranta ja paljon pehmeää hiekkaa, mutta hemmetisti myös levää.
Hieno ranta ja paljon pehmeää hiekkaa, mutta hemmetisti myös levää.

Hieno ranta ja paljon pehmeää hiekkaa, mutta hemmetisti myös levää, jolle ei toki paikan ylläpitäjä paljon mitään mahda. Meri tuo, mitä meri tuo. Eli vaikka rantaa yrittäisi siivotakin levästä (olivat kuulemma niin koettaneet tehdä), sitä todennäköisesti tulisi kohta uudestaan lisää.

Yhteistä molemmille uimapaikoille oli, että kummassakaan ei ollut pelastusrengasta, eikä Solkurosta löytynyt minkäänlaista merkintää ensinnäkään siitä, että siinä on uimaranta, saati että olisi ollut huomautusta levästä. Ehkäpä eivät katsoneet tarpeelliseksi.

ORO_IMG_9521
Ehkä levän määrä aiemmin kesällä on vähäisempää.

Ehkä levän määrä aiemmin kesällä on vähäisempää. Enipävei, koska uimisesta ei tullut mitään (myös aallokko oli liian kova), jatkoimme eteen päin ja kurkistelimme mennessämme rannalla oleviin bunkkereihin.

Solkurossa on myös tuommoisia pieniä pesäkkeitä, joista ei ainakaan paikalla ollut tarkemmin kerrottu.
Solkuron pienistä pesäkkeistä ei ollut ainakaan paikalla minkäänlaista tietoa.

Solkuron pienistä pesäkkeistä ei ollut ainakaan paikalla minkäänlaista tietoa. Olisivatko olleet konekivääriasemia tai jotakin. Täytyy jostakin kaivaa tietoa esiin. Bunkkereilta rampsimme kohti 6 tuuman kasarmialuetta (ks. Örön kartta), jota ennen polku haarautuu kohti hienoa taukopaikkaa kallioilla (nimetty englanniksi picnin area). Taukopaikka on aiemmin ollut 23 millimetrin ilmatorjuntatykin asema. Vieläkin siellä on entisiä linnoitusrakenteita ja bunkkereita, ja picnin-väelle pöytä ja penkit.

IT-neuvottelut ovat päättyneet, vain bunkkerit ovat jäljellä.
IT-neuvottelut ovat päättyneet, vain bunkkerit ovat jäljellä.

Aurinko paistoi upeasti taukopaikalle, jolta näkyi yllättäen (ainakin minut se yllätti), tunnettu Bengtskärin majakka. Entisestä IT-asemasta noin 13 kilometriä kaakkoon sijaitsevan Bengtskärin mahtava harmaakivinen majakka on varmasti mainio kohde tutustuttavaksi, mutta meidän kalenteriimme se ei valitettavasti tällä kertaa mahtunut.

Siellä se siintää kaukaisuudessa. Tämän lähemmäksi ei tällä kertaa päästy.
Siellä se siintää kaukaisuudessa. Tämän lähemmäksi ei tällä kertaa päästy.

Kohti Länsirantaa

Iltapalan jälkeen ensimmäinen ajatus oli jo lähteä takaisin majoituksen suuntaan, mutta sitten tuli onneksi toinen aatos, joka ohjasi meidät ehkä Örön kaikkein upeimpaan paikkaan, saaren länsirannalle, joka kylpi koko matkaltaan laskevan auringon valossa.

Koko aikana meidän takaamme eikä meitä vastaan tullut kerrassaan ketään, vaikka saarella oli porukkaa vaikka kuinka. En tiedä sitten, missä luurasivat, mutta länsirannalla ei ollut kuin yksi nuori naisihminen, joka karkasi meidät nähdessään vaaleansinisellä jopolla jonnekin. Olimme siis aivan yksin – kolmestaan.

Voe mahoton ku ol kaanista!
Voe mahoton ku ol kaanista!

Matalan kasvillisuuden seasta löytyy muuten yksi Örön erikoisuus, nimittäin merikaali, joka on Suomessa harvinainen mutta jota löytyy paljon nimenomaan Öröstä. Muistathan, että sitä ei saa poimia salaattiin eikä kaalikeiton tarpeiksi, eikä tietysti muutenkaan. Mutta ihmetellä saa!

Harvinainen Crambe maritima on jännä kasvi.
Harvinainen Crambe maritima on jännä kasvi.

Aurinko jatkoi laskemistaan, ja sillä olikin tilaa laskea, vaikka koko ilta olisi saatu seurata sen vaipumista hiljalleen kohti taivaanrantaa ja sen taakse. Merilintujen siluetit näkyivät taivasta vasten, ja joutsenpariskunta valmisteli yöpuulle menoa rannalla. Aallot murtuivat kauempana näkyviin pieniin ja vähän isompiin kareihin ja länsirannan rantakallioihin. Kaikki oli niin kaunista.

