Metsälinnanjuhlat. Nyt.


Oi maamme Suomi juhli 6.12.2017 itsenäisyytensä 100. vuotta. Onnea Suomelle!

Yleensähän sitä tulee katsottua hölmötettyä television ääressä Linnan Juhlia, eli toiselta nimeltään Itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa. Vaan ei tällä kertaa. Mepä vetäisimme yhdessä seitsemän Retkipaikan bloggaajan ja valokuvaajan voimin omanlaisemme vaihtoehtoiset linnan juhlat – nimittäin Metsälinnanjuhlat.

Koko juttuhan alkoi oikeastaan purkautua siitä, että kirjoittelin aiemmin Savotan tehdasvierailusta, jossa sitten keskustelin savottalaisten kanssa myös Retkipaikan testijutusta, jossa esillä olisivat Savotan Hawu 4 -teltta ja Hawu-kamiina.

Koska teltta on tarkoitettu yhtä henkilöä isommalle porukalle, ja koska halusin, että jutun kuvista tulee oikeasti hyviä (itse olen niin skeida kuvaaja) – niin halusin pyytää testijuttua tekemään muitakin kuin itseni. Ja oli siinä vielä sekin, että roolini tapahtuman ”isäntänä” ja pääkokkina sai olla nyt tärkeämpi kuin oman järkkärin kanssa haahuilu. Siksipä tämän jutun kuvat ovatkin laadultaan aiempaakin syvempää sysihuttua.

Mitä, missä ja milloin – ja kenen kanssa?

Sain suostuteltua mukaan Retkeilyblogi Rinkkaputken Anne ja Heikki Sulanderin, blogisti ja valokuvaaja Caj Koskisen puolisonsa Katja Koskisen kanssa, Jalkaisin-blogia pitävän Upe Nykäsen sekä valokuvaaja Ulla Keiturin. Suostuttelu oli huomattavasti helpompaa, kun tarjolla oli pelkän testauksen lisäksi myös syömistä, juomista, seikkailun tuntua sekä yö luonnon lahkeissa.

Paikaksi ehdotin (tai sanoin) isännän etuoikeudella omaa laavua, jossa oli mahdollisuus laittaa ruokaa, ruokailla, testailla telttaa, tehdä luontoretki että yöpyä. Aloitusaika oli liukuva, sillä Caj ja Katja ajoivat Turuust yötä myöten jo paikalle ja yöpyivät autossansa, minä saavuin paikalle aamukymmeneksi, Sulanderit, Upe ja Ulla tulivat iltapäivällä yhden jälkeen.

”Se jää ei sitten muuten kestä”

Sain ennakkoon valmistella paikkoja Koskisten kanssa ja käpistellä niitä näitä. Näihin viimeksi mainittuihin kuului ”ihan kiva” tapaus, joka meni näin: olin nimittäin siirtänyt riistakameran rantaan kuvaamaan saukkoa, joka oli tehnyt aiemmin avannon jo jäätyneeseen lampeen ihan rannan tuntumaan.

Ei ollut riistokameran kuviin tarttunut saukkoa vaan pehmeä jänis.

Viime päivien miedot pakkaset olivat kuitenkin jäädyttäneet avannon umpeen, minkä vuoksi ajattelin koputella tuuralla uuden reiän saukkosta varten. Eipä siinä mitään, mutta osasin näppärästi tallata vaelluskenkäni (niin, pidän vaelluskenkiä muulloinkin kuin vaeltaessa) rannan yllättävän ohuesta jääkerroksesta läpi sillä seurauksella, että varsi hörppäsi vettä ja a vot, niin olivat sekä kenkä että molemmat sukat heittämällä märät. Eipä ollut goretexwilleristä apua…

”Kestääkö jää?” -Kestää! ”Kiitos!” -Eipä kestä!

Onneksi Caj’lla oli sukkapari varalla (itsehän en ollut varustautunut millään tavoin varavaattein tai -jalkinein – miksi olisi pitänytkään), joten sain ainakin hetkeksi kuivat sukat jalkaan. Tosin märkä kenkä kasteli kohta nekin, eikä kotakeittiön paistotasolle kuivumaan ripustetut sukat niin nopeasti kuivuneet. Ei niitä kuitenkaan paistumaan kehdannut pistää. Mitä opimme tästä? Jos ei mitään, niin ainakin sen, että jää ei tosiaan kestä vielä, jos on vain nollan pinnassa pakkanen.

Vähitellen itse asiaan

Upe oli luvannut ostaa Konnevedeltä tullessa Juonolasta meille pihvilihat – olihan aikomus pitää juhlat nyyttäriperiaatteella. Kimppakyydillä egologisesti tulleet joutuivat siis tekemään pienen kiepauksen kylän kautta, joten he olivat paikalla vähän myöhemmin. Mutta yhden jälkeen iltapäivällä koko sakki olikin sitten koossa.

Nokipannukahvi maistuu aina. Caj ja Katja Koskinen testaamassa soroppia.

Koska valoisa aika on tosiaan tähän aikaan vuodesta kellokortilla, ja tarve saada Savotan teltasta kuvia päivällä oli ilmaistu, kävimme nopeasti pystytyspuuhiin. Itse olin pystyttänyt teltan perämehtääni aiemmin kelloa katsomatta, mutta joukolla siihen meni vielä lyhyempi aika. Maa oli jo jäässä, mutta Hawu-teltan maakiilat olivat sen verran järeää materiaalia, että niitä sai huoletta lyödä kirveen hamaralla.

Teltta on kamiinaa ja torveloa vaille pystyssä. Heikki ja Anne Sulander sekä Caj Koskinen kuvassa.

Pientä palasta oli jo nälkä, ja Upe olikin valmistanut sekä karvajalanpiirakoita että saaristolaisleipää, jotka olivat todella maukkaita.

Pientä välitankkausta. Anne Sulander ja Upe Nykänen.

Teltta nousi siis näppärästi, ja kamerat lauloivat. Heikki pyöräytti myös kuvauskopteria (tai droneksi kai sitä nyt kaikki jo kutsuvat) ilmassa, kun oli vielä sen verran valoa.

Vihainen amppariparvi taivaalla.

Neljän paikkeilla sitä ei enää ollutkaan, mutta koska ilta oli vielä nuori, niin lähdimme seikkailemaan lähiympäristöön. Halusin näyttää porukalle erään luolan sekä herwottoman kokoisen siirtolohkareen, liekö jopa hiidenkiven.

Otsalamppuoperaatio

Lähdimme letkassa käppäilemään kohti läheistä luolaa, jonka paikan kyllä periaatteessa tiesin ilman apuvälineitäkin, mutta pimeässä suunnan hahmottaminen voi olla hankalaa ja näkyvyys hyvälläkin otsavalaisimella rajallinen. Siksipä olin laittanut täpän GPS:ään, ja sitä kohti aloimme suunnistaa, osin tiellä kulkien ja lopulta metsässä.

Heikki se rohkeana poikana painumassa luolan uumeniin. Ei nähtävästi jäänyt traumoja edelliseltä reissulta.

Rakoluolassa oli melkoisen luolamainen tuoksu, ja tippuva vesi oli jäätynyt hienoiksi puikoiksi, mutta myös todella liukkaaksi kuoreksi kivien päälle. Varovainen sai olla, ettei olisi liukastunut ja kolauttanut kaaliaan kallioon.

Nyt ei tippunut kivi eikä ollut tippukiviä, vaan jääpuikkoja.

Muutkin pyörähtivät joko sisällä luolassa tai ainakin luolan suulla. Pimeässä kaikki näyttää jännittävämmältä, vaikka valoisaankin aikaan tuo luola on mielestäni jännä. Seuraava rasti oli sitten noin puoli kilometriä edempänä, aiemmin tänä vuonna bongaamani hiidenkivi.

Kukahan tokaisi, että ”eihän tuo kivi lopu koskaan”? Sen verran jyhkeä tapaus on kyseessä. Kiven alla on lippaluola, josta vaivoin näkyvät seikkailijoiden päässä olevat voisilmät.

Isossa kivessä riitti äimisteltävää, ja samalla aina niin hillitty ja korrekti Heikki poseerasi tunnelmakuvissa.

Spooky Sulander.

Kolmas luontokohde olisi ollut sen verran hankalassa paikassa etenkin pimeällä, että jätimme sen toiseen kertaan ja palasimme takaisin laavulle aloittelemaan ruoanlaittoa. Kellohan ei ollut vielä paljon ketään, mutta yksi illan pääohjelmanumeroista oli testauksen lisäksi nimenomaan syöminen, joten toimeen oli ryhdyttävä.

Pötyä pöytään!

Nyyttikestiajatuksella kun kerran oltiin lähdetty, olivat kaikki kantaneet kortensa kekoon enemmänkin kuin kiitettävästi: oli lihaa, kalaa, juureksia, leipää, piirakoita, Koskisen keksejä, suklaata, glögiä, kahvia sekä jopa vinettoa ja vielä henkilöä väkevämpääkin.

Upe leikkasi ja maustoi Juonolan entrecoten sekä alkoi sen kanssa paistopuuhiin Muurikan kotakeittiössä, minä hujautin juuresmixin Espegardin tulipadan päällä olevalle Muurikan paellapannulle ja naulitsin lohet lautaan.

