Avainsana-arkisto: ympäristö

luonto ja hyvinvointi

Tampereella tehdään arvokasta tutkimusta luonnon hyvinvointivaikutuksista


Huomasin netistä taannoin mielenkiintoisen ilmoituksen, jossa etsittiin osallistujia kävelytutkimukseen. Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan toteuttama ja Koneen Säätiön rahoittama tutkimus on kaksivuotinen (2016–2017). Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, onko luonnossa liikkumisella ja siellä tehtävillä aistiharjoitteilla tarkkaavaisuutta, hyvinvointia ja elpymistä parantavia vaikutuksia.

Kävelytutkimus käynnistyi siis jo vuonna 2016, jolloin kaikkiaan 150 tutkimukseen vapaaehtoisesti osallistunutta koehenkilöä kävelivät touko- ja syyskuun välisenä aikana Ikaalisten kylpylän läheisyydessä sijaitsevan Voimapolun. Tänä vuonna 2017 kävelytutkimuksen kenttäosuus toteutetaan vastaavasti Tampereella sijaitsevan Hatanpään arboretumin alueella.

Koska luonnon terveysvaikutukset ja niiden tutkiminen kiinnostavat itseäni kovasti, päätin ilmoittautua tutkimukseen ja tein varta vasten reissun Tampereelle nääs. Tutkimuksen ollessa kesken en valitettavasti voi kertoa sen yksityiskohdista tarkemmin, mutta pääpiirteittäin käytännön toteutus menee seuraavasti.

Kokonaiskestoltaan kahdesta kahteen ja puoleen tuntiin kestävän testin aikana vapaaehtoiset koehenkilöt saavat tehdä tietokoneella mm. mielialaa ja keskittymiskykyä mittaavia tehtäviä. Koehenkilöiltä otetaan myös sylkinäyte ja heille puetaan sykemittari, joka tallentaa syketiedot koko testin ajan. Tehtävien jälkeen seuraa kävelyvaihe, joka tehdään tänä vuonna siis Hatanpään arboretumin puistoalueella. Kävelyn aikana suoritetaan useita rastitehtäviä, joissa apuvälineenä käytetään älypuhelinsovellusta.

Kävelyn kesto on noin tunti, ja kävelyn jälkeen palataan takaisin tutkimustiloihin, joissa otetaan jälleen sylkinäyte ja tehdään vastaavanlaiset tehtävät kuin ennen kävelyä. Kaikista näytteistä, syketiedoista, paikkatiedoista ja testivastauksista koostuvasta tiedosta tutkijat voivat päätellä, millä tavalla kävely ja tietoisuusharjoitteet ovat vaikuttaneet koehenkilöihin, eli minkälaisia fysiologisia ja psyykkisiä muutoksia on mahdollisesti tapahtunut ja onko esimerkiksi koehenkilöiden tarkkaavaisuus parantunut.

Kyllähän kävely luonnon helmassa rentouttaa

Keskiviikkopäivälle oli lisäkseni ilmoittautunut yksi vapaaehtoinen, joten ruuhkaa Hatanpäässä ei meistä syntynyt. Sitä vastoin arboretumin alueella oli muuten väkeä kuin Vilkkilässä kissoja huolimatta erittäin vaihtelevasta säästä.

Hatanpään kartanon edustalla olevalla kentällä on vain osa kaikkiaan 200 eri ruusulajikkeesta.

Seuraten älypuhelimessa näkyvää karttaa ja sillä GPS-paikannuksen perusteella liikkuvaa täppää, joka näytti kulloisenkin sijaintini, kävelin rauhalliseen tahtiin rastilta toiselle ja tein puhelimen näytölle plävähtäneet tehtävät numerojärjestyksessä. Hatanpään puistoalue on mahtavan kokoinen (taitaa olla lähemmäs 20 hehtaaria kaikkinensa) ja kerrassaan upea.

Sadettakin saatiin, mutta ei tutkimuskävelyn aikana.

 

Itse asiassa kolmesta eri puistosta koostuvalla alueella kiertelisi vaikka kuinka kauan, mutta tutkimuksen osalta noin tunnissa ei hirveästi ehdi jäädä kukkia haistelemaan niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikaan.

”Wake up and smell the roses!” on kehotus, jonka voi hyvin toteuttaa Hatanpään puiston ruusutarhassa.

 

Senpä vuoksi paljastan tässä, että otin varaslähdön hommaan kiertämällä perheen kanssa puiston jo aamupäivällä kaikessa rauhassa, jolloin pääsin niin katselemaan kuin myös haistelemaan uskomattoman monipuolisia kukkaistutuksia ja tutustumaan erilaisiin puu- ja pensaslajeihin.

Hatanpään kartanossa järjestetään mm. erilaisia tapahtumia ja juhlia, kuten häitä. Kartanon lähistöltä löytyy myös linnamainen huvila.

 

Silloin, kun on riittävästi aikaa, kukkien haisteluun puistossa onkin oivat mahdollisuudet, sillä esimerkiksi ruusuja on kaupungin sivuston tietojen mukaan jopa 200 erilaista lajiketta! Puiston alueelta löytyy myös tunnelmallinen pikku Kahvila Arboretum. Aamupäivällä ennen tutkimuskävelyä oli aivan pakko poiketa sielläkin sateensuojaan sekä kaffelle.

Tutkimuksen ohjeissa muuten sanotaan, että noin 1,5 tuntia ennen tutkimusta ei paranisi juoda kofeiinipitoisia juomia kuten kahvia, mutta käytiin sumppendeeroksella sen verran aikaisin, että ei ollut sitä ongelmaa. Eli sykkeet eivät olleet tapissa ainakaan kahvin takia.

Kävelytutkimuksen kävelyreitin pituus on noin neljä kilometriä, joten siinä saa varsin hyvän käsityksen puiston koosta.

 

Onpa kyse sitten tieteellisiin tarkoituksiin suunnatusta liikkumisesta tai oma-aloitteisesta sellaisesta, kierros luonnossa tekee poikkeuksetta hyvää monella tavalla. Verrattuna esimerkiksi haja-asutusalueen metsäympäristöön kaupunkipuistoalue on tietysti erilainen mm. äänimaailmaltaan. Korpien kätköissä ei välttämättä kuule aina edes lintujen ääniä, eikä tyynellä säällä metsäkään humise.

Arboretumin alueella ääniä vastaavasti oli monenlaisia: aaltojen kohina ja liplatus, lehtipuiden havina, ihmisten äänet, puutarhakoneiden pärinä – hoidetaanhan puistossa nurmikoitakin huolella. Siihen, miten ympäristöämme havainnoimme, on äänillä yhtä lailla tärkeä vaikutus kuin sillä, mitä näemme tai haistamme.

Pysähdy kuuntelemaan vaikka puron solinaa.

 

Hyviä harjoitteita

Kävelytutkimukseen valitut harjoitukset kunkin rastin kohdalla saivat hyvin kiinnittämään huomion erilaisiin asioihin luonnossa, joita ei välttämättä ”omin neuvoin” liikkumalla tule havainnoineeksi, ellei sitten tarkoituksella niin tee. Siksi voi olla hyvä totutella havainnoimaan ympäristöään tarkemmin, jolloin luonnossa liikkumisesta voi saada paljon enemmän hyötyä, kun pääsee ikään kuin pintaa syvemmälle.

Kuvittele vaikka olevasi lokinpoikanen: miten kokisit luonnon ja ympäristösi, jos olisit lintu? Mitä ajattelisit? Mitä tekisit ja mihin menisit?

 

Puistossa suoritetun kävelyn vertailuksi voisin mielelläni tehdä vastaavanlaisen reissun jossakin kansallispuistossa. Viime vuonna Ikaalisissa edellisen testiryhmän kiertämä Voimapolku voisi olla myös mielenkiintoista kiertää. Sellainen rajoite vuoden 2017 kävelyssä kuitenkin on, että aiemmin Ikaalisissa olleet eivät voi osallistua Tampereen-kävelyyn.

Oma Voimapolku tai Metsäkävely?

Suomessa on jo useita Voimapolkuja (ks. esim Suomen Mielenterveysseuran julkaisu) ja muitakin vastaavanlaisia reittejä löytyy. Lisäksi on mahdollista osallistua mm. metsäkylpyretkille, joita itsekin olen kouluttautunut pitämään. Tällaisilla retkillä tehdään mm. erilaisia aisti- ja tietoisuusharjoituksia sekä myös voimaannuttavia ja rentouttavia harjoituksia, jotka yhdessä ympäröivän luonnon ”sisäänrakennettujen” hyvää tekevien ominaisuuksien kanssa lievittävät tutkitusti stressiä, laskevat sykettä, kohottavat mielialaa sekä jopa tehostavat kehon omien puolustusmekanismien toimintaa.

Hatanpään puistoalueella voit oppia myös tunnistamaan erilaisia kasveja, mikä ei ole huono juttu sekään.

 

Tällaisiin tutkimuksiin kannattaa osallistua

Viime vuonna kävelytutkimukseen otti siis osaa 150 henkeä, ja tutkijoiden tavoitteena olisi saada vastaava määrä täyteen tänäkin vuonna. Tähän mennessä osallistuneita on lähemmäs 90, joten lisääkin mahtuu. Jotta otanta olisi mahdollisimman edustava, mukaan tulisi saada osallistujia monipuolisesti. Tutkijoiden mukaan enemmistö tutkimushenkilöistä on kuitenkin tähän mennessä ollut keski-ikäisiä naisia, joten meitä miehiä varmaankin kaivattaisiin joukkoon lisää – kannattaisihan meidänkin omaan terveyteemme vaikuttaviin asioihin kiinnittää huomiota.

Osallistuminenhan ei maksa mitään, on täysin vapaaehtoista, ja palkkioksi saapi vielä elokuvalipun. Myöskään erityistä kuntoa ei vaadita, kunhan pystyy tuon nelisen kilsaa käppäilemään omaan tahtiinsa ilman kiirettä.

Itse osallistuin niin pelkästä mielenkiinnosta aihetta kohtaan kuin mahdollisuudesta vierailla hienossa puistossa sekä ulkoilla viihtyisässä luontoympäristössä, mistä luulisin olevan pelkästään hyötyä niin fyysiselle kuin psyykkiselle hyvinvoinnille.

Esimerkiksi näkökulman vaihtaminen saattaa tuottaa uudenlaisia aistimuksia. Luontoa voi havainnoida vaikkapa maanpinnan tasolta.

 

Kaikesta huolimatta, vaikka Hatanpään puistoalueella käveleminen oli rentouttavaa, kuten missä tahansa kauniissa puistoissa, huomasin silti kaipaavani ihan perinteiseen kangasmetsään, johon pääsen aivan vaikka takaoveltani. Samaten käyminen vaikka Etelä-Konneveden kansallispuistossa tai missä tahansa paikassa, jossa ei välttämättä kuule kuin oman äänensä (eikä sitäkään, jos on hiljaa paikallaan), sopii silti rauhoittumiseen ja rentoutumiseen ainakin itselleni paremmin.

Jos kuitenkin pääsee edes hetkeksi irti arjesta ja kaupungin melusta vaikka läheiseen puistoon ja pystyy viettämään siellä aikaa ainakin puoli tuntia – joka monen tutkimuksen mukaan on ”vähimmäisvaatimus” – huomaa varmasti suotuisat vaikutukset omassa hyvinvoinnissaan ja kehossaan hyvässä lykyssä jopa ensimmäisellä kerralla. Ja mitä useammin pystyy luontoympäristössä liikkumaan, sitä enemmän hyötyä siitä on monella tavalla.

Luonto hoitaa ihmistä kuin äiti lastaan.

Ensin tutkitaan ja sitten hut…analysoidaan tulokset

Tampereen yliopiston kävelytutkimus päättynee kenttätutkimusten osalta viimeistään syyskuussa, jonka jälkeen alkaa armoton datan järsiminen. Tutkimuksen tuloksia voitaneen odottaa joskus ensi vuoden puolella, ja ne tullaan tutkija Tytti Pasasen mukaan julkaisemaan alan tieteellisissä julkaisuissa, jonka jälkeen niistä voinen jopa minä jotakin blogissani kirjoittaa.

Sitä ennen toivon, että tutkijat saavat kokoon riittävästi osanottajia myös tämän vuoden osuuteen ja että tutkimusaineistosta nousee esiin mielenkiintoisia huomioita metsäkävelyjen vaikutuksesta ihmisiin. Lopputulostahan tässä vaiheessa ei tiedä vielä kukaan, joten nähtäväksi jää.