ORO_IMG_9610
Joutsenpariskunta valmisteli yöpuulle menoa rannalla.

Jos Pyhä-Nattasta sanotaan paikaksi, jonka nähtyään voisi kuolla, voisin itse sanoa melkeinpä samaa Örön Länsirannasta. Ei meistä sentään kukaan nyt kylmää pierua päästänyt paikan nähtyään, mutta jos tämmöistä näkymää ei väki tule sankoin joukoin ja ämpärein katsomaan, niin kumma on.

ORO_IMG_9589
Jos tämmöistä näkymää ei väki tule sankoin joukoin ja ämpärein katsomaan, niin kumma on.

”Ja sitten ei oteta enää yhtään kuvaa”

Näin totesin Örön reissulla jo monesti illan aikana, mutta näköjään ei parane sanoa mitään ja laittaa kameraa takaisin kassiin, sillä auringonlaskun kuvaamisen jälkeen se piti ottaa pois sieltä vielä ainakin kerran.

Kello kun lähenteli jo puolta kymmentä, ja hämärää alkoi olla muualla kuin auringon puoleisella rannalla, jouduimme erittäin vastahakoisesti lähtemään pois päin. Palailimme samaa reittiä Solkuron kautta, jolloin se kamera piti todellakin kaivaa jälleen esiin.

Nimittäin aivan veden pintaa viistäen lenteli parvi vielä sillä hetkellä tunnistamattomia pienikokoisia lintuja, jotka vaihtoivat salamannopeasti suuntaa sinne tänne kuin yhdestä narusta nykäisemällä. On todella kiehtovaa, miten niin lintu- kuin kalaparvetkin pystyvät niin saumattomaan ja ongelmattomaan yhteistyöhön ja liikkumaan kuin yhtenä.

Merisirrithän ne siinä olivat ruoanetsinnässä.
Merisirrithän ne siinä olivat ruoanetsinnässä.

Merisirrithän ne siinä olivat ruoanetsinnässä. Tarkemmin katsoen parven seassa pyöri myös ainakin yksi tylli, mutta useampiakin siellä saattoi olla. Rantaan huuhtoutuneen levän seasta löytyikin varmasti vaikka mitä herkkuja linnuille.

Lintujen touhut olivat niin mielenkiintoisia, että niitäpä olisin voinut seurailla vaikka seuraavat pari tuntia, jos vain valoa olisi riittänyt. Toisille alkoi tulla jo vilu, eikä olisi ollut kivaa enää venyttää takaisin majapaikkaan menoa pidempään. Olisihan se päivä vielä seuraavanakin.

ORO_DSC_0938
Ja tähän loppuun kuulemme kappaleen ”Soi maininki hiljainen”.

Ja tähän loppuun kuulemme kappaleen ”Soi maininki hiljainen”. Öröstä jäi vielä kerrottavaa, mutta myöhemmin. Nyt on nukkumaanmenon aika.

Jatka lukemista Teijon Ruukkikylistä Örön länsirannalle – osa 2/2

Teijon ruukkikylistä Örön länsirannalle – Osa 1/2


Olipahan kesälomareissu – siis niin positiivisessä mielessä kuin vai voi kuvitella! Mietimme useita eri kohteita niin rannikolta kuin Itä-Suomesta, mutta suurimpana vaikuttimena lienee ollut Metsien Kätkemä -sarjan jakso Örön linnakesaaresta. Onhan siellä saaristossa lukemattomia muitakin upeita paikkoja, mutta tällä kertaa suuntasimme Öröön.

Asuinpaikastamme johtuen melkeinpä mihinkä tahansa Lounais-Suomen kohteeseen on reippaasti matkaa, ja omalla autolla kulkiessa saakin varautua persuksien puutumiseen. Tosin se lienee kaikkein kätevin ja edullisin matkustustapa perheen kanssa, ja pysähdykset saa valita oman mielen (tai rakon) mukaan.

Tarkoitus oli olla reissussa parin yön yli, ja ensimmäisen yöpymisen paikaksi valikoitui Kirjakkalan ruukkikylä Salon Teijossa. Teijon alueella on neljä vanhaa ruukkikylää, ja Kirjakkala on niistä yksi. Kirjakkalassa on hieno, vanha ruukkimiljöö, jossa on tarjolla hotellitasoista majoitusta ja yhteys suoraan Teijon kansallispuistoon aivan kirjaimellisesti kivenheiton päässä majapaikasta.

