Joopa joo, mikähän se sopisi paremmin meikäläisen ohjelmaan kuin pienet luolaseikkailut! Poikkesin taas männä päivänä Rautalammin Hanhitaipaleessa suunnitelmana löytää ainakin yksi itselleni uusi luola. Samalla olin sopinut esitteleväni eräälle paikalliselle asukkaalle parikin aiemmin löytämääni luolaa, joista hän ei omien sanojensa mukaan tiennyt mitään. Ensimmäiseksi kävimme Mustikkavuoren luolassa ja heti perään Kolmisoppisenvuoren luolassa. Vettä alkoi sataa joJatka lukemista ”Kaupparisenvuoren lohkareluola ja Kannut”
Avainsana-arkisto:Kaupparisenvuori
Mustikkavuorella Hanhitaipaleella on muutakin kuin mustikkaa
Mustikka-aika alkaa olla ohi, mutta luolien aika ei. Nimittäin taas kerran yllätin iloisesti itseni löytämällä Rautalammin Hanhitaipaleelta Mustikkavuori-nimisen paikan rinteiltä hienon luolan. Horisin jo viime vuonna eräässä jutussa, miten runsaasti Rautalammilla on monenlaisia luonnonmuodostelmia, ja tietysti luoliakin. Vielä silloin en kuitenkaan itsekään osannut arvata, miten paljon niitä itse asiassa onkaan, kun saa käytettyä vain tarpeeksiJatka lukemista ”Mustikkavuorella Hanhitaipaleella on muutakin kuin mustikkaa”
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.