Kuivalihakundin jerkkyä huiviin


Tässä blogikirjoituksessa on luvassa jerkyttäviä paljastuksia.

Alun perin joidenkin lähdetietojen mukaan inkojen peruja olevaa kuivalihaa kutsuttiin nimellä Ch’arki, josta sitten tuli nykykielessä tunnetty jerky. Jos kuivaliha keksittiin inkojen aikaan, se on melko ”tuoretta”, eli 1500-luvulta. Toisissa lähteissä sitä vastoin kuivalihan on sanottu olevan peräisin jopa tuhansien vuosien takaa, jolloin sitä olisi valmistettu joidenkin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen piirissä.

Olipa miten tahansa – kuten usein on – niin kuivaliha ei ole mikään uusi keksintö. Lihan kuivaamista on tehty ympäri maailman jo kauan sitten, sillä se on erinomainen keino säilöä lihaa pitkiksi ajoiksi. Kuivattu liha ei ole sukua kuivatulle vellille, mutta hyvin kuivattu ja suolattu liha säilyy todella kauan syötävänä, ei paina paljon ja on erittäin energiapitoista. Erinomaista eräjoreruokaakin siis.

Teimme lauantaina 3. maaliskuuta 2018 yhteisproggiksen Retkeilyblogi Rinkkaputken kanssa testaten vantaalaisen Kuivalihakundin lähettämiä kuivalihoja. Rinkkaputken edustajaa Sulanderin Heikkiä pyysin mukaan, koska Heikki hanskaa kuvaamisen ja editoinnin kuin Jaakko Kolmonen kyyn grillauksen.

Saarihyppelyä

Sovimme tekevämme kuvaukset Jyväskylän Haapaniemen kupeessa sijaitsevalle Pikku Haapasaarelle, jossa on laavu. Päästyämme laavulle huomasimme kuitenkin, että siellähän on väkeä kuin Trumpin virkaanastujaisissa, joten otimme käyttöön Plään B:n ja hipsimme kauemmas isolle Haapasaarelle, joka on kirjoitettu pienellä, koska se on pelkkä Haapasaari, mutta iso.

Isossa Haapasaaressa on pelkkä tulipaikka, jossa ei ole kuulemma yleensä juuri polttopuita, kuten ei ollut tälläkään kertaa. Onneksi olin ottanut ahkioon laatikollisen omia puita, joilla saimme nuotion savuttamaan mallikkaasti koko kuvauksen ajan. Kamerat ojoon vaan ja maistamaan!

Varasuunnitelman varasuunnitelma olisi ollut tulen tekeminen jäälle, joka on jokamiehenoikeuksin mahdollista, mutta siihen emme joutuneet turvautumaan.

Kotimaista lihaa

Kuivalihakundin jerkyvalikoima on laaja. Me saimme kahdessa Lihalaatikoksi nimetyssä laatikossa kotimaisesta naudanlihasta, sianlihasta ja kananlihasta tehtyä kuivalihaa.

Lihalodju avausta vailla. Kuva: Heikki Sulander / Retkeilyblogi Rinkkaputki

Naudanlihaversiot Jerkku Original, Jerkku Savu, Jerkku Pippuri, Jerkku HaBa ja Jerkku NaGa. Possunliha Porky Smokey BBQ ja kana Ruusteri Lemongrass ja Ruusteri Sriracha. Lisäksi lähetyksessä oli mukana kolmea eri kuivalihamurua, joista kerron erillisen retkiruokajutun yhteydessä.

Koska pääasia oli saada maisteltua kaikki lihat ja videoitua kohtuullisen lyhyessä ajassa setti kasaan, minulla ei valitettavasti ollut aikaa pistää riviin ja kuvata lihoja stillilihakuviin kuin vasta seuraavana päivänä.

Original

Aloitimme maistelun lihojen ”miedoimmasta” päästä eli Originalista. Original on ihan perushyvää kuivalihaa, jonka tuoksu ja maku ovat maltilliset. Liha on helposti pureskeltavaa eikä lainkaan sitkeää. Suolaa on vähintäänkin riittävästi, eli 100 grammassa tuotetta sitä on tuoteselosteen mukaan 9,5 grammaa. Vertailun vuoksi esimerkiksi metwursteissa suolaa on ”vain” noin keskimäärin 4 grammaa.