Kirjakkalan ruukissa voi ihastella mm. viehättäviä siltoja.
Kirjakkalan ruukissa voi ihastella mm. viehättäviä siltoja.

Vaikka kansallispuiston ehkä yleisemmin käytetty sisäänmenopaikka on Mathildedalin ruukkikylän puolella, Kirjakkalasta Hamarijärventieltä pääsee myös aivan saman tien puiston reiteille ja hienoihin Hamarijärven maisemiin. Puiston parkkipaikka on tosin ehkä vähän liian kompakti.

KIRJAKKALA_IMG_9201

Jos kiertääpi esimerkiksi Hamarijärven kierroksen, Hamarijärven lenkki kannattaa ehdottomasti tehdä pidempänä järven rantaa myötäillen. Silloin pääsee myös näkemään hienot ja laajat Nikkalliot, joilta näkee kauas yli Hamarinjärven. Sitä vain en ymmärrä, miksi kansallispuiston omilla sivuilla ei mainita Kirjakkalasta lähtevistä reiteistä yhtään mitään. Vai olenko niin sokea, että en vain huomannut? Sentään puiston kartassa on Kirjakkalassakin täppä.

Hamarijärvellä voi vaikkapa soudella tai meloa esim. vuokrakajakilla. Katso kaikki aktiviteetit tästä.
Hamarijärvellä voi vaikkapa soudella tai meloa esim. vuokrakajakilla. Näkymä Nikkalliolta. Katso kaikki aktiviteetit tästä.

Kirjakkalasta siis löytyi erinomaiseksi osoittautunut majapaikka, jota pitää yrittäjäpariskunta Risto Elo ja Eva Linnanlaakso-Elo. Paikalla on toiminut aikoinaan rautaruukin lisäksi nappitehdas. Metsähallitus kunnostutti kylän jäljellä olleet rakennukset, ja nyt niistä suurin osa on matkailukäytössä. Joillekin rakennuksille, kuten vanhalle makasiinille, ei ole ainakaan vielä järjestynyt kummoisempaa käyttöä, vaan se toimii pääasiassa varastona. Makasiiniin kuitenkin voisi mielestäni kehittää vaikka mitä toimintaa, joka heijastaisi alueen historiaa.

Kirjakkalan ruukkikylässä virtaa rauhallinen joki, jonka äärellä viihtyvät niin saniaiset kuin vierailijat.
Kirjakkalan ruukkikylässä virtaa rauhallinen joki, jonka äärellä viihtyvät niin saniaiset kuin vierailijat.

Ensimmäisenä matkapäivänä poikkesimme Kirjakkalasta Teijon kylään, jossa on mm. Suomen pienin kivikirkko. Kirkon sivuilla sanotaan mm. että kirkon katto paloi vuonna 1972, joka sattuu olemaan sama vuosi, jona synnyin. Mutta näillä kahdella tapauksella ei ole kerrassaan mitään tekemistä toistensa kanssa.

Teijon kirkossa on istumapaikkoja n. 100, kun taas vertailun vuoksi vaikkapa Merikarvian kirkossa niitä on vastaavasti n. 2 500.
Teijon kirkossa on istumapaikkoja n. 100, kun taas vertailun vuoksi vaikkapa Merikarvian kirkossa niitä on vastaavasti n. 2 500.

Teijossa olisi ollut paljon mielenkiintoisia käyntipaikkoja, kuten esimerkiksi vanha masuuni, ja Mathildedalissa myös monenlaista nähtävää, mutta joka paikkaan emme parin yön yli kestäneellä reissullamme valitettavasti ainakaan tällä kertaa päässeet. Onhan sitä ensi kesäkin.

Kansallispuiston Hamarijärven kierroksella kumminkin pysähdyimme Hamarijärven rannassa olevalle tulipaikalle makkaranpaistoon, josta sitten palasimme takaisin Kirjakkalaan rantaa myötäilevää polkua myöten ja Nikkallion kautta. Illan kruunasi uintihetki hienolla ja pehmeähiekkaisella Kirjakkalan uimarannalla.

Rannalla on tosi pehmeää hiekkaa, ja ranta viettää loivasti järvelle päin, joten se sopii hyvin myös lapsille.
Rannalla on tosi pehmeää hiekkaa, ja ranta viettää loivasti järvelle päin, joten se sopii hyvin myös lapsille.

Kirjakkalan ruukin ympäristö sopii erinomaisesti juuri hiljaisuutta ja rauhallista oleskelua etsiville. Majoituspaikkoja on runsaasti, ja valinnanvaraa löytyy varaustilanteen mukaan. Me majoituimme ns. Patruunatalossa, josta löytyy 3 kahden hengen huonetta (lisävuodemahdollisuudella) omalla WC:llä ja suihkulla. Yhteisessä ja todella viihtyisässä tilassa on jääkaappi ja kahvin- sekä vedenkeitin.

