”#!@*/€?*#:n lappalaiset!”


Laitoin tuommoisen vaarallisen otsikon tälle jutulle. Kyseinen tunteenpurkaus ei ole kuitenkaan minun suustani – siitä syystä lainausmerkit – eikä mitään vihapuhetta pohjoissuomalaisia vastaan, vaan tälläkin tokaisulla on oma tarinansa, joten lukekaa huolella ennen kuin tulette puremaan minulta munat…

Nimittäin oltiin isäukon kanssa Hautajärven suunnalla yhtenä talvena joskus 80-luvun puolella, ja meillä oli kuskina eräs tuttu mies, jolle oli pituutta siunaantunut lähemmäs kaksi metriä. Lähellä Hautajärveä ja Niitselyksen entistä rajavartioasemaa sijaitsee Ahmalampi, jonka rannalla oli ainakin vielä silloin metsäkämppä. Kämppä muistaakseni purettiin 90-luvulla, enkä tiedä, onko siellä nykyisin mitään. Toki voin muistaa tuon lammen nimen väärin, mutta väliäkö hällä. Joka tapauksessa tuossa kämpässä majailtiin se hiihtolomaviikko ja yritettiin parhaamme mukaan tulla keskenämme toimeen kolmeen pekkaan.

Kämpän lämmönlähteenä toimi kamiina, ja koska ulkona oli sillä viikolla vähintäänkin -15 asteen pakkanen, kamiinaa pidettiin kuumana käytännössä aina silloin kun sisällä oltiin. Sitten yhtenä iltana pakkanen laski tuonne -30 hujakoille, joten pistimme puuta reippaammasti kamiinaan alkuillasta, jotta lämpö riittäisi ainakin aamuun asti. No, sitähän riitti. Taisi olla parhaimmillaan lähemmäs 50 astetta (aina täytyy vähän liioitella) kun viimeiset kalikat pesään heitettiin. Ei siinä muuten mitään, mutta kun oli pistelty rasvaista possunlihaa, makaronia ja sipulia ruoaksi, eli tehty ns. rasvamakaronia, niin voi ehkä arvata, että sinä yönä kuunneltiin hanurimusiikkia.

Se pitkä autokuski, josta alussa puhuin, oli tunkenut itsensä kerrossängyn yläpetille ”muumiopussiin”, eli makuupussiin, jossa käytännössä pystyi makaamaan vain tikkusuorana selällään. Kaveri oli vetänyt lisäksi pussin vetoketjun leukaan asti kiinni ja yritti siinä saunalämpötilassa saada unta. Isäukon kanssa oltiin aika poikia päästelemään paukkuja, ja ykstahtinen kävikin säännöllisin väliajoin alapetillä ja viereisellä laverilla.

Heräsin jossakin vaiheessa yötä siihen, kun yläpetiltä alkoi kuulua ähinää ja puhinaa, ja yhtäkkiä tyyppi rupesi riuhtomaan pussinsa vetoketjua voimalla auki. Sitä aikansa temmottuaan hän ponkaisi sängystä yhdellä harppauksella alas ja rymisteli kämpän ovelle, että nyt pitää päästä äkkiä ulos, kun ei tästä tule mitään kun on kuuma kuin saunassa ja pas.. haisee!

Juoni tihenee, eli nyt päästään palaamaan tuohon jutun otsikkoon. Kuten sanoin, kaveri oli noin parimetrinen hujoppi, ja pimeässä kämpässä puolinukuksissa eivät aistit ole parhaimmillaan, joten löydettyään ovenkahvan hän tyrkkäsi kämpän oven auki ja ryntäsi pihalle. Tai olisi rynnännyt, ellei olisi lyönyt otsaansa tanakasti kämpän oven yläkarmiin ja hirteen niin, että koko tupa tärähti. Kaveri kirosi kovalla äänellä, että ”#!@*/€?*#:n lappalaiset!” ja löi kämpän pihalla tupakaksi. Ei ollut hoksannut, että pohjoisen kämppien ovetkin on tehty pohjoisen miesten mitoilla, eikä koripalloilijoiden säädöillä. Siinä oli semmoinen parinkymmenen sentin ero näihin nykyisiin standardimittoihin.

Siitäkin selvittiin sitten muutamalla nortilla ja parilla disperiinillä, eikä matkakaverillemme jäänyt mitään pitempiaikaisia antipatioita em. kansaa kohtaan. Eihän niitä ollut kyllä alun alkaenkaan.

Niin, se kämpän ovenkarmikin jäi ehjäksi.

Polar Sirkkel


Illan toinen lyhyt juttu kertoo matkasta lähelle napapiiriä, eli toisella kotimaisella Polar Circlea. Sallan kunnassa pohojoosessa sijaitsee Hautajärven kylä ja siitä lyhkäisen matkan päässä Niitselyksen entinen rajavartioasema. On siinä myös Urriaapa-niminen paikka, ja jossakin noilla main törmättiin isäukon kanssa silloin vuonna kuokka ja vasara kuvassa näkyvään vempaimeen keskellä hakkuuaukeaa. Siitähän tuli sitten automaattisesti ”polar sirkkel”.

Emme kuitenkaan jääneet puuntekoon, kun tarkoitus oli lähinnä koputella kiviä oheisella vasaralla. Nimittäin isävainaalla oli suuri innostus myös malminetsintään, ja tuolta päin Suomea ei vielä 80-luvulla ihan joka paikkaa ollut tongittu arvomineraalien toivossa. Myös GTK otti silloin innolla vastaan malminäytteitä ja jopa hyvistä näytteistä jotakin maksoikin.

Polar Sirkkel jäi taakse ja on siellä ehkä vielä tänäkin päivänä, ainakin se, joka on piirretty karttoihin.

Sinisen repun kirous


Ensimmäisen blogikirjoitukseni otsikko on tarkoituksella sama kuin sivuston nimi, ja kun kuitenkin heti kysytään, mitä tuo ”sinisen repun kirous” tarkoittaa, niin minäpä kerron. Aikoinaan isäni oli kova metsästämään ja kalastamaan, ja hänellä oli tuo kuvassakin näkyvä sininen, metallirankainen reppu kutakuinkin aina mukana eräreissuillansa. Monesti isäni suunnitteli pitkäänkin vaikkapa kalalle lähtöä ja saattoi tuumailla asiaa viikon, puolitoista, ennen kuin alkoi tekemään lähtöä. Jos tämä viikko tai puolitoista olikin poutasäätä ja aurinkoa, annas olla, kun isäni nosti repun esiin saunan kuistille, alkoivat sadepilvet kerääntyä taivaalle. Ja useammin kuin kerran – eli käytännössä aina – juuri kala- tai metsäreissulle lähtöpäivän aamuna alkoi tulla vettä kuin sitä kuuluisaa aisaa. Vielä tähän päivään saakka on jäänyt mysteeriksi ennen kaikkea se, miten sää sattui ”yllättäen” muuttumaan, mutta myös se, miten sitä aisaa oikein tulee ja mitä tuolla aisalla tässä kontekstissa tarkoitetaan. Olisiko joku hevosmiesten juttu vai meneekö jopa K-18-osastolle…

Siitä siis ”sinisen repun kirous” juontaa juurensa. Toki repulla ei ollut mitään tekemistä sään huononemisen kanssa, vaan luulisin, että vatulointiin meni vain niin pitkään, että väkisinkin säätyyppi ehti siinä ajassa muuttua.

Isästä on jo aika jättänyt, mutta reppu on vielä olemassa. Tosin kirous lienee haihtunut.

%d bloggaajaa tykkää tästä: