Mikäpä rauhoittaisi sielun paremmin kuin melonta


Auringon kimallus. Tuulenvireessä väräjävä vedenpinta. Isolumpeen valkoinen lyhty. Tumman vuorenrinteen juurella tyventä. Täydellisen hiljaisuuden rikkoo vain melan ajoittainen loiskahdus. Elämä on tässä.

Monenlaisia juttuja voi ihminen rauhoittuakseen tehdä. Eräs parhaimmista on omasta mielestäni liikkuminen vesillä. Vaikka olen metsässäkin kuin kerrassaan kirkossa, ehkä vielä astetta korkeammalle nousee kokemus rauhallisesta lipumisesta kanootissa pienellä erämaisella lammella.

Vielä toistaiseksi ei ole ollut varaa hankkia omaa vesikulkuneuvoa, ja sen ainoankin myin jo vuosia sitten että olisin voinut rakentaa perijättärelle leikkimökin. Ehkä se kuitenkin hommuuttaa ensi kesäksi tuollaisen avokanootin, sillä jotenkin pidän siitä enemmän kuin soutuveneestä – vaikka puolensahan silläkin on.

Onneksi sain mahdollisuuden lainata kanoottia kesän ajaksi, ja onhan se ollut käytössä aina kun vain mahdollista. Melontakaudenhan olisi voinut käynnistää toki heti, kun jäät lähtivät ja jatkaa sitä sinne asti, kun (tai jos) ne taas tulevat, mutta aika kesäkuun alusta elokuun puoleenväliin on sekin parempi kuin ei mitään.

Mikä on paras: lampi, järvi, joki, koski, avomeri?

Jaa-a, sanopa se. Meitähän on vanhan sanonnan mukaan moneen junaan – ja osa mahtuu kanoottiinkin. Siitä syystä myös mielipiteitä ”oikeasta” melontapaikasta ja -tavasta lienee yhtä paljon kuin on melojia. Joillekin melomisesta ei kannata edes puhua, ellei mainitse samassa yhteydessä kohisevaa koskea tai aavaa järven- tai merenselkää. Ja ihan oikeasti melonnasta jotakin tietävien lisäksi löytyy koko joukko oman elämänsä eksperttejä, joilta löytyy neuvoja niin melomisen tekniikkaan kun muihinkin asioihin ihan kysymättä.

Itselleni melomiseksi kelpaa melottavaksi tarkoitetun vesikulkuneuvon kuljettaminen melaa käyttäen. Tekniikka voi olla sieltä, missä jalat ja selkä kohtaavat ja mela väärin kädessä, mutta voidaanhan antaa miehen pitää melastaan kiinni kuten lystää. Ajan kanssa taito karttuu ja Turkka opettaa.

Samaten minulle riittää vesielementiksi ainakin toistaiseksi syrjäinen metsälampi, jolla lillutellessa pääsen heittämällä – tai pikemminkin melomalla – oman mukavuusalueeni ytimeen ja flow-tilaan. Tai miksi sitä kukakin tahtoo sanoa. Lampi on zen.

Mitä myöhäisemmäksi ilta ehtii, sitä tyynemmäksi lammen pinta käy. Ainakin hyvin usein. Silloin on mielestäni paras hetki lähteä vesille, vaikka mikä muukin ajankohta sopii oikein mainiosti. Joka välissä ei ole tarpeen edes meloa, vaan voi antaa kanootin olla ihan paikallaan tai antaa sen hakea oman suuntansa. Vähän niinkuin melojansakin.

Kun lammelle vielä laskeutuu yksinäinen kuikka tai joutsen, ja miksipä ei useampia, niin mitä muuta voisi kaivata. Eipä kerrassaan mitään. Jos ihmisen saa tyyneyden tilaan ja onnelliseksi näin yksinkertaisilla asioilla, kaikki muu paitsi navigointi on turhaa.

”What sets a canoeing expedition apart is that it purifies you more rapidly and inescapably than any other travel. Travel a thousand miles by train and you are a brute; pedal five hundred on a bicycle and you remain basically a bourgeois; paddle a hundred in a canoe and you are already a child of nature.”

— Pierre Elliott Trudeau

Mainokset

Tampereella tehdään arvokasta tutkimusta luonnon hyvinvointivaikutuksista


Huomasin netistä taannoin mielenkiintoisen ilmoituksen, jossa etsittiin osallistujia kävelytutkimukseen. Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan toteuttama ja Koneen Säätiön rahoittama tutkimus on kaksivuotinen (2016–2017). Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko luonnossa liikkumisella ja siellä tehtävillä aistiharjoitteilla tarkkaavaisuutta, hyvinvointia ja elpymistä parantavia vaikutuksia.

Kävelytutkimus käynnistyi siis jo vuonna 2016, jolloin kaikkiaan 150 tutkimukseen vapaaehtoisesti osallistunutta koehenkilöä kävelivät touko- ja syyskuun välisenä aikana Ikaalisten kylpylän läheisyydessä sijaitsevan Voimapolun. Tänä vuonna 2017 kävelytutkimuksen kenttäosuus toteutetaan vastaavasti Tampereella sijaitsevan Hatanpään arboretumin alueella.

Koska luonnon terveysvaikutukset ja niiden tutkiminen kiinnostavat itseäni kovasti, päätin ilmoittautua tutkimukseen ja tein varta vasten reissun Tampereelle nääs. Tutkimuksen ollessa kesken en valitettavasti voi kertoa sen yksityiskohdista tarkemmin, mutta pääpiirteittäin käytännön toteutus menee seuraavasti.

Kokonaiskestoltaan kahdesta kahteen ja puoleen tuntiin kestävän testin aikana vapaaehtoiset koehenkilöt saavat tehdä tietokoneella mm. mielialaa ja keskittymiskykyä mittaavia tehtäviä. Koehenkilöiltä otetaan myös sylkinäyte ja heille puetaan sykemittari, joka tallentaa syketiedot koko testin ajan. Tehtävien jälkeen seuraa kävelyvaihe, joka tehdään tänä vuonna siis Hatanpään arboretumin puistoalueella. Kävelyn aikana suoritetaan useita rastitehtäviä, joissa apuvälineenä käytetään älypuhelinsovellusta.

Kävelyn kesto on noin tunti, ja kävelyn jälkeen palataan takaisin tutkimustiloihin, joissa otetaan jälleen sylkinäyte ja tehdään vastaavanlaiset tehtävät kuin ennen kävelyä. Kaikista näytteistä, syketiedoista, paikkatiedoista ja testivastauksista koostuvasta tiedosta tutkijat voivat päätellä, millä tavalla kävely ja tietoisuusharjoitteet ovat vaikuttaneet koehenkilöihin, eli minkälaisia fysiologisia ja psyykkisiä muutoksia on mahdollisesti tapahtunut ja onko esimerkiksi koehenkilöiden tarkkaavaisuus parantunut.

Kyllähän kävely luonnon helmassa rentouttaa

Keskiviikkopäivälle oli lisäkseni ilmoittautunut yksi vapaaehtoinen, joten ruuhkaa Hatanpäässä ei meistä syntynyt. Sitä vastoin arboretumin alueella oli muuten väkeä kuin Vilkkilässä kissoja huolimatta erittäin vaihtelevasta säästä.

Hatanpään kartanon edustalla olevalla kentällä on vain osa kaikkiaan 200 eri ruusulajikkeesta.

Seuraten älypuhelimessa näkyvää karttaa ja sillä GPS-paikannuksen perusteella liikkuvaa täppää, joka näytti kulloisenkin sijaintini, kävelin rauhalliseen tahtiin rastilta toiselle ja tein puhelimen näytölle plävähtäneet tehtävät numerojärjestyksessä. Hatanpään puistoalue on mahtavan kokoinen (taitaa olla lähemmäs 20 hehtaaria kaikkinensa) ja kerrassaan upea.

Sadettakin saatiin, mutta ei tutkimuskävelyn aikana.

 

Itse asiassa kolmesta eri puistosta koostuvalla alueella kiertelisi vaikka kuinka kauan, mutta tutkimuksen osalta noin tunnissa ei hirveästi ehdi jäädä kukkia haistelemaan niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikaan.

”Wake up and smell the roses!” on kehotus, jonka voi hyvin toteuttaa Hatanpään puiston ruusutarhassa.

 

Senpä vuoksi paljastan tässä, että otin varaslähdön hommaan kiertämällä perheen kanssa puiston jo aamupäivällä kaikessa rauhassa, jolloin pääsin niin katselemaan kuin myös haistelemaan uskomattoman monipuolisia kukkaistutuksia ja tutustumaan erilaisiin puu- ja pensaslajeihin.

Hatanpään kartanossa järjestetään mm. erilaisia tapahtumia ja juhlia, kuten häitä. Kartanon lähistöltä löytyy myös linnamainen huvila.

 

Silloin, kun on riittävästi aikaa, kukkien haisteluun puistossa onkin oivat mahdollisuudet, sillä esimerkiksi ruusuja on kaupungin sivuston tietojen mukaan jopa 200 erilaista lajiketta! Puiston alueelta löytyy myös tunnelmallinen pikku Kahvila Arboretum. Aamupäivällä ennen tutkimuskävelyä oli aivan pakko poiketa sielläkin sateensuojaan sekä kaffelle.

Tutkimuksen ohjeissa muuten sanotaan, että noin 1,5 tuntia ennen tutkimusta ei paranisi juoda kofeiinipitoisia juomia kuten kahvia, mutta käytiin sumppendeeroksella sen verran aikaisin, että ei ollut sitä ongelmaa. Eli sykkeet eivät olleet tapissa ainakaan kahvin takia.

Kävelytutkimuksen kävelyreitin pituus on noin neljä kilometriä, joten siinä saa varsin hyvän käsityksen puiston koosta.

 

Onpa kyse sitten tieteellisiin tarkoituksiin suunnatusta liikkumisesta tai oma-aloitteisesta sellaisesta, kierros luonnossa tekee poikkeuksetta hyvää monella tavalla. Verrattuna esimerkiksi haja-asutusalueen metsäympäristöön kaupunkipuistoalue on tietysti erilainen mm. äänimaailmaltaan. Korpien kätköissä ei välttämättä kuule aina edes lintujen ääniä, eikä tyynellä säällä metsäkään humise.

Arboretumin alueella ääniä vastaavasti oli monenlaisia: aaltojen kohina ja liplatus, lehtipuiden havina, ihmisten äänet, puutarhakoneiden pärinä – hoidetaanhan puistossa nurmikoitakin huolella. Siihen, miten ympäristöämme havainnoimme, on äänillä yhtä lailla tärkeä vaikutus kuin sillä, mitä näemme tai haistamme.

Pysähdy kuuntelemaan vaikka puron solinaa.

 

Hyviä harjoitteita

Kävelytutkimukseen valitut harjoitukset kunkin rastin kohdalla saivat hyvin kiinnittämään huomion erilaisiin asioihin luonnossa, joita ei välttämättä ”omin neuvoin” liikkumalla tule havainnoineeksi, ellei sitten tarkoituksella niin tee. Siksi voi olla hyvä totutella havainnoimaan ympäristöään tarkemmin, jolloin luonnossa liikkumisesta voi saada paljon enemmän hyötyä, kun pääsee ikään kuin pintaa syvemmälle.

Kuvittele vaikka olevasi lokinpoikanen: miten kokisit luonnon ja ympäristösi, jos olisit lintu? Mitä ajattelisit? Mitä tekisit ja mihin menisit?

 

Puistossa suoritetun kävelyn vertailuksi voisin mielelläni tehdä vastaavanlaisen reissun jossakin kansallispuistossa. Viime vuonna Ikaalisissa edellisen testiryhmän kiertämä Voimapolku voisi olla myös mielenkiintoista kiertää. Sellainen rajoite vuoden 2017 kävelyssä kuitenkin on, että aiemmin Ikaalisissa olleet eivät voi osallistua Tampereen-kävelyyn.

Oma Voimapolku tai Metsäkävely?

Suomessa on jo useita Voimapolkuja (ks. esim Suomen Mielenterveysseuran julkaisu) ja muitakin vastaavanlaisia reittejä löytyy. Lisäksi on mahdollista osallistua mm. metsäkylpyretkille, joita itsekin olen kouluttautunut pitämään. Tällaisilla retkillä tehdään mm. erilaisia aisti- ja tietoisuusharjoituksia sekä myös voimaannuttavia ja rentouttavia harjoituksia, jotka yhdessä ympäröivän luonnon ”sisäänrakennettujen” hyvää tekevien ominaisuuksien kanssa lievittävät tutkitusti stressiä, laskevat sykettä, kohottavat mielialaa sekä jopa tehostavat kehon omien puolustusmekanismien toimintaa.

Hatanpään puistoalueella voit oppia myös tunnistamaan erilaisia kasveja, mikä ei ole huono juttu sekään.

 

Tällaisiin tutkimuksiin kannattaa osallistua

Viime vuonna kävelytutkimukseen otti siis osaa 150 henkeä, ja tutkijoiden tavoitteena olisi saada vastaava määrä täyteen tänäkin vuonna. Tähän mennessä osallistuneita on lähemmäs 90, joten lisääkin mahtuu. Jotta otanta olisi mahdollisimman edustava, mukaan tulisi saada osallistujia monipuolisesti. Tutkijoiden mukaan enemmistö tutkimushenkilöistä on kuitenkin tähän mennessä ollut keski-ikäisiä naisia, joten meitä miehiä varmaankin kaivattaisiin joukkoon lisää – kannattaisihan meidänkin omaan terveyteemme vaikuttaviin asioihin kiinnittää huomiota.

Osallistuminenhan ei maksa mitään, on täysin vapaaehtoista, ja palkkioksi saapi vielä elokuvalipun. Myöskään erityistä kuntoa ei vaadita, kunhan pystyy tuon nelisen kilsaa käppäilemään omaan tahtiinsa ilman kiirettä.

Itse osallistuin niin pelkästä mielenkiinnosta aihetta kohtaan kuin mahdollisuudesta vierailla hienossa puistossa sekä ulkoilla viihtyisässä luontoympäristössä, mistä luulisin olevan pelkästään hyötyä niin fyysiselle kuin psyykkiselle hyvinvoinnille.

Esimerkiksi näkökulman vaihtaminen saattaa tuottaa uudenlaisia aistimuksia. Luontoa voi havainnoida vaikkapa maanpinnan tasolta.

 

Kaikesta huolimatta, vaikka Hatanpään puistoalueella käveleminen oli rentouttavaa, kuten missä tahansa kauniissa puistoissa, huomasin silti kaipaavani ihan perinteiseen kangasmetsään, johon pääsen aivan vaikka takaoveltani. Samaten käyminen vaikka Etelä-Konneveden kansallispuistossa tai missä tahansa paikassa, jossa ei välttämättä kuule kuin oman äänensä (eikä sitäkään, jos on hiljaa paikallaan), sopii silti rauhoittumiseen ja rentoutumiseen ainakin itselleni paremmin.

Jos kuitenkin pääsee edes hetkeksi irti arjesta ja kaupungin melusta vaikka läheiseen puistoon ja pystyy viettämään siellä aikaa ainakin puoli tuntia – joka monen tutkimuksen mukaan on ”vähimmäisvaatimus” – huomaa varmasti suotuisat vaikutukset omassa hyvinvoinnissaan ja kehossaan hyvässä lykyssä jopa ensimmäisellä kerralla. Ja mitä useammin pystyy luontoympäristössä liikkumaan, sitä enemmän hyötyä siitä on monella tavalla.

Luonto hoitaa ihmistä kuin äiti lastaan.

Ensin tutkitaan ja sitten hut…analysoidaan tulokset

Tampereen yliopiston kävelytutkimus päättynee kenttätutkimusten osalta viimeistään syyskuussa, jonka jälkeen alkaa armoton datan järsiminen. Tutkimuksen tuloksia voitaneen odottaa joskus ensi vuoden puolella, ja ne tullaan tutkija Tytti Pasasen mukaan julkaisemaan alan tieteellisissä julkaisuissa, jonka jälkeen niistä voinen jopa minä jotakin blogissani kirjoittaa.

Sitä ennen toivon, että tutkijat saavat kokoon riittävästi osanottajia myös tämän vuoden osuuteen ja että tutkimusaineistosta nousee esiin mielenkiintoisia huomioita metsäkävelyjen vaikutuksesta ihmisiin. Lopputulostahan tässä vaiheessa ei tiedä vielä kukaan, joten nähtäväksi jää.

Tampereen yliopiston psykologian oppiaineeseen kuuluvassa projektissa työskentelevät projektin johtaja, professori Kalevi Korpela (kalevi.korpela[at]uta.fi), tutkija FM Tytti Pasanen (tytti.pasanen[at]uta.fi) ja tutkimusassistentti PsK Pia Jussila (jussila.pia.m[at]student.uta.fi).

Continue reading ”Tampereella tehdään arvokasta tutkimusta luonnon hyvinvointivaikutuksista”

Aurinko paistaa myös silloin kun on pilvistä


Tällainen ajatus valkeni kuluneella viikolla metsäänuppoutumisen ohjaajakoulutuksessa. Ohjaaja kysyi, mitä tuntemuksia metsäänuppoutumisen harjoitusten aikana kullekin syntyi, ja minä vastasin, että pitäessäni silmiä kiinni, tuntui kuin olisin ollut auringonpaisteessa vaikka olikin pilvistä.

