Pitkäsestä aikaa vähän ruoka-asiaa. Edellisessä blogikirjoituksessani kerroin, miten testasimme Kuivalihakundin jerkyjä, ja tämänkertainenkin kirjoitus sivuaa lihaisaa aihetta. Jerkkytestiin tuli kuivalihalastuja, mutta lihanvalmistusprosessista syntyy myös sekalaista sälpää, eli kuivalihamurua, jolle sillekin varmasti löytyy monenlaista käyttöä erilaisten ruokien teossa.
Savu-Jerkku on maistuvaa sinälläänkin ilman mitään lisämausteita. Maku muistuttaa valmiissa piirakoissa mielestäni pitkälti metwurstia.
Aloitan murureseptien sarjan (yhteensä 3 eri juttua) tällä simppelihköllä ohjeella, joka itse asiassa on vain yhdistelmä hyväksi osoittautunutta Marttojen karjalanpiirakkaohjetta ja omaa optiota sen päälle.
Sen verran erkanin tuosta ohjeesta että en laittanut taikinaan öljyä laisinkaan. Ehkä jollakin toisella kerralla sitten. Vehnäjauhoina käytin durum-vehnäjauhoja, joita oli säästynyt rosmariinileivän teosta. Tavalliset puolitörkeät vehnäjauhot käyvät luonnollisesti myös.
Täyte
2 ½ dl vettä
2 dl riisiä
7 ½ dl maitoa
1/2 tl suolaa
(1 kananmuna)
+ 100 g pussi Jerkky Savu -kuivalihamurua
pieni kourallinen kuivattuja mustatorvisieniä
Katso Marttojen sivuilta tarkemmat ohjeet koko piirakkashowsta. Turha minun tässä on papukaijana niitä kuitenkaan toistaa.
Keitin puuron edellisenä päivänä ja seuraavana päivänä tempaisin esiin kuivalihapussin. Kaadoin kuivalihamurun (joka oli itse asiassa sekoitus murumurua että isoimmillaan jopa kokonaisia kuivalihalastuja) pinnoitettuun kattilaan, jossa oli tilkka rypsiöljyä. Kuullotin murut öljyssä ja lisäsin sekaan niin maan perusteellisesti kuivatut mustatorvisienet, jotka hienonsin käsien välissä.
Tällaisenaan ”muru” voi olla hieman liian karkeaa, joten isoimmat biitit kannattanee hienontaa yleiskoneella ennen käyttöä. Mutta näinkin kyllä menee – ja mahassahan se lopulta sitten homogenoituu viimeistään.
Liha–sieniseoksen lisäsin aiemmin valmistamani riisipuuron sekaan, ja täyte oli periaatteessa siinä. Marttojen ohjetta orjallisesti noudattaen ja myös vuosikymmenten takaa mummon piirakanteko-ohjeen mieleeni palauttaen aloin väsätä piirakkapohjia ruistaikinasta uunin lämmetessä.
Käytössä oli isoäidiltäni jääneet piirakkapulikat ja leivonta-alusta, jolla lienee ikää jo ainakin sata vuotta. Mutta hyvässä kuosissa on edelleen. Kyseisellä alustalla mummoni leipoi satoja ja taas satoja piirakoita ja muitakin leivonnaisia.
”350 degrees Fahrenheit”
Paistolämpötila sähköuunissa minulla oli ”vain” 250 astetta, mutta marttaohjeessa se on 275–300 astetta. Celsiusta siis. Jos on puilla lämpenevä uuni käytössä, niin silläkin saapi paistaa.
Lämpötila-asetuksesta nimittäin muistui mieleen myös eräs tapaus opiskeluajoilta, kun olin kylässä emännän opiskelupaikkakunnalla opiskelijasolussa, jossa asusti myös kiinalainen vaihto-oppilas. Tämä vaihto-oppilas laittoi kanankoipia solukämpän keittiön sähköuuniin ja pisti uunin nupit kirjaimellisesti kaakkoon.