Jo 1700-luvulla valmistunut Patruunatalo remontoitiin perustuksista kattoon perinteitä kunnioittaen.
Jo 1700-luvulla valmistunut Patruunatalo remontoitiin perustuksista kattoon perinteitä kunnioittaen 2000-luvun vaihteessa monen muun alueen rakennuksen ohella.

Yö tuli nukuttua puhtaissa lakanoissa sikeästi, ja monipuolisen aamupalan nautimme päärakennuksen ruokasalissa, johon olisi mahtunut meidän lisäksemme vielä lähes 30 henkeä, mutta kylässä samoihin aikoihin vierailleet kiinalaiset taisivat vielä aamukahdeksan maissa kiskoa hirsiä omissa huoneissaan, joten saimme syödä aamiaista ihan kaikessa rauhassa.

Kirjakkala oli todella viihtyisä ja rauhallinen paikka, jota voisimme varauksetta suositella muillekin hyvää majapaikkaa etsiville. Samalla kannattaa muistaa, että kansallispuistoon pääsee erinomaisesti myös Kirjakkalasta.

Matka Kasnäsin kautta Öröön

Pientä seikkailun makua reissuumme rupesi tulemaan lähdettyämme Kirjakkalasta kohti Kemiönsaaressa sijaitsevaa Kasnäsiä, josta on laivayhteys Öröön. Wilson Charterin aluksen lähtöaika oli kello 10, ja vaikka läksimme mielestämme hyvissä ajoin noin 8.30, jouduimme navigaattorin hienon opastuksen vuoksi pyörimään turhaan Taalintehtaalla ennen kuin pääsimme taas kartalle ja kohti Kasnäsiä.

Navitaattoriin olin itse hölmösti ohjelmoinut reittisuosituksen lyhintä matkaa noudattaen, mutta lyhin matka vei sitten todella mutkaisille pikkupikkuteille, joita ei todellakaan sataa ajettu.

Vettä oli alkanut tulla kuin sitä kuuluisaa aisaa, ja kello läheni uhkaavasti kymmentä, vaikka olimme vielä Taalintehtaan keskustassa. Navigaattori kehotti vain meitä ajamaan lautalle, mutta ei siellä mitään lauttaa olisi ollut. Soitimme siinä sitten jo pienessä paniikinpoikasessa Wilsonille (Wilsooon!) ja sanoimme saattavamme hieman myöhästyä.

Vaan eipä hätää, he erittäin ystävällisesti sanoivat odottavansa meitä ja vielä opastivat Taalintehtaalta eteenpäin Kasnäsiin, sillä siinä vaiheessa navigaattori oli jo saanut vaieta. Perhanan rakkine. Eikä sitten muuta kuin kiireesti (mutta rajoitusten mukaan) Kasnäsiä päin kaatosateessa!

Muuten, matkalla tulee eteen ehkä yksi Suomen hienoimmista silloista, Lövön silta, joka valmistui vasta joitakin vuosia sitten korvaamaan sitä ennen paikassa ollutta lossia. Silta oli sen verran korkealla, että meikäläisellä meinasi jo käydä tekemään heikkoa, mutta ei auttanut muu kuin ajaa yli, sillä muuten olisi jäänyt Örön keikka väliin. Tältä väliltä ei ole kuvia, sillä niitä ei ollut todellakaan aika jäädä ottamaan.

No, saavuimmepa juuri kymmeneksi Kasnäsiin, ja yritimme löytää autollemme paikan, joka oli helpommin sanottu kuin löydetty. Vaikka Kasnäsin satamassa on useampikin isohko parkkipaikka, sille, jolle ajoimme, oli joku keksinyt älypääidean antaa pysäköidä autot myös kulkuväylän suuntaisesti keskelle parkkipaikkaa. Siihen kun vielä lisättiin pitkien trailereiden kanssa paikalle tulleet, niin jopa oli kiva paikka pysäköidä. Jos olisi ollut aikaa, olisimme tietenkin etsineet tilavamman kohdan, mutta silti alueen pysäköintijärjestelyissä olisi mielestäni huomattavasti hiomista.

Puolijuoksua jalat vain osittain maahan tavoittaen pistelimme autolta kohti laivarantaa, jossa meitä jo luonnollisesti odotettiin, mutta hyvissä tunnelmissa, eikä kukaan jo laivassa ollut matkustajakaan alkanut sättiä (ainakaan ääneen).

Vettä tuntui satavan yhä kovemmin, ja tuulikin oli melkoinen, joten yhteysaluksellamme ja sen kipparilla oli täysi työ kuljettaa laivallinen matkustajia Öröön. Merenkäynti oli ajoittain sitä luokkaa, että vielä kovempi myräkkä, niin todennäköisesti laiva olisi jäänyt satamaan. Noin tunnin laivamatka Örön saareen oli kuitenkin riittävä sään paranemiselle, eikä Öröön rantautuessamme enää edes juurikaan satanut. Hyvältä siis vaikutti.

Iltapäivällähän Örössä sitten oli jo tällaista.
Iltapäivällähän Örössä sitten oli jo tällaista.

Heti satamassa ilmeni, että tähän paikkaan on satsattu rahaa, sillä ensinäkemältä puitteet olivat melkoisen näyttävät. Laiturissa oli muutama Miami Vice -henkinen paatti ikään kuin esittelyssä, että rahhoo on – toisilla. Vaan eipä mitään, loimme pikaisen vilkaisun alueen opastukseen ja käppäilimme kamppeinemme Örön kasarmialueella n. puolen kilsan päässä satamasta sijaitsevaan respaan.

Huoneeseemme emme tietysti vielä päässeet puolenpäivän maissa, mutta respan yhteydessä oli onneksi tila, johon matkatavarat sai jättää siksi aikaa, kun huone vapautuisi. Samalla tavalla kapsäkit pystyy jättämään vastaanoton yhteyteen, jos on tarpeen ennen kuin yhteyskyyti poispäin Öröstä lähtee.

Jätimme siis isoimmat kantamuksemme säilöön, ja aloimme tutustua saareen. Koska Örö on ollut aiemmin Puolustusvoimien linnakesaarena ja osa Suomen meripuolustusta, ja vasta parisen vuotta sitten auennut Saaristomeren kansallispuistoon liitettynä yleisenä käyntikohteena, alueella on lukuisia sotilastoimintaan liittyviä rakennelmia, joihin voi käydä tutustumassa. Sotilaskäytössä ne eivät tietenkään enää ole.

Pimeät bunkkerit kiehtovat erityisesti lapsia, mutta ovat todella kiinnostavia myös omasta mielestäni.
Pimeät bunkkerit kiehtovat erityisesti lapsia, mutta ovat todella kiinnostavia myös omasta mielestäni.

Monelle saarelle tulevalle yksi ehdoton tutustumispaikka monen monituisten muiden paikkojen ohella lienee saaren poikki pohjois–eteläsuunnassa kulkeva mukulakivitie, jolle on annettu nimeksi Pitkä Ikävä. Se lienee vähän samaa luokkaa pakollisissa rasteissa kuin vaikkapa jenkkilässä  Route 66, eli jos et ole siellä käynyt, et ole oikeastaan käynyt missään.

Pitkä ikävä oli varmasti veemäinen kokemus Örössä palvelleille.
Pitkä ikävä oli varmasti veemäinen kokemus Örössä palvelleille.

Kun Pitkää Ikävää pitkin oli pakko (kuten aikoinaan oli) kävellä, sen ramppaaminen edestakaisin kuukaudesta toiseen ei ollut varmaankaan niitä positiivisimpia kokemuksia Örössä palvelleille sotilaille. Mutta nykyään sitä pitkin voi kulkea aivan vapaaehtoisesti jalan tai pyörällä, jonka voi puolestaan joko tuoda tullessaan tai vuokrata saarelta. Pyöriä on runsaasti.

Me kävelimme Pitkää Ikävää ja sen lyhyempää versiota Lyhyttä Ikävää pitkin ja katselimme avoimia niittyjä, joilla myös piti opastuksen mukaan olla laiduneläimiäkin. Ihan pilvin pimein ei niitä näkynyt, kunnes sitten lopulta Örön niin sanotun 6 tuuman reitillä kiipesimme eräälle näköalapaikalle, jonka vastarannalla olikin sitten iso lauma villasukkatarpeita.

"Missä miehet ratsastaa, siellä lampaat ei voi laihduttaa..."
”Missä miehet ratsastaa, siellä lampaat ei voi laihduttaa…”

Lampaat heittävät näköjään pitkää keikkaa saaren ympäri laidunalueellaan, joka on suljettu sähköistetyin aidoin ja portein (ei sähköistettyjä), joten ihan tien vieressä niitä ei välttämättä näy.

Lampaadan jälkeen kello olikin jo sen verran lähellä kolmea, että huoneemme piti kaiken järjen mukaan olla valmis. Olimme tehneet varauksen kassualueella sijaitsevaan Vierasmajaan, jossa oli monenkokoisia huoneita tarjolla parin hengen huoneesta isomman lössin tarpeisiin. Huone itse oli meidän tarkoituksiimme täysin riittävä, mutta jos jostakin pitäisi kitistä, oli se yhteisessä tilassa oleva mahdottomuus keittää kahvia taikka vettä.