Vastaus aiheutti ehkä ansaittuakin hörähtelyä ja vitsailua, että mitä sieniä olin vetänyt ennen harjoituksia. No en mitään, mutta kun kerran tuntemuksia kysyttiin niin semmoisia saatiin.

Kuten sanottua, Nuuksiossa oli todella vaihteleva sää täydellisen virheettömästä auringonpaisteesta aina läpitunkemattomaan lumisateeseen saakka. Harjoitellessamme eräällä kukkulalla päällemme ja maastoon satoi selvästi erottuva lumikerros.

Oi ihana toukokuu…

Vaan eihän me siitä lannistuttu, sillä metsäänuppoutumisen harjoitukset veivät tehokkaasti ajatukset pois vallitsevasta säätilasta. Olihan sentään suurin osa viikosta auringonpaistetta, eikä aamusta iltaan ja päivästä toiseen päällä ollut harmaata pilvikattoa.

Solen skiner och sommaren är kort…

Jos metsämeditaation yhtenä tarkoituksena on saada mielestä pois kaikki turha kelailu, josta ei ole mitään hyötyä, niin siinä se kyllä onnistuu. Samalla tavalla kuin aurinko tosiaan paistaa vaikka olisi pilvistä, niin ne asiat, jotka ovat olemassa, ovat – kelailusta huolimatta.

Jos puu kaatuu metsässä, eikä ketään ole paikalla, kuuluuko siitä ääni?

Tässähän on klassinen itämainen pähkinä, jota varmasti on pohdittu pitkään ja pohditaan vastakin. Sitähän voidaan pähkiä, että kuuluuko todella, sillä jos kukaan ei ole kuulemassa, voiko silloin myös väittää, että kuuluu – tai ei.

Puu ääntelee ainakin silloin, kun tuuli osuu siihen. Vai osuuko ehkä puu tuulen tielle?

Samaan tapaan kuin kysymys, että onko jokin olemassa silloin kun sillä ei ole havainnoijaa, voidaan herättää kysymys, että olemmeko me olemassa, jos kukaan ei tiedä olemassaolostamme eikä ole koskaan nähnyt meitä. ”Ollako vai eikö olla, kas siinä pulma?” kuuluu eräs legendaarisimmista ja lainatuimmista lauseista, jonka kirjoittajaa tuskin tarvitsee tässä yhteydessä mainita.

Hajatelmia

Wikipediaa selatessa tuli vastaan asiaan liittyvä detalji muinaisesta Huineng-nimisestä buddhalaismunkista. En tunne kyllä äijää, mutta eräs tarina, joka Huinengiin liitetään, on kyllä aika jännä. Siinä nimittäin kerrotaan, että kaksi muuta munkkia katselivat temppelin lippua, joka liehui tuulessa. En tiedä, toimiiko tämä yhtä hyvin suomeksi kuin englanniksi, mutta toinen munkki sanoi jotakin tähän tapaan, että ”lippu liikkuu tuulessa”, kun taas toinen sanoi, että ”tuuli liikuttaa lippua”. Huineng totesi tähän, että kumpikin munkeista oli väärässä ja että ”se on teidän mielenne, joka liikkuu”.

Mistähän tuokin sitten tuli, mutta kumminkin noista metsäänuppoutumisen harjoituksista yhdeksi päällimmäisistä jäivät mieleen kehontietoisuusharjoitukset. Voisin ehkä ajatella, että olemmeko me sitten olemassa vasta kun tunnemme sen aistiemme kautta niin että koska aistin niin olen. En edelleenkään ole mitään sieniä vetänyt, mutta tämmöistä tulee nyt tänään mieleen.

Ajan virtaa

Samaan hörhöilyyn menee ajatus ajasta ja sen kokemisesta sekä siitä mitä tapahtuu ja mitä on tapahtunut. Aikamatkailusta on kirjoitettu ja teoretisoitu ties vaikka kuinka pitkään, ja siitä on tehty lukuisia elokuvia, joista jotkut ovat täyttä tuubaa ja jotkut aivan mielenkiintoisiakin. Jälkimmäiseen kategoriaan osuvat esimerkiksi elokuvat Predestination ja Arrival.

Fundeerasin tässä taannoin, että tulevaisuushan on jo oikeastaan olemassa ja kaikki mitä tulevaisuudessa tapahtuu, on jo tiedossa tavalla tai toisella. Miksi tulevaisuuteen ei siis voisi olla mahdollista matkustaa?

Mehän itse asiassa määritämme tulevaisuuden omilla ajatuksillamme ja teoillamme. Jos esimerkiksi tiedän olevani lähdössä huomenna autolla matkalle, niin silloinhan se hetki on jo olemassa tulevaisuudessa. Tai kun tiedämme, että jääpuikon päästä tippuva vesipisara putoaa maahan, niin sehän on jo käytännössä toteutunut – koska elleivät fysiikan lait yhtäkkiä kumoudu – niin maahanhan pisara putoaa.

Tai sekin, että auto ”äkkiarvaamatta” hajoaa ja estää matkalle lähtemisen, on jo ollut jollakin tasolla olemassa ennen varsinaista hajoamista, vaikka emme itse olisi hajoamiseen ainakaan tietoisesti millään tavalla vaikuttaneet. Toisin sanoen asioita voi joko tapahtua tai olla tapahtumatta ilman että meillä olisi niiden kanssa mitään tekemistä.

Aivan kuten tämäkin polku on olemassa, kuljemme sitä tai emme.

