Selittämättömiä tarinoita tosielämästä – kadonneen sormuksen mysteeri


Aarteenetsintä metallinpaljastimen kanssa on nyt kova sana, ja menneiden aikojen mysteerien tonkiminen maastosta mullan alta on todellakin kiehtova harrastus, joka on monelle käytännössä täyttä työtä. Kansantarinoissa ja kertomuksissa mainitaan usein erilaisia aarteita, joita joku ihminen tai taruolento on piilottanut johonkin paikkaan, kuten lähteeseen, järveen, suonsilmään tai maakuoppan tai kiven alle. Esimerkiksi näiden kertomusten perässä moniJatka lukemista ”Selittämättömiä tarinoita tosielämästä – kadonneen sormuksen mysteeri”

Advertisement

Kivimäen luola ja marja-aika ne yhteen soppii


Tulihan taas käytyä Kivimäen luolalla, josta kirjoottelin jo viime vuoden puolella. Silloin vierailuaika oli myöhäisempää syssyä, mutta nyt mentiin sitten kesällä ja mukana oli perheen naisväki, joka tykkää onneksi kulkea metsissä mukana ilman isompia riitelyitä. Marja-aikaan, eli juurikin nyt, ei tarvitse senkään vertaa houkutella toisia mukaansa, sillä mustikat ovat nyt parhaimmillaan, eikä vattujakaan näyttänyt puskistaJatka lukemista ”Kivimäen luola ja marja-aika ne yhteen soppii”