Aloitin kirjoittamaan tätä blogikirjoitusta ihan eri sanoilla ja otsikolla, ja ehdin kirjoittaa jo hieman yli 500 sanaa, kun kävin ajattelemaan, mistä oikeastaan haluan kirjoittaa. Ensimmäisen version kappaleet kertoivat 6.-12. elokuuta 2018 Karjalohjalla Kurssikeskus Elontulessa ensimmäistä kertaa järjestetyistä kansainvälisistä metsäterapiapäivistä ja päivien sisällöstä.
Olisin kertonut, mitä tapahtui 7.8. pidetyssä metsäterapiaseminaarissa ja sitä seuranneiden päivien aikana järjestetystä retriitistä. Seminaariin osallistui noin 100 henkeä, ja retriittiin nelisenkymmentä metsäterapia- tai muun luontoalan ammattilaista, yrittäjää ja aiheesta syystä tai toisesta kiinnostunutta. Sen sijaan, että luettelisin aasta ööhön kaiken, yritän kirjoittaa tämän toisen version vähän eri ajatuksella.
Jos joku ei silti jaksa lukea horinoitani, hän voi siirtyä tekstin loppuun. Liitän sinne listan metsäterapiapäivillä omia esityksiään pitäneistä ja metsäterapiamenetelmiä tai muita aiheeseen liittyviä tutkimustuloksia esitelleistä ihmisistä ja verkkolinkit.
Metsäterapian perimmäinen tavoite on mielestäni…
Ihmisen auttaminen, ja lopulta myös luonnon auttaminen. Olen sitä mieltä, että perustuipa metsäterapia (japaniksi Shinrin-ryoho) mihin menetelmään tahansa – oli se sitten Shinrin-yoku (metsäkylpy), Metsämieli-menetelmä, metsäänuppoutumisen menetelmä tai mikä muu hyvänsä, metsäterapian tavoitteena on ihmisen fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin parantaminen, luontoyhteyden luominen tai vahvistaminen, tai syystä tai toisesta kadonneen luontoyhteyden luominen uudestaan.
Metsäterapiapäivilläkin puhuttiin, että ihmisen tulisi oppia tuntemaan itsensä ja ns. sisäinen luontonsa, ja sitä kautta oppia tuntemaan myös ulkoinen luonto, eli se, joka meitä ympäröi ja josta me olemme kaikki aikanaan saaneet alkumme. Joissakin paikoissa ja joillekin ulkoinen luonto voi olla hyvinkin lähellä – ehkä jopa suoraan kotiovella – tai sitten kaukana, kuten tiiviisti rakennetuissa miljoonakaupungeissa. Samoin ihmisen sisäinen luonto voi olla yhtä lailla lähellä tai kaukana.
Löytyykö luonto pellon reunasta, haavikon huminasta vai jostakin muualta?
Elokuun 6. päivä oli varattu paikalle saapumiseen ja majoittumiseen, ja vasta 7. päivänä pidettiin seminaari. Seminaari-iltana klo 19 alkaneen päivällisen jälkeen päätin monen muun osallistujan tavoin lähteä käppäilemään lähiympäristöön ja selvittämään ajatuksia mielenkiintoisten esitelmien sisällön jäsentämiseksi omassa päässä. Lisäksi vaistoni sanoi, että näissä maisemissa täytyy olla paljon metsäkauriita ja/tai valkohäntäpeuroja, ja koska alueella oli runsaasti myös avoimia peltoja, todennäköisyys sorkkaeläinten näkemiseen oli suuri.
Kävelin kaikessa rauhassa katsellen ja kuulostellen ympärilleni, ja päätin käyttää iltalenkkiini juuri sen verran aikaa kuin hyvältä tuntuu. Kuljin soratietä pitkin niin pitkälle, kunnes oikealla puolellani avautui hakkuuaukea ja sen takana vielä seisova metsikkö ja vasemmalla puolellani kumpuileva peltomaisema.
Laskeva aurinko värjäsi puut oranssinpunaisin sävyin. Soratie, sen takuinen hakkuala ja hakkuualan reunassa humiseva haavikko kylpivät vielä hetken auringonvalossa, kun taas peltolaikuilla oli jo hämärää. Istuin tovin auringon puolella olevalla kumpareella ja siirryin sitten pellon reunaan katselemaan, näkyisikö kauriita tai peuroja. Hiljaiseen maisemaan on helppo uppoutua ja seurata vaikka, miten hiljalleen mailleen painuva aurinko muuttaa valon ja varjon rajoja maastossa. Kauempaa kuuluu metsän vaimea humina leppeässä iltatuulessa.
Ja sitten – samalla tiellä kävelemässä ollut eräs retriitin osanottajista sanoo, että tuolla on peura! Osin pettyneenä itseeni, että en huomannut sitä ensin (enkä ehkä olisi huomannut ollenkaan, koska istuin selkä peuraan päin), mutta osin vakuuttuneena taas kerran siitä, että kunhan osaamme vain olla kärsivällisiä ja hiljaa, luonto tulee meitä lähemmäs.