Tästä piti alun perin tulla päätösbloggaus metsäänuppoutumisen koulutuksesta, mutta siitä tulikin nyt tämmöinen tajunnanvirtajuttu. Ehkä semmoisen aasinsillan tästä kuitenkin koulutukseen saisi, että jos kaipaatte jotakin sellaista, joka luultavasti vie teidän ajatuksenne aivan uusille urille, niin kannattaa kokeilla jotakin täysin erilaista.

Tästäkin kuvasta voi out-of-the-box-ajattelulla löytää vaikka terrierin.

Mutta älkää huolestuko: tällaista ulkohuussifilosofiaa ei ole jatkossa tulossa taas pitkään aikaan. Sen vuoksi ei ainakaan kannata perua tilausta.

Continue reading ”Aurinko paistaa myös silloin kun on pilvistä”

Hankasalmen Gluteenittomien leipomossa käy vilske kuukaudesta toiseen


Kun poikkesin viime talvena Hankasalmen puolella kuvailemassa Hannulankoskea ja Keskisenkoskea, sattui Kärkkäälän kylän raitilla silmään kyltti, jossa luki Hankasalmen Gluteenittomat Leipomo. Silloin en vielä mennyt paakarin ovelle kolkuttelemaan, mutta mieleen sitä vastoin jäi kolkuttelemaan, että tuo paikka pitääkin tsekata.

gluteenittomat-6314

Niinpä sitten vihdoin viimein ihan tuoreeltaan sovin käynnin leipomoon, jossa valmistuvat monenlaiset tuotteet pikkuleivästä piirakoiden kautta pizzoihin – ja moneen muuhunkin herkkuun siltä väliltä.

 

gluteenittomat-6316
Leipomo toimii nykyisin vanhasta navetasta asianmukaisiksi remontoiduissa tuotantotiloissa osoitteessa Saksalansaarentie 20, 41550 Hannula. Aiemmin leipomo sijaitsi Saksalansaaressa.

Leipomon pihaan ajettuani huomasin savun nousevan piipusta, ja leipomon oven avattuani sieraimiini kantautui tuoreiden korvapuustien tuoksu sekä iloinen puheensorina.

Hankasalmen Gluteenittomat -leipomoa ovat pyörittäneet vuodesta 2002 Sari Pöyhönen, Riitta Silvast ja Helena Räsänen. Jokainen toimii tavallaan itsenäisenä yrittäjänä ryhmässä, ja kullakin on oma tuotealueensa vastattavanaan. Saksalansaarentie 20:ssa leipomo on ollut vuodesta 2014, ja markkinointi tapahtuu Hankasalmen Gluteenittomat -nimen alla.

gluteenittomat-6338
Rempseät leipurit Helena, Riitta ja Sari.

Gluteenittomien historia juontaa taikinajuurensa 1990-luvun alkuun, jolloin paikallinen Riitta Korhonen viljeli tilallaan tattaria, joka on yksi leipomon tärkeimmistä raaka-aineista nykyäänkin. Gluteeniton leipominen Kärkkäälässä sai siis alkusysäyksen Korhosen vetämänä, mutta 15 vuotta sitten vastuu leipomosta siirtyi nykyiselle tehokolmikolle.

gluteenittomat-6372
Eräs leipomon suosituimmista tuotteista ovat rapeat ja maistuvat tattaripiparit.

Gluteenittomat tuotteet sopivat myös ei-keliaakikoille

Kukaan kolmesta leipurista ei itse sairasta keliakiaa, mutta he ovat silti omakohtaisesti kokeneet gluteenittoman ruokavalion hyödyt. Esimerkiksi monet ihmiset ovat huomanneet vehnäpohjaisten tuotteiden aiheuttavan turvotusta ja muita vatsavaivoja, vaikka varsinaista keliakiaa heillä ei olisikaan todettu.

Gluteenittomalla dieetillä turvotuksesta on voitu päästä eroon, kuten myös erilaisista niveloireista. Helena Räsänenkin on saanut helpotusta omiin nivelvaivoihinsa siirtymällä gluteenittomaan aikaan, ja muutkin leipurit testaavat oma-aloitteisesti, mitä mahdollisia hyötyjä tai haittoja gluteenipitoisten aineiden korvaamisella mm. riisillä, tattarilla tai maissilla on.

Gluteenittomia jauhoja voidaan käyttää tavallisten jauhojen tapaan. Niissä sitkon muodostava gluteeni on korvattu psyllium-nimisellä aineella. Myös ksantaania käytetään, mutta ei Hankasalmen Gluteenittomien valmistamissa tuotteissa.
Gluteenittomia jauhoja voidaan käyttää tavallisten jauhojen tapaan. Niissä sitkon muodostava gluteeni on korvattu psyllium-nimisellä aineella. Myös ksantaania käytetään, mutta ei Hankasalmen Gluteenittomien valmistamissa tuotteissa.

Maussa ei moittimista

Minullehan lyötiin melkein heti eteen kolmenlaista särvintä kahvin kanssa nautittavaksi, eli gluteenittomaan pohjaan tehtyä pizzaa, unelmatorttua ja pikkuleipiä. Jos en olisi tiennyt niiden olevan gluteenittomia, hiehostunut suuni ei olisi pystynyt erottamaan mausta tai rakenteesta, mistä taikinasta ne oli valmistettu.

Myös piirakoita leivotaan, ja kuten kaikki muutkin leipomon tuotteet, alusta loppuun käsityönä. Ainoastaan taikinakone on helpottamassa isojen taikinoiden tekemistä.
Myös piirakoita leivotaan, ja kuten kaikki muutkin leipomon tuotteet, alusta loppuun käsityönä. Ainoastaan taikinakone on helpottamassa isojen taikinoiden tekemistä.