Jerky ei maistunut kuitenkaan mielestämme liian suolaiselta, mutta jälkeen päin mieli alkoi tehdä hirveästi jotakin makeaa juotavaa, joten oli aivan pakko käydä ostamassa ja kietaisemassa makea siideri kun pääsin reissusta kotiin. Kuivalihojen valmistuksessa on käytetty suolan (joka tulee soijakastikkeesta) lisäksi mm. sokerisiirappia, josta kaiketi tulee lihaan ainakin omaan suuhun erottuva perusmakeus. Heikin sanoin tekstuuri oli ”tuohimainen” ja Originaalissa oli ”laadun vivahde”.

”Perussoossilla maustettu kuivaliha”

Savu

Seuraavana suunvuorossa oli Jerkku Savu. Savua tuli toki nuotiostakin aistit täyteen, mutta kyllä kuivalihassakin selvä savun maku tuntui. Savujerkyssä on oikein hyvä väri, ja makukin varsin bueno. Heikille tuli mieleen savustettu kala (pippurimakrilli), mutta kuivaliha ei todellakaan kalalle maistu.

Aromit ovat Jerkku Savussa kohdallaan, ja savuhan tekee aina hyvän säväyksen ruokaan kuin ruokaan. Varsinkin aito savu eikä mikään savuaromi. Savua on savustettu tuoteselosteen mukaan 12 tuntia pyökkisavulla.

Savun suutuntuma on myös hyvä, ja mikäs on pureskellessa kun on suussa omat hampaat eikä liisatut. Ei hassumpi valinta tämäkään. Parempaan suuntaan omassa makuskaalassa oltiin selkeästi menossa.

Pippuri

Jerkku Pippuri alkoi olla sitten miun maun mukkaan niin sanotusti. Mausteena lihassa on viispippuri (valkopippuri, rosépippuri, viherpippuri, maustepippuri ja korianteri). Vaikka minkä tahansa kuivalihan mässyttäminen saa sylkirauhaset innostumaan, niin pippuri tekee sen vielä tehokkaammin. Jälkimauksi nousee kuitenkin päällimmäisenä korianteri.

Viispippuri on monipuolinen mauste, joka sopii melkein ruokaan kuin ruokaan. Itsekin käytän sitä usein.

Heikin suussa Pippuri tuntui hieman sitkeämmältä, mutta omasta mielestäni ei ainakaan huomattavan paljon. Ainahan lihojen kesken jonkinlaista eroa lienee, vaikka hyvin tasalaatuisilta tähän mennessä maistelemamme lihat olivat olleet. Pippuri on omaan makuun.

HaBa (Habanero)

Chileissä niin sanottuna tehoaineena on kapsaisiini-niminen yhdiste, joka aiheuttaa suun ja ruoansulatuselimistön limakalvoilla polttavan tunteen. Chilipaprikoiden tulisuutta mitataan Scovillen asteikolla, jossa miedoimmasta päästä olevan jalapeño-chilin voimakkuus on muutaman tuhannen scovillen luokkaa (ammattilaiset voivat halkoa hiuksia sitten luettelemalla tarkemmat mitat) ja habanero-chilin potku vastaa keskimäärin 200 000 Scoville-hevosta.

Olisi siis voinut olettaa, että hyppäys peruspippurista habaneroon olisi ollut selkeämpi, mutta ainakaan omassa suussa ei tapahtunut mitään tajunnanräjäyttävää. Räjäyttäminen ei tosin ole ollutkaan Kuivalihakundin tavoitteena HaBa-versiossa vaan pikemminkin aistimus on ”mukavan lievä”, kuten tekstissä kerrotaan.

Kerron nyt jo tässä vaiheessa, että habanerojerkyn liha vaati kaikista maistamistamme lihoista eniten työtä leukaperiltä. Yhdessä vaiheessa olin jo että pitääkö ottaa suuhun joku toinen pala, joka menee pieniksi helpommin, mutta aikansa kun jurskutti niin selvää tuli lopulta. Kyse on saattanut olla valmistuseräkohtaisesta ”poikkeamasta” pikemminkin kuin kuivalihaversiosta. Tai se vaan sitten on sellaista kuin se on.

HaBan pureskelu vaati habaa leuoilta, ja tulisuus jäi mielestäni hieman vaisuksi.

NaGa (Naga jolokia)

Varsinainen showstopperi oli säästetty nautaosastossa viimeiseksi, eli tulisuudessaan habaneroakin stydimmällä chilillä maustettu NaGa. Kyseinen chililajike pomppaa Scoville-asteikolla jo reilusta 800 000 lähemmäs 1,5 miljoonaan scovilleen, joten sitä ei moni välttämättä enää itkemättä niele – jos nauramattakaan.

Tästä huolimatta Jerkku NaGa oli omassa suussa ensimmäinen ja ainoa kuivaliha tästä satsista, joka nippasi edes jonkin verran. Eihän tietysti ole pääasia saada aikaan sellaista kuivalihatuotetta, jota ei pysty laisinkaan nauttimaan ilman lehmällistä maitoa, vaan tätä tulisinta vaihtoehtoakin oli maustettu hyvin maltillisesti. NaGa’n polte tulee selosteenkin mukaan hiipimällä eikä saman tien kun lihan laittaa suuhunsa.

Jos joku haluaa kokea oikein jäätävää poltetta, niin voi varmaankin vetää kyseistä chiliä raakana sisään. Takuuvarmasti todella polttaa mennen tullen, ja jos vaelluksella haluaa herättää retkikunnan muut jäsenet ja pudottaa pöllöt puista karjunnallaan, joka kuuluu aamuriu’ulta, se vain passaa. Mutta tällä kuivalihalla se ei valitettavasti onnistu.

NaGa’n ulkonäkö, maku ja tuntuma suussa ovat kohdallaan. Tummia ovat joka tapauksessa kaikki Kuivalihakundin naudanlihajerkyt, jopa niin, että niitä ei välttämättä erota ulkonäöltä toisistaan. Kiva onkin tehdä sellainen mysteerimix, jossa on sekaisin joka lajia. Sopii hyvin seuraleikkeihin, kun koskaan ei tiedä, minkä aarteen sitä eteensä saa – vai miten se meni.

Ruusteri Lemongrass ja Ruusteri Sriracha: ”Tastes like chicken”

Siihen menivätkin siis nautajerkyt. Vielä oli paketissa jäljellä kaksi eri tavalla maustettua kanajerkkyä sekä peränpitäjänä (ei kuitenkaan välttämättä huonoimpana) yksinäinen possu. Ruusteri Lemongrass on sitruunaruoholla maustettu kanakuivaliha, jonka havaitsimme olevan erittäin rapsakkaa. Siis hyvää pureskella.

Sitruunaruohon ja kanan yhdistelmä toi mukavaa vaihtelua nautamättöön. Mieleeni tuli välittömästi aikoinaan eräässä kiinalaisessa ravintolassa koettu sunlight-elämys. Sitruunaisuus ei ollut kuitenkaan liian voimakasta, mutta en tarkkaan osaa sanoa, peittikö se silti liikaa kanan makua vai ei. Itse kanahan ei maistu juurikaan miltään ilman mausteita, joten periaatteessa toimii.

Kana sopii kevyempään ruokailuun hyvin. Annoksen kalometrit ovat joukon niukimmat.

Kanajerkyistä toinen, eli srirachalla maustettu kuivaliha oli oikeastaan maisteluturneellamme ainoa, joka ei omassa suussa herättänyt tunteita suuntaan eikä toiseen. Ehkä sen ei ollut tarkoituskaan, sillä yleensä chilistä, sokerista, valkosipulista, suolasta ja etikasta valmistettu thaimaalaislähtöinen kastike ei kukkoile tulisuudellaan.

Ulkonäöllisesti ja hammasfiiliksillä mitattuna kanat erottuivat kyllä edukseen. Kana sopii myös hyvin kaloreita laskevalle, sillä koko joukosta sekä Lemongrass että Sriracha sisältävät vain 311 kilokaloria 100 grammaa kohden.

Kanajerkkyjen väri oli suorastaan upea, sillä auringonpaiste korosti sitä entisestään. Kanat olivat myös Heikin makuun. Sopii varmasti hyvin erilaisiin salaatteihin ja vaikkapa jonkin sortin tortillavirityksiin, kun pistetään mukaan vielä muita täytteitä.

