365 Reforestation Stories


Hello! Let’s go a little greener. I will start (or at least attempt to start) 365 stories about reforestation, one for each day of the year, in order to promote (not commercially) the efforts being taken around the world to plant more trees and revive forests and forest ecosystems. As you know, world’s forests are dwindling at an increasing rate – not only rainforests of the tropics, but also forests in places that do not necessarily get as much attention, but are equally important in maintaining biodiversity, allowing for carbon intake and storage, providing livelihood and recreation for people and shelter for the wildlife, and so on. I hope you share your #reforestationstories and bring them into wider knowledge! So please, participate by writing to forestbathingfinland[at]elisanet.fi or to the Forest Bathing Finland’s Facebook page, telling your own reforestation story or pointing to someone who is involved in reforestation efforts in one way or another! All stories are welcome, but spammers and fakers are ruthlessly blocked and reported! The stories will appear after review and possible editing on this page in numerical order from 1 to 365 (obviously).

— Mikko Aslak Lemmetti | Forest Bathing Finland

Story #1: Trees Forever

The Trees Forever Logo provided by permission of the organization logo usage guidelines.

The Trees Forever is a non-profit organization based in Iowa, US. With a slogan ”Planting a better tomorrow”, the organization has roots as far back as the 1989, and is currently involved in various efforts that range from growing, maintaining and preserving woodland areas and forests to educating people about benefits of forests and biodiversity, buidling a community spirit, and so on. The full description of the Trees Forever organization can be found at their website: http://www.treesforever.org/Home. This is not the actual story, though, but the story is one brought to my attention by Ms. Suzanne Bartlett Hackenmiller, MD via Instagram, where she pointed out that there was a so-called Derecho storm in Midwest USA in August 2020, where extremely strong and continously blowing winds decimated a major portion of the trees in the Cedar Rapids area in Iowa, not to mention other damages in the Cedar Rapids area and in the other regions in Illinois, Wisconsin, Indiana, and Nebraska (https://en.wikipedia.org/wiki/August_2020_Midwest_derecho).

Damages caused to trees and forests by non-biological factors are called abiotic disturbances (or abiotic forest damages). The abiotic disturbances, according to FAO can be:

Anthropogenic– fire, oil spills, air pollution, radioactive contamination
Climatological drought
Geophysical – tsunamis, earthquakes, volcanic eruptions
Hydrological floods and flash floods, avalanches, landslides and mudslides
Meteorological – cyclones, storms (wind, snow, ice, hail, dust and sand), tornadoes, thunderstorms and lightning.

The ones in the Midwest USA caused by derecho fall into the last category, but same type of damages can occur anywhere else, and they seem to be on the increase due to climate change. Storms are getting more frequent (although some say that the amount stays the same), more violent and more destructive, which means that their impact on forests is more severe as well.

Trees Forever has launched a campaign called Planting Hope in order to re-plant trees in Cedar Rapids, and the campaign hopes to involve ordinary citizens, other organizations, support groups, etc. to help to recover from the storm and to help plant new trees in order to restore the green areas and, ultimately – hope for the future.

You can read more about Derecho by typing in the keyword in your preferred search engine, as well as find out about Trees Forever and other similar efforts to make Earth green again! This is a good start to the 365 Reforestation Stories, and there’s more to come!

If you find errors or misinterpretations etc. in the text, please send a comment via e-mail or through the Facebook page, so I can get it straighted out, thanks!

Link to a video showing the force of Derecho in Cedar Rapids, Iowa.

Story #2: Reforesting Scotland

As some of you might know, Scotland used to be a very forested region; after the last Ice Age with boreal coniferous trees and later with species that are common to a more temperate climate – until about 5,000 years ago. Since then, the forest cover has been on a decline, and the area covered by forests in Scotland was down to an astonishing 5% during the early 1900s (https://en.wikipedia.org/wiki/Forestry_in_Scotland). After that, though, things have fortunately improved, and according to the same source (ibid.), the forest cover was up to 18.5% in 2019. For comparison, Finland has about 65% of land area covered by forests, and Russia around 50%, for example.

