Näin(kin) voit valmistaa bataattiranskalaisia retkikeittimellä!


Kuten jo aikaisemminkin olen tainnut sanoa, tyhjään päähän mahtuu paljon ideoita sinkoilemaan. Sellainen idea singahti jo vähän aikaa sitten, että onnistuisikohan ranskalaisten tekeminen retkikeittimellä. Aivan lähimenneisyydessä hittiresepti oli avokadopasta, sittemmin ovat tainneet bataattiranskalaiset tulla rytinällä niin ravintoloiden kuin kotikokkaajienkin listoille. Ja sehän on erittäin katukeittiöuskottavaakin, kun tavallisten ranskalaisten perunoiden sijasta tarjotaan jotakin muuta mukulajuuresta. RanskalaistenJatka lukemista ”Näin(kin) voit valmistaa bataattiranskalaisia retkikeittimellä!”

Advertisement

Kevyt kesäkurpitsa–maissipaistos


Vuosituhannen takaiselta Lounais-USA:n-reissulta jäi onneksi käteen muutakin kuin kaktuksen piikkejä, kuten tämänkertainen kasvisruokaresepti. Se on peräisin kirjasta ”Southwest Indian Cookbook”, jonka on kirjoittanut Marcia Keegan. Kirjassa esitellään lukuisia navajo- ja pueblointiaanien ruokia maissileivästä taatelivanukkaisiin ja välistä löytyy hirveä ja jänistäkin eri muodoissa. Yksi resepti on kuitenkin ollut meidän taloudessamme eniten käytössä, ja se on kesäkurpitsa–maissipaistos,Jatka lukemista ”Kevyt kesäkurpitsa–maissipaistos”

Rasvamakaroni, läskimakaroni tai makaroni-porsaanlihapaistos


Nytpä tärähtää sekaan ruoka-aiheinen juttu. Edellisessä tarinassa nimittäin mainitsin ns. rasvamakaronista, jota joku muukin on sattunut ehkä valmistamaan ja jopa pystynyt syömäänkin. Nimestään huolimatta ruoka ei ole ollenkaan pöllömpi, ja sen valmistaa suhteellisen nopeasti myös eräolosuhteissa induktioliedestä puhumattakaan. Enkä kyllä siitä puhukaan. Sillä samalla reissulla, jolla pohjoisen tuulissa ja pakkasissa karaistuneet poromiehet saivat kuulla kunniansa, tehtiinJatka lukemista ”Rasvamakaroni, läskimakaroni tai makaroni-porsaanlihapaistos”