”Kyllähän tätä vois työkseen tehdä”, tokaisi Heikki. Viitaten kuivalihan syöntiin. Heikin suosikki oli kirkkaasti Ruusteri Sriracha.

Porky Smokey BBC…BBQ

Päätimme päivämme Porky Smokey BBQ -jerkyllä, joka on porsaan kanslerista valmistettua kuivalihaa huimalla 458 kilokalorin tuomalla uskottavuudella. Tuntuma sekä sormissa että suussa oli tyystin erilainen verrattuna muihin Kuivalihakundin lihoihin. Voisin sanoa, että ”rasvapaakku painaa aortan mutkassa”, kun possua maistoimme.

Rasvaisuus ei siis ollut kummankaan meistä mieleen, joten parempi ehkä käyttää Porkyä yhtenä jonkun aterian raaka-aineena kuin vetää pelkiltään. Energiaa tavarassa on, millä kyllä jaksaa survoa rankemmankin vaelluksen läpi. Hiilareita halajavat eivät Porkystä niitä paljon saa, ja proteiiniakin on enemmän naudanlihajerkyissä. Rasvan määrässä Porky pokkaa Oscarin. Todellistä äijäruokaa.

Savuinen BBQ-soossi toimii maun puolesta jos pääsee rasvan tunteesta yli.

Heikki sanoi olevansa enemmän porsas- kuin nautaihmisiä, joten pisteet menivät sen puolesta Porkylle. Possunlihasta voisin ehkä itse valmistaa vaikkapa aiemmassa blogikirjoituksessa esittelemääni ruokaa. Onnistuuhan se varmasti kuivalihallakin!

Tulihan syötyä

Kun olimme saaneet maisteltua kaikkia testilihoja, saatoin todeta että olihan siinä syömistä. Vaikka jokaisesta otettiin kohtuullisen vähäiset tyypit, ainakin itseni yllätti se, miten täysi olo kuivalihasta tuli. Siinäpähän se yksi jerkyn juju piileekin, että vaikka et olevinaan söisi määrällisesti etkä painollisesti hirveästi, saat silti energiaa ja vatsantäytettä riittävästi jaksaaksesi seuraavalle ABC:lle. Tai no…

Lihoissa on ”laadun vivahde”, kuten Heikki sattuvasti totesi.

Kuten sanottua, Porky oli kaikkein rasvaisinta, ja rasvaisuus tuntui myös näpeissä. Muiden lihojen hypistelystä ei jäänyt sormiin sanottavammin muistoja. Omassa suussa myöskään minkään lihan jälkimaku ei viipynyt kovin pitkään, mutta NaGa närästeli hieman vielä muutaman tunnin päästä. Osasyynä saattoi tosin olla muutama kuppi mustaa kahvia päivän ravintoympyrästä.

Pakkaukset sain avattua vähän niin ja näin, ja pussin suu oli enemmän tai vähemmän kaamean näköinen avaamisen jälkeen. Parannusta pussiteknologiaan on kuitenkin luvassa, sillä Kuivalihakundin tuotepakkaukset muuttuvat kevään aikana, jolloin jerkkypussit voidaan avata siististi ja sulkea uudestaan.

Omassa suussa testaamistamme lihoista ei noussut mikään tietty maku ylitse muiden, mutta mausteiset ja tulisemmat versiot pärjäsivät rankingissa. Heikin suosikki oli siis sriracha-kana. Makuasioista ei kannata kiistellä, eikä tässä tapauksessa ole tarpeenkaan. Kuivalihalla on oma paikkansa retkeilijän ruokakomerossa ja repussa, ja vaikka itse tykkäänkin enemmän esimerkiksi kuivatuista juureksista, lihaakin joskus tarvitaan.

Laadun vivahde

Kuivalihakundin tarina alkoi perustajansa Timo Lahden sanoin vuonna 2010, kun Timo sai tarpeekseen ala-arvoisista teollisen makuisista ja lisäaineita täynnä olevista kuivalihoista. Lähes 10 vuoden tuotekehitys tuntuu onnistuneen, sillä kyllähän Kuivalihakundin jerkyt näyttävät, maistuvat ja tuntuvat laadukkailta.

Vaikka kahvin kanssa.

Tuotekehitystä tapahtuu jatkossakin, ja Kuivalihakundi kuuntelee varmasti tarkalla korvalla kuluttajien mielipiteitä. Itse toivoisin valikoimaan enemmän mausteisia versioita, mutta chilistä saatava tulisuus ei välttämättä ole se pääasia. Jerkymakuja on maailmalla lukemattomia, ja Kuivalihakundin jo sinällään laajasta makuvalikoimasta varmasti moni löytää tai on jo löytänyt oman suosikkinsa.

Mistä löydät?

Kuivalihakundin tuotteita löytyy luonnollisesti verkkokaupan lisäksi monilta jälleenmyyjiltä ympäri maata. Timo kiertää myös erilaisilla messuilla ja tapahtumissa markkinoimassa tuotteitaan, ja tätä kirjoitettaessa hänet voi nähdä ja tulla ostamaan lihoja myös Jyväskylässä 21.-22.4.2018 pidettävillä Retkelle-messuilla.

Teimme Heikin kanssa myös videon lihojen maistelusta! Sen näet nimittäin tästä.

Yhteistyössä

Kuivalihakundi.com
Mainokset

Metsälinnanjuhlat. Nyt.


Oi maamme Suomi juhli 6.12.2017 itsenäisyytensä 100. vuotta. Onnea Suomelle!

Yleensähän sitä tulee katsottua hölmötettyä television ääressä Linnan Juhlia, eli toiselta nimeltään Itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa. Vaan ei tällä kertaa. Mepä vetäisimme yhdessä seitsemän Retkipaikan bloggaajan ja valokuvaajan voimin omanlaisemme vaihtoehtoiset linnan juhlat – nimittäin Metsälinnanjuhlat.

Koko juttuhan alkoi oikeastaan purkautua siitä, että kirjoittelin aiemmin Savotan tehdasvierailusta, jossa sitten keskustelin savottalaisten kanssa myös Retkipaikan testijutusta, jossa esillä olisivat Savotan Hawu 4 -teltta ja Hawu-kamiina.

Koska teltta on tarkoitettu yhtä henkilöä isommalle porukalle, ja koska halusin, että jutun kuvista tulee oikeasti hyviä (itse olen niin skeida kuvaaja) – niin halusin pyytää testijuttua tekemään muitakin kuin itseni. Ja oli siinä vielä sekin, että roolini tapahtuman ”isäntänä” ja pääkokkina sai olla nyt tärkeämpi kuin oman järkkärin kanssa haahuilu. Siksipä tämän jutun kuvat ovatkin laadultaan aiempaakin syvempää sysihuttua.

Mitä, missä ja milloin – ja kenen kanssa?

Sain suostuteltua mukaan Retkeilyblogi Rinkkaputken Anne ja Heikki Sulanderin, blogisti ja valokuvaaja Caj Koskisen puolisonsa Katja Koskisen kanssa, Jalkaisin-blogia pitävän Upe Nykäsen sekä valokuvaaja Ulla Keiturin. Suostuttelu oli huomattavasti helpompaa, kun tarjolla oli pelkän testauksen lisäksi myös syömistä, juomista, seikkailun tuntua sekä yö luonnon lahkeissa.

Paikaksi ehdotin (tai sanoin) isännän etuoikeudella omaa laavua, jossa oli mahdollisuus laittaa ruokaa, ruokailla, testailla telttaa, tehdä luontoretki että yöpyä. Aloitusaika oli liukuva, sillä Caj ja Katja ajoivat Turuust yötä myöten jo paikalle ja yöpyivät autossansa, minä saavuin paikalle aamukymmeneksi, Sulanderit, Upe ja Ulla tulivat iltapäivällä yhden jälkeen.

”Se jää ei sitten muuten kestä”

Sain ennakkoon valmistella paikkoja Koskisten kanssa ja käpistellä niitä näitä. Näihin viimeksi mainittuihin kuului ”ihan kiva” tapaus, joka meni näin: olin nimittäin siirtänyt riistakameran rantaan kuvaamaan saukkoa, joka oli tehnyt aiemmin avannon jo jäätyneeseen lampeen ihan rannan tuntumaan.

