Metsälinnanjuhlat. Nyt.


Oi maamme Suomi juhli 6.12.2017 itsenäisyytensä 100. vuotta. Onnea Suomelle!

Yleensähän sitä tulee katsottua hölmötettyä television ääressä Linnan Juhlia, eli toiselta nimeltään Itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa. Vaan ei tällä kertaa. Mepä vetäisimme yhdessä seitsemän Retkipaikan bloggaajan ja valokuvaajan voimin omanlaisemme vaihtoehtoiset linnan juhlat – nimittäin Metsälinnanjuhlat.

Koko juttuhan alkoi oikeastaan purkautua siitä, että kirjoittelin aiemmin Savotan tehdasvierailusta, jossa sitten keskustelin savottalaisten kanssa myös Retkipaikan testijutusta, jossa esillä olisivat Savotan Hawu 4 -teltta ja Hawu-kamiina.

Koska teltta on tarkoitettu yhtä henkilöä isommalle porukalle, ja koska halusin, että jutun kuvista tulee oikeasti hyviä (itse olen niin skeida kuvaaja) – niin halusin pyytää testijuttua tekemään muitakin kuin itseni. Ja oli siinä vielä sekin, että roolini tapahtuman ”isäntänä” ja pääkokkina sai olla nyt tärkeämpi kuin oman järkkärin kanssa haahuilu. Siksipä tämän jutun kuvat ovatkin laadultaan aiempaakin syvempää sysihuttua.

Mitä, missä ja milloin – ja kenen kanssa?

Sain suostuteltua mukaan Retkeilyblogi Rinkkaputken Anne ja Heikki Sulanderin, blogisti ja valokuvaaja Caj Koskisen puolisonsa Katja Koskisen kanssa, Jalkaisin-blogia pitävän Upe Nykäsen sekä valokuvaaja Ulla Keiturin. Suostuttelu oli huomattavasti helpompaa, kun tarjolla oli pelkän testauksen lisäksi myös syömistä, juomista, seikkailun tuntua sekä yö luonnon lahkeissa.

Paikaksi ehdotin (tai sanoin) isännän etuoikeudella omaa laavua, jossa oli mahdollisuus laittaa ruokaa, ruokailla, testailla telttaa, tehdä luontoretki että yöpyä. Aloitusaika oli liukuva, sillä Caj ja Katja ajoivat Turuust yötä myöten jo paikalle ja yöpyivät autossansa, minä saavuin paikalle aamukymmeneksi, Sulanderit, Upe ja Ulla tulivat iltapäivällä yhden jälkeen.

”Se jää ei sitten muuten kestä”

Sain ennakkoon valmistella paikkoja Koskisten kanssa ja käpistellä niitä näitä. Näihin viimeksi mainittuihin kuului ”ihan kiva” tapaus, joka meni näin: olin nimittäin siirtänyt riistakameran rantaan kuvaamaan saukkoa, joka oli tehnyt aiemmin avannon jo jäätyneeseen lampeen ihan rannan tuntumaan.

Ei ollut riistokameran kuviin tarttunut saukkoa vaan pehmeä jänis.

Viime päivien miedot pakkaset olivat kuitenkin jäädyttäneet avannon umpeen, minkä vuoksi ajattelin koputella tuuralla uuden reiän saukkosta varten. Eipä siinä mitään, mutta osasin näppärästi tallata vaelluskenkäni (niin, pidän vaelluskenkiä muulloinkin kuin vaeltaessa) rannan yllättävän ohuesta jääkerroksesta läpi sillä seurauksella, että varsi hörppäsi vettä ja a vot, niin olivat sekä kenkä että molemmat sukat heittämällä märät. Eipä ollut goretexwilleristä apua…

”Kestääkö jää?” -Kestää! ”Kiitos!” -Eipä kestä!

Onneksi Caj’lla oli sukkapari varalla (itsehän en ollut varustautunut millään tavoin varavaattein tai -jalkinein – miksi olisi pitänytkään), joten sain ainakin hetkeksi kuivat sukat jalkaan. Tosin märkä kenkä kasteli kohta nekin, eikä kotakeittiön paistotasolle kuivumaan ripustetut sukat niin nopeasti kuivuneet. Ei niitä kuitenkaan paistumaan kehdannut pistää. Mitä opimme tästä? Jos ei mitään, niin ainakin sen, että jää ei tosiaan kestä vielä, jos on vain nollan pinnassa pakkanen.

