Avainsana-arkisto: Tutkimus

Tampereella tehdään arvokasta tutkimusta luonnon hyvinvointivaikutuksista


Huomasin netistä taannoin mielenkiintoisen ilmoituksen, jossa etsittiin osallistujia kävelytutkimukseen. Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan toteuttama ja Koneen Säätiön rahoittama tutkimus on kaksivuotinen (2016–2017). Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko luonnossa liikkumisella ja siellä tehtävillä aistiharjoitteilla tarkkaavaisuutta, hyvinvointia ja elpymistä parantavia vaikutuksia.

Kävelytutkimus käynnistyi siis jo vuonna 2016, jolloin kaikkiaan 150 tutkimukseen vapaaehtoisesti osallistunutta koehenkilöä kävelivät touko- ja syyskuun välisenä aikana Ikaalisten kylpylän läheisyydessä sijaitsevan Voimapolun. Tänä vuonna 2017 kävelytutkimuksen kenttäosuus toteutetaan vastaavasti Tampereella sijaitsevan Hatanpään arboretumin alueella.

Koska luonnon terveysvaikutukset ja niiden tutkiminen kiinnostavat itseäni kovasti, päätin ilmoittautua tutkimukseen ja tein varta vasten reissun Tampereelle nääs. Tutkimuksen ollessa kesken en valitettavasti voi kertoa sen yksityiskohdista tarkemmin, mutta pääpiirteittäin käytännön toteutus menee seuraavasti.

Kokonaiskestoltaan kahdesta kahteen ja puoleen tuntiin kestävän testin aikana vapaaehtoiset koehenkilöt saavat tehdä tietokoneella mm. mielialaa ja keskittymiskykyä mittaavia tehtäviä. Koehenkilöiltä otetaan myös sylkinäyte ja heille puetaan sykemittari, joka tallentaa syketiedot koko testin ajan. Tehtävien jälkeen seuraa kävelyvaihe, joka tehdään tänä vuonna siis Hatanpään arboretumin puistoalueella. Kävelyn aikana suoritetaan useita rastitehtäviä, joissa apuvälineenä käytetään älypuhelinsovellusta.

Kävelyn kesto on noin tunti, ja kävelyn jälkeen palataan takaisin tutkimustiloihin, joissa otetaan jälleen sylkinäyte ja tehdään vastaavanlaiset tehtävät kuin ennen kävelyä. Kaikista näytteistä, syketiedoista, paikkatiedoista ja testivastauksista koostuvasta tiedosta tutkijat voivat päätellä, millä tavalla kävely ja tietoisuusharjoitteet ovat vaikuttaneet koehenkilöihin, eli minkälaisia fysiologisia ja psyykkisiä muutoksia on mahdollisesti tapahtunut ja onko esimerkiksi koehenkilöiden tarkkaavaisuus parantunut.

Kyllähän kävely luonnon helmassa rentouttaa

Keskiviikkopäivälle oli lisäkseni ilmoittautunut yksi vapaaehtoinen, joten ruuhkaa Hatanpäässä ei meistä syntynyt. Sitä vastoin arboretumin alueella oli muuten väkeä kuin Vilkkilässä kissoja huolimatta erittäin vaihtelevasta säästä.

Hatanpään kartanon edustalla olevalla kentällä on vain osa kaikkiaan 200 eri ruusulajikkeesta.

Seuraten älypuhelimessa näkyvää karttaa ja sillä GPS-paikannuksen perusteella liikkuvaa täppää, joka näytti kulloisenkin sijaintini, kävelin rauhalliseen tahtiin rastilta toiselle ja tein puhelimen näytölle plävähtäneet tehtävät numerojärjestyksessä. Hatanpään puistoalue on mahtavan kokoinen (taitaa olla lähemmäs 20 hehtaaria kaikkinensa) ja kerrassaan upea.

Sadettakin saatiin, mutta ei tutkimuskävelyn aikana.

 

Itse asiassa kolmesta eri puistosta koostuvalla alueella kiertelisi vaikka kuinka kauan, mutta tutkimuksen osalta noin tunnissa ei hirveästi ehdi jäädä kukkia haistelemaan niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikaan.

”Wake up and smell the roses!” on kehotus, jonka voi hyvin toteuttaa Hatanpään puiston ruusutarhassa.