The decline of Scotland’s forests was due to many different factors such as the emergence of agriculture and industry where woodland areas were turned into farmland and trees were used as timber or for charcoal as fuel. However, replanting trees has been conducted throughout the last few centuries, and in 1919 the Forestry Commission was established to address the need to grow more timber which was in great demand during WW I, and the need was dire again during the WW II.

After that, and until the recent years, the forested area has steadily grown, but not as much and as fast as many would have hoped.

Established in 1991, and the base of operations located in Edinburgh, Reforesting Scotland is one of many organizations involved in promoting forest life and forest living in a sustainable way, and reforestation is one of its many goals. According to its website, Reforesting Scotland aims to:

  • Promote a sustainable forest culture and economy in a well-forested land
  • Develop the use of locally-produced forest goods and services
  • Encourage social and ecological restoration in forests and in wider land use
  • Raise awareness of the benefits of low-energy living based on woodland resources
  • Place the Scottish forestry situation in an international context.

As I am waiting for a reply from the staff of Reforesting Scotland, the remaining section of the Story #2 will be updated as more information becomes available. Until then, you can check the Reforesting Scotland’s website for details on their work and ongoing projects. [this post last updated: Jan. 7, 2021]

Hieman erikoisempaa /settiä joulun kahvipöytään: kuivalihajoulutortut


Ihan lyhyesti vaan tulin kertomaan, että sitten kun on perinteiset luumu- ja omppomarmeladitäytteet sekä vihreät kuugelit, kettukarkit, ja mitä niitä nyt onkaan, kokeiltu, niin tässä vielä yksi täyte-ehdotus joulun kahvipöydän kunkkuun, eli joulutorttuihin. Nimittäin kuivaliharouhe.

Resepti on yksinkertaisuudessaan nerokas: otetaan ensin sulamaan pakkasesta pellin täydeltä torttutaikinalevyjä. Jo heti alkuunsa tulee kuitenkin sellainen kestävän kehityksen vinkki, että ostakaa mieluummin ihan oikeaa voitaikinaa, sillä siinä ei ole palmuöljyä.

Sitä mielestäni helvetin seitsemänneltä kehältä kotoisin olevaa keksintöä on nimittäin melkeinpä joka paikassa, kuten torttutaikinoissa, piparitaikinoissa, ja vaikka missä. Katsokaa vaikka tuoteselostuksia, niin saatatte yllättyä. ”Say goodbye to rainforests”…

Toiseksi, täytetään tortut kuivaliharouheella. Tässä tapauksessa käytin (tämä idea on muuten jo parin joulun takaa) Kuivalihakundin Ronski Rouhe -kuivalihamurua. Sen jälkeen iskeekin dementia, eli en ihan millilleen muista, mitä sen sekaan piti laittaa, sillä pelkiltäänhän se ei tortun päällä pysy. Saatoinpa jopa sekoittaa rouheen kuusenkerkkäsiirapin kanssa sellaiseksi napakaksi massaksi. Jotakin sidostainetta siinä tarvitaan joka tapauksessa.

Itse asiassa en muista, olenko näistä tortuista aiemmin jo kirjoittanutkin, mutta koska en omien horinoiden seasta juttua löytänyt, niin en kai sitten ole…

Kuivaliharouheessa on yleensä mukana isompiakin sattumia, mutta on siellä myös ihan jauhomaista tavaraa, joten täysin homogeeninen se ei ole. Eli raekoko vaihtelee. Isompia lastuja voi vaikka napsia kuormasta suuhunsa tai sitten pistää ne vaikka yleiskoneella vielä pienemmiksi.

Kuivaliharouhettahan pitäisi muuten vielä liottaa pienessä vesimäärässä, että se ottaisi itseensä sen veden, mitä siitä on kuivatessa poistettu ja turpoaisi. Enpä tainnut sitä jaksaa odotella, vaan sekoitin rouheen siirapin kanssa samoin tein. Jos vielä erikoisempaa lopputulosta hakee, voihan sen lihamurun liottaa vaikka maustetussa rommissa – tuskinpa se siitä ainakaan huonommaksi muuttuu. Tosin esimerkiksi savunmakuinen rouhe on jo itsessään mielestäni riittävän eksoottista torttuihin. Kokeilkaa vain rohkeasti, sillä vain mielikuvitus on jarruna!