Vähitellen itse asiaan

Upe oli luvannut ostaa Konnevedeltä tullessa Juonolasta meille pihvilihat – olihan aikomus pitää juhlat nyyttäriperiaatteella. Kimppakyydillä egologisesti tulleet joutuivat siis tekemään pienen kiepauksen kylän kautta, joten he olivat paikalla vähän myöhemmin. Mutta yhden jälkeen iltapäivällä koko sakki olikin sitten koossa.

Nokipannukahvi maistuu aina. Caj ja Katja Koskinen testaamassa soroppia.

Koska valoisa aika on tosiaan tähän aikaan vuodesta kellokortilla, ja tarve saada Savotan teltasta kuvia päivällä oli ilmaistu, kävimme nopeasti pystytyspuuhiin. Itse olin pystyttänyt teltan perämehtääni aiemmin kelloa katsomatta, mutta joukolla siihen meni vielä lyhyempi aika. Maa oli jo jäässä, mutta Hawu-teltan maakiilat olivat sen verran järeää materiaalia, että niitä sai huoletta lyödä kirveen hamaralla.

Teltta on kamiinaa ja torveloa vaille pystyssä. Heikki ja Anne Sulander sekä Caj Koskinen kuvassa.

Pientä palasta oli jo nälkä, ja Upe olikin valmistanut sekä karvajalanpiirakoita että saaristolaisleipää, jotka olivat todella maukkaita.

Pientä välitankkausta. Anne Sulander ja Upe Nykänen.

Teltta nousi siis näppärästi, ja kamerat lauloivat. Heikki pyöräytti myös kuvauskopteria (tai droneksi kai sitä nyt kaikki jo kutsuvat) ilmassa, kun oli vielä sen verran valoa.

Vihainen amppariparvi taivaalla.

Neljän paikkeilla sitä ei enää ollutkaan, mutta koska ilta oli vielä nuori, niin lähdimme seikkailemaan lähiympäristöön. Halusin näyttää porukalle erään luolan sekä herwottoman kokoisen siirtolohkareen, liekö jopa hiidenkiven.

Otsalamppuoperaatio

Lähdimme letkassa käppäilemään kohti läheistä luolaa, jonka paikan kyllä periaatteessa tiesin ilman apuvälineitäkin, mutta pimeässä suunnan hahmottaminen voi olla hankalaa ja näkyvyys hyvälläkin otsavalaisimella rajallinen. Siksipä olin laittanut täpän GPS:ään, ja sitä kohti aloimme suunnistaa, osin tiellä kulkien ja lopulta metsässä.

Heikki se rohkeana poikana painumassa luolan uumeniin. Ei nähtävästi jäänyt traumoja edelliseltä reissulta.

Rakoluolassa oli melkoisen luolamainen tuoksu, ja tippuva vesi oli jäätynyt hienoiksi puikoiksi, mutta myös todella liukkaaksi kuoreksi kivien päälle. Varovainen sai olla, ettei olisi liukastunut ja kolauttanut kaaliaan kallioon.

Nyt ei tippunut kivi eikä ollut tippukiviä, vaan jääpuikkoja.

Muutkin pyörähtivät joko sisällä luolassa tai ainakin luolan suulla. Pimeässä kaikki näyttää jännittävämmältä, vaikka valoisaankin aikaan tuo luola on mielestäni jännä. Seuraava rasti oli sitten noin puoli kilometriä edempänä, aiemmin tänä vuonna bongaamani hiidenkivi.

Kukahan tokaisi, että ”eihän tuo kivi lopu koskaan”? Sen verran jyhkeä tapaus on kyseessä. Kiven alla on lippaluola, josta vaivoin näkyvät seikkailijoiden päässä olevat voisilmät.

Isossa kivessä riitti äimisteltävää, ja samalla aina niin hillitty ja korrekti Heikki poseerasi tunnelmakuvissa.

Spooky Sulander.

Kolmas luontokohde olisi ollut sen verran hankalassa paikassa etenkin pimeällä, että jätimme sen toiseen kertaan ja palasimme takaisin laavulle aloittelemaan ruoanlaittoa. Kellohan ei ollut vielä paljon ketään, mutta yksi illan pääohjelmanumeroista oli testauksen lisäksi nimenomaan syöminen, joten toimeen oli ryhdyttävä.

Pötyä pöytään!