Ei ollut riistokameran kuviin tarttunut saukkoa vaan pehmeä jänis.

Viime päivien miedot pakkaset olivat kuitenkin jäädyttäneet avannon umpeen, minkä vuoksi ajattelin koputella tuuralla uuden reiän saukkosta varten. Eipä siinä mitään, mutta osasin näppärästi tallata vaelluskenkäni (niin, pidän vaelluskenkiä muulloinkin kuin vaeltaessa) rannan yllättävän ohuesta jääkerroksesta läpi sillä seurauksella, että varsi hörppäsi vettä ja a vot, niin olivat sekä kenkä että molemmat sukat heittämällä märät. Eipä ollut goretexwilleristä apua…

”Kestääkö jää?” -Kestää! ”Kiitos!” -Eipä kestä!

Onneksi Caj’lla oli sukkapari varalla (itsehän en ollut varustautunut millään tavoin varavaattein tai -jalkinein – miksi olisi pitänytkään), joten sain ainakin hetkeksi kuivat sukat jalkaan. Tosin märkä kenkä kasteli kohta nekin, eikä kotakeittiön paistotasolle kuivumaan ripustetut sukat niin nopeasti kuivuneet. Ei niitä kuitenkaan paistumaan kehdannut pistää. Mitä opimme tästä? Jos ei mitään, niin ainakin sen, että jää ei tosiaan kestä vielä, jos on vain nollan pinnassa pakkanen.

Vähitellen itse asiaan

Upe oli luvannut ostaa Konnevedeltä tullessa Juonolasta meille pihvilihat – olihan aikomus pitää juhlat nyyttäriperiaatteella. Kimppakyydillä egologisesti tulleet joutuivat siis tekemään pienen kiepauksen kylän kautta, joten he olivat paikalla vähän myöhemmin. Mutta yhden jälkeen iltapäivällä koko sakki olikin sitten koossa.

Nokipannukahvi maistuu aina. Caj ja Katja Koskinen testaamassa soroppia.

Koska valoisa aika on tosiaan tähän aikaan vuodesta kellokortilla, ja tarve saada Savotan teltasta kuvia päivällä oli ilmaistu, kävimme nopeasti pystytyspuuhiin. Itse olin pystyttänyt teltan perämehtääni aiemmin kelloa katsomatta, mutta joukolla siihen meni vielä lyhyempi aika. Maa oli jo jäässä, mutta Hawu-teltan maakiilat olivat sen verran järeää materiaalia, että niitä sai huoletta lyödä kirveen hamaralla.

Teltta on kamiinaa ja torveloa vaille pystyssä. Heikki ja Anne Sulander sekä Caj Koskinen kuvassa.

Pientä palasta oli jo nälkä, ja Upe olikin valmistanut sekä karvajalanpiirakoita että saaristolaisleipää, jotka olivat todella maukkaita.

Pientä välitankkausta. Anne Sulander ja Upe Nykänen.

Teltta nousi siis näppärästi, ja kamerat lauloivat. Heikki pyöräytti myös kuvauskopteria (tai droneksi kai sitä nyt kaikki jo kutsuvat) ilmassa, kun oli vielä sen verran valoa.

Vihainen amppariparvi taivaalla.

Neljän paikkeilla sitä ei enää ollutkaan, mutta koska ilta oli vielä nuori, niin lähdimme seikkailemaan lähiympäristöön. Halusin näyttää porukalle erään luolan sekä herwottoman kokoisen siirtolohkareen, liekö jopa hiidenkiven.

Otsalamppuoperaatio

Lähdimme letkassa käppäilemään kohti läheistä luolaa, jonka paikan kyllä periaatteessa tiesin ilman apuvälineitäkin, mutta pimeässä suunnan hahmottaminen voi olla hankalaa ja näkyvyys hyvälläkin otsavalaisimella rajallinen. Siksipä olin laittanut täpän GPS:ään, ja sitä kohti aloimme suunnistaa, osin tiellä kulkien ja lopulta metsässä.

Heikki se rohkeana poikana painumassa luolan uumeniin. Ei nähtävästi jäänyt traumoja edelliseltä reissulta.