Kun torttutaikinalevyt on muotoiltu halutun tortun muotoon (niitäkin vaihtoehtoja on nykyään paljon muitakin kuin perinteinen tuuliviirimalli), sitten vaan massaa tortun päälle (tai sisään, kuka mitenkin on tottunut tekemään) ja paistetaan n. 200 astetta länsilounaaseen sopivan ruskeiksi. Tai voi ne jättää vaaleammiksikin, jos tahtoo.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, hyvää joulua ja parempaa – ja toivottavasti koronatonta – uutta vuotta! Jospa sitä joitakin horinoita taas ensi vuonna jaksaisi kirjoittaa.

Pitsastelua


Näin sitä vaan puoli vuotta vilahti kun taas kynän ääreen päästiin. Eipä ole tänä kesänä oikein tullut luolailtua eikä kummoisesti ole seikkailua muutenkaan elämään mahtunut, vaikka onhan tämä koko elämä sellaista seikkailua aina välillä. Mutta heti asiaan, ennen kuin eväät jäähtyy, eli tällä(kin) kerralla vuorossa retkiruokajuttua. Viimeksi oli retkihampparit; nyt onkin sitten retkipitsat.

Innostuin kokeilemaan, miten kuivatut kasvikset ja kuivalihamuru toimivat pitsassa, koska ainakin pitämälläni retkiruokakurssilla niistä tuli varsin hyvä keitto. Kasviksiahan voi kuivata itse – ja kannattaakin – koska kuivaamisella säästää rahaa, tilaa sekä painoa, koska kasvisten paino putoaa kuivattaessa merkittävästi. Esimerkiksi kilosta porkkanaa tulee alle 100 g kuivattua porkkanaa. Vastaavasti kokolihan kuivauksessa 1 kg lihaa kitistyy noin kolmannekseen. Vaikka olenkin kuivannut paljon lihaa ja muutakin tämän kesän aikana (selittää osan tuosta kirjoittamisen vähyydestä), tässä reseptissä on käytetty kaupasta ostettua kuivalihaa sekä kasviksia. Blogissa mainitut tuotenimet ja niiden valmistajat eivät ole sponsoroineet juttua.

Mitä tarvitaan

Kuivatuissa vihanneksissa on itsessään jo melkoisen voimakas aromi, ja Tex-Mex-juustoraasteessa mausteita (mm. chili, jalapeno, persilja ja ”aromit”), joten mitään pitsamaustetta tms. ei tähän reseptiin tule, vaikka tietenkin sitä saapi maustaa itse sillä tavalla kuin haluaa, jos meinaa näitä tehdä.

Esivalmistelut

Koska kuivatuista raaka-aineista on poistettu vesi, vesi pitää ruoanlaittoa varten saada aineksiin takaisin. Siksipä sekä kuivatut kasvikset että kuivaliha täytyy liottaa vedessä ennen käyttöä. Mitä pidempi liotusaika, sen enemmän raaka-aineet ottavat itseensä takaisin vettä. Retkiruokaohjeissa nyrkki silmään -sääntönä on yleensä, että esim. vaelluksella seuraavan ruokailun aineet laitetaan likoamaan edellisen ruokailun yhteydessä, eli vähintään 2 tuntia ennen valmistusta. Kuivalihan ja kasvikset voi liottaa samassakin astiassa, mutta kun minulla oli varattuna kippoja tätä varten, liotin ne omissa astioissaan.

Kuvan kuksa on 2 dl vetoinen, joten noin 2 dl voi laittaa likoamaan – ja sehän on vain murto-osa 200 g kuivakasvispussin määrästä. Vertailun vuoksi esim. Kupilkan kuksan vetoisuus on 3 dl. Toisessa kuvassa näkyvän Kelly Kettlen teräskattilan tilavuus on 1 litra. Käytä liottamiseen suurin piirtein sama määrä tai vähän enemmän vettä kuin käytät kuiva-ainetta.

Koska kuiva-aineet siis vaativat pitkähkön liotusajan, sinä aikana ehtii tehdä vaikka mitä. Eli pikakelataan siihen vaiheeseen, kun kuiva-aineet ovat imeneet itseensä vettä ja turvonneet (itse asiassa liha ei juuri näyttänyt turpoavan), onkin aika alkaa valmistaa itse pitsoja.