Nimittäin sieltä ei löytynyt kahvinkeitintä eikä vedenkeitintä, ei minkäänlaisia kattiloita tai kippoja, eikä edes sähköhellaan tullut sähköjä. Mikroaaltouuni kumminkin oli. Kysäisinpä sitten tuosta asiasta asiakaspalvelijalta, joka totesi, että ”sesongin aikana keittiössä ei ole em. toimintoja”. Tuskinpa sentään veden- ja kahvinkeittimen käyttö olisi vienyt paikan kaffiloilta bisnekset, oli sitten sesonki eli ei. No, ainakin lättäteevee oli yhteisessä tilassa, pääasia, että joku saa katsoa Lemmetin viemää, vai mikä se itävaltalainen saippuasarja oli…

Mutta eipähän me sitä jääty itkemään organisaatiolle eikä keskenämme, tulipahan vain mieleen. Eikä se oikeasti mikään big deal olekaan. Ihan mallillaanhan siellä asiat oikeasti olivat, mitäpä pienistä kun ilmankin pärjättiin, kun tarkemmin ajateltiin.

Pienen huilin jälkeen ohjelmassa oli mm. ruokailua ja saareen tutustumisen jatkamista, mutta siitä lisää seuraavassa jaksossa. Eli jatkuupi ensi viikolla. Oikeasti. Lupaan sen.

 

Myllykoski I veti ennen tukkilauttoja – nyt se kyyditsee risteilyväkeä upeissa järvimaisemissa Konnevedellä ja Rautalammilla


Seppo Puttonen Konneveden luontopalveluista pyysi minua tässä männä päivänä mukaansa Etelä-Konneveden vesille kuvaushommiin, eikä minun tarvinnut pitkään miettiä, kun tiesin, miten hienoissa maisemissa tulisimme seilaamaan. Päivä oli erittäin aurinkoinen ja lämmin, kun lähdimme matkaan Häyrylänrannan satamasta.

Häyrylänrantahan on toinen Etelä-Konneveden kansallispuiston tavallaan pääasema, kun taas toinen on Törmälän loma- ja kurssikeskus Rautalammin puolella.

Häyrylänranta on myös suosittu uimapaikka ja musiikkitapahtumien pitopaikka.
Häyrylänranta on myös suosittu uimapaikka ja musiikkitapahtumien pitopaikka.

Myllykoski I on siis samannimisen uittoyhtiön aiemmin omistama, nyttemmin Seppo Puttosen omistukseensa hankkima ja kunnostama entinen hinaaja, johon mahtuu kahden hengen miehistön lisäksi 18 matkustajaa.

Myllykosken kansipaikat sijaitsevat laivan perässä suojaisen katoksen alla, jolloin auringon paahde tai satunnainen sadekuurokaan ei haittaa.
Myllykosken kansipaikat sijaitsevat laivan perässä suojaisen katoksen alla, jolloin auringon paahde tai satunnainen sadekuurokaan ei haittaa.

Häyrylänrannasta läksimme hiljakseen puksuttelemaan kohti Konnekoskea, jossa kyytiin nousisivat myös YLE Itä-Suomen toimittaja ja kuvaaja sekä muutama muu henkilö, joita varten virallisesti paatti oli liikkeellä. Itse sain hyvän tilaisuuden roikuskella mukana.

Ensimmäiseksi ohitimme Palosaaren ja Haasiasaaren. Haasia-sana tarkoittaa muuten entisaikaan heinien kuivatusta varten rakennettua telinettä, joka nykyään on jo monelle vieläkin tuntemattomampi käsite kuin heinäseiväs.

Pieniä saaria ja luotoja Konnevedessä riittää, ja niin riittää myös pieniä pinnanalaisia kareja, jotka voivat olla kokemattomalle veneilijälle turmiollisia.
Pieniä saaria ja luotoja Konnevedessä riittää, ja niin riittää myös pieniä pinnanalaisia kareja, jotka voivat olla kokemattomalle veneilijälle turmiollisia.

Kuljimme myös hieman kauempaa ohi Lanstunsaarien, eli Etelä- ja Pohjois-Lanstun, jotka ovat tunnettuja mm. karsikoistaan. Konneveden museosta museopihalta löytyy muuten myös vanha karsikkopuu, joka on siirretty nykyiselle paikalleen Pohjois-Lanstun saaresta.

Ihan knoppitietona tämäkin, että jos joku haluaa muuten tietää, mitä ovat kummelit (muuta kuin koomikkoporukkaa), ne ovat yksinkertaisia merimerkkejä, jotka on monesti rakennettu kivistä ja maalattu valkoisiksi.

Ehkä nämäkin kaverit saavat sinut hymyilemään – ja ihastelemaan maisemien kauneutta.
Ehkä nämäkin kaverit saavat sinut hymyilemään – ja ihastelemaan maisemien kauneutta.
Konnekoski

Konnekoskihan on tunnettu mm. kalastuksesta ja melonnasta, ja Hankaveden ja Konneveden yhdistävä koski näyttääkin yhtä hienolta kummasta suunnasta tahansa katsottuna. Mukanani oli äkäiseksi mehiläisparveksikin usein tituleerattu kuvauskopteri, jolla oli meininki ottaa hieman kuvamateriaalia myös lintuperspektiivistä.

Myllykoski I kiinnittyi laituriin Konnekosken yläpuolella, ja siinä muuta porukkaa odotellessamme ehdimme kuvailla hetken aikaa.

Aivan paras mahdollinen kiinnityspaikka tämä laituri ei laivalle ole, mutta maihin päästiin ja myös takaisin vesille.
Aivan paras mahdollinen kiinnityspaikka tämä laituri ei laivalle ole, mutta maihin päästiin ja myös takaisin vesille.

Kun laiva oli lastattu, irtauduimme laiturista ja otimme suunnan kohti Majaniemeä.  Teimme kuitenkin vain kierroksen Majaniemen edustalla ja palasimme takaisin jättämään toimitus- ja muun väen Konnekosken laituriin, koska heillä oli tarkoituksena vain tehdä lyhyt juttu alueellisiin uutisiin.

YLE:n kuvaaja Antti Karhunen ehti katsella näkymiä muutenkin kuin kameran linssin läpi.
YLE:n kuvaaja Antti Karhunen ehti katsella näkymiä muutenkin kuin kameran linssin läpi.
Majaniemi

Tilauksesta Myllykoski kuljettaa väkeä älyttömän upeissa Konneveden ja Rautalammin puolen järvimaisemissa esimerkiksi Majaniemeen, jossa sijaitsee Konneveden seurakunnan omistama ja Majaniemi ry:n vuokraama entinen kalamaja tunnelmallisine savusaunoineen.

Kun virallinen ohjelma oli ohi, palasimme taas Majaniemeen, johon nyt oli aikaa ihan rantautua ja pistää diisselit puhuksiin, ottaa rennommasti makkaranpaiston ja kahvinkeiton merkeissä ennen kuin meidän oma kuvaussessiomme pärähtäisi käyntiin.

Majaniemen rantaan vastikään rakennettuun laituriin on hyvä ja helppo kiinnittäytyä.
Majaniemen rantaan vastikään rakennettuun laituriin on hyvä ja helppo kiinnittäytyä.

Majaniemessä voi poiketa päiväretkellä kuka vaan, mutta mökkiä voi ainoastaan vuokrata varaustupaperiaatteella, kuten savusaunaakin. Petsamo-niminen mökki sijaitsee käytännössä kansallispuiston ytimessä.

Majaniemen mökki sopii parhaiten kursailemattomalle retkeilijälle, joka ei kaipaa elektronisia vempeleitä luontoelämyksensä täytteeksi.
Majaniemen mökki sopii parhaiten kursailemattomalle retkeilijälle, joka ei kaipaa elektronisia vempeleitä luontoelämyksensä täytteeksi.

Perusvarustuksena mökistä löytyvät perusastiat, kaasukeitin, kamiina, takka ja 6 sänkyä ilman vuodevaatteita. Juomavesi on joko tuotava mukana tai noudettava lähteestä, joka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä mökistä.

Kyllä täällä tarkenee, ja nukkuukin myös ihan mukavasti.
Kyllä täällä tarkenee, ja majoittuu myös ihan mukavasti, kun ei tarvitse viiden tähden kortteeria.

Tottahan kunnon majapaikasta täytyy löytyä myös sauna, ja sellainen Majaniemessäkin on – ja vieläpä savusauna. Siellä on kuitenkin perinteisen savusaunan kiukaan lisäksi jatkuvalämmitteinen kiuas, joka soveltuu tottumattomamman saunojan käyttöön. Savusaunan kiuasta kun ei nimittäin lämmitetä muutoin kuin tilauksesta.

Saunan tunnelman aistii jo ulkoa.
Saunan tunnelman aistii jo ulkoa.

Ettei olisi mennyt ihan syömättä ja juomatta (tosin yhdet kahvit raparperipiirakan kanssa vedettiin jo laivassa isommalla porukalla) koko reissu, nautiskelimme tosiaankin vielä erikseen maistuvata makkarata ja päälle päätteeksi kahveet.