Kasvisruokaviikosta kipinä (edes jonkinlaiseen) elämäntapamuutokseen – gluteenia unohtamatta. Tai pikemminkin se nimenomaan unohtaen.
Keskiviikon ohjelmassa oli aamupäivän mindfulness-kävely, iltapäivällä kasvien keräilyoppia ja suomalaista saunatietoutta. Mindfulness-kävely tehtiin hyvin rauhalliseen tahtiin, kuten kuuluikin, sillä kävelyvauhdin tietoinen hidastaminen saa oman mielen kiireenkin hidastumaan niin, että ajatuksille ja havainnoinnille vapautuu tilaa.
Mindfulness-kävelyn jälkeen palasimme Elontuleen lounaalle, ja kuten koko viikon ruokalista, myös lounas oli kasvisruokaa. Tällaiselle lihaa(kin) syövälle ihmiselle, kuten minä, viikko pelkkää kasvisruokaa ja gluteenitonta oli vatsalle yllätys, mutta myös eräänlainen helpotus, sillä reissun jälkeen muuttui ajatus omasta ruokavaliosta ja etenkin gluteenittomasta sellaisesta.
En silti heti vetänyt ”kylmää kalkkunaa” – kuten Jenkeissä sanotaan – vaan kävimme kotona kokeilemaan leivontaa gluteenittomista jauhoista. Vaikka meillä ei kenelläkään ole keliakiaa, olen huomannut itsestäni mm. sen, että gluteenia sisältävien raaka-aineiden vähentäminen leivonnassa on vähentänyt myös turvotuksen ja täyden olon tunnetta vatsassa. Metsäterapiaviikon aikana kasvisruokavalio lisäksi sai rehellisesti sanottuna ”suolen toimimaan”, eikä aamulla tai illalla väsyttänyt läheskään niin paljon kuin yleensä.
Metsäterapiaa olikin ryhmä- ja yksilötason kohtaamiset?
Metsäterapiapäivien viikon sisältöön oli mahdutettu monenlaista eri lähestymistapaa metsäterapiaan ja sen käyttöön eri maissa ja kulttuureissa. Kamppailen edelleen sen kanssa, kertoako jokaisesta esitellystä menetelmästä erikseen vai en. Oman kokemuksen mukaan kaikki viikon aikana esitellyt menetelmät metsäterapiasta olivat omalla tavallaan hyviä, ja niistä voin kirjoittaa myöhemmin.
Nyt en vaan millään saa kiinni oikeasta lähestymiskulmasta, kun ajattelen vain sitä, että oikeastaan metsän ja luonnon hyvää tekevän vaikutuksen lisäksi hyvää taisi tehdä myös seura niin koko joukon kuin henkilökohtaisten kohtaamisten osalta. Nimittäin yksi syy, miksi halusin osallistua kansainvälisille metsäterapiapäiville oli se, että toivoin pääseväni juuri sellaiseen seuraan, jossa kukaan ei pyörittele silmiään luontojutuille eikä varsinkaan puiden halaamiselle. Ja sellaiseen seuraan pääsin.
Niinpä perusluonteeltani hiljaisena ja joskus syrjäänkin vetäytyvänä ihmisenä avasin keskusteluyhteyden monen mielenkiintoisen persoonan kanssa. Kaikkien kanssa en päässyt (tai käynyt) juttusille, mutta hyvin monen silti. Viikko toimi samalla myös kielikylpynä, sillä en ollut puhunut englantia niin paljon vuosiin sitten yliopistoaikojeni (ensin opiskelu- ja sitten työelämässä) jälkeen.
Kaikkien niiden ihmisten, joiden kanssa juttelin, elämässä luonto ja metsä ovat hyvin tiiviisti läsnä. Saimme vaihdettua arvokkaita ajatuksia monesta eri näkökulmasta, ja samalla minäkin opin paljon uutta myös eri kulttuureista. Muutaman osallistujan kanssa pääsin jopa hyvinkin syvällisiin keskusteluihin eri aiheista. Myös yleinen ryhmähenki ja tekemisen meininki oli erittäin hyvä, mikä vaikutti mielestäni jopa harvinaisen hyvältä ottaen huomioon, että meitä oli noin 40.
Ihmisiä on kuin muurahaisia
Voisin jopa vetää sellaisen päätelmän, että metsäterapiapäivien osallistujat toimivat niin omilla tahoillaan kuin yhdessä samaan tapaan, kuin muurahaiset. Muurahaisetkin pitävät omalla toiminnallaan huolen oman elinympäristönsä hyvinvoinnista ja toimivat samalla kuningattaren hyväksi, joka tässä tapauksessa on yhtä kuin luonto. Jos kuningatar-luonto voi huonosti, voi koko yhteiskunta sen yksittäisiä jäseniä myöten huonosti.
Muurahaiset huolehtivat siitä, että pesän lämpötila ja kosteus on oikeanlainen ja elinolosuhteet muutoinkin optimaaliset. Ihmisten tehtävänä olisi pitää huolta luonnosta, jota ilman meitä ei oikeastaan olisi. Yhtenä tärkeimmistä sanomista, joita metsäterapiapäivillä sanottiin, oli että kun ihminen oppii tuntemaan luontonsa, hän oppii arvostamaan sitä, ja kun hän oppii arvostamaan sitä, hän oppii suojelemaan sitä.