Tuotteita moneen lähtöön ja moneen paikkaan

Leipomon tuotevalikoima on kattava, ja tuotteita menee myyntiin mm. S-ketjun liikkeisiin Keski-Suomen alueella, K-Marketeihin ja Citymarketeihin eri puolella Suomea, moniin laitoskeittiöihin ja -ruokaloihin sekä yksityisille, jotka voivat tulla ostoksille myös suoraan leipomoon. Kauppoihin ja suurtalouksiin toimitettavien tuotteiden pakastaminen mahdollistaa niiden paremman säilyvyyden ja laajemman valikoiman.

Leipomon jääkaapista löytyy ostettavaksi vaikkapa kakkuja, pasteijoita, erilaisia leipiä, piirakoita, torttuja
Leipomon jääkaapista löytyy ostettavaksi vaikkapa kakkuja, pasteijoita, erilaisia leipiä, piirakoita, torttuja ja rieskaa.

Kiirettä piisaa ympäri vuoden

Hankasalmen Gluteenittomien leipomo pyörii käytännössä läpi vuoden, ja kiireisimpiä kuukausia ovat kolme joulua edeltävää kuukautta, jolloin luonnollisesti kaikenlaisia joululeivonnaisia väännetään hiki myssyssä. Varsinaisesti hiljaista aikaa ei kuulemma ole laisinkaan, vaikka tammikuu voikin olla hieman muita kuukausia rauhallisempi.

Sari pakkaamassa vastaleivottuja korvapuusteja.
Sari pakkaamassa vastaleivottuja korvapuusteja.
Riitta puolestaan rikkoo munia unelmatorttutaikinaa varten.
Riitta puolestaan rikkoo munia unelmatorttutaikinaa varten.

Jatkuva leipominen tarkoittaa siten myös aika hyvää menekkiä jauhoille. Vaikka varsinaista laskentaa ei kukaan leipureista ole jauhojen kulumisesta tehnyt, esimerkiksi pelkkää riisijauhoa menee kuukaudessa noin 200 kiloa, joten vuositasolla puhutaankin jo nelinumeroisista määristä. Muillakin jauholajeilla kulutus on suurta, ja se vaihtelee leipurikohtaisesti.

Tilauksia tehdään noin kerran kuukaudessa, ja koska kierto on nopeaa, säkkikoot ovat pieniä eikä käytettävissä jauhoissa tarvita minkäänlaisia säilyvyyttä edistäviä lisäaineita. Suurimpiin tavarantoimittajiin kuuluu mm. Virtasalmen Viljatuote.

Myöskään mausteet eivät tule leipomoon ihan pienissä muutaman kymmenen gramman purnukoissa.
Myöskään mausteet eivät tule leipomoon ihan pienissä muutaman kymmenen gramman purnukoissa.

Terveys etusijalla

Keliakian ainoa toistaiseksi käypä hoitomuoto on täysin gluteeniton ruokavalio, vaikka lääkkeitä kehitellään jatkuvasti ja pyritään löytämään mahdollinen lääkehoito, josta voisi olla merkittävää ja pysyvääkin apua keliaakikoille.

Hankasalmen Gluteenittomien leipomossa ei käsitellä eikä käytetä minkäänlaisia gluteenia sisältäviä raaka-aineita. Samaten työvälineet, työtasot, uunit jne. on pyhitetty ainoastaan gluteenittomien tuotteiden valmistukseen. Tämä on ehdoton edellytys sille, että asiakkaat eivät missään tilanteessa saa vähäistäkään määrää gluteenia leipomon valmistamista tuotteista.

Tuotteita myös kananmuna- ja maitoyliherkkyydestä kärsiville

Vaikka Gluteenittomien pääasiallinen kohderyhmä ovat keliaakikot, löytyy leipomosta myös täysin munattomia ja maidottomiakin tuotteita. Esimerkiksi leipomosta viedään laitoskeittiöihin pinaattilettuja, jotka ovat täysin munattomia ja maidottomia.

Riitta Silvast kertookin ylpeänä, että erään kerran yhdestä laitoskeittiöstä soitettiin ja tiedusteltiin pinaattilettuja, koska niiden varsinaisella toimittajalla oli toimitusvaikeuksia. Letut syntyivät ja toimitettiin todella lyhyellä varoitusajalla, ja siitä eteenpäin niitä on tehty mm. Jyväskylän ja Jämsän alueelle.

Esimerkiksi pizzoja varten leipomosta löytyy iso kiviarinauuni
Leipomosta löytyy iso kiviarinauuni, jolla paistetaan monenlaisia leivonnaisia – ei pelkästään pizzoja.

Leipomossa on aina kiva vierailla

Muistan ikäni, kun entisellä kotipaikkakunnallani oli lähikauppa nimeltä Koti-Kassi, ja sen alakerrassa pieni leipomo. Isoäitini oli siinä leipomossa töissä, ja pikkuisena poikana kävin usein häntä töissä katsomassa. Ehkä motivaationa oli myös se, että sieltä sai usein jotakin herkkua, esimerkiksi suklaamunkin, jota kiipesin sitten aina kaupan pihassa olevalle isolle kivelle syömään.

Tämä muisto palasi mieleeni, ja vaikka nykyään ollaankin kaukana hämäristä leijailevan jauhopölyn täyttämistä kellareista, jotakin samantapaista lämminhenkistä ja pienen kotoisen leipomon tunnelmaa oli aistittavissa myös Hankasalmen Gluteenittomien leipomossa.

Leipomon yhteystiedot ovat tässä:

Puhelin: 040 5889746

Sähköposti:hankasalmengluteenittomat@gmail.com

 

Parasta aikaa metsässä


Jauhetaan taas sitä metsän terveysvaikutusasiaa. Lueskelin nyt ihan ajatuksella melko tuoretta metsälääketieteeseen liittyvää professori Qing Li’n toimittamaa artikkelisarjaa nimeltä Forest Medicine – Public Health in the 21st Century, ja sen 3. lukua, jossa japanilaiset tutkijat Tatsuro Ohira ja Naoyuki Matsui olivat selvittäneet mm. minkälaisia haihtuvia yhdisteitä metsän puut tuottavat ja milloin.

