Metsälinnanjuhlat. Nyt.


Oi maamme Suomi juhli 6.12.2017 itsenäisyytensä 100. vuotta. Onnea Suomelle!

Yleensähän sitä tulee katsottua hölmötettyä television ääressä Linnan Juhlia, eli toiselta nimeltään Itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa. Vaan ei tällä kertaa. Mepä vetäisimme yhdessä seitsemän Retkipaikan bloggaajan ja valokuvaajan voimin omanlaisemme vaihtoehtoiset linnan juhlat – nimittäin Metsälinnanjuhlat.

Koko juttuhan alkoi oikeastaan purkautua siitä, että kirjoittelin aiemmin Savotan tehdasvierailusta, jossa sitten keskustelin savottalaisten kanssa myös Retkipaikan testijutusta, jossa esillä olisivat Savotan Hawu 4 -teltta ja Hawu-kamiina.

Koska teltta on tarkoitettu yhtä henkilöä isommalle porukalle, ja koska halusin, että jutun kuvista tulee oikeasti hyviä (itse olen niin skeida kuvaaja) – niin halusin pyytää testijuttua tekemään muitakin kuin itseni. Ja oli siinä vielä sekin, että roolini tapahtuman ”isäntänä” ja pääkokkina sai olla nyt tärkeämpi kuin oman järkkärin kanssa haahuilu. Siksipä tämän jutun kuvat ovatkin laadultaan aiempaakin syvempää sysihuttua.

Mitä, missä ja milloin – ja kenen kanssa?

Sain suostuteltua mukaan Retkeilyblogi Rinkkaputken Anne ja Heikki Sulanderin, blogisti ja valokuvaaja Caj Koskisen puolisonsa Katja Koskisen kanssa, Jalkaisin-blogia pitävän Upe Nykäsen sekä valokuvaaja Ulla Keiturin. Suostuttelu oli huomattavasti helpompaa, kun tarjolla oli pelkän testauksen lisäksi myös syömistä, juomista, seikkailun tuntua sekä yö luonnon lahkeissa.

Paikaksi ehdotin (tai sanoin) isännän etuoikeudella omaa laavua, jossa oli mahdollisuus laittaa ruokaa, ruokailla, testailla telttaa, tehdä luontoretki että yöpyä. Aloitusaika oli liukuva, sillä Caj ja Katja ajoivat Turuust yötä myöten jo paikalle ja yöpyivät autossansa, minä saavuin paikalle aamukymmeneksi, Sulanderit, Upe ja Ulla tulivat iltapäivällä yhden jälkeen.

”Se jää ei sitten muuten kestä”

Sain ennakkoon valmistella paikkoja Koskisten kanssa ja käpistellä niitä näitä. Näihin viimeksi mainittuihin kuului ”ihan kiva” tapaus, joka meni näin: olin nimittäin siirtänyt riistakameran rantaan kuvaamaan saukkoa, joka oli tehnyt aiemmin avannon jo jäätyneeseen lampeen ihan rannan tuntumaan.

Ei ollut riistokameran kuviin tarttunut saukkoa vaan pehmeä jänis.

Viime päivien miedot pakkaset olivat kuitenkin jäädyttäneet avannon umpeen, minkä vuoksi ajattelin koputella tuuralla uuden reiän saukkosta varten. Eipä siinä mitään, mutta osasin näppärästi tallata vaelluskenkäni (niin, pidän vaelluskenkiä muulloinkin kuin vaeltaessa) rannan yllättävän ohuesta jääkerroksesta läpi sillä seurauksella, että varsi hörppäsi vettä ja a vot, niin olivat sekä kenkä että molemmat sukat heittämällä märät. Eipä ollut goretexwilleristä apua…

”Kestääkö jää?” -Kestää! ”Kiitos!” -Eipä kestä!

Onneksi Caj’lla oli sukkapari varalla (itsehän en ollut varustautunut millään tavoin varavaattein tai -jalkinein – miksi olisi pitänytkään), joten sain ainakin hetkeksi kuivat sukat jalkaan. Tosin märkä kenkä kasteli kohta nekin, eikä kotakeittiön paistotasolle kuivumaan ripustetut sukat niin nopeasti kuivuneet. Ei niitä kuitenkaan paistumaan kehdannut pistää. Mitä opimme tästä? Jos ei mitään, niin ainakin sen, että jää ei tosiaan kestä vielä, jos on vain nollan pinnassa pakkanen.

Vähitellen itse asiaan

Upe oli luvannut ostaa Konnevedeltä tullessa Juonolasta meille pihvilihat – olihan aikomus pitää juhlat nyyttäriperiaatteella. Kimppakyydillä egologisesti tulleet joutuivat siis tekemään pienen kiepauksen kylän kautta, joten he olivat paikalla vähän myöhemmin. Mutta yhden jälkeen iltapäivällä koko sakki olikin sitten koossa.

Nokipannukahvi maistuu aina. Caj ja Katja Koskinen testaamassa soroppia.

Koska valoisa aika on tosiaan tähän aikaan vuodesta kellokortilla, ja tarve saada Savotan teltasta kuvia päivällä oli ilmaistu, kävimme nopeasti pystytyspuuhiin. Itse olin pystyttänyt teltan perämehtääni aiemmin kelloa katsomatta, mutta joukolla siihen meni vielä lyhyempi aika. Maa oli jo jäässä, mutta Hawu-teltan maakiilat olivat sen verran järeää materiaalia, että niitä sai huoletta lyödä kirveen hamaralla.

Teltta on kamiinaa ja torveloa vaille pystyssä. Heikki ja Anne Sulander sekä Caj Koskinen kuvassa.

Pientä palasta oli jo nälkä, ja Upe olikin valmistanut sekä karvajalanpiirakoita että saaristolaisleipää, jotka olivat todella maukkaita.

Pientä välitankkausta. Anne Sulander ja Upe Nykänen.

Teltta nousi siis näppärästi, ja kamerat lauloivat. Heikki pyöräytti myös kuvauskopteria (tai droneksi kai sitä nyt kaikki jo kutsuvat) ilmassa, kun oli vielä sen verran valoa.

Vihainen amppariparvi taivaalla.

Neljän paikkeilla sitä ei enää ollutkaan, mutta koska ilta oli vielä nuori, niin lähdimme seikkailemaan lähiympäristöön. Halusin näyttää porukalle erään luolan sekä herwottoman kokoisen siirtolohkareen, liekö jopa hiidenkiven.

Otsalamppuoperaatio

Lähdimme letkassa käppäilemään kohti läheistä luolaa, jonka paikan kyllä periaatteessa tiesin ilman apuvälineitäkin, mutta pimeässä suunnan hahmottaminen voi olla hankalaa ja näkyvyys hyvälläkin otsavalaisimella rajallinen. Siksipä olin laittanut täpän GPS:ään, ja sitä kohti aloimme suunnistaa, osin tiellä kulkien ja lopulta metsässä.

Heikki se rohkeana poikana painumassa luolan uumeniin. Ei nähtävästi jäänyt traumoja edelliseltä reissulta.

Rakoluolassa oli melkoisen luolamainen tuoksu, ja tippuva vesi oli jäätynyt hienoiksi puikoiksi, mutta myös todella liukkaaksi kuoreksi kivien päälle. Varovainen sai olla, ettei olisi liukastunut ja kolauttanut kaaliaan kallioon.

Nyt ei tippunut kivi eikä ollut tippukiviä, vaan jääpuikkoja.

Muutkin pyörähtivät joko sisällä luolassa tai ainakin luolan suulla. Pimeässä kaikki näyttää jännittävämmältä, vaikka valoisaankin aikaan tuo luola on mielestäni jännä. Seuraava rasti oli sitten noin puoli kilometriä edempänä, aiemmin tänä vuonna bongaamani hiidenkivi.

Kukahan tokaisi, että ”eihän tuo kivi lopu koskaan”? Sen verran jyhkeä tapaus on kyseessä. Kiven alla on lippaluola, josta vaivoin näkyvät seikkailijoiden päässä olevat voisilmät.

Isossa kivessä riitti äimisteltävää, ja samalla aina niin hillitty ja korrekti Heikki poseerasi tunnelmakuvissa.

Spooky Sulander.

Kolmas luontokohde olisi ollut sen verran hankalassa paikassa etenkin pimeällä, että jätimme sen toiseen kertaan ja palasimme takaisin laavulle aloittelemaan ruoanlaittoa. Kellohan ei ollut vielä paljon ketään, mutta yksi illan pääohjelmanumeroista oli testauksen lisäksi nimenomaan syöminen, joten toimeen oli ryhdyttävä.

Pötyä pöytään!

Nyyttikestiajatuksella kun kerran oltiin lähdetty, olivat kaikki kantaneet kortensa kekoon enemmänkin kuin kiitettävästi: oli lihaa, kalaa, juureksia, leipää, piirakoita, Koskisen keksejä, suklaata, glögiä, kahvia sekä jopa vinettoa ja vielä henkilöä väkevämpääkin.

Upe leikkasi ja maustoi Juonolan entrecoten sekä alkoi sen kanssa paistopuuhiin Muurikan kotakeittiössä, minä hujautin juuresmixin Espegardin tulipadan päällä olevalle Muurikan paellapannulle ja naulitsin lohet lautaan.

Pihvimestari Nykänen vauhdissa.

Porkkanaa, perunaa, bataattia, punasipulia ja palsternakkaa. Sillä pitäisi nälän lähteä yhdessä muiden tarjottavien kanssa.

Berunat, borkkanat ja bataatti saivat ensin tuntea lämmön. Bunasibuli ja balsternakka olivat joutuisampia, ne kypsyivät joukossa viimeisenä.

Kun liha ja juurekset olivat valmiita, päästiin asian ytimeen, eli syömään. Laavun suojissa oli mukava istua ja jutella samalla kun ruokaa maistui.

Loimulohi otti oman aikansa, mutta sitäkin päästiin viimein syömään.

Tuli paloi tunnelmallisesti niin kotakeittiössä kuin tulipadassa, ja öljylamput/myrskylyhdyt loivat lisätunnelmaa.

Vaikka aikamoinen rimpula halpa öljylamppu onkin, valaisee se tunnelmallisesti.

Eipä todellakaan olisi arvannut vielä muutama viikko sitten, miten totaalitäärisen erilainen itsenäisyyspäivä tämä tulisi olemaan. Vaikka siellä resitentinlinnassa varmasti oli hanhenmaksapallerot ja kaviaarit maullaan, oli meidän metsälinnassa vähintään yhtä hyvää sapuskaa – ja seuraa!

Bisness is bisness

Vaan eihän sitä teltan ja kamiinankaan testausta ihan kokonaan unohdettu. Tuntien kuluessa alkoi osalla jo tehdä mieli levolle, ja Hawu-teltan sisään asennettua kamiinaa oli jo kertaalleen lämmäytelty. Toisen kerran sitä käytiin lämmittämään hieman ennen yöpuulle vetäytymistä.

Olin viritellyt teltan ympärille muutaman ulkoisen tulen fiilistä lisäämään.

Sissijoukkueen mielestä kamiina lämmitti teltan tosi nopeasti ja lämpimäksi. Teltta tietysti alkoi lämmityksen jälkeen vähitellen jäähtyä, mutta kenellekään ei hennottu nakittaa kipinävuoroja. Makuupussit ja -alustat olivat hyviä, ja mukaan saamamme paksu SA-10-pohjakangas pelitti erittäin hyvin.

Hawu-kamiina lämmittää vaeltajaporukan telttaa ja mieltä.

Pystyssä kukkumisen kesto vähenee meikäläisellä aina näin vanhemmiten, ja siksipä alkoi yhdentoista maissa jo luomi lumpsamaan sen verran, että sanoin yöt ja kiipesin omaan telttaani. Osa väestä jäi vielä jorisemaan ja tekemään selvää juomista.

Mahottoman mukavaa porukkaa! Juttua piisasi osalla aamuyön tunneille. Minä hyydyin jo klo 23 jälkeen.

Vaikka tuli syödyksi (vai syötyä) erittäin huolellisesti ja tuntui väsyttävän, niin vietin jälleen perusyön heräillen ja säätäen vähän väliä. Omaan Marmotin makuupussiin olisin kaivannut hieman enemmän lämpöä, mutta kun kroppa ei sitä nähtävästi tuota riittävästi, niin ehkä seuraavalla kerralla kokeilen lämminvesipulloa pussin sisällä. Pienessä pintahorteessa meni siis yö taas kerran.

Komppaniassa herätys!

Ilman erillistä sopimusta porukka alkoi heräillä jossakin ysin pintaan. Sinnittelin vielä itsekin puoliväkisin pussissa. Onneksi ei tarvinnut yöllä nousta huussiin. Joku sahaili aamuyöstä lahjakkaasti, en tiedä kuka, mutta muuten oli hiljaista.

Caj oli aloittanut jo tulien teon, ja itsekin tein seuraa samoissa merkeissä. Vaikka pakkasta ei juuri ollut muutamaa astetta enempää, kyllä aamukahvit piti saada keitettyä ja samalla lämmitellä tulien ääressä.

Se kun on se Heikki, se Sulanderin Heikki! Tikkana pystyssä heti aamusta.

Aamupalan jälkeen alkoi leirin purku, ja kun kaikki olivat Hawu-teltasta ulostautuneet, sekin pistettiin pakettiin ja luovutettiin jatkotestausta varten Cajdelle. Savotan kanssa sovimme, että teemme tämän itsenäisyyspäivän keissin enemmän fiilispohjalta, ja Caj ottaa kamat sitten talvivaellukselle, josta tulee oma juttunsa enemmän aidossa käyttöympäristössä ”oikeassa erämaassa”.

Osalla oli 7.12. aikuisten oikea työpäivä, joten sanoimme Upelle, Ullalle ja Sulandereille kiitos ja näkemiin, ja Koskisen pariskunnan kanssa viimeistelimme hommat laavulla ennen heidän lähtöään. Itse pääsin poistumaan rikospaikalta puolenpäivän maissa ja jätin riistakameran väijyyn.

Tänk juu, tänk juu ja sii juu ögein!

Tämä itsenäisyyspäivä jää kyllä muistoihin ainakin niin pitkäksi aikaa kuin altshaimeri iskee! Eli suurenmoiset kiitokset kaikille mukana olleille ja eväitä tuoneille (ja syöneille ja juoneille), eli Caj’lle, Katjalle, Upelle, Ullalle, Annelle ja Heikille! Sekä tietysti Savotalle, Muurikalle, Espegardille ja Juonolalle, elokuva-akatemialle, isälle ja äidille, serkun pojan sisaruksille jne. Eli ihan kaikille!

Muiden mukana olleiden blogeista ja somesta löytynee aikanaan juttua ja jo nyt kuviakin, joten katsomaan vaan, ketä kiinnostaa. Retkipaikassa on sitten Savotan testikeisseistä tarinata, kunhan sinne asti ehditään.

Niin, ja ne mun sukatkin kuivuivat lopulta yön aikana. Mutta oikean jalan kenkä oli kova kuin laskettelumono aamulla.

Continue reading ”Metsälinnanjuhlat. Nyt.”

Mainokset

Pirteää pöhinää Juonolan pääsiäismarkkinoilla


Niin se vain on että joulu on kerran vuodessa, mutta pääsiäinen on sentään joka vuosi! Juonolan tilalla Konneveden Lahdenkylällä järjestettiin lauantaina huhtikuun 8. päivä pääsiäismarkkinat, joilta ei vilskettä puuttunut.

Järjestelyt markkinoita varten oli aloitettu hyvissä ajoin ja kaiken muun kiireen ohella, mutta niin olivat sekä isäntäväki että muut paikalle tulleet paikalliset yrittäjät saaneet myyntipisteensä iskuun.

Markkinat alkoivat klo 11, mutta paikalla oli väkeä jo vaikka millä mitalla, kun päästiin itse mestoille hieman yli yhdentoista.

Juonolan omien lihatuotteiden lisäksi esillä oli myös Suopirtti Highlandin ylämaankarjan lihaa eri muodoissaan sekä Haapamäen tilan lammastuotteita lihoista taljoihin. Maittavaa lähiruokaa lisukkeineen tarjoili Pappilan Hätävara Seija Korhosen luotsaamana. Herkkupuolesta vastasi Mieron Papu ja Pidot.

Juonolan isäntä Antti Hytönen maistatti tilan metwurstia, jonka maku vie miehen mennessään.

Joulumarkkinoista poiketen pääsiäismarkkinoille ei ollut järjestetty sisätiloihin mitään, mikä ei toisaalta haitannut laisinkaan, sillä markkinapäivän sää oli aivan loistavan kirkas ja keväinen. Ulkonahan tällaisella ilmalla pitää olla!

Hätävaran ruokalistalta löytyi mm. Juonolan lihapataa ja perunamuusia.
Hannu ja Paula Vetikon lihakarjatila toimii Konneveden Istunmäellä.
Haapamäen tilan valikoimissa olisi ollut ostettavaksi vaikka kokonainen karitsa.

Lapsillekin oli järjestetty omaa ohjelmaa, ja iso joukko lapsia lähtikin opastettuna kiertämään tilan pihapiiriin tehtyjä rasteja, joissa oli kivoja tehtäviä. Palkinnoksi kierroksen tehneet saivat pienen pääsiäisyllätyksen.

Markkinoilla oli kivaa tekemistä myös lapsille.

Monia lapsia kiinnostivat tietysti myös tilan eläimet. Koska lehmillä oli nyt poikimisaika, liikkumista alueella oli jouduttu rajoittamaan, jotteivät eläimet olisi häiriintyneet innokkaista pikkuihmisistä liikaa. Pihatossa pääsi kuitenkin varovasti katsomaan ja hieman silittämäänkin erästä lempeää lehmää.

Kiinnostus taisi olla aidan molemmin puolin yhtä suurta.

Jos kenen kahvihammasta kolotti ja oli vieläpä munkin mittainen tila mahassa, markkinoilla oli myös kahvitarjoilu. Purkkiin sai pudottaa vapaaehtoisen kahvirahan, mikä on nyt vähintäänkin kohteliasta tehdä.

Kyllähän kahvi aina maistuu – etenkin ulkoilmassa.

Juonolan omaa lihapuotia pyöritti tilan emäntä Piia Kauppinen, ja puodissa oli taas kerran myynnissä vaikka minkälaisia lihatuotteita, jotka tekivät heittämällä kauppansa. Konnevedellä asuvat ja Sumiaisissa kesäpaikkaansa pitävät Antto Häyrinen puolisoineen olivat tulleet myös ostoksille.

Häyristen mukaan oli hankkiutunut tilan lihasäilykkeitä.

Juonolan pääsiäismarkkinat päättyivät klo 15, ja koko päivän aikana porukkaa piisasi runsain määrin. Autopaikkoja vaikutti olevan riittävästi, mikä tällaisten suosittujen tapahtumien aikana on tärkeää.

Vaikka pihalla pyöri väkeä kuin myssyä, tilan lehmät viettivät aikaansa kaikessa rauhassa pihatoissa syöden, loikoillen, puhdistaen itseään ja imettäen poikasiaan. Saivat ihmiset touhuta ihan omia aikojaan mitä touhusivat.

”On meillä muu-takin tekemistä kuin pyöriä markkinoilla” tuumasivat lehmät.

Nyt on nähty niin joulu- kuin pääsiäisversiot Juonolan markkinoista. Mitähän seuraavaksi?

Muurikan Kotakeittiöllä valmistuu monenlaisia herkkuja


Ruoanlaitto ulkona tulilla on yhtä nautintoa muutenkin, mutta kun sitä saa tehdä semmoisilla välineillä, joilla syntyy tarvittaessa melkeinpä mitä vain, nautinto vain kasvaa. Eikäpähän se syöminenkään ikävältä tunnu, kun on saanut herkut valmiiksi!