Nyyttikestiajatuksella kun kerran oltiin lähdetty, olivat kaikki kantaneet kortensa kekoon enemmänkin kuin kiitettävästi: oli lihaa, kalaa, juureksia, leipää, piirakoita, Koskisen keksejä, suklaata, glögiä, kahvia sekä jopa vinettoa ja vielä henkilöä väkevämpääkin.

Upe leikkasi ja maustoi Juonolan entrecoten sekä alkoi sen kanssa paistopuuhiin Muurikan kotakeittiössä, minä hujautin juuresmixin Espegardin tulipadan päällä olevalle Muurikan paellapannulle ja naulitsin lohet lautaan.

Pihvimestari Nykänen vauhdissa.

Porkkanaa, perunaa, bataattia, punasipulia ja palsternakkaa. Sillä pitäisi nälän lähteä yhdessä muiden tarjottavien kanssa.

Berunat, borkkanat ja bataatti saivat ensin tuntea lämmön. Bunasibuli ja balsternakka olivat joutuisampia, ne kypsyivät joukossa viimeisenä.

Kun liha ja juurekset olivat valmiita, päästiin asian ytimeen, eli syömään. Laavun suojissa oli mukava istua ja jutella samalla kun ruokaa maistui.

Loimulohi otti oman aikansa, mutta sitäkin päästiin viimein syömään.

Tuli paloi tunnelmallisesti niin kotakeittiössä kuin tulipadassa, ja öljylamput/myrskylyhdyt loivat lisätunnelmaa.

Vaikka aikamoinen rimpula halpa öljylamppu onkin, valaisee se tunnelmallisesti.

Eipä todellakaan olisi arvannut vielä muutama viikko sitten, miten totaalitäärisen erilainen itsenäisyyspäivä tämä tulisi olemaan. Vaikka siellä resitentinlinnassa varmasti oli hanhenmaksapallerot ja kaviaarit maullaan, oli meidän metsälinnassa vähintään yhtä hyvää sapuskaa – ja seuraa!

Bisness is bisness

Vaan eihän sitä teltan ja kamiinankaan testausta ihan kokonaan unohdettu. Tuntien kuluessa alkoi osalla jo tehdä mieli levolle, ja Hawu-teltan sisään asennettua kamiinaa oli jo kertaalleen lämmäytelty. Toisen kerran sitä käytiin lämmittämään hieman ennen yöpuulle vetäytymistä.

Olin viritellyt teltan ympärille muutaman ulkoisen tulen fiilistä lisäämään.

Sissijoukkueen mielestä kamiina lämmitti teltan tosi nopeasti ja lämpimäksi. Teltta tietysti alkoi lämmityksen jälkeen vähitellen jäähtyä, mutta kenellekään ei hennottu nakittaa kipinävuoroja. Makuupussit ja -alustat olivat hyviä, ja mukaan saamamme paksu SA-10-pohjakangas pelitti erittäin hyvin.

Hawu-kamiina lämmittää vaeltajaporukan telttaa ja mieltä.

Pystyssä kukkumisen kesto vähenee meikäläisellä aina näin vanhemmiten, ja siksipä alkoi yhdentoista maissa jo luomi lumpsamaan sen verran, että sanoin yöt ja kiipesin omaan telttaani. Osa väestä jäi vielä jorisemaan ja tekemään selvää juomista.

Mahottoman mukavaa porukkaa! Juttua piisasi osalla aamuyön tunneille. Minä hyydyin jo klo 23 jälkeen.

Vaikka tuli syödyksi (vai syötyä) erittäin huolellisesti ja tuntui väsyttävän, niin vietin jälleen perusyön heräillen ja säätäen vähän väliä. Omaan Marmotin makuupussiin olisin kaivannut hieman enemmän lämpöä, mutta kun kroppa ei sitä nähtävästi tuota riittävästi, niin ehkä seuraavalla kerralla kokeilen lämminvesipulloa pussin sisällä. Pienessä pintahorteessa meni siis yö taas kerran.

Komppaniassa herätys!

Ilman erillistä sopimusta porukka alkoi heräillä jossakin ysin pintaan. Sinnittelin vielä itsekin puoliväkisin pussissa. Onneksi ei tarvinnut yöllä nousta huussiin. Joku sahaili aamuyöstä lahjakkaasti, en tiedä kuka, mutta muuten oli hiljaista.