 

Senpä vuoksi paljastan tässä, että otin varaslähdön hommaan kiertämällä perheen kanssa puiston jo aamupäivällä kaikessa rauhassa, jolloin pääsin niin katselemaan kuin myös haistelemaan uskomattoman monipuolisia kukkaistutuksia ja tutustumaan erilaisiin puu- ja pensaslajeihin.

Hatanpään kartanossa järjestetään mm. erilaisia tapahtumia ja juhlia, kuten häitä. Kartanon lähistöltä löytyy myös linnamainen huvila.

 

Silloin, kun on riittävästi aikaa, kukkien haisteluun puistossa onkin oivat mahdollisuudet, sillä esimerkiksi ruusuja on kaupungin sivuston tietojen mukaan jopa 200 erilaista lajiketta! Puiston alueelta löytyy myös tunnelmallinen pikku Kahvila Arboretum. Aamupäivällä ennen tutkimuskävelyä oli aivan pakko poiketa sielläkin sateensuojaan sekä kaffelle.

Tutkimuksen ohjeissa muuten sanotaan, että noin 1,5 tuntia ennen tutkimusta ei paranisi juoda kofeiinipitoisia juomia kuten kahvia, mutta käytiin sumppendeeroksella sen verran aikaisin, että ei ollut sitä ongelmaa. Eli sykkeet eivät olleet tapissa ainakaan kahvin takia.

Kävelytutkimuksen kävelyreitin pituus on noin neljä kilometriä, joten siinä saa varsin hyvän käsityksen puiston koosta.

 

Onpa kyse sitten tieteellisiin tarkoituksiin suunnatusta liikkumisesta tai oma-aloitteisesta sellaisesta, kierros luonnossa tekee poikkeuksetta hyvää monella tavalla. Verrattuna esimerkiksi haja-asutusalueen metsäympäristöön kaupunkipuistoalue on tietysti erilainen mm. äänimaailmaltaan. Korpien kätköissä ei välttämättä kuule aina edes lintujen ääniä, eikä tyynellä säällä metsäkään humise.

Arboretumin alueella ääniä vastaavasti oli monenlaisia: aaltojen kohina ja liplatus, lehtipuiden havina, ihmisten äänet, puutarhakoneiden pärinä – hoidetaanhan puistossa nurmikoitakin huolella. Siihen, miten ympäristöämme havainnoimme, on äänillä yhtä lailla tärkeä vaikutus kuin sillä, mitä näemme tai haistamme.

Pysähdy kuuntelemaan vaikka puron solinaa.

 

Hyviä harjoitteita

Kävelytutkimukseen valitut harjoitukset kunkin rastin kohdalla saivat hyvin kiinnittämään huomion erilaisiin asioihin luonnossa, joita ei välttämättä ”omin neuvoin” liikkumalla tule havainnoineeksi, ellei sitten tarkoituksella niin tee. Siksi voi olla hyvä totutella havainnoimaan ympäristöään tarkemmin, jolloin luonnossa liikkumisesta voi saada paljon enemmän hyötyä, kun pääsee ikään kuin pintaa syvemmälle.

Kuvittele vaikka olevasi lokinpoikanen: miten kokisit luonnon ja ympäristösi, jos olisit lintu? Mitä ajattelisit? Mitä tekisit ja mihin menisit?

 

Puistossa suoritetun kävelyn vertailuksi voisin mielelläni tehdä vastaavanlaisen reissun jossakin kansallispuistossa. Viime vuonna Ikaalisissa edellisen testiryhmän kiertämä Voimapolku voisi olla myös mielenkiintoista kiertää. Sellainen rajoite vuoden 2017 kävelyssä kuitenkin on, että aiemmin Ikaalisissa olleet eivät voi osallistua Tampereen-kävelyyn.

Oma Voimapolku tai Metsäkävely?

Suomessa on jo useita Voimapolkuja (ks. esim Suomen Mielenterveysseuran julkaisu) ja muitakin vastaavanlaisia reittejä löytyy. Lisäksi on mahdollista osallistua mm. metsäkylpyretkille, joita itsekin olen kouluttautunut pitämään. Tällaisilla retkillä tehdään mm. erilaisia aisti- ja tietoisuusharjoituksia sekä myös voimaannuttavia ja rentouttavia harjoituksia, jotka yhdessä ympäröivän luonnon ”sisäänrakennettujen” hyvää tekevien ominaisuuksien kanssa lievittävät tutkitusti stressiä, laskevat sykettä, kohottavat mielialaa sekä jopa tehostavat kehon omien puolustusmekanismien toimintaa.