Tärkeimpiä haihtuvia yhdisteitä havu- ja lehtimetsissä olivat löydösten mukaan alfa-pineeni ja isopreeni, jotka kuuluvat laajaan terpeenien ryhmään. Koska en sen kummemmin kemiaa taida ja kemianopettajan mukaan parempi kun en niihin aineisiin koskekaan, mieluummin kerron yleisellä tasolla, mitä noista luonnon tuoksuista tutkimuksessa muuta sanottiin.

FOREST_20160502_130223

Ohiran ja Matsuin tutkimuksessa selvisi, että havumetsille ominaisemman alfa-pineenin pitoisuudet olivat suurimmillaan yöaikaan, kun taas lehtimetsien isopreeniarvot olivat päivisin koholla.

Muun muassa em. yhdisteitä pidetään niin sanottuina fytonsideina, joiden sanotaan olevan luonnon omia bakteerientappajia ja jotka toimivat kasvien kehittäminä suojamekanismeina erilaisia kasvitauteja ja tuholaisia vastaan. Ihmisiin fytonsidien sanotaan vaikuttavan samaan tapaan, eli tuhoavan haitallisia bakteereja ja pitävän terveyttä yllä.

Lehtipuuvaltaisissa metsissä isopreenin erittyminen oli tutkimustulosten perusteella erityisen voimakasta silloin, kun ilmankosteus oli suurimmillaan, kuten vaikkapa juuri sateen jälkeen. Mittalaitteiden antamien selkeiden lukemien ohella kukin voi itsekin todeta metsän tuoksuvan voimakkaasti tietynlaiselta, kun nuuhkii ilmaa nimenomaan silloin.

FOREST_IMG_1489

Yksi parhaista ajankohdista suunnata metsään ottamaan oikein aimo annos sen terveyttä edistäviä aineksia olisikin siis sopivasti sateen osuessa kohdalle.

Havupuuvaltaisissa metsissä luonto on tuoksuvimmillaan ja alfa-pineenin erittyminen voimakkaita tutkimuksen mukaan ilta-aikaan ja keskiyön seutuvilla tai hetkellisesti aikaisin aamulla, kun aamu-usva vielä lipuu hiljalleen metsien, peltojen ja järvien poikki. Eikä kyseinen aika muutenkaan liene hassumpi nauttia luonnosta ja rauhasta ennen kuin luontokappaleet taas heräävät uuteen päivään.

FOREST

Luonnollisesti terveydellekin edullisten haihtuvien yhdisteiden määrä on suurempi syvemmällä metsässä ja lähellä maan pintaa kuin metsän reuna-alueilla ja korkeammalla puustossa.

Näinpä voisin summata, että kun menee joko juuri ennen puolta yötä tai niin sanotusti aamusta ”ennen sianpierua” keskelle metsää sateen vasta tauottua, voi melkein takuuvarmasti saada suurimman mahdollisen annoksen luonnon terveysvaikutteisia ilmassa leijailevia eteerisiä tuoksuja. Mutta muuhunkin aikaan sinne sopii mennä.

Continue reading ”Parasta aikaa metsässä”

Luonto voi hoitaa työttömänkin mieltä ja kehoa


Valtakunnassa ei ole kaikki hyvin. Se on nähty viime aikoina monellakin eri tavalla. On maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä, valtion talouden vakaa jalusta horjuu, työttömyys lisääntyy ja vaikka mitä ikävää.

Tämän jutun punainen jalka on tuo työttömyys. Miten siitä oikein selviää, jos ei ole työpaikkaa tiedossa, eikä ihan äkkiäkään? Työttömyys – varsinkin pitkittynyt sellainen – voi käydä pällin päälle ja kovasti.

Eli sen lisäksi, että töitä vailla oleminen voi käydä kukkaron päälle, se on usein henkisesti hyvin raskasta. Tekisi mieli jäädä vain neljän seinän sisälle ja maata sängyssä tai sohvalla kaivellen nenäänsä. Aamut, päivät ja illat ovat toistensa kopioita, ja samalla kaavalla mennään päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Mutta näin ei tarvitse olla! Uskon nimittäin, että luonto tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet selvitä työttömyysjaksoista ainakin kotona makoilua paremmin, jos ei muuta!

Lähde vaikka järven rantaan katselemaan aaltoja ja kuuntelemaan niiden ääntä!
Lähde vaikka järven rantaan katselemaan aaltoja ja kuuntelemaan niiden ääntä!

Esimerkiksi veden liike ja ääni on uskomattoman rauhoittavaa, oli se sitten järven rannassa, metsäpurolla, kosken partaalla tai vaikkapa mahdollisuuksien salliessa saaristossa, tyrskyjen pauheessa.

Vastaavasti voisi mennä vaikka metsään kuljeskelemaan valmiita polkuja, kiivetä mäen päälle, lähteä syksyllä marjaan, sieneen tai vain muuten vaan tutkimaan, olisiko vaikka isojen haapojen kyljissä tikankoloja tai merkkejä liito-oravien liikkeistä. Metsässä voi kuulla palokärjen kimeän huudon tai korpin karhean raakunnan, tai sitten ei kerrassaan mitään.

Syksyllä metsän hiljaisuus korostuu entisestään. Sumu tekee maisemasta salaperäisemmän.
Syksyllä metsän hiljaisuus korostuu entisestään. Sumu tekee maisemasta salaperäisemmän.

Hiljaisuudellakin on valtava vaikutus ihmisen mieleen ja kehoon. Esimerkiksi Keski-Suomessa on kartoitettu 36 eri hiljaiseksi alueeksi merkittyä paikkaa, joissa ympäristön äänet ovat poikkeuksellisen vähäiset: ”Hiljaiset alueet ovat alueita, joissa vallitsevina ääninä ovat luonnon äänet: lehtien kahina, veden liplatus ja linnunlaulu. Ihmisen toiminnan äänet hiljaisilla alueilla ovat satunnaisia, lyhytkestoisia tai hyvin vaimeita.” (Hiljaiset alueet Keski-Suomessa, 2013).

