Luonto voi hoitaa huomaamatta ja yllättävin tavoin


Aloitin kirjoittamaan tätä blogikirjoitusta ihan eri sanoilla ja otsikolla, ja ehdin kirjoittaa jo hieman yli 500 sanaa, kun kävin ajattelemaan, mistä oikeastaan haluan kirjoittaa. Ensimmäisen version kappaleet kertoivat 6.-12. elokuuta 2018 Karjalohjalla Kurssikeskus Elontulessa ensimmäistä kertaa järjestetyistä kansainvälisistä metsäterapiapäivistä ja päivien sisällöstä.

Olisin kertonut, mitä tapahtui 7.8. pidetyssä metsäterapiaseminaarissa ja sitä seuranneiden päivien aikana järjestetystä retriitistä. Seminaariin osallistui noin 100 henkeä, ja retriittiin nelisenkymmentä metsäterapia- tai muun luontoalan ammattilaista, yrittäjää ja aiheesta syystä tai toisesta kiinnostunutta. Sen sijaan, että luettelisin aasta ööhön kaiken, yritän kirjoittaa tämän toisen version vähän eri ajatuksella.

Jos joku ei silti jaksa lukea horinoitani, hän voi siirtyä tekstin loppuun. Liitän sinne listan metsäterapiapäivillä omia esityksiään pitäneistä ja metsäterapiamenetelmiä tai muita aiheeseen liittyviä tutkimustuloksia esitelleistä ihmisistä ja verkkolinkit.

Metsäterapian perimmäinen tavoite on mielestäni…

Ihmisen auttaminen, ja lopulta myös luonnon auttaminen. Olen sitä mieltä, että perustuipa metsäterapia (japaniksi Shinrin-ryoho) mihin menetelmään tahansa – oli se sitten Shinrin-yoku (metsäkylpy), Metsämieli-menetelmä, metsäänuppoutumisen menetelmä tai mikä muu hyvänsä, metsäterapian tavoitteena on ihmisen fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin parantaminen, luontoyhteyden luominen tai vahvistaminen, tai syystä tai toisesta kadonneen luontoyhteyden luominen uudestaan.

Metsäterapiapäivilläkin puhuttiin, että ihmisen tulisi oppia tuntemaan itsensä ja ns. sisäinen luontonsa, ja sitä kautta oppia tuntemaan myös ulkoinen luonto, eli se, joka meitä ympäröi ja josta me olemme kaikki aikanaan saaneet alkumme. Joissakin paikoissa ja joillekin ulkoinen luonto voi olla hyvinkin lähellä – ehkä jopa suoraan kotiovella – tai sitten kaukana, kuten tiiviisti rakennetuissa miljoonakaupungeissa. Samoin ihmisen sisäinen luonto voi olla yhtä lailla lähellä tai kaukana.

Löytyykö luonto pellon reunasta, haavikon huminasta vai jostakin muualta?

Elokuun 6. päivä oli varattu paikalle saapumiseen ja majoittumiseen, ja vasta 7. päivänä pidettiin seminaari. Seminaari-iltana klo 19 alkaneen päivällisen jälkeen päätin monen muun osallistujan tavoin lähteä käppäilemään lähiympäristöön ja selvittämään ajatuksia mielenkiintoisten esitelmien sisällön jäsentämiseksi omassa päässä. Lisäksi vaistoni sanoi, että näissä maisemissa täytyy olla paljon metsäkauriita ja/tai valkohäntäpeuroja, ja koska alueella oli runsaasti myös avoimia peltoja, todennäköisyys sorkkaeläinten näkemiseen oli suuri.

Kävelin kaikessa rauhassa katsellen ja kuulostellen ympärilleni, ja päätin käyttää iltalenkkiini juuri sen verran aikaa kuin hyvältä tuntuu. Kuljin soratietä pitkin niin pitkälle, kunnes oikealla puolellani avautui hakkuuaukea ja sen takana vielä seisova metsikkö ja vasemmalla puolellani kumpuileva peltomaisema.

Istahtaminen pellon reunaan mietiskelemään tekee ihan hyvää.

Laskeva aurinko värjäsi puut oranssinpunaisin sävyin. Soratie, sen takuinen hakkuala ja hakkuualan reunassa humiseva haavikko kylpivät vielä hetken auringonvalossa, kun taas peltolaikuilla oli jo hämärää. Istuin tovin auringon puolella olevalla kumpareella ja siirryin sitten pellon reunaan katselemaan, näkyisikö kauriita tai peuroja. Hiljaiseen maisemaan on helppo uppoutua ja seurata vaikka, miten hiljalleen mailleen painuva aurinko muuttaa valon ja varjon rajoja maastossa. Kauempaa kuuluu metsän vaimea humina leppeässä iltatuulessa.

Ja sitten – samalla tiellä kävelemässä ollut eräs retriitin osanottajista sanoo, että tuolla on peura! Osin pettyneenä itseeni, että en huomannut sitä ensin (enkä ehkä olisi huomannut ollenkaan, koska istuin selkä peuraan päin), mutta osin vakuuttuneena taas kerran siitä, että kunhan osaamme vain olla kärsivällisiä ja hiljaa, luonto tulee meitä lähemmäs.

Pitäisihän sitä eräoppaan eläimet tunnistaa, mutta jos tämä ei ole valkohäntäpeura, otan moitteet nöyränä vastaan.

Kasvisruokaviikosta kipinä (edes jonkinlaiseen) elämäntapamuutokseen – gluteenia unohtamatta. Tai pikemminkin se nimenomaan unohtaen.

Keskiviikon ohjelmassa oli aamupäivän mindfulness-kävely, iltapäivällä kasvien keräilyoppia ja suomalaista saunatietoutta. Mindfulness-kävely tehtiin hyvin rauhalliseen tahtiin, kuten kuuluikin, sillä kävelyvauhdin tietoinen hidastaminen saa oman mielen kiireenkin hidastumaan niin, että ajatuksille ja havainnoinnille vapautuu tilaa.

Mindfulness-kävelyn jälkeen palasimme Elontuleen lounaalle, ja kuten koko viikon ruokalista, myös lounas oli kasvisruokaa. Tällaiselle lihaa(kin) syövälle ihmiselle, kuten minä, viikko pelkkää kasvisruokaa ja gluteenitonta oli vatsalle yllätys, mutta myös eräänlainen helpotus, sillä reissun jälkeen muuttui ajatus omasta ruokavaliosta ja etenkin gluteenittomasta sellaisesta.