Rakoluolassa oli melkoisen luolamainen tuoksu, ja tippuva vesi oli jäätynyt hienoiksi puikoiksi, mutta myös todella liukkaaksi kuoreksi kivien päälle. Varovainen sai olla, ettei olisi liukastunut ja kolauttanut kaaliaan kallioon.

Nyt ei tippunut kivi eikä ollut tippukiviä, vaan jääpuikkoja.

Muutkin pyörähtivät joko sisällä luolassa tai ainakin luolan suulla. Pimeässä kaikki näyttää jännittävämmältä, vaikka valoisaankin aikaan tuo luola on mielestäni jännä. Seuraava rasti oli sitten noin puoli kilometriä edempänä, aiemmin tänä vuonna bongaamani hiidenkivi.

Kukahan tokaisi, että ”eihän tuo kivi lopu koskaan”? Sen verran jyhkeä tapaus on kyseessä. Kiven alla on lippaluola, josta vaivoin näkyvät seikkailijoiden päässä olevat voisilmät.

Isossa kivessä riitti äimisteltävää, ja samalla aina niin hillitty ja korrekti Heikki poseerasi tunnelmakuvissa.

Spooky Sulander.

Kolmas luontokohde olisi ollut sen verran hankalassa paikassa etenkin pimeällä, että jätimme sen toiseen kertaan ja palasimme takaisin laavulle aloittelemaan ruoanlaittoa. Kellohan ei ollut vielä paljon ketään, mutta yksi illan pääohjelmanumeroista oli testauksen lisäksi nimenomaan syöminen, joten toimeen oli ryhdyttävä.

Pötyä pöytään!

Nyyttikestiajatuksella kun kerran oltiin lähdetty, olivat kaikki kantaneet kortensa kekoon enemmänkin kuin kiitettävästi: oli lihaa, kalaa, juureksia, leipää, piirakoita, Koskisen keksejä, suklaata, glögiä, kahvia sekä jopa vinettoa ja vielä henkilöä väkevämpääkin.

Upe leikkasi ja maustoi Juonolan entrecoten sekä alkoi sen kanssa paistopuuhiin Muurikan kotakeittiössä, minä hujautin juuresmixin Espegardin tulipadan päällä olevalle Muurikan paellapannulle ja naulitsin lohet lautaan.

Pihvimestari Nykänen vauhdissa.

Porkkanaa, perunaa, bataattia, punasipulia ja palsternakkaa. Sillä pitäisi nälän lähteä yhdessä muiden tarjottavien kanssa.

Berunat, borkkanat ja bataatti saivat ensin tuntea lämmön. Bunasibuli ja balsternakka olivat joutuisampia, ne kypsyivät joukossa viimeisenä.

Kun liha ja juurekset olivat valmiita, päästiin asian ytimeen, eli syömään. Laavun suojissa oli mukava istua ja jutella samalla kun ruokaa maistui.

Loimulohi otti oman aikansa, mutta sitäkin päästiin viimein syömään.

Tuli paloi tunnelmallisesti niin kotakeittiössä kuin tulipadassa, ja öljylamput/myrskylyhdyt loivat lisätunnelmaa.

Vaikka aikamoinen rimpula halpa öljylamppu onkin, valaisee se tunnelmallisesti.

Eipä todellakaan olisi arvannut vielä muutama viikko sitten, miten totaalitäärisen erilainen itsenäisyyspäivä tämä tulisi olemaan. Vaikka siellä resitentinlinnassa varmasti oli hanhenmaksapallerot ja kaviaarit maullaan, oli meidän metsälinnassa vähintään yhtä hyvää sapuskaa – ja seuraa!

Bisness is bisness

Vaan eihän sitä teltan ja kamiinankaan testausta ihan kokonaan unohdettu. Tuntien kuluessa alkoi osalla jo tehdä mieli levolle, ja Hawu-teltan sisään asennettua kamiinaa oli jo kertaalleen lämmäytelty. Toisen kerran sitä käytiin lämmittämään hieman ennen yöpuulle vetäytymistä.

Olin viritellyt teltan ympärille muutaman ulkoisen tulen fiilistä lisäämään.