Aloin haistella, että joku käryää ja menin katsomaan, kun siellä uunissa kanankoivet alkoivat näyttää hyvää vauhtia mustilta shakkinappuloilta. Katsoin parhaaksi kysäistä kiinalaisopiskelijalta, josko alkaisivat kanansa ehkä olla kohta kypsiä. Uuni oli tosiaan ollut niin kuumalla kuin sen ilman tohoa sai, ja piakkoin olisimme olleet savupirtissä, ellemme olisi kanoja tempaisseet uunista ulos.
Kävi ilmi, että opiskelija oli katsonut jostakin omankielisestään keittokirjasta kanankoipien paistolämpötilaksi 350 astetta, mutta koska heillä päin käytetään Fahrenheitin asteikkoa ja meillä taas Celsiusta, niin suomalainen uuni oli ”hieman” ylilämmön puolella. 350 F on likimain 175 C ja sillä keinoin. Eipä onneksi tarvittu palokuntaa hätiin.
Takaisin piirakoiden pariin
No joo, eli siis piirakat saivat päivettyä uunissa noin 15 minuuttia, ja viimeisen 5 minsan aikana käänsin pellin kerran, koska ainakaan meidän uuni ei paista edestä yhtä hyvin kuin takaa. Pari pellillistä tuli ensimmäisestä taikinaerästä. Täytettä jäi vastaavasti jäljelle, joten paistoin vielä toiset 2 pellillistä pari päivää myöhemmin.
Konneveden kirkkoveneet.
Piirakoiden ulkoasu oli tekijänsä näköinen, mutta maku oli sen verran hyvä, että eivät pitkään voideltuina tarjoiluvadissa vanhenneet. Täyttävän oloisiakin vielä, koska onhan piirakoissa sekä lihaa, riisiä että sieniä sisällä.
Retkievästä parhaasta päästä
Kävin leivontapäivien välissä hieman ulkoilemassa Etelä-Konneveden kansallispuistossa, ja tietenkin eväänä itsetehtyjä piirakoita. Lämmäyttelin piirakat ritilän päällä oman risukeittimen loimussa. Ulkoilmassa piirakoiden lihaisa – ja omaan suuhuni metwurstia muistuttava – maku oli somimmoilleen. Vain nokare voita päälle, niin sehän oli siinä. Kahvin kanssa erittäin hyvää!
Maistuis varmaan mullekin!
Itse tehty on aina itse tehty
Ei kannata aliarvioida omaa osaamistaan piirakoidenkaan teossa. Minäkään mikään leipuri ole, mutta reseptiä osaan lukea. Enkä oikeastaan muistaisikaan ohjeita ellei niitä olisi paperilla tai netissä koko ajan näkyvillä. Ei tulisi minusta Sukulan kuppiloihin kokkia, jäisivät bongit pyörimään.
Ellen jo sanonut, niin piirakkatäytettä jäi toisellekin leivontakerralle. Silloin sekoitin täytteen sekaan vielä yhden kananmunan, joka notkisti täytettä kivasti, jolloin se oli helpompi levittää kuorien päälle. Käyttämättä on toisen Savu-pussin lisäksi Jerkku HaBa -muru, josta varmaankin ”taion” tulisemman retkiruoan aidoissa retkiolosuhteissa. Kaikkea retkiruokaahan ei tehdä kotikeittiössä!
Tässä blogikirjoituksessa on luvassa jerkyttäviä paljastuksia.
Alun perin joidenkin lähdetietojen mukaan inkojen peruja olevaa kuivalihaa kutsuttiin nimellä Ch’arki, josta sitten tuli nykykielessä tunnetty jerky. Jos kuivaliha keksittiin inkojen aikaan, se on melko ”tuoretta”, eli 1500-luvulta. Toisissa lähteissä sitä vastoin kuivalihan on sanottu olevan peräisin jopa tuhansien vuosien takaa, jolloin sitä olisi valmistettu joidenkin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen piirissä.
Olipa miten tahansa – kuten usein on – niin kuivaliha ei ole mikään uusi keksintö. Lihan kuivaamista on tehty ympäri maailman jo kauan sitten, sillä se on erinomainen keino säilöä lihaa pitkiksi ajoiksi. Kuivattu liha ei ole sukua kuivatulle vellille, mutta hyvin kuivattu ja suolattu liha säilyy todella kauan syötävänä, ei paina paljon ja on erittäin energiapitoista. Erinomaista eräjoreruokaakin siis.
Teimme lauantaina 3. maaliskuuta 2018 yhteisproggiksen Retkeilyblogi Rinkkaputken kanssa testaten vantaalaisen Kuivalihakundin lähettämiä kuivalihoja. Rinkkaputken edustajaa Sulanderin Heikkiä pyysin mukaan, koska Heikki hanskaa kuvaamisen ja editoinnin kuin Jaakko Kolmonen kyyn grillauksen.
Saarihyppelyä
Sovimme tekevämme kuvaukset Jyväskylän Haapaniemen kupeessa sijaitsevalle Pikku Haapasaarelle, jossa on laavu. Päästyämme laavulle huomasimme kuitenkin, että siellähän on väkeä kuin Trumpin virkaanastujaisissa, joten otimme käyttöön Plään B:n ja hipsimme kauemmas isolle Haapasaarelle, joka on kirjoitettu pienellä, koska se on pelkkä Haapasaari, mutta iso.
Isossa Haapasaaressa on pelkkä tulipaikka, jossa ei ole kuulemma yleensä juuri polttopuita, kuten ei ollut tälläkään kertaa. Onneksi olin ottanut ahkioon laatikollisen omia puita, joilla saimme nuotion savuttamaan mallikkaasti koko kuvauksen ajan. Kamerat ojoon vaan ja maistamaan!
Varasuunnitelman varasuunnitelma olisi ollut tulen tekeminen jäälle, joka on jokamiehenoikeuksin mahdollista, mutta siihen emme joutuneet turvautumaan.
Kotimaista lihaa
Kuivalihakundin jerkyvalikoima on laaja. Me saimme kahdessa Lihalaatikoksi nimetyssä laatikossa kotimaisesta naudanlihasta, sianlihasta ja kananlihasta tehtyä kuivalihaa.
Lihalodju avausta vailla. Kuva: Heikki Sulander / Retkeilyblogi Rinkkaputki
Naudanlihaversiot Jerkku Original, Jerkku Savu, Jerkku Pippuri, Jerkku HaBa ja Jerkku NaGa. Possunliha Porky Smokey BBQ ja kana Ruusteri Lemongrass ja Ruusteri Sriracha. Lisäksi lähetyksessä oli mukana kolmea eri kuivalihamurua, joista kerron erillisen retkiruokajutun yhteydessä.
Koska pääasia oli saada maisteltua kaikki lihat ja videoitua kohtuullisen lyhyessä ajassa setti kasaan, minulla ei valitettavasti ollut aikaa pistää riviin ja kuvata lihoja stillilihakuviin kuin vasta seuraavana päivänä.
Original
Aloitimme maistelun lihojen ”miedoimmasta” päästä eli Originalista. Original on ihan perushyvää kuivalihaa, jonka tuoksu ja maku ovat maltilliset. Liha on helposti pureskeltavaa eikä lainkaan sitkeää. Suolaa on vähintäänkin riittävästi, eli 100 grammassa tuotetta sitä on tuoteselosteen mukaan 9,5 grammaa. Vertailun vuoksi esimerkiksi metwursteissa suolaa on ”vain” noin keskimäärin 4 grammaa.
Jerky ei maistunut kuitenkaan mielestämme liian suolaiselta, mutta jälkeen päin mieli alkoi tehdä hirveästi jotakin makeaa juotavaa, joten oli aivan pakko käydä ostamassa ja kietaisemassa makea siideri kun pääsin reissusta kotiin. Kuivalihojen valmistuksessa on käytetty suolan (joka tulee soijakastikkeesta) lisäksi mm. sokerisiirappia, josta kaiketi tulee lihaan ainakin omaan suuhun erottuva perusmakeus. Heikin sanoin tekstuuri oli ”tuohimainen” ja Originaalissa oli ”laadun vivahde”.
”Perussoossilla maustettu kuivaliha”
Savu
Seuraavana suunvuorossa oli Jerkku Savu. Savua tuli toki nuotiostakin aistit täyteen, mutta kyllä kuivalihassakin selvä savun maku tuntui. Savujerkyssä on oikein hyvä väri, ja makukin varsin bueno. Heikille tuli mieleen savustettu kala (pippurimakrilli), mutta kuivaliha ei todellakaan kalalle maistu.