Vaikka mitatusti hiljaisia alueita on olemassa, se ei tarkoita sitä, että muualla olisi vastaavasti mekkalaa. Hiljaisuutta voi löytää aivan mistä tahansa paikasta, joka on riittävän kaukana liikenteestä ja muista ei-luonnollisista melunlähteistä. Eikä haitanne, vaikka liikenteen satunnaisia ääniäkin joskus metsän sisään kantautuisi.

Myös lintujen seuraaminen ja kuunteleminen voi rentouttaa.
Myös lintujen seuraaminen ja kuunteleminen voi rentouttaa.

Pääasia kuitenkin lienee, että luonnosta löytyy aina jokin juttu, joka vie ajatukset pois työttömyydestä tai muusta hankalasta elämäntilanteesta. Mikä tahansa tapa nauttia luonnosta hoitaa suunnattoman paljon ihmisen henkistä puolta ja vaikuttaa myös fyysisesti.

Itselleen voi halutessaan tehdä jopa suunnitelman, että päättää vaikka etsiä jonkun hienon kalliorannan kartasta ja sitten lähteä sinne syömään eväitä. Mahdollisia kohteita luonnossa elpymiseen ja ajatusten huuhtomiseen riittää enemmän kuin jaksaa laskea.

Oman lähiympäristön tutkiminenkin voi olla erittäin jännittävää ja antoisaa, saati sitten lähteminen kotinurkkia kauemmas. Läheltä ja kaukaa voi löytää vaikka mitä mielenkiintoista, ja mukaansa voi ottaa esimerkiksi syksyllä vaikka sienikirjan ja lähteä selvittämään, minkälaisia sieniä lähimetsässä on, vaikkei niitä alkaisi syötäväksi asti edes poimia.

Mistä sen tietää, vaikka innostuisit opiskelemaan sieniasiantuntijaksi.
Mistä sen tietää, vaikka innostuisit opiskelemaan sieniasiantuntijaksi.

Avaimet omaan henkiseen ja fyysiseen terveyteen ja parempaan seuraavaan päivään ovat luonnossa ja omassa itsessä!

Luonnon voimaannuttava vaikutus ei ole huuhaata


Huomasin erään netin käyttäjän kommentin toisen käyttäjän yhteen keskusteluryhmään lähettämään metsäkuvaan ja tekstiin, jossa kerrottiin, miten hyvää metsässä oleminen tekee ruumiille ja sielulle. Kommentissa oli aika ykskantaan ammuttu alas väite luonnon voimaannuttavasta vaikutuksesta ja pidetty sitä lähinnä ekosontana.

Mielibideensä kullakin, mutta vastalauseen keksimiseen voisi käyttää hieman aikaa ja yrittää muotoilla sanansa niin, ettei antaisi itsestään täysin dorkaa kuvaa. Mutta jos aihe käy liian iholle, kohteliaan ilmaisutyylin löytäminen voi olla tietysti haastavaa.

”Mens sana in corpore sano”, sanotaan. Eli terve sielu terveessä kehossa. Voisiko tämän sanoa myös toisin päin, eli terve keho terveestä sielusta? Minusta voisi, etenkin, jos yhtälöön otetaan mukaan myös luonto. Joku betoniviidakon tarzan voi olla vapaasti eri mieltä ja tuntea olonsa levolliseksi vaikka Merihaassa – kyseistä paikkaa millään tavoin halveksumatta – mutta esimerkiksi minä tarvitsen nimenomaan luontoa.

Kaipaan jatkuvasti luontoon ja sinne myös menen aina kun pystyn, mutta luonnon voimaannuttava vaikutus ei tarkoita omalta osaltani mitään über-ihanteellista ajatusmaailmaa lentävistä yksisarvisista ja kilajavista hopeakelloista tai taolaista harmoniaa hohtava qi-pallo keskellä otsaani.

Sellaisillekin ajatuksille pitäisi kuitenkin riittää tilaa tässä maailmassa, kun kerran niitäkin varmasti on. Joka tapauksessa en millään voi kiistää, ettenkö vähintään tuntisi oloani aina paremmaksi oltuani luonnon helmassa. Tuntemisella voikin olla huomattava positiivinen vaikutus myös fyysisesti, vaikka asiasta väitetään vähintään yhtä paljon vastaan kuin esimerkiksi ilmastonmuutoksesta. Tai joulupukista, että sitä ei muka ole olemassa.

Puhukoot siis pukille minun puolestani sellaiset ihmiset, joiden arvomaailmaan ei mahdu ajatus luonnon terveysvaikutuksista millään tasolla. Eihän niihin ole kenenkään pakko uskoa, mutta annettaisiinko sellaisten ihmisten kuin minä olla sitä mieltä, että luonnosta saa voimaa monella eri tavalla.

Itselleni riittää voimaannuttavaksi kokemukseksi jopa vain aivan tavallinen kävely metsäpolulla tai pyöräily metsäautotiellä, virtaavan tai lainehtivan veden katseleminen ja kuunteleminen, laulurastaan luritukset perämetsästä tai hienon auringonlaskun seuraaminen keittiön ikkunasta, ei siinä muuta tarvita.

Toisille tarvitaan enemmän, vaikka usean päivän vaellus kairassa tai lumikenkäretki vaaran huipulle, askeettinen yöpyminen kuusen juurella makuupussissa tai vauhdikas koskenlasku. Myös meditaatio metsässä jalat ristissä sammalmättäällä voi tulla kysymykseen.

Joka tapauksessa kukin tallaa tyylillään.