Sissijoukkueen mielestä kamiina lämmitti teltan tosi nopeasti ja lämpimäksi. Teltta tietysti alkoi lämmityksen jälkeen vähitellen jäähtyä, mutta kenellekään ei hennottu nakittaa kipinävuoroja. Makuupussit ja -alustat olivat hyviä, ja mukaan saamamme paksu SA-10-pohjakangas pelitti erittäin hyvin.

Hawu-kamiina lämmittää vaeltajaporukan telttaa ja mieltä.

Pystyssä kukkumisen kesto vähenee meikäläisellä aina näin vanhemmiten, ja siksipä alkoi yhdentoista maissa jo luomi lumpsamaan sen verran, että sanoin yöt ja kiipesin omaan telttaani. Osa väestä jäi vielä jorisemaan ja tekemään selvää juomista.

Mahottoman mukavaa porukkaa! Juttua piisasi osalla aamuyön tunneille. Minä hyydyin jo klo 23 jälkeen.

Vaikka tuli syödyksi (vai syötyä) erittäin huolellisesti ja tuntui väsyttävän, niin vietin jälleen perusyön heräillen ja säätäen vähän väliä. Omaan Marmotin makuupussiin olisin kaivannut hieman enemmän lämpöä, mutta kun kroppa ei sitä nähtävästi tuota riittävästi, niin ehkä seuraavalla kerralla kokeilen lämminvesipulloa pussin sisällä. Pienessä pintahorteessa meni siis yö taas kerran.

Komppaniassa herätys!

Ilman erillistä sopimusta porukka alkoi heräillä jossakin ysin pintaan. Sinnittelin vielä itsekin puoliväkisin pussissa. Onneksi ei tarvinnut yöllä nousta huussiin. Joku sahaili aamuyöstä lahjakkaasti, en tiedä kuka, mutta muuten oli hiljaista.

Caj oli aloittanut jo tulien teon, ja itsekin tein seuraa samoissa merkeissä. Vaikka pakkasta ei juuri ollut muutamaa astetta enempää, kyllä aamukahvit piti saada keitettyä ja samalla lämmitellä tulien ääressä.

Se kun on se Heikki, se Sulanderin Heikki! Tikkana pystyssä heti aamusta.

Aamupalan jälkeen alkoi leirin purku, ja kun kaikki olivat Hawu-teltasta ulostautuneet, sekin pistettiin pakettiin ja luovutettiin jatkotestausta varten Cajdelle. Savotan kanssa sovimme, että teemme tämän itsenäisyyspäivän keissin enemmän fiilispohjalta, ja Caj ottaa kamat sitten talvivaellukselle, josta tulee oma juttunsa enemmän aidossa käyttöympäristössä ”oikeassa erämaassa”.

Osalla oli 7.12. aikuisten oikea työpäivä, joten sanoimme Upelle, Ullalle ja Sulandereille kiitos ja näkemiin, ja Koskisen pariskunnan kanssa viimeistelimme hommat laavulla ennen heidän lähtöään. Itse pääsin poistumaan rikospaikalta puolenpäivän maissa ja jätin riistakameran väijyyn.

Tänk juu, tänk juu ja sii juu ögein!

Tämä itsenäisyyspäivä jää kyllä muistoihin ainakin niin pitkäksi aikaa kuin altshaimeri iskee! Eli suurenmoiset kiitokset kaikille mukana olleille ja eväitä tuoneille (ja syöneille ja juoneille), eli Caj’lle, Katjalle, Upelle, Ullalle, Annelle ja Heikille! Sekä tietysti Savotalle, Muurikalle, Espegardille ja Juonolalle, elokuva-akatemialle, isälle ja äidille, serkun pojan sisaruksille jne. Eli ihan kaikille!

Muiden mukana olleiden blogeista ja somesta löytynee aikanaan juttua ja jo nyt kuviakin, joten katsomaan vaan, ketä kiinnostaa. Retkipaikassa on sitten Savotan testikeisseistä tarinata, kunhan sinne asti ehditään.

Niin, ja ne mun sukatkin kuivuivat lopulta yön aikana. Mutta oikean jalan kenkä oli kova kuin laskettelumono aamulla.

Continue reading ”Metsälinnanjuhlat. Nyt.”