Aromit ovat Jerkku Savussa kohdallaan, ja savuhan tekee aina hyvän säväyksen ruokaan kuin ruokaan. Varsinkin aito savu eikä mikään savuaromi. Savua on savustettu tuoteselosteen mukaan 12 tuntia pyökkisavulla.
Savun suutuntuma on myös hyvä, ja mikäs on pureskellessa kun on suussa omat hampaat eikä liisatut. Ei hassumpi valinta tämäkään. Parempaan suuntaan omassa makuskaalassa oltiin selkeästi menossa.
Pippuri
Jerkku Pippuri alkoi olla sitten miun maun mukkaan niin sanotusti. Mausteena lihassa on viispippuri (valkopippuri, rosépippuri, viherpippuri, maustepippuri ja korianteri). Vaikka minkä tahansa kuivalihan mässyttäminen saa sylkirauhaset innostumaan, niin pippuri tekee sen vielä tehokkaammin. Jälkimauksi nousee kuitenkin päällimmäisenä korianteri.
Viispippuri on monipuolinen mauste, joka sopii melkein ruokaan kuin ruokaan. Itsekin käytän sitä usein.
Heikin suussa Pippuri tuntui hieman sitkeämmältä, mutta omasta mielestäni ei ainakaan huomattavan paljon. Ainahan lihojen kesken jonkinlaista eroa lienee, vaikka hyvin tasalaatuisilta tähän mennessä maistelemamme lihat olivat olleet. Pippuri on omaan makuun.
HaBa (Habanero)
Chileissä niin sanottuna tehoaineena on kapsaisiini-niminen yhdiste, joka aiheuttaa suun ja ruoansulatuselimistön limakalvoilla polttavan tunteen. Chilipaprikoiden tulisuutta mitataan Scovillen asteikolla, jossa miedoimmasta päästä olevan jalapeño-chilin voimakkuus on muutaman tuhannen scovillen luokkaa (ammattilaiset voivat halkoa hiuksia sitten luettelemalla tarkemmat mitat) ja habanero-chilin potku vastaa keskimäärin 200 000 Scoville-hevosta.
Olisi siis voinut olettaa, että hyppäys peruspippurista habaneroon olisi ollut selkeämpi, mutta ainakaan omassa suussa ei tapahtunut mitään tajunnanräjäyttävää. Räjäyttäminen ei tosin ole ollutkaan Kuivalihakundin tavoitteena HaBa-versiossa vaan pikemminkin aistimus on ”mukavan lievä”, kuten tekstissä kerrotaan.
Kerron nyt jo tässä vaiheessa, että habanerojerkyn liha vaati kaikista maistamistamme lihoista eniten työtä leukaperiltä. Yhdessä vaiheessa olin jo että pitääkö ottaa suuhun joku toinen pala, joka menee pieniksi helpommin, mutta aikansa kun jurskutti niin selvää tuli lopulta. Kyse on saattanut olla valmistuseräkohtaisesta ”poikkeamasta” pikemminkin kuin kuivalihaversiosta. Tai se vaan sitten on sellaista kuin se on.
HaBan pureskelu vaati habaa leuoilta, ja tulisuus jäi mielestäni hieman vaisuksi.
NaGa (Naga jolokia)
Varsinainen showstopperi oli säästetty nautaosastossa viimeiseksi, eli tulisuudessaan habaneroakin stydimmällä chilillä maustettu NaGa. Kyseinen chililajike pomppaa Scoville-asteikolla jo reilusta 800 000 lähemmäs 1,5 miljoonaan scovilleen, joten sitä ei moni välttämättä enää itkemättä niele – jos nauramattakaan.
Tästä huolimatta Jerkku NaGa oli omassa suussa ensimmäinen ja ainoa kuivaliha tästä satsista, joka nippasi edes jonkin verran. Eihän tietysti ole pääasia saada aikaan sellaista kuivalihatuotetta, jota ei pysty laisinkaan nauttimaan ilman lehmällistä maitoa, vaan tätä tulisinta vaihtoehtoakin oli maustettu hyvin maltillisesti. NaGa’n polte tulee selosteenkin mukaan hiipimällä eikä saman tien kun lihan laittaa suuhunsa.