Caj oli aloittanut jo tulien teon, ja itsekin tein seuraa samoissa merkeissä. Vaikka pakkasta ei juuri ollut muutamaa astetta enempää, kyllä aamukahvit piti saada keitettyä ja samalla lämmitellä tulien ääressä.

Se kun on se Heikki, se Sulanderin Heikki! Tikkana pystyssä heti aamusta.

Aamupalan jälkeen alkoi leirin purku, ja kun kaikki olivat Hawu-teltasta ulostautuneet, sekin pistettiin pakettiin ja luovutettiin jatkotestausta varten Cajdelle. Savotan kanssa sovimme, että teemme tämän itsenäisyyspäivän keissin enemmän fiilispohjalta, ja Caj ottaa kamat sitten talvivaellukselle, josta tulee oma juttunsa enemmän aidossa käyttöympäristössä ”oikeassa erämaassa”.

Osalla oli 7.12. aikuisten oikea työpäivä, joten sanoimme Upelle, Ullalle ja Sulandereille kiitos ja näkemiin, ja Koskisen pariskunnan kanssa viimeistelimme hommat laavulla ennen heidän lähtöään. Itse pääsin poistumaan rikospaikalta puolenpäivän maissa ja jätin riistakameran väijyyn.

Tänk juu, tänk juu ja sii juu ögein!

Tämä itsenäisyyspäivä jää kyllä muistoihin ainakin niin pitkäksi aikaa kuin altshaimeri iskee! Eli suurenmoiset kiitokset kaikille mukana olleille ja eväitä tuoneille (ja syöneille ja juoneille), eli Caj’lle, Katjalle, Upelle, Ullalle, Annelle ja Heikille! Sekä tietysti Savotalle, Muurikalle, Espegardille ja Juonolalle, elokuva-akatemialle, isälle ja äidille, serkun pojan sisaruksille jne. Eli ihan kaikille!

Muiden mukana olleiden blogeista ja somesta löytynee aikanaan juttua ja jo nyt kuviakin, joten katsomaan vaan, ketä kiinnostaa. Retkipaikassa on sitten Savotan testikeisseistä tarinata, kunhan sinne asti ehditään.

Niin, ja ne mun sukatkin kuivuivat lopulta yön aikana. Mutta oikean jalan kenkä oli kova kuin laskettelumono aamulla.

Continue reading ”Metsälinnanjuhlat. Nyt.”

Mainokset

Pirteää pöhinää Juonolan pääsiäismarkkinoilla


Niin se vain on että joulu on kerran vuodessa, mutta pääsiäinen on sentään joka vuosi! Juonolan tilalla Konneveden Lahdenkylällä järjestettiin lauantaina huhtikuun 8. päivä pääsiäismarkkinat, joilta ei vilskettä puuttunut.

Järjestelyt markkinoita varten oli aloitettu hyvissä ajoin ja kaiken muun kiireen ohella, mutta niin olivat sekä isäntäväki että muut paikalle tulleet paikalliset yrittäjät saaneet myyntipisteensä iskuun.

Markkinat alkoivat klo 11, mutta paikalla oli väkeä jo vaikka millä mitalla, kun päästiin itse mestoille hieman yli yhdentoista.

Juonolan omien lihatuotteiden lisäksi esillä oli myös Suopirtti Highlandin ylämaankarjan lihaa eri muodoissaan sekä Haapamäen tilan lammastuotteita lihoista taljoihin. Maittavaa lähiruokaa lisukkeineen tarjoili Pappilan Hätävara Seija Korhosen luotsaamana. Herkkupuolesta vastasi Mieron Papu ja Pidot.

Juonolan isäntä Antti Hytönen maistatti tilan metwurstia, jonka maku vie miehen mennessään.

Joulumarkkinoista poiketen pääsiäismarkkinoille ei ollut järjestetty sisätiloihin mitään, mikä ei toisaalta haitannut laisinkaan, sillä markkinapäivän sää oli aivan loistavan kirkas ja keväinen. Ulkonahan tällaisella ilmalla pitää olla!

Hätävaran ruokalistalta löytyi mm. Juonolan lihapataa ja perunamuusia.
Hannu ja Paula Vetikon lihakarjatila toimii Konneveden Istunmäellä.
Haapamäen tilan valikoimissa olisi ollut ostettavaksi vaikka kokonainen karitsa.

Lapsillekin oli järjestetty omaa ohjelmaa, ja iso joukko lapsia lähtikin opastettuna kiertämään tilan pihapiiriin tehtyjä rasteja, joissa oli kivoja tehtäviä. Palkinnoksi kierroksen tehneet saivat pienen pääsiäisyllätyksen.