Pihvimestari Nykänen vauhdissa.

Porkkanaa, perunaa, bataattia, punasipulia ja palsternakkaa. Sillä pitäisi nälän lähteä yhdessä muiden tarjottavien kanssa.

Berunat, borkkanat ja bataatti saivat ensin tuntea lämmön. Bunasibuli ja balsternakka olivat joutuisampia, ne kypsyivät joukossa viimeisenä.

Kun liha ja juurekset olivat valmiita, päästiin asian ytimeen, eli syömään. Laavun suojissa oli mukava istua ja jutella samalla kun ruokaa maistui.

Loimulohi otti oman aikansa, mutta sitäkin päästiin viimein syömään.

Tuli paloi tunnelmallisesti niin kotakeittiössä kuin tulipadassa, ja öljylamput/myrskylyhdyt loivat lisätunnelmaa.

Vaikka aikamoinen rimpula halpa öljylamppu onkin, valaisee se tunnelmallisesti.

Eipä todellakaan olisi arvannut vielä muutama viikko sitten, miten totaalitäärisen erilainen itsenäisyyspäivä tämä tulisi olemaan. Vaikka siellä resitentinlinnassa varmasti oli hanhenmaksapallerot ja kaviaarit maullaan, oli meidän metsälinnassa vähintään yhtä hyvää sapuskaa – ja seuraa!

Bisness is bisness

Vaan eihän sitä teltan ja kamiinankaan testausta ihan kokonaan unohdettu. Tuntien kuluessa alkoi osalla jo tehdä mieli levolle, ja Hawu-teltan sisään asennettua kamiinaa oli jo kertaalleen lämmäytelty. Toisen kerran sitä käytiin lämmittämään hieman ennen yöpuulle vetäytymistä.

Olin viritellyt teltan ympärille muutaman ulkoisen tulen fiilistä lisäämään.

Sissijoukkueen mielestä kamiina lämmitti teltan tosi nopeasti ja lämpimäksi. Teltta tietysti alkoi lämmityksen jälkeen vähitellen jäähtyä, mutta kenellekään ei hennottu nakittaa kipinävuoroja. Makuupussit ja -alustat olivat hyviä, ja mukaan saamamme paksu SA-10-pohjakangas pelitti erittäin hyvin.

Hawu-kamiina lämmittää vaeltajaporukan telttaa ja mieltä.

Pystyssä kukkumisen kesto vähenee meikäläisellä aina näin vanhemmiten, ja siksipä alkoi yhdentoista maissa jo luomi lumpsamaan sen verran, että sanoin yöt ja kiipesin omaan telttaani. Osa väestä jäi vielä jorisemaan ja tekemään selvää juomista.

Mahottoman mukavaa porukkaa! Juttua piisasi osalla aamuyön tunneille. Minä hyydyin jo klo 23 jälkeen.

Vaikka tuli syödyksi (vai syötyä) erittäin huolellisesti ja tuntui väsyttävän, niin vietin jälleen perusyön heräillen ja säätäen vähän väliä. Omaan Marmotin makuupussiin olisin kaivannut hieman enemmän lämpöä, mutta kun kroppa ei sitä nähtävästi tuota riittävästi, niin ehkä seuraavalla kerralla kokeilen lämminvesipulloa pussin sisällä. Pienessä pintahorteessa meni siis yö taas kerran.

Komppaniassa herätys!

Ilman erillistä sopimusta porukka alkoi heräillä jossakin ysin pintaan. Sinnittelin vielä itsekin puoliväkisin pussissa. Onneksi ei tarvinnut yöllä nousta huussiin. Joku sahaili aamuyöstä lahjakkaasti, en tiedä kuka, mutta muuten oli hiljaista.

Caj oli aloittanut jo tulien teon, ja itsekin tein seuraa samoissa merkeissä. Vaikka pakkasta ei juuri ollut muutamaa astetta enempää, kyllä aamukahvit piti saada keitettyä ja samalla lämmitellä tulien ääressä.

Se kun on se Heikki, se Sulanderin Heikki! Tikkana pystyssä heti aamusta.

Aamupalan jälkeen alkoi leirin purku, ja kun kaikki olivat Hawu-teltasta ulostautuneet, sekin pistettiin pakettiin ja luovutettiin jatkotestausta varten Cajdelle. Savotan kanssa sovimme, että teemme tämän itsenäisyyspäivän keissin enemmän fiilispohjalta, ja Caj ottaa kamat sitten talvivaellukselle, josta tulee oma juttunsa enemmän aidossa käyttöympäristössä ”oikeassa erämaassa”.

Osalla oli 7.12. aikuisten oikea työpäivä, joten sanoimme Upelle, Ullalle ja Sulandereille kiitos ja näkemiin, ja Koskisen pariskunnan kanssa viimeistelimme hommat laavulla ennen heidän lähtöään. Itse pääsin poistumaan rikospaikalta puolenpäivän maissa ja jätin riistakameran väijyyn.

Tänk juu, tänk juu ja sii juu ögein!

Tämä itsenäisyyspäivä jää kyllä muistoihin ainakin niin pitkäksi aikaa kuin altshaimeri iskee! Eli suurenmoiset kiitokset kaikille mukana olleille ja eväitä tuoneille (ja syöneille ja juoneille), eli Caj’lle, Katjalle, Upelle, Ullalle, Annelle ja Heikille! Sekä tietysti Savotalle, Muurikalle, Espegardille ja Juonolalle, elokuva-akatemialle, isälle ja äidille, serkun pojan sisaruksille jne. Eli ihan kaikille!

Muiden mukana olleiden blogeista ja somesta löytynee aikanaan juttua ja jo nyt kuviakin, joten katsomaan vaan, ketä kiinnostaa. Retkipaikassa on sitten Savotan testikeisseistä tarinata, kunhan sinne asti ehditään.

Niin, ja ne mun sukatkin kuivuivat lopulta yön aikana. Mutta oikean jalan kenkä oli kova kuin laskettelumono aamulla.

Continue reading ”Metsälinnanjuhlat. Nyt.”

Mainokset

Täältä pesee ja linkoaa! Savotalla tehdään kieli poskessa vakavasti otettavia tuotteita


Pohjoisessa Keski-Suomessa, Karstulassa, sijaitsee yritys, jonka valmistamien tuotteiden testaus ja markkinointi ei ole ihan siitä perinteisimmästä päästä – ainakaan kaikilta osin. Vai oletteko kuulleet, missä muualla esimerkiksi rinkkoja vedetään mönkijän perässä pitkin pöpelikköä, pudotetaan ilma-aluksesta pitäjään tai lingotaan sissiteltta maata – tai ainakin Karstulaa – kiertävälle radalle? Taikka kun karpaasi vetää leukoja roikkuen repun hihnoista? Totta se kuitenkin on.

Yrityshän tunnetaan nimellä Savotta, ja sen tarinan alkamisesta vuonna 1955 niin yrityksen tuotteissa kuin toimintakulttuurissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia ja kehitystä, joka jatkuu edelleen. Tukevasti omilla jaloillaan seisovassa perheyrityksessä mennään nykyään jo kolmannen sukupolven edustajien tahtiin. Tuotekehitys ja tuotanto pyörii sellaista vauhtia, että siinä on äijillä parta suorana.

Tyylikkään eräkämppähenkisessä taukohuoneessa on ikään kuin sisustuksellisina elementteinä lukuisia Savotan valmistamia tuotteita.

Sain tilaisuuden vierailla eräänä päivänä Savotan tehtaalla, jossa minut ottivat vastaan yrityksen nykyinen toimitusjohtaja Elmo Valkeinen, AD Manager Julius Valkeinen ja myyntiedustaja Jyri Yläpöntinen. Lisäksi tulijaa tarkastelemaan tapsutteli firman ”terapiakoira”, mikä selvitti sen, että ovesta sisään astuessani näin ensimmäisenä toimistohuoneen ovella turvaportin.

Ajattelin jo, että kukahan äijä sieltä ensimmäisenä hyökkää, mutta näitä miehiä eivät kuulemma matalat portit pidättele, vaan pitää olla ihan kunnon häkki. Niin vauhdikasta menoa tässä työpaikassa on – kuten Savotan videoistakin jo näkee.

SAVOTTA-1723
Savotalla tehdään töitä vakavissaan, mutta ei vakavalla naamalla. Pöydän ääressä Savotan toimitusjohtaja Elmo Valkeinen (oik.) ja Art&Design Manager Julius Valkeinen. Taustalla seinällä Savotan suosittua Jääkäri-mallistoa sekä klassikoksi jo muodostunut satulareppu (oik.)

Reilussa 60 vuodessa on tultu pitkä matka, joka jatkuu edelleen

Savotan alkumetrit kuljettiin itse asiassa nimellä Pylkönmäen Nahkatyö, ja ensimmäiset tuotteet olivat metsureiden reppuja, rukkasia ja kasseja, josta Savotta-retkeilyväline-nimiseksi muuttunut yritys siirtyi valmistamaan myös telttoja, rinkkoja ja muita kantolaitteita.