Jos joku haluaa kokea oikein jäätävää poltetta, niin voi varmaankin vetää kyseistä chiliä raakana sisään. Takuuvarmasti todella polttaa mennen tullen, ja jos vaelluksella haluaa herättää retkikunnan muut jäsenet ja pudottaa pöllöt puista karjunnallaan, joka kuuluu aamuriu’ulta, se vain passaa. Mutta tällä kuivalihalla se ei valitettavasti onnistu.
NaGa’n ulkonäkö, maku ja tuntuma suussa ovat kohdallaan. Tummia ovat joka tapauksessa kaikki Kuivalihakundin naudanlihajerkyt, jopa niin, että niitä ei välttämättä erota ulkonäöltä toisistaan. Kiva onkin tehdä sellainen mysteerimix, jossa on sekaisin joka lajia. Sopii hyvin seuraleikkeihin, kun koskaan ei tiedä, minkä aarteen sitä eteensä saa – vai miten se meni.
Ruusteri Lemongrass ja Ruusteri Sriracha: ”Tastes like chicken”
Siihen menivätkin siis nautajerkyt. Vielä oli paketissa jäljellä kaksi eri tavalla maustettua kanajerkkyä sekä peränpitäjänä (ei kuitenkaan välttämättä huonoimpana) yksinäinen possu. Ruusteri Lemongrass on sitruunaruoholla maustettu kanakuivaliha, jonka havaitsimme olevan erittäin rapsakkaa. Siis hyvää pureskella.
Sitruunaruohon ja kanan yhdistelmä toi mukavaa vaihtelua nautamättöön. Mieleeni tuli välittömästi aikoinaan eräässä kiinalaisessa ravintolassa koettu sunlight-elämys. Sitruunaisuus ei ollut kuitenkaan liian voimakasta, mutta en tarkkaan osaa sanoa, peittikö se silti liikaa kanan makua vai ei. Itse kanahan ei maistu juurikaan miltään ilman mausteita, joten periaatteessa toimii.
Kana sopii kevyempään ruokailuun hyvin. Annoksen kalometrit ovat joukon niukimmat.
Kanajerkyistä toinen, eli srirachalla maustettu kuivaliha oli oikeastaan maisteluturneellamme ainoa, joka ei omassa suussa herättänyt tunteita suuntaan eikä toiseen. Ehkä sen ei ollut tarkoituskaan, sillä yleensä chilistä, sokerista, valkosipulista, suolasta ja etikasta valmistettu thaimaalaislähtöinen kastike ei kukkoile tulisuudellaan.
Ulkonäöllisesti ja hammasfiiliksillä mitattuna kanat erottuivat kyllä edukseen. Kana sopii myös hyvin kaloreita laskevalle, sillä koko joukosta sekä Lemongrass että Sriracha sisältävät vain 311 kilokaloria 100 grammaa kohden.
Kanajerkkyjen väri oli suorastaan upea, sillä auringonpaiste korosti sitä entisestään. Kanat olivat myös Heikin makuun. Sopii varmasti hyvin erilaisiin salaatteihin ja vaikkapa jonkin sortin tortillavirityksiin, kun pistetään mukaan vielä muita täytteitä.
”Kyllähän tätä vois työkseen tehdä”, tokaisi Heikki. Viitaten kuivalihan syöntiin. Heikin suosikki oli kirkkaasti Ruusteri Sriracha.
Porky Smokey BBC…BBQ
Päätimme päivämme Porky Smokey BBQ -jerkyllä, joka on porsaan kanslerista valmistettua kuivalihaa huimalla 458 kilokalorin tuomalla uskottavuudella. Tuntuma sekä sormissa että suussa oli tyystin erilainen verrattuna muihin Kuivalihakundin lihoihin. Voisin sanoa, että ”rasvapaakku painaa aortan mutkassa”, kun possua maistoimme.
Rasvaisuus ei siis ollut kummankaan meistä mieleen, joten parempi ehkä käyttää Porkyä yhtenä jonkun aterian raaka-aineena kuin vetää pelkiltään. Energiaa tavarassa on, millä kyllä jaksaa survoa rankemmankin vaelluksen läpi. Hiilareita halajavat eivät Porkystä niitä paljon saa, ja proteiiniakin on enemmän naudanlihajerkyissä. Rasvan määrässä Porky pokkaa Oscarin. Todellistä äijäruokaa.