Nuotion loimussa sitä vasta tuntee olevansa retkellä.
Nuotion loimussa sitä vasta tuntee olevansa retkellä.

Evästelyn jälkeen olikin sitten ruveta varsinaisiin kuvaushommiin, ja ilmakuvien lisäksi otimme tavallista videokuvamateriaalia. Käytössä oli myös Røden langaton mikrofoni, joka osoittautuikin näppäräksi peliksi tässäkin yhteydessä.

Kuvausten jälkeen olikin sitten aika alkaa pakkailla vermeitä ja palailla lähtösatamaan. Vettä myöten toki ei ole ainoa tie pois Majaniemestä saati sinne, koska patikointisuunnaksi voi valita vaikkapa Kalajanvuoren. Monesti Seppo Puttonen kuljettaa väkeä, joka on joko menossa patikoimaan kansallispuistoon tai tulossa sieltä.

Eihän näistä maisemista hennoisi kotiin lähteäkään.
Eihän näistä maisemista hennoisi kotiin lähteäkään.

Vielä riitti leppoisaa kruisailua kotimatkaksikin, sillä täydelläkin kaasulla ajettaessa Myllykoski I kulkee varsin verkkaan. GPS:n lokin mukaan rympsyttelimme menemään keskimäärin 15 km/h nopeudella eli noin kahdeksan solmun vauhtia.

Konneveden Luontopalveluiden risteilyt tarjoavat elämyksiä ja lupsakkata menoa.
Konneveden Luontopalveluiden risteilyt tarjoavat elämyksiä ja lupsakkata menoa.

Etelä-Konneveden henkeäsalpaavat maisemat onkin ehkä parasta kokea kiireettömästi esimerkiksi juuri tällaisen risteilyaluksen kyydissä. Toki myös melomalla mahtavista kalliorannoista ja muistakin näkymistä saa rauhallisesti liikkuen elämyksiä optimaalisella tavalla.

Poistulomatkalla ohitimme mm. Lapinsalon, josta löytyy yksi kansallispuiston alueen suosituimmista rantautumispaikoista niin veneilijöille kuin melojillekin. Toiveita useammillekin rantautumispaikoille retkeilyrakenteineen kuntien edustajilla, alueen yrittäjillä ja matkailijoilla olisi, mutta vielä tällä hetkellä on tyytyminen ainoastaan muutamaan. Tilanne on toivon mukaan paranemaan päin.

Lapinsalon suojainen rantautumispaikka houkuttelee vesilläliikkujia.
Lapinsalon suojainen rantautumispaikka houkuttelee vesilläliikkujia.

Häyrylänrannasta lähtiessä tai sinne tultaessa veneilijä joutuu – tai pääsee – kulkemaan Mieronvirran kautta. Mieronvirrassa on kapea väylä, joka on käytännössä ainoa turvallinen reitti avoselille. Joka paikassa muualla on joko näkyviä tai pinnanalaisia kareja. Tällaisiin kareihin on moni näitä vesiä tuntematon tutustunut ja maksanut siitä joko rikkoutuneella veneenpohjalla tai perämoottorin potkurilla.

Punaiset ja vihreät väylämerkit kertovat, miltä puolelta ja mistä kohtaa on ajettava.
Punaiset ja vihreät väylämerkit kertovat, miltä puolelta ja mistä kohtaa on ajettava.

Satamaan saapuessamme taivas oli tummunut ja vettä alkoi sadella. Sepä ei hirveästi tunnelmaa latistanut, koska muuten koko päivän olimme saaneet seilata mahtavassa säässä. Jos ei vielä veneen hankinta jotakuta kiinnosta, niin Etelä-Konnevedellä käynnin jälkeen melko varmasti tekee mieli vähintään venemessuille.

Konneveden Luontopalvelut

Luontopalveluiden palveluvalikoiman löytää parhaiten heidän omilta sivuiltaan tästä. Risteilyt ovat olennainen osa valikoimaa, ja kuten hyvään asiakaspalveluideologiaan kuuluu, vesille pääsee pienempikin porukka tai vaikka yksittäinen asiakas sopimuksen mukaan.

Seppo Puttosen tavoittaa luonnollisesti myös puhelimitse numerosta 050 5306917. Sepolta saa myös tarkemmat tarinat Myllykoski I:n historiasta ja tekniikasta huippunopeuksia myöten, joten kannattaa kysyä.

Tyytyväinen kippari odottelee paljon asiakkaita tänäkin kesänä.
Tyytyväinen kippari odottelee paljon asiakkaita tänäkin kesänä.

Etelä-Konnevettä on muuten sanottu ”Suomen eteläisimmäksi tunturijärveksi” ja verrattu sitä jopa Inarinjärveen, mikä on jo melkoinen kehu.