En silti heti vetänyt ”kylmää kalkkunaa” – kuten Jenkeissä sanotaan – vaan kävimme kotona kokeilemaan leivontaa gluteenittomista jauhoista. Vaikka meillä ei kenelläkään ole keliakiaa, olen huomannut itsestäni mm. sen, että gluteenia sisältävien raaka-aineiden vähentäminen leivonnassa on vähentänyt myös turvotuksen ja täyden olon tunnetta vatsassa. Metsäterapiaviikon aikana kasvisruokavalio lisäksi sai rehellisesti sanottuna ”suolen toimimaan”, eikä aamulla tai illalla väsyttänyt läheskään niin paljon kuin yleensä.

Metsäterapiaa olikin ryhmä- ja yksilötason kohtaamiset?

Metsäterapiapäivien viikon sisältöön oli mahdutettu monenlaista eri lähestymistapaa metsäterapiaan ja sen käyttöön eri maissa ja kulttuureissa. Kamppailen edelleen sen kanssa, kertoako jokaisesta esitellystä menetelmästä erikseen vai en. Oman kokemuksen mukaan kaikki viikon aikana esitellyt menetelmät metsäterapiasta olivat omalla tavallaan hyviä, ja niistä voin kirjoittaa myöhemmin.

Nyt en vaan millään saa kiinni oikeasta lähestymiskulmasta, kun ajattelen vain sitä, että oikeastaan metsän ja luonnon hyvää tekevän vaikutuksen lisäksi hyvää taisi tehdä myös seura niin koko joukon kuin henkilökohtaisten kohtaamisten osalta. Nimittäin yksi syy, miksi halusin osallistua kansainvälisille metsäterapiapäiville oli se, että toivoin pääseväni juuri sellaiseen seuraan, jossa kukaan ei pyörittele silmiään luontojutuille eikä varsinkaan puiden halaamiselle. Ja sellaiseen seuraan pääsin.

Niinpä perusluonteeltani hiljaisena ja joskus syrjäänkin vetäytyvänä ihmisenä avasin keskusteluyhteyden monen mielenkiintoisen persoonan kanssa. Kaikkien kanssa en päässyt (tai käynyt) juttusille, mutta hyvin monen silti. Viikko toimi samalla myös kielikylpynä, sillä en ollut puhunut englantia niin paljon vuosiin sitten yliopistoaikojeni (ensin opiskelu- ja sitten työelämässä) jälkeen.

Kaikkien niiden ihmisten, joiden kanssa juttelin, elämässä luonto ja metsä ovat hyvin tiiviisti läsnä. Saimme vaihdettua arvokkaita ajatuksia monesta eri näkökulmasta, ja samalla minäkin opin paljon uutta myös eri kulttuureista. Muutaman osallistujan kanssa pääsin jopa hyvinkin syvällisiin keskusteluihin eri aiheista. Myös yleinen ryhmähenki ja tekemisen meininki oli erittäin hyvä, mikä vaikutti mielestäni jopa harvinaisen hyvältä ottaen huomioon, että meitä oli noin 40.

”Kukaan meistä ei ole saari”, sanotaan.

Ihmisiä on kuin muurahaisia

Voisin jopa vetää sellaisen päätelmän, että metsäterapiapäivien osallistujat toimivat niin omilla tahoillaan kuin yhdessä samaan tapaan, kuin muurahaiset. Muurahaisetkin pitävät omalla toiminnallaan huolen oman elinympäristönsä hyvinvoinnista ja toimivat samalla kuningattaren hyväksi, joka tässä tapauksessa on yhtä kuin luonto. Jos kuningatar-luonto voi huonosti, voi koko yhteiskunta sen yksittäisiä jäseniä myöten huonosti.

Luonto- ja metsäihmiset toimivat muurahaisten lailla koko yhteisön hyväksi.

Muurahaiset huolehtivat siitä, että pesän lämpötila ja kosteus on oikeanlainen ja elinolosuhteet muutoinkin optimaaliset. Ihmisten tehtävänä olisi pitää huolta luonnosta, jota ilman meitä ei oikeastaan olisi. Yhtenä tärkeimmistä sanomista, joita metsäterapiapäivillä sanottiin, oli että kun ihminen oppii tuntemaan luontonsa, hän oppii arvostamaan sitä, ja kun hän oppii arvostamaan sitä, hän oppii suojelemaan sitä.

Jo aiemmin puhuin sisäisestä ja ulkoisesta luonnosta, eli siitä, mikä on meidän oma sisäinen luontomme ja mikä on luonto, joka alkaa oikeastaan heti meidän ulkopuoleltamme. Luonnon tunteminen – oli se sitten sisäinen tai ulkoinen – vie meitä kohti samaa johtopäätöstä ja päämäärää.

Jaa, opi, koe ja huolehdi

Kansainvälisten metsäterapiapäivien retriitin ohjelmalehtisen alareunassa lukevat sanat share, learn, experience ja nurture. Tähän tavoitteeseen päästiin mielestäni paremmin kuin hyvin, sillä jaoimme keskenämme niin isommissa ja pienemmissä ryhmissä kuin kahden kesken omia näkemyksiämme, tietojamme, osaamistamme, ehdotuksia ja ideoita, ja vaikka mitä. Opimme samalla paljon luonnosta, ympäristöstä, metsästä, metsäterapiasta, toisistamme, toisista kulttuureista ja myös itsestämme.

Koimme monta hyvää, hauskaa ja liikuttavaakin hetkeä samaten ryhmänä ja henkilökohtaisilla tasoilla. Koimme, miten luonto ja metsä todella näyttäytyy meille eri tavalla – samaten kuin omat tunteemme ja ajatuksemme sekä näkemyksemme itsestämme – kun vain malttaa hidastaa tahtia, katsella, kuunnella, koskettaa, tuntea.

Huolehdimme myös toinen toisistamme, koska jo ensimmäisenä päivänä sattui pari pientä, mutta ei mitenkään erityisen vakavaa, haaveria. Itsensä loukanneet saivat niin henkistä kuin konkreettistakin hoitoa ja tukea ryhmältä ja yksilöiltä. Monet löysivät vähintään hyviä ystäviä, yhteistyökumppaneita, ja ehkä jopa sydänystäviä ja sielunkumppaneita. Itse asiassa ymmärsin myös, että joillekin viikko antoi paljon enemmän kuin vaikkapa vuosi psykoterapiassa.