Savuinen BBQ-soossi toimii maun puolesta jos pääsee rasvan tunteesta yli.
Heikki sanoi olevansa enemmän porsas- kuin nautaihmisiä, joten pisteet menivät sen puolesta Porkylle. Possunlihasta voisin ehkä itse valmistaa vaikkapa aiemmassa blogikirjoituksessa esittelemääni ruokaa. Onnistuuhan se varmasti kuivalihallakin!
Tulihan syötyä
Kun olimme saaneet maisteltua kaikkia testilihoja, saatoin todeta että olihan siinä syömistä. Vaikka jokaisesta otettiin kohtuullisen vähäiset tyypit, ainakin itseni yllätti se, miten täysi olo kuivalihasta tuli. Siinäpähän se yksi jerkyn juju piileekin, että vaikka et olevinaan söisi määrällisesti etkä painollisesti hirveästi, saat silti energiaa ja vatsantäytettä riittävästi jaksaaksesi seuraavalle ABC:lle. Tai no…
Lihoissa on ”laadun vivahde”, kuten Heikki sattuvasti totesi.
Kuten sanottua, Porky oli kaikkein rasvaisinta, ja rasvaisuus tuntui myös näpeissä. Muiden lihojen hypistelystä ei jäänyt sormiin sanottavammin muistoja. Omassa suussa myöskään minkään lihan jälkimaku ei viipynyt kovin pitkään, mutta NaGa närästeli hieman vielä muutaman tunnin päästä. Osasyynä saattoi tosin olla muutama kuppi mustaa kahvia päivän ravintoympyrästä.
Pakkaukset sain avattua vähän niin ja näin, ja pussin suu oli enemmän tai vähemmän kaamean näköinen avaamisen jälkeen. Parannusta pussiteknologiaan on kuitenkin luvassa, sillä Kuivalihakundin tuotepakkaukset muuttuvat kevään aikana, jolloin jerkkypussit voidaan avata siististi ja sulkea uudestaan.
Omassa suussa testaamistamme lihoista ei noussut mikään tietty maku ylitse muiden, mutta mausteiset ja tulisemmat versiot pärjäsivät rankingissa. Heikin suosikki oli siis sriracha-kana. Makuasioista ei kannata kiistellä, eikä tässä tapauksessa ole tarpeenkaan. Kuivalihalla on oma paikkansa retkeilijän ruokakomerossa ja repussa, ja vaikka itse tykkäänkin enemmän esimerkiksi kuivatuista juureksista, lihaakin joskus tarvitaan.
Laadun vivahde
Kuivalihakundin tarina alkoi perustajansa Timo Lahden sanoin vuonna 2010, kun Timo sai tarpeekseen ala-arvoisista teollisen makuisista ja lisäaineita täynnä olevista kuivalihoista. Lähes 10 vuoden tuotekehitys tuntuu onnistuneen, sillä kyllähän Kuivalihakundin jerkyt näyttävät, maistuvat ja tuntuvat laadukkailta.
Vaikka kahvin kanssa.
Tuotekehitystä tapahtuu jatkossakin, ja Kuivalihakundi kuuntelee varmasti tarkalla korvalla kuluttajien mielipiteitä. Itse toivoisin valikoimaan enemmän mausteisia versioita, mutta chilistä saatava tulisuus ei välttämättä ole se pääasia. Jerkymakuja on maailmalla lukemattomia, ja Kuivalihakundin jo sinällään laajasta makuvalikoimasta varmasti moni löytää tai on jo löytänyt oman suosikkinsa.
Mistä löydät?
Kuivalihakundin tuotteita löytyy luonnollisesti verkkokaupan lisäksi monilta jälleenmyyjiltä ympäri maata. Timo kiertää myös erilaisilla messuilla ja tapahtumissa markkinoimassa tuotteitaan, ja tätä kirjoitettaessa hänet voi nähdä ja tulla ostamaan lihoja myös Jyväskylässä 21.-22.4.2018 pidettävillä Retkelle-messuilla.
Teimme Heikin kanssa myös videon lihojen maistelusta! Sen näet nimittäin tästä.