Kotimaista laatutyötä Mikkelistä tekee OpaMuurikka, jonka tuotevalikoimasta löytyy esimerkiksi perinteikäs Kotakeittiö. Englanniksi sille on annettu taiganomainen nimi ”Tundra Grill”. OpaMuurikka valmisti ensimmäiset Kotakeittiöt jo vuonna 1993, ja mallisto on nykyään niin laaja, että ihme on, jos joku ei löydä itselleen sopivaa mallia.

Sain käyttööni korkeamman Muurikka Kotakeittiö® 100 -mallin, joka on ainakin omalle selälleni työskentelykorkeudeltaan juuri passeli, sillä oikea työergonomia takaa sen, että isojakaan aterioita kokkailtaessa paikat eivät mene jäkkiin.

Isossa pahvilaatikossa osissa toimitettavan Kotakeittiön perusvarusteisiin kuuluu muun muassa kolme erikokoista keitto- ja paistotasoa, joiden ansiosta Kotakeittiöllä voi pitää useampaakin astiaa tulilla yhtä aikaa, etenkin, jos tulipuut levittää ison tulialustan laajuudelle.

Samaten mukana tulee vakiona grillausritilä, kaksi loimulautaa ja tuotelistauksen mukaan muurikkapannu, mutta omassa kotakeittiöversiossani lootaan oli paketoitu Pislan valurautapannu. Valurautapannu sopii monenlaiseen paistamiseen, mutta etenkin pihvien tiristämiseen se passaa kuin Mustanaamion nyrkki roiston poskeen.

Teimme parisen päivää sitten Retkipaikkaan Muurikalle tuotekuvauksia, joihin sain konnevetiseltä Juonolan tilalta mahtavaa entrecôte-pihvilihaa. Huttusen Antti oli pääkuvaajana ja minä hoitelin kokin virkaa.

Auringonpaiste korosti entisestään bataattisuikaleiden kauniin oranssia väriä.

Lihan kanssa olin valmistellut paistettavaksi bataattiranskalaiset, jotka olin maustanut paprikajauheella, chilillä ja pienellä hipsauksella salviaa. Valurautapannussa bataatit saivat kunnian kypsyä ensin, ja kun ne olivat valmiit, ne oli kätevä siirtää toiselle keittotasolle astiaan odottamaan pihvien paistumista.

Kolmannella keittotasolla oli kiehumassa kahvivesi.

Annoksen esillepano oli meikäläiseen tapaan hieman krouvi, eli siinä sai vihreiden vihannesten virkaa hoitaa kuusenhavun pätkä, mutta siitä on mahdollista mennä vain ylöspäin lisukkeiden määrässä ja ulkonäössä.

Ihan kelvollisen näköinen annos pelkiltäänkin, mutta hienon siitä saa lisäämällä mielensä mukaan vaikka kesäkaudella tuoreita villiyrttejä.

Valurautapannu ei ole läheskään ainoa lisävaruste, jota Kotakeittiöön saa, vaan Muurikan tuotekartasta löytyy kattava valikoima monta muutakin kätevää vermettä ulkoilmakeittiömestareille. Olin jo aiemmin hommannut itselleni ison teräksisen paellapannun ja vähän aikaa sitten todella näppärän pienen Leisku-retkipannun.

Leisku-pannu sopii mainiosti keskikokoisen paistotason päälle, tai sitten sitä voi tietysti kannatella tukevasta kahvasta ilman tasoakin vaikka avotulen päällä.

Leisku on rakenteeltaan ja painoltaan juuri sellainen, jonka voi kantaa mukanaan rinkassa omassa säilytyspussissaan, koska pannun varsi on taittuva. Upouuden pannun ostajan kannattaa kuitenkin varoa pannun reunoja, sillä ne ovat monessa pannussa todella terävät tehtaan jäljiltä. Viilalle saattaa olla siis tarvetta.

Itseämme emme teloneet, kun terävyysasia oli tullut tietoon toiselta pannun käyttäjältä. Kaikki meni siis hyvin ja turvallisesti, joten ei muuta kuin ääntä kohti ja tuulen suojaan.

Kyllä kelpaa ja maistuu.

Retkikokkaajahan on tietysti myös luonnonystävä ja kestävän kehityksen kannattaja. Siksipä käytössä olivat ekologiset puulautaset, joita saa erittäin edullisesti vaikkapa kansainvälisestä verkkokaupasta. Samaten sieltä voi hankkia aivan käsittämättömän halpoja puisia ruokailuvälineitä, jotka ovat yllättävän kestäviä.

Vaihtoehtoisesti voi kannattaa kotimaisia ruokapäreitä, joita valmistaa mm. Matin Puupaja Suonenjoella.

Pääruoka tarjoiltiin neliskanttisilta ja jämäköiltä bambulautasilta ja jälkkärii kivannäköisistä venettä muistuttavista ”kulhoista”, jotka olivat niin ikään bambua.

Huolella haudutettu nokipannukahvi kruunasi maistuvat ja tilkalla rommia ja mustaherukkamehulla maustetun mansikkahillon kanssa pistellyt letut. Voin sanoa ainakin omasta puolestani, että nälkä lähti, eikä tullut ihan heti takaisin!

Kotakeittiön ääressä voi tunnelmoida myös pimeän aikaan, vaikka ruokaa ei laittaisikaan.

 

 

Ihan tolkun ruokaa tulilla: kasviksia ja kalaa auf Deutsch


Tempaisin Saksan-reissulta matkaan tietenkin saksankielisen kasvisruokareseptikirjan, jonka kannessa komeili herkullisen näköinen annos. Ajattelin, että tuotahan passaisi kokeilla, sillä kasvispuolta ei ole koskaan liikaa.

Yleensähän tuo eräruokapuoli tuppaa olemaan enempi lihavoittoista – kuten tuolla Baijerin puolessa näköjään kaikki ruoka. Jos on tipaton tammikuu, niin pitäisi kyllä olla myös lihaton maaliskuu, Baijerin pitäjässä nimittäin lihaa oli ja sitä piisasi.

Reseptikirjan kansikuvan lisäksi löytyi onneksi ihan varsinainen reseptikin, mikä ei välttämättä ole itsestäänselvyys, sillä semmoisiakin keittiöopuksia on tullut vastaan, jossa kannessa esiintyvää annosta ei löydykään kansien välistä.