Hatanpään puistoalueella voit oppia myös tunnistamaan erilaisia kasveja, mikä ei ole huono juttu sekään.

 

Tällaisiin tutkimuksiin kannattaa osallistua

Viime vuonna kävelytutkimukseen otti siis osaa 150 henkeä, ja tutkijoiden tavoitteena olisi saada vastaava määrä täyteen tänäkin vuonna. Tähän mennessä osallistuneita on lähemmäs 90, joten lisääkin mahtuu. Jotta otanta olisi mahdollisimman edustava, mukaan tulisi saada osallistujia monipuolisesti. Tutkijoiden mukaan enemmistö tutkimushenkilöistä on kuitenkin tähän mennessä ollut keski-ikäisiä naisia, joten meitä miehiä varmaankin kaivattaisiin joukkoon lisää – kannattaisihan meidänkin omaan terveyteemme vaikuttaviin asioihin kiinnittää huomiota.

Osallistuminenhan ei maksa mitään, on täysin vapaaehtoista, ja palkkioksi saapi vielä elokuvalipun. Myöskään erityistä kuntoa ei vaadita, kunhan pystyy tuon nelisen kilsaa käppäilemään omaan tahtiinsa ilman kiirettä.

Itse osallistuin niin pelkästä mielenkiinnosta aihetta kohtaan kuin mahdollisuudesta vierailla hienossa puistossa sekä ulkoilla viihtyisässä luontoympäristössä, mistä luulisin olevan pelkästään hyötyä niin fyysiselle kuin psyykkiselle hyvinvoinnille.

Esimerkiksi näkökulman vaihtaminen saattaa tuottaa uudenlaisia aistimuksia. Luontoa voi havainnoida vaikkapa maanpinnan tasolta.

 

Kaikesta huolimatta, vaikka Hatanpään puistoalueella käveleminen oli rentouttavaa, kuten missä tahansa kauniissa puistoissa, huomasin silti kaipaavani ihan perinteiseen kangasmetsään, johon pääsen aivan vaikka takaoveltani. Samaten käyminen vaikka Etelä-Konneveden kansallispuistossa tai missä tahansa paikassa, jossa ei välttämättä kuule kuin oman äänensä (eikä sitäkään, jos on hiljaa paikallaan), sopii silti rauhoittumiseen ja rentoutumiseen ainakin itselleni paremmin.

Jos kuitenkin pääsee edes hetkeksi irti arjesta ja kaupungin melusta vaikka läheiseen puistoon ja pystyy viettämään siellä aikaa ainakin puoli tuntia – joka monen tutkimuksen mukaan on ”vähimmäisvaatimus” – huomaa varmasti suotuisat vaikutukset omassa hyvinvoinnissaan ja kehossaan hyvässä lykyssä jopa ensimmäisellä kerralla. Ja mitä useammin pystyy luontoympäristössä liikkumaan, sitä enemmän hyötyä siitä on monella tavalla.

Luonto hoitaa ihmistä kuin äiti lastaan.

Ensin tutkitaan ja sitten hut…analysoidaan tulokset

Tampereen yliopiston kävelytutkimus päättynee kenttätutkimusten osalta viimeistään syyskuussa, jonka jälkeen alkaa armoton datan järsiminen. Tutkimuksen tuloksia voitaneen odottaa joskus ensi vuoden puolella, ja ne tullaan tutkija Tytti Pasasen mukaan julkaisemaan alan tieteellisissä julkaisuissa, jonka jälkeen niistä voinen jopa minä jotakin blogissani kirjoittaa.

Sitä ennen toivon, että tutkijat saavat kokoon riittävästi osanottajia myös tämän vuoden osuuteen ja että tutkimusaineistosta nousee esiin mielenkiintoisia huomioita metsäkävelyjen vaikutuksesta ihmisiin. Lopputulostahan tässä vaiheessa ei tiedä vielä kukaan, joten nähtäväksi jää.

Tampereen yliopiston psykologian oppiaineeseen kuuluvassa projektissa työskentelevät projektin johtaja, professori Kalevi Korpela (kalevi.korpela[at]uta.fi), tutkija FM Tytti Pasanen (tytti.pasanen[at]uta.fi) ja tutkimusassistentti PsK Pia Jussila (jussila.pia.m[at]student.uta.fi).

Jatka lukemista Tampereella tehdään arvokasta tutkimusta luonnon hyvinvointivaikutuksista

Mainokset

Parasta aikaa metsässä


Jauhetaan taas sitä metsän terveysvaikutusasiaa. Lueskelin nyt ihan ajatuksella melko tuoretta metsälääketieteeseen liittyvää professori Qing Li’n toimittamaa artikkelisarjaa nimeltä Forest Medicine – Public Health in the 21st Century, ja sen 3. lukua, jossa japanilaiset tutkijat Tatsuro Ohira ja Naoyuki Matsui olivat selvittäneet mm. minkälaisia haihtuvia yhdisteitä metsän puut tuottavat ja milloin.

Tärkeimpiä haihtuvia yhdisteitä havu- ja lehtimetsissä olivat löydösten mukaan alfa-pineeni ja isopreeni, jotka kuuluvat laajaan terpeenien ryhmään. Koska en sen kummemmin kemiaa taida ja kemianopettajan mukaan parempi kun en niihin aineisiin koskekaan, mieluummin kerron yleisellä tasolla, mitä noista luonnon tuoksuista tutkimuksessa muuta sanottiin.

FOREST_20160502_130223

Ohiran ja Matsuin tutkimuksessa selvisi, että havumetsille ominaisemman alfa-pineenin pitoisuudet olivat suurimmillaan yöaikaan, kun taas lehtimetsien isopreeniarvot olivat päivisin koholla.

Muun muassa em. yhdisteitä pidetään niin sanottuina fytonsideina, joiden sanotaan olevan luonnon omia bakteerientappajia ja jotka toimivat kasvien kehittäminä suojamekanismeina erilaisia kasvitauteja ja tuholaisia vastaan. Ihmisiin fytonsidien sanotaan vaikuttavan samaan tapaan, eli tuhoavan haitallisia bakteereja ja pitävän terveyttä yllä.

Lehtipuuvaltaisissa metsissä isopreenin erittyminen oli tutkimustulosten perusteella erityisen voimakasta silloin, kun ilmankosteus oli suurimmillaan, kuten vaikkapa juuri sateen jälkeen. Mittalaitteiden antamien selkeiden lukemien ohella kukin voi itsekin todeta metsän tuoksuvan voimakkaasti tietynlaiselta, kun nuuhkii ilmaa nimenomaan silloin.

FOREST_IMG_1489

Yksi parhaista ajankohdista suunnata metsään ottamaan oikein aimo annos sen terveyttä edistäviä aineksia olisikin siis sopivasti sateen osuessa kohdalle.

Havupuuvaltaisissa metsissä luonto on tuoksuvimmillaan ja alfa-pineenin erittyminen voimakkaita tutkimuksen mukaan ilta-aikaan ja keskiyön seutuvilla tai hetkellisesti aikaisin aamulla, kun aamu-usva vielä lipuu hiljalleen metsien, peltojen ja järvien poikki. Eikä kyseinen aika muutenkaan liene hassumpi nauttia luonnosta ja rauhasta ennen kuin luontokappaleet taas heräävät uuteen päivään.

FOREST

Luonnollisesti terveydellekin edullisten haihtuvien yhdisteiden määrä on suurempi syvemmällä metsässä ja lähellä maan pintaa kuin metsän reuna-alueilla ja korkeammalla puustossa.

Näinpä voisin summata, että kun menee joko juuri ennen puolta yötä tai niin sanotusti aamusta ”ennen sianpierua” keskelle metsää sateen vasta tauottua, voi melkein takuuvarmasti saada suurimman mahdollisen annoksen luonnon terveysvaikutteisia ilmassa leijailevia eteerisiä tuoksuja. Mutta muuhunkin aikaan sinne sopii mennä.

Jatka lukemista Parasta aikaa metsässä

Muumioiden luola ja kuolleiden kanjoni – hui mitä nimiä!


Ulkomailla on tullut harvakseltaan käytyä, valitettavasti. Mutta kun matkaan pääsee, niin kannattaa käydä jossakin hienossa paikassa eikä vain ”peltoa katsomassa”, kuten yksi kaverini aikoinaan totesi. Aiemmin kerroin Montezuman linna -nimisestä mestasta, ja tämäkin lyhyt juttu liittyy samalla Ameriikan-reissulla koluttuihin kohteisiin. Chinlessä, Arizonan osavaltiossa, sijaitsee paikka nimeltään Canyon de Chelly. Canyon de Chelly tunnetaan esimerkiksi yhtenä nykyisten pueblointiaanien esi-isien (mm. Anasazi- ja Hopi-intiaanit) asuinpaikkana ajalta 1000—1300 jaa., mutta sen jälkeen kanjonia ja lähiseutuja ovat asuttaneet lähinnä navajot, joiden maihin tuokin kanjoni nykyään kuuluu.

Hopi-intiaanien kori-, savi- ja käsitöitä Mesa Verden museossa.
Hopi-intiaanien kori-, savi- ja käsitöitä Mesa Verden museossa.

Kansallismonumentiksi vuonna 1931 julistettu Canyon de Chelly kätkee sisäänsä myös synkän historian, kun alueen navajoja tuppasivat tappamaan siellä niin toiset intiaaniheimot kuin espanjalaisetkin jo 1500-luvulta saakka. Nimet Canyon del Muerto (”Kuolleiden kanjoni”) ja Massacre Cave (”verilöylyn luola”) heijastelevat tätä historiaa.

Artikkelikuvassa oleva paikka on nimeltään Mummy Cave (”muumioiden luola”). Kuolleiden kanjonissa sijaitseva asuinpaikka edustaa ajalleen tyypillistä pueblointiaanien rakennustapaa ja taipumusta rakentaa vastaavia useampikerroksisia asumuksia kallionkielekkeiden alle säältä suojaan. Muumioluolan nimi juontaa sieltä 1880-luvulla löydetyistä muumioista (yllättäen). Kyselin tuntemaltani National Park Servicen työntekijältä, minkä ikäisiä löydetyt muumiot olivat ja mihin he tiettävästi olivat kuolleet, mutta vielä tähän hätään en ole ehtinyt saamaan vastausta. Kertoilen siitä sitten, kunhan tiedän lisää.

Muumioiden luolaa vastapäätä on näköalapaikka, jonka laelta on alas kanjoniin useamman sadan metrin pudotus. Eikä meikäläisen vastenmielisyys korkeita paikkoja kohtaan yhtään vähentynyt siitä, että jyrkänteen reunalla on vain reilun polven korkuinen ”suojamuuri”. Ehkä jos olisin ollut joulutonttu, tuo kivimuurin korkeus olisi ollut riittävä. Ei kuitenkaan taitaisi mennä Suomessa toleransseihin, jos tuollaisia olisivat kaiteet paikallisissa kansallispuistoissa. Mutta tuosta mummojen luolasta ainakin minun mielikuvitukseni muotoilee silmät, jotka tuijottavat tuimasti vastaan. Ehkä aikoinaan se olikin tarkoitus, että paikka rakennettiin tuon näköiseksi, ehkä ei.

Muurin korkeus n. 60 cm. Vapaa pudotus n. 600 metriä.

Kun edes kerran elämässään pääsee näkemään tällaisia paikkoja, niin se melkein riittää. Harmittaa vain, että alun perin muutaman viikon reissuksi suunniteltu Lounais-USA:n kiertomatka kutistui noin viikkoon, mutta sitten ajettiinkin urakalla paikasta toiseen. Ja kolmanteen. Ja neljänteen…

Joku voi tietysti kysyä, että pitikö ihan tuonne asti lähteä kuvaamaan paikkoja, joista on n kappaletta kuvia muutenkin netti pullollaan. Oikeastaan piti, sillä ensinnäkään pelkät kuvat eivät sävähdytä ollenkaan samalla tavalla kuin oleminen paikan päällä, eikä sitä paitsi vuosituhannen taitteessa netin sisältö ja kuvat – saati sitten Instagrammit sun muut rammarit olleet läheskään samassa mittakaavassa kuin nykyään. Joten mistäpä sitä silloin olisi tiennyt. Sitä paitsi, kun itse ottaa kuvia, niin niiden käyttöön ei tarvitse pyytää keneltäkään lupaa eikä kaivaa kuvetta.

Onneksi eivät ole muumiot ja konkistadorien kolkkaamien intiaanien henget alkaneet tuolla käynnin jälkeen ahdistella.

Kuvien oikeudet / Photo rights
(C) Mikko Lemmetti