Voisinkin siis sanoa, että ei pelkästään luonto ja metsä, vaan myös ihmiset ovat tässä elämän yhtälössä tärkeitä. Ihmisiä metsäterapian takana löydätte myös kuvagallerian jälkeen. Siellä on luettelo eri toimijoista (ei missään tietyssä järjestyksessä eikä edes kaikkia mahdollisia) sekä muitakin linkkejä, joista löytyy tietoa metsäterapian eri muodoista ja menetelmistä.

Jos ette löytäneet kovista ponnisteluistanne huolimatta tästä kirjoituksesta mitään järkeä, niin luonnosta sitä sen sijaan löytyy! Luonnossa ei ole mitään turhaa.

KIITOS / THANK YOU!

Koska en kirjoittanut vielä tässä blogipostauksessa mistään tietystä metsäterapiamenetelmästä, katsoin kuitenkin tarpeelliseksi kiittää seuraavia henkilöitä, joiden tekemisiin ja ajatuksiin teidänkin kannattaa tutustua.

Erityinen kiitos ensinnäkin tapahtuman järjestäjille, Riina Kilpi ja Heidi Korhonen! Toinen erityinen kiitos seuraaville henkilöille: huonetoverini luontoyhteysguru Ian Banyard (Iso-Britannia) sekä elokuvantekijä ja universumin pulssin tuntija Nitin Das (Intia); taskukokoinen kanadalainen Robyn Lim (Kanada), metsien mies Tom Kent (Irlanti), hassu norjalainen heppu Lars Verket (Norja), sitkeä sissi Laura White (Iso-Britannia), ylpeä portugalilainen Maria Concalves (Portugali), sirkeä singaporelainen Youmin Yap (Singapore), vihreä kasviasiantuntija Vitalija Povilaityte-Petri (Liettua) ja tietenkin metsämeditaatio-osaaja ja tulenteon sekä paareilla kuljetuksen asiantuntija Sini Malminiemi! Ja kaikki muut, joiden nimiä en tässä luetellut – tiedätte, ketä olette!

First, Special Thanks to the organizers, Riina Kilpi and Heidi Korhonen! Second, very special thanks to: my roommates Nature Connection Guru Ian Banyard (UK) and Movie Maker & He Who Has the Pulse of the Universe Nitin Das (India); the Pocket Canadian Robyn Lim (Canada), Man of the Woods Tom Kent (Ireland), Funny Norwegian Guy Lars Verket (Norja), the Proud Portuguese Maria Concalves (Portugali), Seriously Happy Singaporean Youmin Yap (Singapore), the Green Plant Expert Vitalija Povilaityte-Petri (Lithuania), and of course the Forest Meditation Expert & Master of ”Fireworks” and Stretchers Sini Malminiemi! And of course the rest of the Tribe – You are Points of Light!

Continue reading ”Luonto voi hoitaa huomaamatta ja yllättävin tavoin”

Mainokset

Aurinko paistaa myös silloin kun on pilvistä


Tällainen ajatus valkeni kuluneella viikolla metsäänuppoutumisen ohjaajakoulutuksessa. Ohjaaja kysyi, mitä tuntemuksia metsäänuppoutumisen harjoitusten aikana kullekin syntyi, ja minä vastasin, että pitäessäni silmiä kiinni, tuntui kuin olisin ollut auringonpaisteessa vaikka olikin pilvistä.

Vastaus aiheutti ehkä ansaittuakin hörähtelyä ja vitsailua, että mitä sieniä olin vetänyt ennen harjoituksia. No en mitään, mutta kun kerran tuntemuksia kysyttiin niin semmoisia saatiin.

Kuten sanottua, Nuuksiossa oli todella vaihteleva sää täydellisen virheettömästä auringonpaisteesta aina läpitunkemattomaan lumisateeseen saakka. Harjoitellessamme eräällä kukkulalla päällemme ja maastoon satoi selvästi erottuva lumikerros.

Oi ihana toukokuu…

Vaan eihän me siitä lannistuttu, sillä metsäänuppoutumisen harjoitukset veivät tehokkaasti ajatukset pois vallitsevasta säätilasta. Olihan sentään suurin osa viikosta auringonpaistetta, eikä aamusta iltaan ja päivästä toiseen päällä ollut harmaata pilvikattoa.

Solen skiner och sommaren är kort…

Jos metsämeditaation yhtenä tarkoituksena on saada mielestä pois kaikki turha kelailu, josta ei ole mitään hyötyä, niin siinä se kyllä onnistuu. Samalla tavalla kuin aurinko tosiaan paistaa vaikka olisi pilvistä, niin ne asiat, jotka ovat olemassa, ovat – kelailusta huolimatta.

Jos puu kaatuu metsässä, eikä ketään ole paikalla, kuuluuko siitä ääni?

Tässähän on klassinen itämainen pähkinä, jota varmasti on pohdittu pitkään ja pohditaan vastakin. Sitähän voidaan pähkiä, että kuuluuko todella, sillä jos kukaan ei ole kuulemassa, voiko silloin myös väittää, että kuuluu – tai ei.

Puu ääntelee ainakin silloin, kun tuuli osuu siihen. Vai osuuko ehkä puu tuulen tielle?

Samaan tapaan kuin kysymys, että onko jokin olemassa silloin kun sillä ei ole havainnoijaa, voidaan herättää kysymys, että olemmeko me olemassa, jos kukaan ei tiedä olemassaolostamme eikä ole koskaan nähnyt meitä. ”Ollako vai eikö olla, kas siinä pulma?” kuuluu eräs legendaarisimmista ja lainatuimmista lauseista, jonka kirjoittajaa tuskin tarvitsee tässä yhteydessä mainita.

Hajatelmia

Wikipediaa selatessa tuli vastaan asiaan liittyvä detalji muinaisesta Huineng-nimisestä buddhalaismunkista. En tunne kyllä äijää, mutta eräs tarina, joka Huinengiin liitetään, on kyllä aika jännä. Siinä nimittäin kerrotaan, että kaksi muuta munkkia katselivat temppelin lippua, joka liehui tuulessa. En tiedä, toimiiko tämä yhtä hyvin suomeksi kuin englanniksi, mutta toinen munkki sanoi jotakin tähän tapaan, että ”lippu liikkuu tuulessa”, kun taas toinen sanoi, että ”tuuli liikuttaa lippua”. Huineng totesi tähän, että kumpikin munkeista oli väärässä ja että ”se on teidän mielenne, joka liikkuu”.