Vaan nytpä löytyi, ja tällaisia aineksia siihen tulee. Respektikirjassa sille oli annettu nimi Gemüsetürmchen mit Aubergine eli Kasvistorni munakoisolla. Annoin itselleni luvan korvata reseptissä olleet ohuet leipäsiivut kotimaisella lohikalalla.

5 ruokalusikallista oliiviöljyä

1 ruokalusikallinen sitruunamehua

suolaa

2 valkosipulinkynttä

1 ruokalusikallinen esim. Provencen yrttejä (rosmariini, timjami, basilika, salvia) tai vaikkapa viispippuria

1 punainen paprika

1 munakoiso

1 kesäkurpitsa

1 bataatti (n. 350 g)

1 punasipuli

Kokonainen lohi n. 1 kg

Oliiviöljyn ja sitruunamehun sekaan tulevat suola, pilkotut tai murskatut valkosipulinkynnet ja mausteet. Tästä tulee siis marinadi kasviksille.

Pestystä paprikasta tehdään noin sentin tai hieman ohuempia siivuja ja poistetaan siemenet siinä sivussa. Samaten pestään munakoiso ja kesäkurpitsa ja vetäistään niistäkin suurin piirtein sentin siivut. Kuoria niitä ei tarvitse.

Munakoisolle on annettu ohje laittaa viipaleiden päälle hieman suolaa ja antaa viipaleiden mehiä noin 30 minuuttia, jonka jälkeen ne pyyhitään talouspaperilla.

Bataatti pestään niin ikään ja kuoritaan. Siitäkin tempaistaan samanpaksuisia viipaleita, Punasipulikin tietysti kuoritaan ja viipaloidaan…hohh…

Kun munakoiso on tarpeeksi pitkään helmeillyt ja pyyhitty kuivaksi, voidaan kaikki kasvikset laittaa vaikkapa riittävän isoon vuokaan niin että kaikki mahtuvat, ja kaadetaan marinadi niiden päälle.

Siinä on sitten tuo ruoan kasvisosasto. Seuraavaksi pistetään kala lihoiksi. Eikun kaloiksi. Epäerähenkisesti ongin oman loheni kaupan kalatiskiltä tällä kertaa, mutta jos ette kerro kenellekään niin näillä pärjätään.

Noin kilon painoinen lohi huuhdotaan ja fileoidaan ja ruodot poistetaan esimerkiksi näiden ohjeiden mukaan. Kumpikin filee pistetään kolmeen osaan, joten kalapaloja tulee yhteensä kuusi. Nahan voi jättää paikalleen.

Kalat laitetaan odottelemaan toiseen sopivan kokoiseen astiaan, esimerkiksi alumiinivuokaan tai isoon vatiin. Kalapaloille voi ripotella hieman suolaa ja muita mausteita oman mieltymyksen mukaan.

Paistaminen ja itse herkuttelu

Kirjoitan kevään aikana Retkipaikan testijutussa norjalaista alkuperää olevasta Espegardin tulipadasta. Tuotteen suomalainen edustaja laittoi tulipannun mukana mm. muurinpohjapannun, joka soveltuu monenlaiseen tulilla paistamiseen perinteisten muurinpohjalettujen lisäksi. Tulipannusta siis seikkaperäisemmin ihan erillisessä blogissa tuonnempana.

Kun olin tehnyt ensin muurinpohjapannulle rasvapolton, se oli valmis ottamaan vastaan kasvikset ja kalat. Pannu vain kuumaksi tulipadassa palavan nuotion päällä ja hieman ruokaöljyä kehiin. Pannu on riittävän kuuma silloin kun sille heitetty vesitirppa tirahtaa helmeillen.

Pannu kuumaksi.

Koska kaikki raaka-aineet ovat suurin piirtein samanpaksuisia ja melkeinpä samankokoisiakin, ne voi huoletta laittaa paistumaan lähestulkoon samaan aikaan. Munakoison voi toki pistää hieman myöhemminkin, mutta paistoaika kaikille raaka-aineille on todella lyhyt.

Kalan paistoaika on suositusten mukaan noin 3 minuuttia per puoli, mutta silmä yleensä sanoo, milloin alkaa olla valmista. Kasvisten ja kalojen kääntely käy kätevästi ja varmasti jos käytössä on kaksi paistolastaa.

Kalapalat ovat melkein kypsiä. Kuvassa olevan ylimmäisen palan punertavampi alakulma näyttää, että hetki tarvitaan vielä.

Paistettu lohi on parasta mehukkaana, mutta kalan kypsyyden kanssa täytyy olla tarkkana, sillä sitä ei parane myöskään päästää kuivumaan.

Hyvällä muurinpohjapannulla paistamiseen ei tarvita paljon rasvaa, joten terveellisten annosten valmistaminen onnistuu helposti. Yhdellä kertaa muurinpohjapannulla valmistuu kolmen ruokailijan annos. Eli eikun syömään!

Alkuperäisen reseptin mukaan kyseessä on kasvistorni, joten kun haluaa tehdä oikein edustavan näköisen annoksen, voi päällekkäin pinotut kasvikset tukea vaikkapa pitkällä cocktail-tikulla. Tässä kuvassa esillepano on vähän krouvimpi.

Kaikkien kasvisten ja kalan maut sopivat todella hyvin yhteen, ja ateriasta voi tehdä vielä ruokaisamman ottamalla mukaan vaikkapa itse tehtyä ruisleipää. Ilman leipääkin voin sanoa, että nälkä lähti joka syöjältä.

Näistä aineksista tulee ruoka joko kuudelle hengelle yhteen annokseen per ruokailija tai kolmelle hengelle kahteen annokseen per ruokailija. Aikaa kuluu tekijästä riippuen kasvisten käsittelyyn noin 30 minuuttia ja paistamiseen alle 10.

Eli tämmöinen ruokaräpellys tällä kertaa.

 

 

 

 

 

 

Hankasalmen Gluteenittomien leipomossa käy vilske kuukaudesta toiseen


Kun poikkesin viime talvena Hankasalmen puolella kuvailemassa Hannulankoskea ja Keskisenkoskea, sattui Kärkkäälän kylän raitilla silmään kyltti, jossa luki Hankasalmen Gluteenittomat Leipomo. Silloin en vielä mennyt paakarin ovelle kolkuttelemaan, mutta mieleen sitä vastoin jäi kolkuttelemaan, että tuo paikka pitääkin tsekata.

gluteenittomat-6314

Niinpä sitten vihdoin viimein ihan tuoreeltaan sovin käynnin leipomoon, jossa valmistuvat monenlaiset tuotteet pikkuleivästä piirakoiden kautta pizzoihin – ja moneen muuhunkin herkkuun siltä väliltä.

 

gluteenittomat-6316
Leipomo toimii nykyisin vanhasta navetasta asianmukaisiksi remontoiduissa tuotantotiloissa osoitteessa Saksalansaarentie 20, 41550 Hannula. Aiemmin leipomo sijaitsi Saksalansaaressa.

Leipomon pihaan ajettuani huomasin savun nousevan piipusta, ja leipomon oven avattuani sieraimiini kantautui tuoreiden korvapuustien tuoksu sekä iloinen puheensorina.

Hankasalmen Gluteenittomat -leipomoa ovat pyörittäneet vuodesta 2002 Sari Pöyhönen, Riitta Silvast ja Helena Räsänen. Jokainen toimii tavallaan itsenäisenä yrittäjänä ryhmässä, ja kullakin on oma tuotealueensa vastattavanaan. Saksalansaarentie 20:ssa leipomo on ollut vuodesta 2014, ja markkinointi tapahtuu Hankasalmen Gluteenittomat -nimen alla.

gluteenittomat-6338
Rempseät leipurit Helena, Riitta ja Sari.

Gluteenittomien historia juontaa taikinajuurensa 1990-luvun alkuun, jolloin paikallinen Riitta Korhonen viljeli tilallaan tattaria, joka on yksi leipomon tärkeimmistä raaka-aineista nykyäänkin. Gluteeniton leipominen Kärkkäälässä sai siis alkusysäyksen Korhosen vetämänä, mutta 15 vuotta sitten vastuu leipomosta siirtyi nykyiselle tehokolmikolle.

gluteenittomat-6372
Eräs leipomon suosituimmista tuotteista ovat rapeat ja maistuvat tattaripiparit.

Gluteenittomat tuotteet sopivat myös ei-keliaakikoille

Kukaan kolmesta leipurista ei itse sairasta keliakiaa, mutta he ovat silti omakohtaisesti kokeneet gluteenittoman ruokavalion hyödyt. Esimerkiksi monet ihmiset ovat huomanneet vehnäpohjaisten tuotteiden aiheuttavan turvotusta ja muita vatsavaivoja, vaikka varsinaista keliakiaa heillä ei olisikaan todettu.

Gluteenittomalla dieetillä turvotuksesta on voitu päästä eroon, kuten myös erilaisista niveloireista. Helena Räsänenkin on saanut helpotusta omiin nivelvaivoihinsa siirtymällä gluteenittomaan aikaan, ja muutkin leipurit testaavat oma-aloitteisesti, mitä mahdollisia hyötyjä tai haittoja gluteenipitoisten aineiden korvaamisella mm. riisillä, tattarilla tai maissilla on.

Gluteenittomia jauhoja voidaan käyttää tavallisten jauhojen tapaan. Niissä sitkon muodostava gluteeni on korvattu psyllium-nimisellä aineella. Myös ksantaania käytetään, mutta ei Hankasalmen Gluteenittomien valmistamissa tuotteissa.
Gluteenittomia jauhoja voidaan käyttää tavallisten jauhojen tapaan. Niissä sitkon muodostava gluteeni on korvattu psyllium-nimisellä aineella. Myös ksantaania käytetään, mutta ei Hankasalmen Gluteenittomien valmistamissa tuotteissa.

Maussa ei moittimista

Minullehan lyötiin melkein heti eteen kolmenlaista särvintä kahvin kanssa nautittavaksi, eli gluteenittomaan pohjaan tehtyä pizzaa, unelmatorttua ja pikkuleipiä. Jos en olisi tiennyt niiden olevan gluteenittomia, hiehostunut suuni ei olisi pystynyt erottamaan mausta tai rakenteesta, mistä taikinasta ne oli valmistettu.

Myös piirakoita leivotaan, ja kuten kaikki muutkin leipomon tuotteet, alusta loppuun käsityönä. Ainoastaan taikinakone on helpottamassa isojen taikinoiden tekemistä.
Myös piirakoita leivotaan, ja kuten kaikki muutkin leipomon tuotteet, alusta loppuun käsityönä. Ainoastaan taikinakone on helpottamassa isojen taikinoiden tekemistä.

Tuotteita moneen lähtöön ja moneen paikkaan

Leipomon tuotevalikoima on kattava, ja tuotteita menee myyntiin mm. S-ketjun liikkeisiin Keski-Suomen alueella, K-Marketeihin ja Citymarketeihin eri puolella Suomea, moniin laitoskeittiöihin ja -ruokaloihin sekä yksityisille, jotka voivat tulla ostoksille myös suoraan leipomoon. Kauppoihin ja suurtalouksiin toimitettavien tuotteiden pakastaminen mahdollistaa niiden paremman säilyvyyden ja laajemman valikoiman.

Leipomon jääkaapista löytyy ostettavaksi vaikkapa kakkuja, pasteijoita, erilaisia leipiä, piirakoita, torttuja
Leipomon jääkaapista löytyy ostettavaksi vaikkapa kakkuja, pasteijoita, erilaisia leipiä, piirakoita, torttuja ja rieskaa.

Kiirettä piisaa ympäri vuoden

Hankasalmen Gluteenittomien leipomo pyörii käytännössä läpi vuoden, ja kiireisimpiä kuukausia ovat kolme joulua edeltävää kuukautta, jolloin luonnollisesti kaikenlaisia joululeivonnaisia väännetään hiki myssyssä. Varsinaisesti hiljaista aikaa ei kuulemma ole laisinkaan, vaikka tammikuu voikin olla hieman muita kuukausia rauhallisempi.

Sari pakkaamassa vastaleivottuja korvapuusteja.
Sari pakkaamassa vastaleivottuja korvapuusteja.
Riitta puolestaan rikkoo munia unelmatorttutaikinaa varten.
Riitta puolestaan rikkoo munia unelmatorttutaikinaa varten.

Jatkuva leipominen tarkoittaa siten myös aika hyvää menekkiä jauhoille. Vaikka varsinaista laskentaa ei kukaan leipureista ole jauhojen kulumisesta tehnyt, esimerkiksi pelkkää riisijauhoa menee kuukaudessa noin 200 kiloa, joten vuositasolla puhutaankin jo nelinumeroisista määristä. Muillakin jauholajeilla kulutus on suurta, ja se vaihtelee leipurikohtaisesti.

Tilauksia tehdään noin kerran kuukaudessa, ja koska kierto on nopeaa, säkkikoot ovat pieniä eikä käytettävissä jauhoissa tarvita minkäänlaisia säilyvyyttä edistäviä lisäaineita. Suurimpiin tavarantoimittajiin kuuluu mm. Virtasalmen Viljatuote.

Myöskään mausteet eivät tule leipomoon ihan pienissä muutaman kymmenen gramman purnukoissa.
Myöskään mausteet eivät tule leipomoon ihan pienissä muutaman kymmenen gramman purnukoissa.

Terveys etusijalla

Keliakian ainoa toistaiseksi käypä hoitomuoto on täysin gluteeniton ruokavalio, vaikka lääkkeitä kehitellään jatkuvasti ja pyritään löytämään mahdollinen lääkehoito, josta voisi olla merkittävää ja pysyvääkin apua keliaakikoille.

Hankasalmen Gluteenittomien leipomossa ei käsitellä eikä käytetä minkäänlaisia gluteenia sisältäviä raaka-aineita. Samaten työvälineet, työtasot, uunit jne. on pyhitetty ainoastaan gluteenittomien tuotteiden valmistukseen. Tämä on ehdoton edellytys sille, että asiakkaat eivät missään tilanteessa saa vähäistäkään määrää gluteenia leipomon valmistamista tuotteista.

Tuotteita myös kananmuna- ja maitoyliherkkyydestä kärsiville

Vaikka Gluteenittomien pääasiallinen kohderyhmä ovat keliaakikot, löytyy leipomosta myös täysin munattomia ja maidottomiakin tuotteita. Esimerkiksi leipomosta viedään laitoskeittiöihin pinaattilettuja, jotka ovat täysin munattomia ja maidottomia.

Riitta Silvast kertookin ylpeänä, että erään kerran yhdestä laitoskeittiöstä soitettiin ja tiedusteltiin pinaattilettuja, koska niiden varsinaisella toimittajalla oli toimitusvaikeuksia. Letut syntyivät ja toimitettiin todella lyhyellä varoitusajalla, ja siitä eteenpäin niitä on tehty mm. Jyväskylän ja Jämsän alueelle.

Esimerkiksi pizzoja varten leipomosta löytyy iso kiviarinauuni
Leipomosta löytyy iso kiviarinauuni, jolla paistetaan monenlaisia leivonnaisia – ei pelkästään pizzoja.

Leipomossa on aina kiva vierailla

Muistan ikäni, kun entisellä kotipaikkakunnallani oli lähikauppa nimeltä Koti-Kassi, ja sen alakerrassa pieni leipomo. Isoäitini oli siinä leipomossa töissä, ja pikkuisena poikana kävin usein häntä töissä katsomassa. Ehkä motivaationa oli myös se, että sieltä sai usein jotakin herkkua, esimerkiksi suklaamunkin, jota kiipesin sitten aina kaupan pihassa olevalle isolle kivelle syömään.

Tämä muisto palasi mieleeni, ja vaikka nykyään ollaankin kaukana hämäristä leijailevan jauhopölyn täyttämistä kellareista, jotakin samantapaista lämminhenkistä ja pienen kotoisen leipomon tunnelmaa oli aistittavissa myös Hankasalmen Gluteenittomien leipomossa.

Leipomon yhteystiedot ovat tässä:

Puhelin: 040 5889746

Sähköposti:hankasalmengluteenittomat@gmail.com

 

Pizza kahdella täytteellä ja pilkallisella naurulla


Palailenpa muistossain vuoteen 2004 ja Rooman-matkalle, kun ei tässä ajankohtaisempaakaan aihetta tule mieleen. Roomassa on, kuten kaikki tietävät, paljon kaikenlaista nähtävää ja koettavaa.

Monessa eri paikassa kierteleminen saa väistämättä myös mahan murisemaan, ja se taas puolestaan tarkoittaa, että sapuskaa olisi jostakin saatava. Ja kun kerran Italiassa ollaan, niin ei siellä lihapullia ja muusia lähdetä syömään, vaan vähintään pizzaa.

Pizzallehan oli sitten meidänkin lähdettävä, ja kun ainakin turisteja oltiin, emme olleet sen paremmin informoineet itseämme kaupungin parhaista (tai ylipäänsä mistään) pizzapaikoista, mutta voisin sanoa, että epäonneksemme löysimme juuri sellaisen, johon emme varmasti ikipäivänä enää koskaan milloinkaan mene uudestaan.

Jospa vielä muistaisin, mikä kyseisen paikan nimi oli, niin voisin ”kehua” sitä muillekin, mutta joka tapauksessa se oli joku Piazza Navonan lähellä oleva pulju, johon menimme, kun emme enää jaksaneet kiertää pitempään.

Suomalaiseen ravintolameininkiin tottuneena marssimme automaattisesti ravinteliin sisälle, jolloin heti jaloittelussa henkilökunta alkoi huitoa ja mölistä kovaan ääneen, että ”Pihalle, pihalle!” – siis kuten olisivat italiaksi sanoneet. Siinähän me sitten hämmästelimme, että mitähän [valinnanvarainen voimasana tähän], mutta ulostauduimme kuitenkin, kun tummaviiksinen kyökkiseriffi niin antaumuksella kehotti.

Meidät istutettiin terassin pöytään väkinäisesti elehtien. Ja ikäänkuin varsin kiihkeällä mentaliteetilla alkanut ravintolaelämyksemme ei olisi vielä ollut siinä, varsinainen tilauksen tekeminen osoittautuikin sitten todelliseksi farssiksi – ainakin henkilökunnan osalta.

Nuori naistarjoilija alkoi pyrskähdellä välittömästi heti, kun avasimme suumme ja aloimme tilata. Vaikka emme osanneet italiaa (tai ehkä juuri siksi), osasimme kuitenkin englantia, jota ainakin kuvittelisin yhdellä Rooman keskeisimmistä turistirysistä pidettävän edellytyksenä myös ravitsemusliikkeiden henkilöstöllä.

Tästä huolimatta tarjoilijan tirskahtelusta ei meinannut loppua tulla, ja hän poistuikin syytä sanomatta tai anteeksi pyytelemättä jonnekin, emmekä tienneet, meinasiko tulla takaisinkaan. No, tulihan sieltä sitten toinen tarjoilija, kun ensimmäinen varmaankin kumahti nurin keittiössä, kun happi loppui nauramisen takia.

Toinen tarjoilija sai tilauksen pokerina sisään, ja sitten reilun tunnin odottelun jälkeen eteemme kannettiin pizzojen irvikuvat, joita järsittyämme tulimme yhteiseen lopputulokseen, että pitäkää pizzanne, parempiakin paikkoja Roomasta löytyy. Kuten löytyikin.

Mutta semmoiset täytteet oli meidän pizzoissamme Pizza Navonalla vuonna 2004.

Miehille, jotka leipovat omia leipiään: ihan itse tehdyt retkiruisleipäset


Tässä olikin vähän väliä, kun ei ollut oikein jutun juurta, mutta nyt on. Ruoka-aiheella mennään, ja nyt ajatuksena on ”viideltä saunaan ja kuudelta…leipomaan”. Toisin sanoen, kun on jonkinlaista verenperintöä vissiin leipojaisoäidiltä, aloittelin minäkin leipomishommat jo opiskeluaikanani ja niin ne vain jatkuvat edelleen.

Näin talviaikaan meillä lämmitellään usein vanhaa kunnon leivinuunia, joka onkin paras paikka leipien paistoon. Lisäksi se antaa samalla torppaan mahtavasti lämpöä. Ja mikäpäs olisikaan parempaa kuin tuoreen leivän tuoksu tämän päälle.

Koska en ole mikään millimetrimies, tekemieni ruisleipästen reseptikään ei ole vimpan päälle tasan sata, vaan menen osin näppituntumalta ja osin mitan kanssa. Leipäset sopivat syötäväksi sellaisenaan tai sitten tyyliin väliin mitä tahansa, ja kokonsa puolesta toimivat varsin hyvin retkieväinä.

Isompia limppujakin joskus olen paistanut, mutta tällaiset ”reissarin” kokoiset leivät toimivat mielestäni teknisesti parhaiten. Tällainen on oma reseptini, jonka sisäistä koostumusta eli raaka-aineiden mittasuhteita voin vaihdella. Perusosat ovat kuitenkin aina samat. Tarvitaan siis

  • 1 kg pussi ruisjauhoja (enintään)
  • 1 dl pellavansiemenrouhetta
  • 0,5 – 1 dl pellavansiemeniä
  • 1 dl mämmi- ja leipämaltaita
  • 1 dl siirappia
  • 1 tl suolaa
  • 0,5 – 1 pss kuivahiivaa
  • n. 0,5 l tai hieman enemmän kädenlämpöistä vettä
  • puolikarkeita vehnäjauhoja leipästen muotoiluun

Ja tietenkin astia taikinan alustukseen sekä vahvavartinen puukauha/-lasta tai iso teräslusikka. Ja paistinlasta tai ruokailuveitsi. Itsellä on käytössä 10 l teräskulho ja tuollainen teräslusikka, josta ei varsi pamahda vaikka vähän jämäkämpääkin taikinaa vaivaisi. Isossa teräskulhossa taikina mahtuu nousemaan hyvin karkaamatta reunojen yli.

Yleensä laitan taikinan valmistumaan muutama päivä ennen leipomista, mutta voi sen tehdä alusta asti samanakin päivänä, kuten nyt. Teräskulhoon ensin pohjalle kädenlämpöistä vettä muutama desi ja perään ruisjauhoja niin, että syntyy sakea velli.

Oikeat leipurit tekevät hyvin todennäköisesti kaiken toisella tavalla, mutta itse lisään taikinaan tässä vaiheessa pellavansiemenrouheen, pellavansiemenet, maltaat, kuivahiivan, suolan ja siirapin ja vasta sitten alan säätämään ruisjauhojen ja veden kanssa paremmin.

Pyrin tekemään taikinasta ”sopivaa” lisäämällä ruisjauhoja ja sekoittamalla lusikalla taikinaa koko ajan niin, että lopulta taikina panee riittävästi hanttiin eli sitä saa jo kunnolla vääntää lusikalla. Saatan lisätä välillä vettä ja sen jälkeen taas jauhoja, mutta lopputuloksena taikina saisi olla sellaista, että sen pinta hieman kimaltelee kosteudesta.

Taikina saa jäädä nousemaan lämpimään paikkaan pyyhkeen alle reiluksi tunniksi, jonka jälkeen se on valmis leivottavaksi. Kaadan reilusti vehnäjauhoja leivontatasolle ja kippaan kohonneen leipätaikinan jauhojen päälle. Alan leikata taikinasta paistinlastalla palasia, jotka puristelen ja taputtelen kämmenten välissä pyöreähköiksi ja asettelen leivinpaperin päälle pellille.

Mitä reilummasti käytän vehnäjauhoja, sitä pienempi todennäköisyys on, että löysempikin taikina jäisi sormiin kiinni ja homma menisi niin sanotusti käsille. Pellille asetettuihin leipäsiin pistelen vielä veteen kostutetulla haarukalla muutaman kerran reikiä, jotta leipien sisään ei jäisi ilmataskuja.

Leipäset saavat mielellään kohota pelleillä pyyhkeen alla kanssa jonkin tovin. Koska taikina kohoaa vielä tässä vaiheessa, leipäsistä ei kannata tehdä liian isoja, etteivät ne tarttuisi toisiinsa niiden halkaisijankin kasvaessa. Suurta ongelmaa tästä ei kuitenkaan ole, mutta jos leipurilla on leipälapion kokoiset kämmenet jo valmiiksi, niin sitten…

Seuraava vaihe on luonnollisesti leipästen paistaminen. Leivinuunissa on mittari, joka ei ole millään tapaa kalibroitu, mutta parhaaksi paistolämpötilaksi mittarin mukaan on osoittautunut 250 astetta. Ensimmäinen pelti saa mennä uuniin 15 minuutiksi ja seuraavat kaksi (teen yleensä kolme pellillistä) kumpikin noin 20 minuutiksi.

Leipästen paistuttua käännän ne yleensä ylösalaisin ja kopautan paistinlastalla niiden pohjaan. Jos leivästä kuuluu kumea muksaus, se on yleensä paistunut hyvin eikä jää raa’aksi. Koska en paista leipäsiä suoraan arinalla, pohjasta ei tule välttämättä rapeaa, mutta se ei haittaa, kunhan on kypsää.

Parhaimmillaan vasta leivottu leipä on, no, vasta leivottuna. Eli hieman jäähdytellään ennen halkaisemista, jotta leipäveitsi ei junttaa kiinni. Mitäpä muuta tarvitaan sitten kuin voita ja vaikka lasi kylmää maitoa, niin johan lähtee.

Pellavansiemenet ja pellavansiemenrouhe taikinassa tekevät leivästä myös vatsaystävällistä, ja siirappi antaa sopivasti makeutta, mutta ei liikaa. Sen verran makea leipä kuitenkin on, että esimerkiksi suolainen silli sopii leivän kanssa kuin oikea alakoukku nenään. Reissuevääksi väliin voi laittaa vaikka meetvurstia, juustoa, salaattia ja kurkkua.

Käytetystä taikinamäärästä tulee keskimäärin 15 leipästä, riippuen hieman siitä, minkä kokoisia niistä tekee. Vajaa kilo ruisjauhoja riittää ja vielä jää vähän seuraavaan leipomiskertaankin.

Tähän loppuun voisin sanoa, että ei menneet leivät pilalle tälläkään kertaa ja parempiin maisemiin hävisi heti kättelyssä useampi leipä.