Markkinoilla oli kivaa tekemistä myös lapsille.

Monia lapsia kiinnostivat tietysti myös tilan eläimet. Koska lehmillä oli nyt poikimisaika, liikkumista alueella oli jouduttu rajoittamaan, jotteivät eläimet olisi häiriintyneet innokkaista pikkuihmisistä liikaa. Pihatossa pääsi kuitenkin varovasti katsomaan ja hieman silittämäänkin erästä lempeää lehmää.

Kiinnostus taisi olla aidan molemmin puolin yhtä suurta.

Jos kenen kahvihammasta kolotti ja oli vieläpä munkin mittainen tila mahassa, markkinoilla oli myös kahvitarjoilu. Purkkiin sai pudottaa vapaaehtoisen kahvirahan, mikä on nyt vähintäänkin kohteliasta tehdä.

Kyllähän kahvi aina maistuu – etenkin ulkoilmassa.

Juonolan omaa lihapuotia pyöritti tilan emäntä Piia Kauppinen, ja puodissa oli taas kerran myynnissä vaikka minkälaisia lihatuotteita, jotka tekivät heittämällä kauppansa. Konnevedellä asuvat ja Sumiaisissa kesäpaikkaansa pitävät Antto Häyrinen puolisoineen olivat tulleet myös ostoksille.

Häyristen mukaan oli hankkiutunut tilan lihasäilykkeitä.

Juonolan pääsiäismarkkinat päättyivät klo 15, ja koko päivän aikana porukkaa piisasi runsain määrin. Autopaikkoja vaikutti olevan riittävästi, mikä tällaisten suosittujen tapahtumien aikana on tärkeää.

Vaikka pihalla pyöri väkeä kuin myssyä, tilan lehmät viettivät aikaansa kaikessa rauhassa pihatoissa syöden, loikoillen, puhdistaen itseään ja imettäen poikasiaan. Saivat ihmiset touhuta ihan omia aikojaan mitä touhusivat.

”On meillä muu-takin tekemistä kuin pyöriä markkinoilla” tuumasivat lehmät.

Nyt on nähty niin joulu- kuin pääsiäisversiot Juonolan markkinoista. Mitähän seuraavaksi?

Johan oli joulumarkkinat Juonolan tilalla Konnevedellä!


Jouluun aikaa enää vain viikon päivät, ja joulumieli hiipii itse kullakin tupaan kuin tonttu varpahillaan. Vilskettä on ollut sekä Joulupukin pajassa, että Juonolan tilalla Konneveden Lahdenkyläntiellä, jossa kiireiset valmistelut huipentuivat hienoihin joulumarkkinoihin 17. joulukuuta 2016.

Markkinameininkiä tiedossa!
Markkinameininkiä tiedossa!

Juonolan tilan toiminta nimenomaan lihakarjatilana on suhteellisen tuoretta, sillä tila siirtyi maidontuotannosta lihakarjan kasvatukseen vasta vuonna 2012. Sukupolvenvaihdoksen seurauksena tilaa pitävät nykyään Antti Hytönen ja Piia Kauppinen vain noin 2,5 kilometrin päässä Konneveden keskustasta.

Säänhaltija oli loihtinut markkinapäiväksi kelpo kelit.
Säänhaltija oli loihtinut markkinapäiväksi kelpo kelit.

Läksin minäkin markkinoille Juonolaan, ja saapuessani paikalle hieman yhdentoista jälkeen, tilan pihamaalla oli jo kymmeniä autoja ja ihmisiäkin vaikka millä ja mitalla. Savusaunakin oli laitettu malliksi päälle.

Runsain mitoin isompaa ja pienempää markkinaväkeä oli saapunut paikalle.
Runsain mitoin isompaa ja pienempää markkinaväkeä oli saapunut paikalle.

Tilan pihapiirissä oli myynnissä erilaisia kalatuotteita, kuten kylmä- ja lämminsavulohta sekä graavilohta ja mätiä. Kalatuotteiden valmistajina olivat Konneveden Kala sekä Konneveden Luontopalvelut, ja itse raaka-aineet tietysti läheltä hankittuna.

Kalapöydänkin luona käytiin ahkerasti. Myyntivuorossa Mari Pynnönen.
Kalapöydänkin luona käytiin ahkerasti. Myyntivuorossa ”Mari” Puttonen.