Mistähän tuokin sitten tuli, mutta kumminkin noista metsäänuppoutumisen harjoituksista yhdeksi päällimmäisistä jäivät mieleen kehontietoisuusharjoitukset. Voisin ehkä ajatella, että olemmeko me sitten olemassa vasta kun tunnemme sen aistiemme kautta niin että koska aistin niin olen. En edelleenkään ole mitään sieniä vetänyt, mutta tämmöistä tulee nyt tänään mieleen.

Ajan virtaa

Samaan hörhöilyyn menee ajatus ajasta ja sen kokemisesta sekä siitä mitä tapahtuu ja mitä on tapahtunut. Aikamatkailusta on kirjoitettu ja teoretisoitu ties vaikka kuinka pitkään, ja siitä on tehty lukuisia elokuvia, joista jotkut ovat täyttä tuubaa ja jotkut aivan mielenkiintoisiakin. Jälkimmäiseen kategoriaan osuvat esimerkiksi elokuvat Predestination ja Arrival.

Fundeerasin tässä taannoin, että tulevaisuushan on jo oikeastaan olemassa ja kaikki mitä tulevaisuudessa tapahtuu, on jo tiedossa tavalla tai toisella. Miksi tulevaisuuteen ei siis voisi olla mahdollista matkustaa?

Mehän itse asiassa määritämme tulevaisuuden omilla ajatuksillamme ja teoillamme. Jos esimerkiksi tiedän olevani lähdössä huomenna autolla matkalle, niin silloinhan se hetki on jo olemassa tulevaisuudessa. Tai kun tiedämme, että jääpuikon päästä tippuva vesipisara putoaa maahan, niin sehän on jo käytännössä toteutunut – koska elleivät fysiikan lait yhtäkkiä kumoudu – niin maahanhan pisara putoaa.

Tai sekin, että auto ”äkkiarvaamatta” hajoaa ja estää matkalle lähtemisen, on jo ollut jollakin tasolla olemassa ennen varsinaista hajoamista, vaikka emme itse olisi hajoamiseen ainakaan tietoisesti millään tavalla vaikuttaneet. Toisin sanoen asioita voi joko tapahtua tai olla tapahtumatta ilman että meillä olisi niiden kanssa mitään tekemistä.

Aivan kuten tämäkin polku on olemassa, kuljemme sitä tai emme.

Tästä piti alun perin tulla päätösbloggaus metsäänuppoutumisen koulutuksesta, mutta siitä tulikin nyt tämmöinen tajunnanvirtajuttu. Ehkä semmoisen aasinsillan tästä kuitenkin koulutukseen saisi, että jos kaipaatte jotakin sellaista, joka luultavasti vie teidän ajatuksenne aivan uusille urille, niin kannattaa kokeilla jotakin täysin erilaista.

Tästäkin kuvasta voi out-of-the-box-ajattelulla löytää vaikka terrierin.

Mutta älkää huolestuko: tällaista ulkohuussifilosofiaa ei ole jatkossa tulossa taas pitkään aikaan. Sen vuoksi ei ainakaan kannata perua tilausta.

Continue reading ”Aurinko paistaa myös silloin kun on pilvistä”

Arktinen tuulahdus Nuuksiosta


Kyllä tämä maailma on mennyt kummalliseksi. Eivät ole toukokuutkaan entisiään: ”lämmintä” on vain pari astetta ja lunta tulee sankasti kuin keskitalvella konsaan. Paitsi ei sitä oikein niinkään kovasti ole tullut koskaan männä talvena niin kuin tänä aamuna, ettei eteensä meinannut nähdä. Eli täällä sitä ollaan siis Etelä-Suomessa, Nuuksion kansallispuistossa.

Kuten aiemmin kertoilin, täällä on meneillään metsäänuppoutumisen ohjaajakoulutus, joka on tänään puolessa välissä.

Herää pahvi!

Kellonryökäle herätti minut jo lauantaiaamuna kahdelta, sillä matkaan oli päästävä hyvissä ajoin. Ajoreitin valinta oli tarkoituksellinen, koska halusin välttää kehätien härdellin. Sen vuoksi matkan pituus ja matka-aika olivat pidemmät kuin olisivat navikeikarin suosittelemina olleet.

Perillä olin noin puoli yhdeksältä, joten taukoineen yhdensuuntainen matka oli ihan riittävän mittainen. Tosin heti yhdeksältä päästiinkin asiaan ja koulutuksen pariin kansallispuiston alueella.

Pata Kattilaa soimaa

Metsäänuppoutumisen ohjaajakoulutuksen ”tukikohtana” toimii käytännössä koko koulutusviikon ajan Nuuksion Kattila, joka on yksi varmaankin suosituimmista patikoiden lähtö- ja taukopaikoista, mitä parkkialueella olevien autojen määrästä ainakin voisi päätellä. Moni vaikuttaa tulleen paikalle vain istumaan tulilla ja nauttimaan eväistä, mutta hyvä niinkin.

Kattilan avointa nähtävästi entistä laidunmaata. Vain lampaat puuttuvat.

Me hilppasimme läheisille kukkuloille vetämään päivän ja koulutuksen ensimmäiset harjoitteet. Lauantai olikin vissiin sitten toukokuun lämpimin päivä, lähemmäs 20 astetta tarjoiltiin. Lieneeköhän ollut koko ”kesän” lämpimin sitten myös…hohh…

Nuuksio on todella kallioinen paikka.

Kattilasta lähtee kivoja pikku reittejä sinne tänne, ja niiltä poikkesimme aina syrjään rauhallisille kallioille (joita nimittäin täällä riittää) harjoituksiin.

Tunnit pitkiä on koska kelloni seisoo

Metsäänuppoutumisen ohjaajakoulutus on aika tiivistä settiä, sillä päivä alkaa klo 9 ja päättyy klo 18. Ilman säävarausta. Välissä on tosin puolentoista tunnin ruokailu- ja lepotauko, mikä on kyllä todella tarpeen. Lauantaista maanantaihin olemme käyneet läpi käytännön harjoitteita ja metsäänuppoutumisretken sanallista ohjaustapaa.

Taivastalon Jarko Taivasmaa kertomassa metsäänuppoutumisen menetelmästä.

Kolmiosainen metsäänuppoutuminen käydään läpi uudestaan ja uudestaan pienemmissä pätkissä ja hieman isommissakin, jotta homma menisi lihasmuistiin asti. Kuten sanotaan, kertaus on opintojen äiti – ja niin tässäkin tapauksessa. Eri asia sitten, että onko meikäläisen kupoli niin kovaa tekoa, että meneekö sittenkään päähän kuin Hankkijan lippis.

Toinen koulutuspäivä. Kuvassa Markus Jokinen.