Jo aiemmin puhuin sisäisestä ja ulkoisesta luonnosta, eli siitä, mikä on meidän oma sisäinen luontomme ja mikä on luonto, joka alkaa oikeastaan heti meidän ulkopuoleltamme. Luonnon tunteminen – oli se sitten sisäinen tai ulkoinen – vie meitä kohti samaa johtopäätöstä ja päämäärää.
Jaa, opi, koe ja huolehdi
Kansainvälisten metsäterapiapäivien retriitin ohjelmalehtisen alareunassa lukevat sanat share, learn, experience ja nurture. Tähän tavoitteeseen päästiin mielestäni paremmin kuin hyvin, sillä jaoimme keskenämme niin isommissa ja pienemmissä ryhmissä kuin kahden kesken omia näkemyksiämme, tietojamme, osaamistamme, ehdotuksia ja ideoita, ja vaikka mitä. Opimme samalla paljon luonnosta, ympäristöstä, metsästä, metsäterapiasta, toisistamme, toisista kulttuureista ja myös itsestämme.
Koimme monta hyvää, hauskaa ja liikuttavaakin hetkeä samaten ryhmänä ja henkilökohtaisilla tasoilla. Koimme, miten luonto ja metsä todella näyttäytyy meille eri tavalla – samaten kuin omat tunteemme ja ajatuksemme sekä näkemyksemme itsestämme – kun vain malttaa hidastaa tahtia, katsella, kuunnella, koskettaa, tuntea.
Huolehdimme myös toinen toisistamme, koska jo ensimmäisenä päivänä sattui pari pientä, mutta ei mitenkään erityisen vakavaa, haaveria. Itsensä loukanneet saivat niin henkistä kuin konkreettistakin hoitoa ja tukea ryhmältä ja yksilöiltä. Monet löysivät vähintään hyviä ystäviä, yhteistyökumppaneita, ja ehkä jopa sydänystäviä ja sielunkumppaneita. Itse asiassa ymmärsin myös, että joillekin viikko antoi paljon enemmän kuin vaikkapa vuosi psykoterapiassa.
Voisinkin siis sanoa, että ei pelkästään luonto ja metsä, vaan myös ihmiset ovat tässä elämän yhtälössä tärkeitä. Ihmisiä metsäterapian takana löydätte myös kuvagallerian jälkeen. Siellä on luettelo eri toimijoista (ei missään tietyssä järjestyksessä eikä edes kaikkia mahdollisia) sekä muitakin linkkejä, joista löytyy tietoa metsäterapian eri muodoista ja menetelmistä.
Jos ette löytäneet kovista ponnisteluistanne huolimatta tästä kirjoituksesta mitään järkeä, niin luonnosta sitä sen sijaan löytyy! Luonnossa ei ole mitään turhaa.
KIITOS / THANK YOU!
Koska en kirjoittanut vielä tässä blogipostauksessa mistään tietystä metsäterapiamenetelmästä, katsoin kuitenkin tarpeelliseksi kiittää seuraavia henkilöitä, joiden tekemisiin ja ajatuksiin teidänkin kannattaa tutustua.
Erityinen kiitos ensinnäkin tapahtuman järjestäjille, Riina Kilpi ja Heidi Korhonen! Toinen erityinen kiitos seuraaville henkilöille: huonetoverini luontoyhteysguru Ian Banyard (Iso-Britannia) sekä elokuvantekijä ja universumin pulssin tuntija Nitin Das (Intia); taskukokoinen kanadalainen Robyn Lim (Kanada), metsien mies Tom Kent (Irlanti), hassu norjalainen heppu Lars Verket (Norja), sitkeä sissi Laura White (Iso-Britannia), ylpeä portugalilainen Maria Concalves (Portugali), sirkeä singaporelainen Youmin Yap (Singapore), vihreä kasviasiantuntija Vitalija Povilaityte-Petri (Liettua) ja tietenkin metsämeditaatio-osaaja ja tulenteon sekä paareilla kuljetuksen asiantuntija Sini Malminiemi! Ja kaikki muut, joiden nimiä en tässä luetellut – tiedätte, ketä olette!
First, Special Thanks to the organizers, Riina Kilpi and Heidi Korhonen! Second, very special thanks to: my roommates Nature Connection Guru Ian Banyard (UK) and Movie Maker & He Who Has the Pulse of the Universe Nitin Das (India); the Pocket Canadian Robyn Lim (Canada), Man of the Woods Tom Kent (Ireland), Funny Norwegian Guy Lars Verket (Norja), the Proud Portuguese Maria Concalves (Portugali), Seriously Happy Singaporean Youmin Yap (Singapore), the Green Plant Expert Vitalija Povilaityte-Petri (Lithuania), and of course the Forest Meditation Expert & Master of ”Fireworks” and Stretchers Sini Malminiemi! And of course the rest of the Tribe – You are Points of Light!
Continue reading ”Luonto voi hoitaa huomaamatta ja yllättävin tavoin”