Juonolan ”pihvipuoti” veti sekin asiakkaita kuin loton jättipotti veikkaajia, ja ovella oli jatkuvasti useamman ihmisen jono sekä saman verran väkeä sisäpuolella.

Tilan emäntä sai tehdä kauppaa hiki tonttulakissa.
Tilan emäntä sai tehdä kauppaa hiki tonttulakissa.

Kylmiöstä löytyi jos jonkinlaista lihatuotetta paistista entrcote’en, nakeista grillimakkaroihin, ja muista hyllyistä lihasäilykkeitä sekä Juonolan ”metukkaa”, joka taisi mennä loppuun ensimmäisten parinkymmenen minuutin aikana. Lisäksi tarjolla oli Laukaan Äijälässä sijaitsevan Niemelän Lammastilan lammassäilykkeitä.

Tilan tuotteet eivät pitkään hyllyssä roiku.
Lihasäilykkeetkään eivät pitkään hyllyssä roiku.

Juonolan päärakennukseen virtasi niin ikään jatkuvasti porukkaa, sillä sisällä tuvassa oli niin käsityö- ja lahjatavaramyyntiä kuin lämmintä kalakeittoa, kahvia, mehua, rieskaa, joulutorttuja ja muita leivonnaisia.

Oli ilo nähdä, miten Konnevedellä yrittäjät ovat saaneet yhteiseen tapahtumaan paljon tuotteitaan ja palveluitaan esille, sillä esimerkiksi kalakeiton keittäjänä ja tarjoajana oli eräruokapalvelu Ilonen Hauki (kyllä: ilonen) keittokauhan varressa omistajansa Mari Olkola.

Soppaa myytiin sen kun ehti kauhoa.
Soppaa myytiin sen kun ehti kauhoa.

Myyntipöydillä oli lukemattomia tuotteita ja hienoja käsitöitä moneen makuun. Joulun alla varmasti moni löysi markkinoilta hyviä lahjoja tai lahjavinkkejä.

Mm. Ruotajärven tila oli paikalla esittelemässä lampaantaljoja. Taustalla Ilosen Hauen Mari Olkola.
Mm. Ruotajärven tila oli paikalla esittelemässä lampaantaljoja ja muita lahjatuotteita.

Tuvassa oli tunnelmaa, jota lisäsi vielä upeasti ikkunoista sisään paistanut joulukuun aurinko. Pienet tontutkin paistattelivat auringon säteiden loisteessa tyytyväisinä.

Nämä tontut olivat Lyhtytalon valikoimista.
Nämä tontut olivat Lyhtytalon valikoimista.

Tunnettu konnevetinen batiikkitaiteilija Sirpa Hasa oli myös lähettänyt monipuolisen valikoiman tuotteitaan esille, vaikka ei henkilökohtaisesti päässytkään tulemaan paikalle.

Myynnissä oli mm. yksilöllisiä kankaita ja tarjottimia.
Myynnissä oli mm. yksilöllisiä kankaita ja tarjottimia.

Muista paikalla olleista markkinayrityksistä ja tuotteista mainittakoon mm. suonenjokelaisen Peltolan tilan homejuusto ja kirnuvoi Konnevedellä toimivan Mieron Pavun ja Pitojen jälleenmyymänä (tieto joulumarkkinoiden infosivuilta) sekä konnevetinen sisustus- ja käsityöliike Hilma ja Onni.

Juonolan tilalla joulumarkkinat ovat epäilemättä tilanomistajille ja muillekin yrittäjille yksi vuoden kiireisimmistä päivistä, eikä hikipisaroilta varmasti säästytä. Ruoanvalmistusta, leivontaa, koristelua, pöytien laittoa, kahvin keittoa ja leppoisaa juttelua ja yhdessäoloa sekä yhdessä tekemistä ihmisten kesken – tätähän se joulun aika on.

Eihän se ole joulu(markkina) eikä mikään ilman joulutorttuja!
Eihän se ole joulu(markkina) eikä mikään ilman joulutorttuja!

Hienoa, että tällaisia tapahtumia järjestetään, ja toivottavasti näitä tulee Konnevedellekin aina vain enemmän ja useammin. Yhteistyössä on selvästi voimaa, ja tällä keinoin sitä paikallista yrittäjyyttä tuetaan sekä tehdään yrityksiä, yrittäjiä ja koko aluetta tunnetuksi!