Väliäkö hällä

Tiistaina – eli tätä kirjoitettaessa – on välipäivä. Kukin opiskelija saapi tehdä sitä mitä itse tekee, ja keskiviikkona uppoudutaan taas asian ytimeen. Lepo onkin paikallaan, mutta onneksi unta ei tarvitse pitkään pyytää, kun koulutuspäivän päätteeksi illalla päänsä tyynyyn kallistaa.

Kallistamisesta tulikin mieleeni, että kyllä Luontokeskus Haltiassa on kallista. Anteeksi kovasti, mutta mielestäni (vaikka se ei tähän blogiin nyt varsinaisesti kuulukaan), hinnoissa näyttää olevan kyllä melkoinen kohdelisä. Lounas 18 €(!) ja esim. rinkulimunkki 3,50

Niinhän sitä sanotaan että hullu ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa. Yhden munkin ostin, mutta vertailun vuoksi tänään käydessäni Järvenperässä K-marketissa siellä oli hinta reikämakkeelle 0,99€, joten repikäähän siitä.

Ehkäpä se kannattavuus olisi kannattavaa vielä vaikka vähän hintoja himmailisivatkin tuossa luontokeskuksella, kun väkeä kuitenkin käy. Jo vuonna 2014 kävijämäärät olivat siellä 150 000 paikkeilla vuodessa, joten hyvät on kahvileipienkin katteet. Nöyrin mielipiteeni tämä on siis.

Käki kukkuu siellä ja kevät on

Eilissä päivänä, eli epäloogisesti näin päin, tuumailin iltasella lähteä kuvaamaan auringonlaskua Solvallan Urheiluopiston kupeesta lähtevän Maahisenkierroksen varrella olevalta näköalapaikalta. Iltakahdeksan jälkeen alkoi jo olla hämärää, mutta hiljaista.

Mitä metsän terveysvaikutuksiin tulee, mainitsinkin aiemmassa blogikirjoituksessani, että tutkimusten mukaan metsästä haihtuvat tervehdyttävät yhdisteet ovat voimakkaimmillaan juuri aamulla ja illalla. Iltasella metsän tuoksu olikin aivan toisenlainen, ja ainakin itse haistan sen huomattavasti paremmin kuin keskellä päivää.

Laulurastas (Turdus philomelos) oli vaihteeksi iäneti.

Itse asiassa metsäänuppoutumisessa yksi osio käsittelee juuri metsän ja luonnon aistimista eri aisteilla, kuten hajuaistilla. Kysymykseen ”Voitko haistaa olevasi nyt metsässä” vastaisin siis ehdottomasti kyllä, varsinkin siis juuri illalla auringon laskun aikoihin. Samaten jotenkin äänet tuntuvat kuuluvan voimakkaammin, ja yleensä päiväsaikaan etenkin lintujen laulu häviää muuhun äänimaailmaan.

Käki (Cuculus canorus) kukkui ensimmäistä kertaa ainakin minun korviini jossakin kauempana. Mahtaa silläkin olla munat jäässä tällä säällä, jos vain on jo alkanut munintatouhunsa. Toukokuussahan sitä pitäisi aloittaa.

Punarintakin (Erithacus rubecula) lauloi niin kauniisti kuusen latvassa, mutta sain siitä videolle vain lähinnä ääntä, eikä kuvakaappauksesta juuri selvää saa muuta kuin mikä lintu on kyseessä. Pitäisihän sen eräopasopiskelijan jo tietysti heittämällä äänestä (linkki videotiedostoon, jossa on vain ääni) tunnistaa.

Kuvattu videolle täydellä zoomilla (300 mm) arviolta äänen suuntaan. En itse asiassa nähnyt koko lintua hämärässä kuin vasta editoidessa. Linnun edessä se perinteinen puunoksa.

Aurinko laskee sun selkäsi taa

Näköalapaikalle päästyäni huomasin, että aurinko oli niinsanotusti takakädessä että näköalatasanteelta siitä ei juuri kummoista otosta saanut. Eipä siinä mitään, kaunistahan oli muutenkin.

NUUKSIO-8860.jpg
Näissä maisemissa on jotakin Kolimaista. Mutta Koli on Koli ja tämä on Nuuksio.

Sinänsä jännä, että vaikka Nuuksio on yksi Suomen suosituimmista (esim. 2015 yli 340 000 käyntiä) kansallispuistoista, tuolla kallioilla sai olla ihan omassa rauhassa eikä ketään näkynyt eikä kuulunut missään. Ainoastaan tuulen ja lintujen äänet olivat läsnä.

NUUKSIO-8869
Miten eräässä Suomen vilkkaimmista kansallispuistoistakin voi olla näin rauhallista?

Ei laisinkaan haitannut katsella maisemia ja kuunnella sekä haistella luontoa yksin. Keskiviikkona sitä tehdään taas porukalla, ja toivottavasti seuraavaan blogipäivitykseen voi laittaa allekirjoitukseksi ”metsäänuppoutumisen ohjaaja”.

NUUKSIO-8833

Tähän loppuun vielä linkki pieneen rauhoittavaan videoon täältä Nuuksion puolelta.

 

 

Uppoa metsään – löydä luonto ja itsesi


Enää noin viikko, ja sitten suuntaan peltilehmän selässä kohti Etelä-Suomea ja Nuuksion kansallispuistoa. Siinäkin mielessä poikkeuksellinen blogikirjoitus, että tämä tulee nyt ennen kuin mitään on tapahtunut. Tai tapahtuuhan sitä koko ajan, nimittäin valmistautumista.

En ole menossa Nuuksioon vaeltamaan, vaan oppimaan uutta. Taivastalo-niminen taho järjestää 6.-12. toukokuuta kansallipuiston maisemissa metsään uppoutumisen koulutuksen. Koulutuksen sanotaan ammentavan vaikutteita niin mindfulnessista, kehontietoisuusharjoituksista, meditaatiosta kuin itämaisesta chi kungista.

Aihe kiinnostaa siksi, että olen hölpöttänyt silloin tällöin metsäkylvyistä ja metsäterapiasta tässä omassa blogissani, ja siksi, että voisin ehkä saada jotakin lisäarvoa käynnissä oleviin erä- ja luonto-oppaan opintoihini. Tietysti tarkoituksena olisi saada tarjota ihmisille jatkossa terapeuttisia metsäkylpyretkiä, joissa yhtenä elementtinä tai ohjaavana voimana olisi juuri em. metsään uppoutuminen.