Savotan Karstulan-tehdas perustettiin 60-luvulla, ja se on nykyäänkin samalla paikalla ”siinä kansakoulun näköisessä rakennuksessa” Onnelan teollisuusalueella. Elmo Valkeisen vanha kotipaikka on ihan tehtaan vieressä, muutaman kymmenen metrin päässä.

Eipä ollut Elmonkaan vanhemmilla pitkä työmatka, voisipa jopa sanoa, että ryhtyivät ”tuumasta toimeen”.

Uusi sukupolvi tuo mukanaan uusia ideoita, mutta vanhoissa hyvissä arvoissakin pysytään edelleen, kuten siinä, että tuotteiden pitää olla pitkäikäisiä – jopa todella pitkäikäisiä – jolloin voidaan puhua vilpittömästi kestävästä kehityksestä. Pitkäkestoisten tuotteiden lisäksi Savotan yksi perusajatuksista on tarjota ammattitaitoisille työntekijöille pitkät työurat, ja vastikään eläkkeelle jäikin yli 50 vuotta talossa ollut työntekijä.

Työntekijöitä on tällä hetkellä Karstulassa 38 ja Viron Tartossa 34. Vuoden 2018 loppuun mennessä savottalaisia tulee olemaan yhteensä sata. Tuotanto pyörii yhdessä vuorossa.

Kankaiden leikkauslinjaa. Homma on pitkälti käsityötä, jota automatisointi tukee ja tehostaa.

Legendaarisia tuotteita

Isäukkoni oli eläessään innokas Lapin-kävijä ja eräilijä. Joskus 80-luvun puolella hän hommasi yhden Savotan tunnetuimmista rinkkamalleista, edelleen saatavilla olevan erittäin eräuskottavan Savotta 906:n. Isokokoinen putkirinkka oli silloinkin vain harvojen herkkua, mutta koska olin vielä silloin nuori pojankossi, en osannut yhtään arvostaa kyseisen rinkkamallin käytettävyyttä ja kestävyyttä. Siihen meni reilusti yli 20 vuotta.

Savotan 906 odottamassa kuljetusta Skotlannin-matkalta kotiin Tikkakoskelle Helsingin linja-autoasemalla vuonna 1990. Samana vuonna silloiset presidentit Mihail Gorbatsov ja George Bush Sr. tapasivat Helsingissä.

Harmikseni totesin Savotan pojille, että rahapulassani luovuin männä kesänä tuosta mahtavasta rinkasta, jota ei tarvinnut millään tavoin korjailla koko sen omistusaikana (lentoaseman kuljettimessa repeytynyttä lantiovyön solkea lukuun ottamatta). Senkin rikkoutuminen oli ihan oma moka, mitäs menin jättämään hihnat huonosti repsottamaan.

Nykyisin sekä Puolustusvoimille että tavallisille siviilikäyttäjille valmistettavien reppujen aatelia ovat Jääkäri-sarjan tuotteet, joiden kehityskulku on ollut pitkäjännitteistä ja innovatiivista. Vihreä perusväri on ja pysyy, mutta esimerkiksi 80-luvulla erävaelluksen SM-kisoja varten kehitetty Savotta 608 oli aikaansa edellä niin värityksensä kuin tiettyjen ominaisuuksiensa osalta. ”Kuusnollakasin” jälkeen tulivat Rajavartiolaitoksen tarpeisiin suunnitellut Rajapartio-reput, joista muokkautui lopulta Jääkäri-tuoteperhe.

Savotta 608:n sinipunaisesta kuosista palattiin Jääkäri-mallistossakin takaisin vihreään, joka on kieltämättä erähenkisempi väri.

Savotan tuotevalikomissa on tietysti rinkkojen ja reppujen lisäksi paljon muutakin.  Kattavan luettelon saa tsiigaamalla heidän omia tuotesivujaan, mutta ostaa tuotteita voi vain Savotan jälleenmyyjiltä. Teon alla oli tehdasvierailuni aikana mm. sairaalatelttoja, reppuja eri työvaiheissaan ja myös ahkioita, joitakin mainitakseni.

Savotan ahkioita valmistumassa. Tehtaalla taipuu muotoonsa niin lasikuitu kuin alumiini.

What the heck is MOLLE?!?

