Teijon ruukkikylistä Örön länsirannalle – Osa 1/2


Olipahan kesälomareissu – siis niin positiivisessä mielessä kuin vai voi kuvitella! Mietimme useita eri kohteita niin rannikolta kuin Itä-Suomesta, mutta suurimpana vaikuttimena lienee ollut Metsien Kätkemä -sarjan jakso Örön linnakesaaresta. Onhan siellä saaristossa lukemattomia muitakin upeita paikkoja, mutta tällä kertaa suuntasimme Öröön. Asuinpaikastamme johtuen melkeinpä mihinkä tahansa Lounais-Suomen kohteeseen on reippaasti matkaa, ja omalla autollaJatka lukemista ”Teijon ruukkikylistä Örön länsirannalle – Osa 1/2”

Advertisement

Kauneutta pienissä ja suurissa asioissa


Perheemme hiihtolomakohteena oli Repoveden kansallispuisto Kouvolan ja Mäntyharjun rajamailla. Olen itse käynyt Repovedellä kerran aikaisemmin Suomen Ladun ulkoilun olosuhdeverkoston jäsenenä ja kyseisellä porukalla kesäaikaan vuonna 2013. Kesällä vuosia sitten ihastuin kansallispuiston maisemiin varsinkin mahtavalla Olhavanvuorella, jossa myös polveni huutivat hoosiannaa, mutta luontoelämykset lievittivät suuresti tuskaani ainakin henkisesti. Tällä talvisella reissullamme sitä vastoin oli tarkoitus tehdäJatka lukemista ”Kauneutta pienissä ja suurissa asioissa”

Yhteisörahoituksessako ratkaisu suosittujen retkeilykohteiden ylläpitoon?


Lueskelin haikein mielin tämän viikon Laukaa-Konnevesi-lehden numerosta juttua Laukaan Kirkkoniemen ulkoilualueesta ja paikan tilasta, joka lehtijutun mukaan on menossa huonompaan suuntaan. Jutussa sanottiin mm. että Kirkkoniemeen vievä silta on rapistumassa hyvää vauhtia ja että muutenkaan paikat eivät ole Kirkkoniemessä enää sellaisessa kunnossa kuin niiden soisi olevan. Rahat ovat tiukalla, ja ylläpitävää tahoa on vaikea inspiroidaJatka lukemista ”Yhteisörahoituksessako ratkaisu suosittujen retkeilykohteiden ylläpitoon?”