Metsäänuppoutumisen kolme vaihetta – paluu juurille?

Tässä yhteydessä en aio edes yrittää antaa sellaista käsitystä, että tietäisin täysin, mistä puhun. Sen sijaan esittelen lyhyesti, miten Taivastalon koulutuksessa metsäänuppoutuminen käsitetään ja mitä siinä tehdään. Jos tässä kuvauksessa on jotakin pielessä, ammattilaiset kyllä varmasti älähtävät.

  1. vaihe – omaan kehoon ja kehon aistimuksiin tutustuminen. Tässä vaiheessa tehdään niin taputtelu- kuin hengitysharjoituksia. Oma keho käydään läpi ylhäältä alas puolelta toiselle kehon energia- ja akupisteet ja -kanavat huomioiden. Tunnistetaan, miltä koskettaminen ja taputtelu kehon eri osiin tuntuu ja minkälaisia aistimuksia se herättää. Aktivoidaan omaa läsnäolon tunnetta hetkessä ja paikassa. Hengitys tapahtuu koko ajan, ja hengitysharjoituksilla lisätään läsnäolon tunnetta sekä pyritään ”hengittämään koko keholla”.Jo tässä vaiheessa tulevat esiin luonto- ja metsäympäristön hyväätekevät voimat. Eli, kun puista ja kasveista erittyy hyödyllisiä yhdisteitä, koko kroppa vastaanottaa niitä sisäisesti ja ulkoisesti.
  2. vaihe – metsän ja luonnon aistiminen. Nyt otetaan sitten oikein isolla haukulla vastaan kaikkea, mitä metsä ja luonto meille antaa. Eli aistitaan niin näkö-, kuulo-, haju- kuin kosketusaistillamme. Katsotaan kaunista luontoa ja sen yksityiskohtia, kuunnellaan luonnon ääniä: tuulen huminaa, lehtien havinaa, lintujen laulua, veden liplatusta – aivan kaikkea. Nautitaan auringosta ja otetaan siitä voimaa, koska sitähän aurinko nimenomaan tuottaa.
  3. vaihe – varsinainen metsään uppoutuminen. Viimeisessä vaiheessa annetaan itsemme rentoutua ja tehdään rentoutusharjoitukset. Aivan lopuksi vaivumme unohdukseen. Eli unohdamme ajan, paikan, tilan, itsemme – jotta löytäisimme viimeksi mainitun taas uudelleen. Samalla olemme löytäneet myös luonnon ja metsän. Asiat, joista olemme saattaneet olla jo liian pitkään tai kokonaan erossa syystä tai toisesta.

Uudesta osaamisesta henkistä ja fyysistä pääomaa

Toivoa siis sopii, että tuleva koulutus klaarataan, varsinkin kun siihen täytyy rahallisesti investoida. Tosin huomattavasti kalliimpi metsäkylpyohjaajan koulutus olisi ollut tarjolla myös touko-kesäkuun taitteessa Ranskassa. Se olisi ollut kansainvälinen kurssi, mutta siihen ei lompsa taipunut, josko tähänkään. Mutta toivottavasti investointi maksaa itsensä takaisin – ainakin vähintään henkisen ja fyysisen terveyden kohenemisena, kun noita harjoituksia tahkoaa luonnossa.

Metsäänuppoutumisretkiä siis on luvassa joko alkuperäisen kaltaisella konseptilla tai sovellettuna – tai molempia. Hommaa on kuitenkin testattava (olettaen siis että kurssi tulee läpäistyä) ennen kuin siitä tehdään kaupallinen tuote. Parhaassa tapauksessa jo tulevana kesänä.

Mutta ei tipahdeta ennen kuin nuolaistaan, eli käydäänhän se kurssi ensin ja katsotaan sitten! Stay tuned!

 

Kiitos tästä vuodesta ja sitten vain kohti uusia seikkailuja!


Kohtapa on vuosi 2016 lusittu ja vielä ollaan hengissä! Monenlaisissa paikoissa on käyty ja niistä jotakin aina jaettu sanoin ja kuvin.

Kulunut vuosi on ollut monella tapaa mielenkiintoinen, vaikka paljon samaa aiempiinkin vuosiin oli. Parhaan päätöksen vuodelle täällä blogimaailmassa sain eniten tähän mennessä luetun Juonolan Tilan joulumarkkinoiden jutun muodossa, ja se antoikin ajatuksia alkavalle vuodelle.

Täytynee nimittäin siirtää hieman painopistettä noilta kivenkolojutuilta laajempaa lukijakuntaa ehkä enemmän kiinnostaviin tarinoihin, mutta en unohda missään tapauksessa varsinaista retkeilyä ja luontoakaan!

Päin vastoin, jos asiat menevät suunnitellulla mallilla, vuonna 2017 on luvassa useampikin toivottavasti jännittävä ja kiinnostava juttu. Trendikkääksi nouseva metsäkylpy, eli Shinrin-yoku, metsäterapia ja metsän hyvinvointikäyttö tulevat olemaan yksi pääpainoalue jutuissa, mutta pyrin tekemään enemmän myös paikallisia ja alueellisia blogikirjoituksia mm. erilaisista tapahtumista ja paikoista, kuten tein joulumarkkinoidenkin kanssa.

Minua saa myös pyytää jutuntekoon, jos jollakin on tiedossa tai itsellä matkailuun, retkeilyyn, ruokaan, käsitöihin, leivontaan tms. liittyviä ideoita tai kohteita, tapahtumia jne.

Juttureissujen yhteydessä ottamiani valokuvia saa myös kysyä käyttöön, ja niistä sovimme sitten kahden kesken erikseen.

Tässäpä taitaa sitten ollakin tämän vuoden viimeinen juttu, joten kiitos vielä kuluneesta vuodesta 2016 ja menestyksekästä ja onnellista uutta vuotta 2017 kaikille!

T. Mikko

kapyna-4721

 

 

Parasta aikaa metsässä


Jauhetaan taas sitä metsän terveysvaikutusasiaa. Lueskelin nyt ihan ajatuksella melko tuoretta metsälääketieteeseen liittyvää professori Qing Li’n toimittamaa artikkelisarjaa nimeltä Forest Medicine – Public Health in the 21st Century, ja sen 3. lukua, jossa japanilaiset tutkijat Tatsuro Ohira ja Naoyuki Matsui olivat selvittäneet mm. minkälaisia haihtuvia yhdisteitä metsän puut tuottavat ja milloin.

Tärkeimpiä haihtuvia yhdisteitä havu- ja lehtimetsissä olivat löydösten mukaan alfa-pineeni ja isopreeni, jotka kuuluvat laajaan terpeenien ryhmään. Koska en sen kummemmin kemiaa taida ja kemianopettajan mukaan parempi kun en niihin aineisiin koskekaan, mieluummin kerron yleisellä tasolla, mitä noista luonnon tuoksuista tutkimuksessa muuta sanottiin.

FOREST_20160502_130223

Ohiran ja Matsuin tutkimuksessa selvisi, että havumetsille ominaisemman alfa-pineenin pitoisuudet olivat suurimmillaan yöaikaan, kun taas lehtimetsien isopreeniarvot olivat päivisin koholla.

Muun muassa em. yhdisteitä pidetään niin sanottuina fytonsideina, joiden sanotaan olevan luonnon omia bakteerientappajia ja jotka toimivat kasvien kehittäminä suojamekanismeina erilaisia kasvitauteja ja tuholaisia vastaan. Ihmisiin fytonsidien sanotaan vaikuttavan samaan tapaan, eli tuhoavan haitallisia bakteereja ja pitävän terveyttä yllä.

Lehtipuuvaltaisissa metsissä isopreenin erittyminen oli tutkimustulosten perusteella erityisen voimakasta silloin, kun ilmankosteus oli suurimmillaan, kuten vaikkapa juuri sateen jälkeen. Mittalaitteiden antamien selkeiden lukemien ohella kukin voi itsekin todeta metsän tuoksuvan voimakkaasti tietynlaiselta, kun nuuhkii ilmaa nimenomaan silloin.

FOREST_IMG_1489

Yksi parhaista ajankohdista suunnata metsään ottamaan oikein aimo annos sen terveyttä edistäviä aineksia olisikin siis sopivasti sateen osuessa kohdalle.

Havupuuvaltaisissa metsissä luonto on tuoksuvimmillaan ja alfa-pineenin erittyminen voimakkaita tutkimuksen mukaan ilta-aikaan ja keskiyön seutuvilla tai hetkellisesti aikaisin aamulla, kun aamu-usva vielä lipuu hiljalleen metsien, peltojen ja järvien poikki. Eikä kyseinen aika muutenkaan liene hassumpi nauttia luonnosta ja rauhasta ennen kuin luontokappaleet taas heräävät uuteen päivään.

FOREST

Luonnollisesti terveydellekin edullisten haihtuvien yhdisteiden määrä on suurempi syvemmällä metsässä ja lähellä maan pintaa kuin metsän reuna-alueilla ja korkeammalla puustossa.

Näinpä voisin summata, että kun menee joko juuri ennen puolta yötä tai niin sanotusti aamusta ”ennen sianpierua” keskelle metsää sateen vasta tauottua, voi melkein takuuvarmasti saada suurimman mahdollisen annoksen luonnon terveysvaikutteisia ilmassa leijailevia eteerisiä tuoksuja. Mutta muuhunkin aikaan sinne sopii mennä.

Continue reading ”Parasta aikaa metsässä”

Metsäterapiassa on mahdollisuus


Näin uskoo sisätautilääkäri, metsäterapian ja -lääketieteen innokas tutkija tohtori Fumio Hirano-Takemura, joka on suurena Suomen-ystävänä tehnyt jo useita vierailuja maahamme ja ottanut osaa erilaisiin aiheeseen liittyviin hankkeisiin viime vuosina. Sain häneltä pienen kirjoituksen, jonka julkaisen tässä artikkelissa hänen luvallaan suurimmaksi osaksi alkuperäisen kaltaisena pienin korjauksin, jotka toivottavasti olen tehnyt oikein.

Valitettavasti tähän hätään en onnistunut saamaan Fumiolta juttuun henkilökuvaa, joten toivottavasti kiinnitätte huomionne pikemminkin kuvan maisemaan. Myös muut kuvituskuvat ovat ottamiani, ja olenkin pyrkinyt toisintamaan Fumion kirjoituksessa olleet kuvien sisällön mahdollisimman uskollisesti. Kirjoituksen tekstin on kääntänyt japanista suomeksi Tero Jalkanen.

Esittelyssä Metsä hyvinvointimatkailun kohteena -hanke

Saatteeksi – metsäterapia, Suomi ja minä

Olen ammatiltani sisätautilääkäri. Maaliskuussa 2007 liityin Japanin hygieniayhdistyksen alaisuuteen perustettuun Metsälääketieteen tutkimusseuraan, jonka tarkoituksena on edistää metsäterapian, metsälääketieteen, metsähoitojen sekä metsäkylpyjen (em. lyh. metsäterapia) suosiota ja levinneisyyttä varteenotettavana hoitomenetelmänä, sekä niihin liittyvää opetusta ja tutkimusta keski- ja ylemmänasteen koulutuksessa.

Tutustuttuani metsäterapiaan kiinnostuin välittömästi metsien ja järvien maana tunnetusta Suomesta. Olin kuullut että metsäterapiaa sekä siihen liittyvää tutkimusta harjoitetaan mm. Saksassa, Etelä-Koreassa ja Japanissa, mutta ajattelin että Suomesta löytyisi epäilemättä runsaasti metsäterapian kannalta oleellisia luonnonresursseja. Suunnittelin tekeväni tutkimusta suomalaisten ajatuksista metsään liittyen, sekä keinoista joilla metsää voitaisiin hyödyntää terveyden edistämisessä, ja niinpä aloitin suomen kielen opinnot lokakuussa 2007.

Ilmoitettuani suomalaiselle ystävälleni tulevasta osallistumisestani vuoden 2011 lokakuussa järjestettyyn Sustainable tourism -konferenssiin Savonlinnassa, kutsuttiin minut Metsä hyvinvointimatkailun kohteena -hankkeen avaavaan luentotilaisuuteen, jossa pidin esitelmän japanilaiseen metsäterapiaan liittyen. Lisäksi pääsin tutustumaan hankkeessa hyödynnettävään metsään paikan päällä. Näin ollen haluaisin seuraavaksi esitellä kyseistä hanketta.

Metsä hyvinvointimatkailun kohteena -hankkeesta

Vuoden 2011 kesäkuussa alkanut hanke päättyi vuonna 2013. Yhteistyötahoina toimivat Itä-Suomen yliopiston aikuiskoulutuskeskus, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, Mekrijärven tutkimusasema, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, sekä matkatoimisto Karelia Expert.

Hankkeen kolme päätavoitetta olivat: 1. luoda palveluita tuottava verkosto, 2. tehdä tutkimusta japanilaisten turistien keskuudessa siitä, miten suomalaisesta metsäterveysturismista voitaisiin tehdä houkuttelevampaa, 3. luoda pohja terveysturismille, joka on sidoksissa metsän hyödyntämiseen. Potentiaalisena kohderyhmänä olivat luonnosta sekä terveytensä ylläpidosta kiinnostuneet matkailijat Euroopasta, Japanista ja Venäjältä. Hankkeen rahoituksesta vastasi pääosin Euroopan Unioni, joka tuki hanketta 256 000 eurolla.

Hankkeen toteutuspaikasta

Hankkeen toteutuspaikkana oli Ilomantsin kunta. Matka tähän Venäjän rajanaapurikuntaan taittuu autolla Joensuusta noin tunnissa. Ilomantsi on laajojen metsien peittämä.

Pääsin tutustumaan hankkeen toteutuspaikkana toimivaan Petkeljärven kansallispuiston metsään, joka sijaitsee Ilomantsin keskustasta noin puolen tunnin automatkan päässä. Vierailu tapahtui tiistaina 18. lokakuuta 2011 paikallista aikaa klo 10 aamupäivällä. Kyseinen päivä oli pilvinen ja vastasi hyvin kyseisen vuodenajan paikallista ilmastoa. Päivälämpötila oli 5 plusasteen paikkeilla ja näin ollen hieman keskimääräistä korkeampi. Metsän keskellä sijaitsevista rakennuksista huoltokeskuksen yhteyteen oli rakennettu useita huoneita yöpymistä varten.

Kävellessäni metsän keskellä huomasin että japanilaisiin metsiin verrattuna metsän siimeksessä oli hyvin valoisaa. Puulajisto koostui lähinnä havupuista, joista mänty ja kuusi olivat yleisimmin edustettuina.

_MG_6559
Tämä metsä kasvaa Keski-Suomessa, mutta myös siinä näkyvät valtapuumme. Kuvituskuva.

Suomessa on verrattain vähän puulajeja, ja matkan aikana tulinkin nähneeksi runsaasti koivuja ja mäntyjä. Puiden rungoissa saattaa kuitenkin kasvaa sieniä, oksissa naavaa, maassa marjoja jne.

THERAPY_KUVA3_IMG_7261
Suomalaista terveysruokaa käden ulottuvilla. Kuvituskuva.

Monimuotoisuutta siis riittää, mikä teki samoilusta mielenkiintoisen ja miellyttävän kokemuksen. Erityisesti Suomelle tyypillisen metsäisen järvimaiseman muodostama ainutlaatuinen maisema oli mieltärauhoittava.

THERAPY_DSC_0402
Kuva Etelä-Konneveden kansallispuistosta lokakuulta 2015. Kuvituskuva.

Noin 45 minuutin kävelyn jälkeen saavuimme levähdyspaikalle, jonne pysähdyimme nauttimaan herkullisen välipalan.

THERAPY_ILONEN HAUKI
Tämän herkullisen annoksen on valmistanut Eräruokapalvelu Ilonen Hauki Konnevedeltä paikallisesta kalasta. Kuvituskuva.

 

Lopuksi – Metsäterapian kehittämiseksi

Suomessa pyritään alueelliseen kehitykseen hyödyntämällä metsiä ihmisten terveyden sekä turismin edistämisessä unohtamatta kuitenkaan luonnonsuojelua. Tämä muistuttaa mielestäni hyvin paljon japanilaista metsäterapiaa.

Tästä hankkeesta voidaan varmasti ottaa oppia Japanin metsäterapian tulevaisuutta suunnitellessa. Esimerkiksi ulkomailta saapuvien matkailijoiden houkutteleminen olisi epäilemättä mahdollista myös Japanissa.

Meidän olisi aika myöntää itsellemme ettei laajojen metsien siunaamia maita ole kovinkaan useita. Levittämällä metsäterapian ilosanomaa kaikille maailman 7 miljardille ihmiselle voisimme saada vierailijoita ympäri maailmaa ja edistää heidän fyysistä ja henkistä terveyttään sekä parantaa asioita yhteiskunnalliselta kantilta. Lisäksi toiminnan seurauksena metsäterapiaa harjoittava alue hyötyisi taloudellisesti ja elinkeinoelämä piristyisi. Turismista seuraava ihmisten liikkuminen on myös kenties sidoksissa maailmanrauhan edistymiseen.

Metsäterapia kätkee sisälleen maailman tulevaisuuden kannalta suuria mahdollisuuksia joiden uudelleen löytämiseksi tulee Japanin ja Suomen yhdistää voimansa ja edetä päättäväisin askelin.

kirj. Tri Fumio Hirano-Takemura

Jälkiruoaksi omaa pohdintaani

Metsäterapiassa ja metsien hyvinvointikäytössä on siis mahdollisuuksia vaikka mihin niin terveydellisesti kuin matkailullisesti. On hienoa, että asiaa tutkitaan, hankkeita syntyy ja toteutuu ja entistä useampi aiheesta kiinnostuu. Hienoa on myös, jos ja kun matkailua pystytään kehittämään ja metsien tarjontaa pystytään tuotteistamaan kestävä kehitys huomioon ottaen.

Seuraavassa kirjoituksessani tulen palaamaan aiheeseen omilla näkökulmillani, sillä mm. aiemman Hengitä terveyttä itsellesi metsästä -kirjoitukseni aikaansaama kommentti kaivannee seikkaperäisempää pohdintaa omassa artikkelissaan, koska metsien oletettavasti kiihtyvä talouskäyttö ja hyvinvointi- ja matkailukäyttö sekä metsien monimuotoisuuden säilyttämisen intressit eivät välttämättä kohtaa ja voivat olla hyvinkin suurissa ristiriidoissa keskenään tulevaisuudessa, mitä en todellakaan toivoisi.

Samalla tulen ottamaan kantaa siihen, mitä pitää mielestäni ottaa huomioon silloin, kun rakennetaan kansainvälistä matkailuyhteistyötä ja pyritään houkuttelemaan matkailijoita maista, joiden kulttuuri poikkeaa tyystin omastamme. Koskapa olen hyvinkin pitkälti tietämätön kaikesta mahdollisesta matkailuliiketoiminnasta kulttuurieroihin, niin kannanottoni tulevat olemaan lähinnä mutu-tasoa, jolloin ne voi huoletta ampua alas ja korvata tanakoilla faktoilla.

Siihen saakka täältä kisastudiosta näkemiin ja kuulemiin!

Mikko Lemmetti