Tätä ennen ollaan tietenkin tehty jo tulet ja katsottu tarpeelliset pannut ja kattilat esille. Oma retkikeittiöni oli tälläkin kertaa Muurikan kotakeittiö ja koska oltiin omissa oloissa ja ei-nyt-ihan-niin-umpikaseikossa-erämaassa, pystyin käyttämään ronskimpia ruoanvalmistusastioita kuin olisi mahdollista vaelluksella tai ylipäänsä kannattaa patikalle varata. Nämäkin pitsat kuitenkin voi valmistaa ihan Trangialla, kaasulla tai avotulella ja aika pienin astiavarastoin; suurimpana erona tietysti, että kerralla ei välttämättä pysty valmistamaan näin isoa erää (tässä reseptissä 6 annoskokoista pikkupitsaa).

Valmistustapahtuma

Kaadetaan kuivattujen kasvisten liotusvesi pois varoen kaatamasta mukana myös itse kasviksia, mutta säilytetään kuivalihan liotusvesi ja kipataan sekä kasvikset että liha liemineen oliiviöljytilkkasella voidellulle pannulle kypsymään. Sekoitellaan kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut.

Kuvasta näkyy hyvin, miten kasvikset ovat turvonneet käytännössä tuoreen kokoisiksi. Ne eivät ole kuitenkaan liotuksessa kypsyneet, joten niitä pitää kypsentää pannulla aikansa.

Kasvis-lihaseos voi porista hiljaisella tulella sen aikaa, kun laitetaan 6 kpl rieskoja uunipannun ritilälle, voidellaan rieskapalat oliiviöljyllä ja levitetään paloille tomaattisosetta tasaisesti niin reunaan kuin mahdollista. Kun seos on valmis levitettäväksi rieskojen päälle, niin tehdään.

Täytettä saa olla reilusti, että nälkä lähtee. Noin 2 dl kuivattuja kasviksia ja 2 dl kuivalihamurua riittää juuri sopivasti kuudelle pienelle rieskalle.

Vielä pussillinen juustoraastetta niskaan, niin homma alkaa olla paistamista vaille siinä. 150 gramman pussi menee tuohon kokonaan, eikä juustoa todellakaan kannata säästellä, sillä kunnon kuorrutuskerros mm. säilyttää täytteen mehevyyden.

Juustoa ei voi olla koskaan liikaa.

Käyttämässäni uunipannussa on kätevä ritilä, joten pitsat eivät ota pannun pohjaan kiinni eivätkä näin ollen pala niin helposti. Lieska pannun alla saa olla maltillinen, etteivät pala muutenkaan. Kansi päälle ja paistumaan noin 10 minuutiksi. Välillä kannattaa kurkistaa kannen alle, onko juusto sulanut riittävästi ja ettei pohja tummu alta liikaa. Kun pohja on sivelty oliiviöljyllä ja täytteessä on vielä kuitenkin jonkin verran kosteutta, pohja ei pääse kuivumaan liian äkkiä ennen kuin juusto on sulanut ja saanut väriä.

Alkaapi olla syöntikunnossa.

Pitsojen kyytihenkilöksi näin sukupuolineutraalina aikana riittää raikas vesi, ja voihan sitä tempaista nokipannukahvit sitten jälkkäriksi, jos vielä jotakin tuntuu jääneen puuttumaan.

”Lautaset jonoon!” sanoi mummo aikoinaan.

Jos aivan rehellisiä ollaan, niin eihän tämä mikään reppuretkeilijän resepti ole, jos on pataa ja pannua ja kotakeittiötä ja sun muuta. Yhdelle tai kahdelle syöjälle kerrallaan tämän kyllä tekee tosiaan vaikka Trangialla. Ja ilman muuta kannattaa kuivata kasvikset itse, vaikka tuollainen muutaman euron kuivavihannespussi ei viekään vararikkoon. Itse kuivaamalla varmistaa ainakin, että raaka-aineet ovat kotimaisia. Moni kuivattaa myös juustoraastetta sekä tomaattisosetta; niiden kuivaamiseen löytyy hyviä ohjeita netistä sekä retkiruokakirjoista. Myös pitsapohjan voi tehdä itse, joten ei tämän niin kaupallinen tuotos tarvitse olla.

%d bloggaajaa tykkää tästä: