Oho, sano Eemeli kun Seinävuoren rotkolaaksossa vieraili


Pohjois-Savosta, Tuusniemeltä, löytyy yksi maamme upeista rotkolaaksoista. Siitä on kirjoitettu jo useita blogijuttuja eri retkiblogeissa, mutta paikka on sen verran mahtava, että se ansaitsee ainakin vielä yhden kirjoituksen. Seinävuoren rotkolaakso sattui juuri sopivasti Kolille suuntautuneen kesälomareissumme ajoreitin varrelle, joten pitihän siellä vierailla. Seinävuorelle pääsee kätevästi autolla monestakin suunnasta. Esimerkiksi 9-tietä Joensuusta tai Kuopiosta ajavat pääsevätJatka lukemista ”Oho, sano Eemeli kun Seinävuoren rotkolaaksossa vieraili”

Advertisement

Paistettuja muikkuja, nokipannukahvia ja savustettua eräopasopiskelijaa


Siinä voisi olla eräänlainen resepti hyvälle päivälle, jollaista vietettiin torstaina 9. maaliskuuta 2017 POKE:n eli Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston Tarvaalan-yksikössä. Tarvaala juhlii tänä vuonna 150-vuotista taivaltaan, ja juhlavuoden avauksen kunniaksi luonnonvara- ja ympäristöalan opetusta tarjoava oppilaitos tempaisi kestävän kehityksen Kestät sää -teemalla monipuolisen ohjelman merkeissä. Oppilaitoksen alueella oli mm. vesinäytteiden testausta, lähiruokatietoutta ja ruisleipämaistiaisia, paikallisia hunajatuotteita, esittely oppilaitoksenJatka lukemista ”Paistettuja muikkuja, nokipannukahvia ja savustettua eräopasopiskelijaa”

”Sukkula Veenukseen” ja muita muistiinpanoja Keskisenkosken kodan vieraskirjassa


Tämä tapahtui jo tammikuussa, mutta huonot jututhan eivät vanhene koskaan. Poikkesin Konneveden Kärkkäälässä sijaitsevalla Keskisenkoskella, sen luontopolulla ja polun varrella olevalla kodalla. Kodan lämmössä aloin selailla jo parhaat päivänsä nähnyttä vieraskirjaa, josta litteroin tässä kokonaisuudessaan yhden sivun eräältä kesäkuiselta sunnuntaipäivältä vuonna 2009. Mukava nähdä, että paikalla käyneellä nuorisolla oli oletettavastikin hauskaa – eikä kukaan tekstannutJatka lukemista ””Sukkula Veenukseen” ja muita muistiinpanoja Keskisenkosken kodan vieraskirjassa”