Paljastan tässä ammottavan avannon yleistietämyksessäni. Kun Elmo, Julius ja Jyri puhelivat Mollesta, niin nyökkäilin kuin olisin ollut koko ajan kartalla enkä kahvilla, vaikka kahvikuppi olikin edessäni. Vissiin eivät puhuneet Rauni Mollbergista…

No, Mollehan on oikeasti kirjainlyhenne MOLLE, joka toisella kotimaisella tarkoittaa MOdular Lightweight Load-carrying Equipment. Se on alun perin USA:ssa armeijan käyttöön suunniteltu kevyt modulaarinen kantojärjestelmä, jossa perusrunkoon (taisteluvälineliivi tms.) tai muihin MOLLE-yhteensopiviin varusteisiin – vaikkapa Savotan Jääkäri-reppuihin – voidaan liittää erilaisia tarviketaskuja ja muita varusteita. MOLLE-järjestelmän nerokas idea perustuu alusmateriaaliin tasaisin välein ommeltuun standardoituun mollekujastoon. Kujaston aukkojen läpi voidaan pujottaa erilaisten varusteiden kiinnityshihnat.

Melkeinpä vain mielikuvitus on rajana järjestelmän laajennettavuudelle, sillä MOLLE-systeemiä voidaan täydentää käytännössä millä tahansa yhteensopivalla varusteella. Mikä parasta, eri valmistajien MOLLE-vermeet sopivat yhteen toistensa kanssa juuri tuon standardin ansiosta.

Erilaista MOLLE-yhteensopivaa kampetta Savotan esittelyseinällä.

Jos esimerkiksi perusrepussa tai -rinkassa on käyttäjän mielestä liian vähän taskuja tai ei ole riittävästi paikkoja erinäiselle ryönälle, niin MOLLE:a käyttäen repun voi ängetä niin täyteen kaikkea mielestään tarpeellista kuin vain paikkoja ja tilaa riittää. Järjestelmää hyödyntäviä varusteita on laajasti tarjolla käytössä niin sotilas- kuin siviilimaailmassa.

Omasta armeija-ajasta on kohta jo 25 vuotta, eikä silloin ollut tuommoisia ominaisuuksia ”tornifirman” vehkeissä ainakaan meillä, vaikka muita Savotan tuotteita varmasti silloinkin jo oli käytössä, kuten puolijoukkuetelttaa, makuupussia ja sen semmoista. Onhan Suomen Puolustusvoimat Savotan suurin kotimainen asiakas ja arvostettu yhteistyökumppani jo vuosikymmenten takaa ja edestä.

Ei ainoastaan armyjermuille vaan myös tavallisille käyttäjille ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta.

Aktiivinen ja kekseliäs markkinointi ja sosiaalinen media tärkeitä liiketoiminnan kasvattajia

Savotan toimitusjohtaja Elmo Valkeinen kertoi myynnin kasvaneen viime vuosina vauhdilla kymmenien prosenttien tahtia. Osasyyllisenä siihen voitaneen pitää erittäin aktiivista ja monin tavoin ”laatikon ulkopuolista” markkinointitaktiikkaa, jossa sosiaalisella medialla – tuttavallisemmin somella – on tärkeä rooli.

Elmo Valkeinen kertoo, miten ajatus puolijoukkuetelttojen markkinoinnista syntyi matkalla yritysvierailulle. ”Mietin, että puolijoukkuetelttoja myydään tasaisesti, mutta niitä ei juuri markkinoida millään tavalla. Mitenköhän niitä voisi markkinoida niin, että ihmisiä kiinnostaisi?”, tuumaili Valkeinen katsellessaan linja-auton ikkunasta näkyviä maisemia. ”Katapultti! Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta se olisi siistiä!”

Savotan sällien mielen syövereistä on puskenut myös viimeisin tähänastisista ehkä hulvattomin markkinointi-idea, ampua Hawu-teltta maailmalle katapultilla.

Pari vuotta myöhemmin lampun syttymisestä katapultin rakennustyöt oli aloitettu, ja vuosi sen jälkeen heittolaite oli valmis.  Loppu onkin sitten historiaa.

Sosiaalinen media, eli nämä Facebookit ja Instagrammarit sun muut, pitää klaarata todella hyvin, koska asiakaskunta ja yhteistyökumppanit ovat pitkälti myös somen käyttäjiä ja seuraajia. Savotan omat FB-sivut ja Instagram sekä Youtube-kanava ovat hyvin seurattuja, ja sisältöä puskee bittivaltakuntaan säännöllisesti ja melko lailla samalla hetkellä, kun jotakin tapahtuu, on tapahtunut tai tulee tapahtumaan.

Savotalla tehdään käytännössä kaikki omin voimin, jopa markkinointivideot. Tietämyskoneen ääressä yrityksen mediapyhätössä Savotan AD Manager Julius Valkeinen.

Myös bloggaajayhteistyö ja yhteistyö erilaisten retkeily- ja erämedioiden kanssa on Savotalle tärkeää. Esimerkiksi suositussa Retkipaikka-blogissa on tehty jo useita tuotetestejä Savotan tuotteista.

Kotimaassa pysytään mutta ulkomaille tähdätään myös

Kotimaan markkinat ovat edelleen tärkeässä osassa, eivätkä ne tule siitä mihinkään katoamaan. Markkinointia suunnataan kuitenkin yhä enemmän myös ulkomaille. Savotan merkki tunnetaan jo useissa eri Euroopan maissa: vientimaina ovat tällä hetkellä Turkki, Tsekki, Saksa, Iso-Britannia ja Ruotsi.

Hyvien yhteistyökumppanien saaminen edesauttaa markkinointia myös ulkomailla. Varustelekan kontaktit Yhdysvaltoihin ovat todella arvokkaita.

Euroopasta etsitään edelleen kasvua, mutta myös U.S. of Amerikka on Savotan tähtäimessä. Savotta tekee tiivistä yhteistyötä strategisen kumppaninsa ja suurimman jälleenmyyjänsä Varustelekan kanssa, jonka avulla ”Karstulan karpaasit” pyrkivät vähitellen valloittamaan myös käymättömät korpimaat rapakon takana. Varusteleka siis hoitaa Yhdysvaltain myynnin ja markkinoinnin Savotan puolesta.

Testataan ja tetsataan

Yritys on vastikään omatoimisen markkinoinnin ohella nelinkertaistanut tuotekehitysresurssinsa ja kiihdyttänyt uusien tuotteiden julkistamista. Savotalla on tällä hetkellä viisi täysipäiväistä tuotekehittäjää.

Savotan tuotteet testataan aina huolella ennen kuin lopullinen tuote lähtee markkinoille. Talon sisällä kunkin tuotteen prototyyppiä kokeillaan ja rasitetaan monin tavoin niin itse tuotetta kuin tuotteen kanssa singahtelevaa sisäistä testaajaa – esimerkiksi ZZ Top -miehen näköistä Harri ”Harmi” Rautiaista – joka muuten esiintyy myös useilla Savotan videoilla.

Taustalla näkyvällä videolla Harmin paikka on katapultin ohjaimissa. Videoilla hänet näkee usein myös reppu selässä tai retkisahaa huudattamassa. Etualalla Jyri Yläpöntinen, joka on myös yksi Savotan mannekiineista.

Lisäksi yrityksellä on joukko luotettuja sanoisinko beta-testaajia, jotka saavat käyttöönsä yhdet mallit, joista saadun palautteen perusteella tehdään vielä ehkä yhdet tuoteversiot. Myyntivalmiista tuotteista saadaan ja pyydetään asiakaspalautetta, johon sitten reagoidaan tarvittaessa niin, että sitten seuraavassa tuote-erässä nähdään vielä entisestäänkin hiotumpi versio.

Missään tapauksessa mikään versio, joka lähtee myyntiin, ei ole niin sanotusti juosten pissitty, vaan kaikki tehdään alusta alkaen niin vimpan päälle kuin mahdollista. Savotta ei myöskään tarkoituksellisesti ”huononna” kuluttajatuotteitaan verrattuna puolustusvoimien tai viranomaisten käyttöön tarkoitetuista, vaan kaikesta pyritään tekemään yhtä hyvää käyttäjäkunnasta riippumatta.

Hawuja p%&@!

Legendaarinen lausahdus Oberstdorfin talvikisoista vuodelta 1987 sopii mielestäni erittäin hyvin Savotan tämän hetken kuumimpiin – kirjaimellisestikin – tuotteisiin. Armeijan käyneet muistavat varmaan vielä tosi hyvin (joskus ehkä valitettavasti) leiriviikot luonnon lahkeissa, majoitukset puolijoukkue- tai sissiteltoissa. Samaten savuttavat kamiinat, märät puut ja pienessä pintahorteessa vietetyt kipinävuorot ovat saattaneet jäädä ikuisesti mieleen.

Mutta maailma muuttuu, ja teltat sekä tulisijat sen mukana. Savotan tuotevalikoimaan kuuluvat nimittäin pitkälle kehitetyt Hawu-teltat ja -kamiinat. Nerokkaita toiminnallisia ominaisuuksia sisältävät teltat ja kamiinat ovat nopeita pystyttää ja purkaa, niitä voidaan yhdistellä ja jopa tehdä teltasta avolaavu käden käänteessä. Hawu-telttojen pystytykseen ei edes välttämättä tarvita keskisalkoakaan, vaan teltan saa viriteltyä vaikkapa puun ympärille.

Tehtaan viereen nurmialueelle on pystytetty kaksi eri Hawu-telttamallia: etualalla isompi Hawu 8 ja taustalla Hawu 4. Molempia voi lämmittää.

Vilu ei kapaja teltoissa ollessa, vaan Hawu-telttoja voi myös lämmittää. Teltat saa nopeasti lämpimäksi vaikkapa isommalla, mutta silti kompaktilla Hawu-kamiinalla tai eväslaukun kokoisella Hawu-pellettipolttimella.

Tässä voi olla jopa tulevien toivelahjalistojen kuumin kova paketti! Hawu-poltin menee todella pieneen tilaan.

Tekniikkaa löytyy myös isommasta kamiinasta, joka kävisi sekin vaikka pelkäksi sisustuselementiksi, ellei suorastaan huutaisi pääsyä tulille.

Tämän kamiinan sisällä on mm. palamista tehostava aaltoarina.

Logistiikkaakin on mietitty, sillä tulisijojen varusteisiin kuuluu myös rullapiippu, joka supistuu kuljetusta varten 30 cm pitkäksi rullaksi mutta josta tulee kuin taikurin hatusta vetämällä täysimittainen kaminan savutorvi, kunhan vähän kikkailee.

Monenlaisia torvia. Kuljetuskoossa menee vaikka repun sivutaskuun, koottuna lähes koripalloilijan mittainen.

Paljon sanomatta jää

Kun istuskelimme kahvihuoneessa turinoimassa, nauhurina toiminut varakännykkäni tallensi tunnin verran juttua, mutta purettua sain sitä vain parikymmentä minuuttia.  Eli asiaa olisi ollut vielä ja paljon, mutta kaikkea ei pysty nettiin latomaan. Hyvin näyttää kuitenkin olevan hommat hallussa Savotalla, joka lataa ja varmistaa laadukkaat tuotteet niin armeijan kuin siviilienkin käyttöön.

Vierailu oli antoisa, ja se vahvisti käsitystä siitä, että vielä Suomessa osataan – ja ennen kaikkea halutaan – tehdä kunnon kampetta. Savotan tuotteet eivät ole mitään halpatallitavaraa, mutta ei pidä ollakaan. Idän ihmemailta voi tilata sitten minkälaisia katiskoja haluaa, jos halpa hinta painaa vaa’assa pitkäikäisyyttä ja kestävyyttä enemmän.

Kun kupoli alkaa pehmetä, mene vaikka savottaan


Ei pitäisi tietysti vikistä koko ajan siitä, että ei ole töitä. Mutta kun ei ole niin ei kai sitten ole. Varsinkin sellaisina päivinä, jolloin taivaan vesihuolto pelaa 24/7, ei ulos kauheasti tee mieli, vaikka pitäisikin. Joskus alkaa panta puristaa, kun odotettavissa on n kappaletta takuuvarmasti samanlaisia päiviä niin pitkälle kuin mielikuvitus antaa myöten. Ja sehän antaa.

Kuten olen aiemminkin sanonut, luonto yleensä pelastaa tilanteen, kunhan sinne vain pääsee. Retkeily tai muuten luonnossa liikkuminen tekee aina pehmeäksi käyvälle kupolille hyvää ja ukko palaa takaisin kuosiin, mutta myös ihan kunnon risu- tai puusavotta pelittää myös kybällä.

Tässä on terapiasessiota.
Tässä on terapiasessiota.

Yleensä kaikki sellainen toiminta, jossa voi vain ajatella sitä senhetkistä tekemistä, vie erittäin tehokkaasti ajatukset pois vallitsevasta tilanteesta. Ja mikäpä sitä on luonnon lahkeissa ollessa, kun vesilinnut viuhtovat järvellä edestakaisin, majava duunaa pesää, laulurastas imitoi kaikkia muita lintuja ja korppikin rohahtaa jossakin yli lentäessään.

Pieni ja iso risukeitin.
Pieni ja iso risukeitin.

Hommaa ei tarvitse edes laittaa isolleen. Riittää, kunhan touhuaa jotakin mielekästä. Tietysti aina parempi, jos on joku tavoite, kuten vaikkapa laavun rakentaminen, sata mottia polttopuita tai molemmat yhdessä. Oman järjenjuoksun kannalta mikä tahansa vähäpätöiseltäkin ulkopuolisesta vaikuttava saavutus voi olla merkittävä voimaannuttava tekijä.

Pelkkiä telkkiä.
Pelkkiä telkkiä.

Tosin lopulta kävi sitten niin, että pikku-Tilhi ei enää suostunut lähtemään tulille, joten viikonloppuna ohjelmakartalla onkin sitten vianetsintä ja korjaus. Mutta äijä on ainakin kunnossa taas.