Tampereen yliopiston psykologian oppiaineeseen kuuluvassa projektissa työskentelevät projektin johtaja, professori Kalevi Korpela (kalevi.korpela[at]uta.fi), tutkija FM Tytti Pasanen (tytti.pasanen[at]uta.fi) ja tutkimusassistentti PsK Pia Jussila (jussila.pia.m[at]student.uta.fi).

Jatka lukemista Tampereella tehdään arvokasta tutkimusta luonnon hyvinvointivaikutuksista →

Mainokset
blogi, kestävä kehitys, ympäristö

”Olen vihreä ja siitä ylpeä”


Ajattelin kokeilla kerran, miten hyvin vihreysaate menee läpi amerikkalaisessa Threadless.com-sivustossa, johon voi lähettää erilaisia graafisia töitä arvosteltavaksi ja mahdollisesti saada niitä laajempaan levitykseen esimerkiksi T-paidoissa, jos ne saavat hyvät pisteet. Ei mennyt, sillä vastaukseksi tuli jotakin siihen tyyliin, että ”työn laatu ja sisältö eivät täytä asettamiamme kriteerejä” jne jne.

En hirveästi uskonut itsekään, että tuollainen perusteksti vähän kikkailtuna uppoaisi keneenkään, joten en ollut kovin pettynyt ehdotuksen tultua bumerangina takaisin. Mutta T-paitaehdotuksen sanoma ei silti ole turha, sillä kyllähän meistä jokaisen pitäisi vähitellen alkaa tajuta, että maailma on aika kovaa vauhtia menossa päin sitä ihteään ja sille pitäisi saada stoppi. Moni toki tajuaakin, mutta liian monta puusilmää on vielä olemassa, joiden mielestä esimerkiksi ilmastonmuutos on satua siinä missä yksisarviset ja ufot.

Ilmastokokouksien tulokset ovat lähes poikkeuksetta pelkkää lämmintä ilmaa ja pullanmuruja, kuten entisen mummon pierut. Tavoitteet – jos niitä ylipäänsä asetetaan – laitetaan niin pitkän ajan päähän ja niin lieviksi, että niistä ei tarvitse tavoitteista päättäneiden tahojen enää silloin välittää tuon taivaallista, ja todennäköisesti 20-30 vuoden päästä silloin vallan hantaakissa olevat päättäjät sanovat, että ”tuolloin tehdyt päätökset eivät sido meitä”.

Tämmöinen mañana-meininki kyrsii kybällä, kun kaikkia toimenpiteitä vain lykätään tuonnemmaksi ja tuonnemmaksi, eikä mitään aleta tehdä juuri nyt ja heti. Viivytystaktiikan lisäksi voidaan tehdä jopa ihan 180 asteen suunnanmuutoksia, kuten tapahtui Yhdysvalloissa joskus 1980-luvulla. Nimittäin entinen presidentti Jimmy Carter oli vihreä mies siinä suhteessa, että hän halusi asennuttaa Valkoisen Talon katolle aurinkopaneelit, koska ymmärsi uusiutuvan energian idean, ja 1970-luvulla ollut energiakriisi vaikutti Carterin päätökseen.

No, eipä mitään: Carterin jälkeen puikkoihin astui Ronald Reagan, joka oli stetsonhattunsa alla pähkäillyt, että eihän mitään ilmastonmuutosta ole olemassakaan ja käski heivata Valkoisen Talon aurinkopaneelit Nevadaan, menivätköhän sitten Las Vegasiin vai minne. Eikä Reaganin jälkeen meno paljon parantunut, kun soikeassa byroossa hääräilivät niin Yrjö Puska vanhempi ja Yrjö Puska nuorempi sitten myöhempinä vuosina.

Vielä nykyäänkin monet kongressimiehet ja senaattorit hekottelevat julkisesti ilmastonmuutokselle ja saastumiselle, ja äänestävät kaikkia sellaisia lakiehdotuksia vastaan, joilla edes yritettäisiin vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, tuottaa ympäristöystävällisempää energiaa, valmistaa vähemmän saastuttavia autoja ja niin edespäin. Ja sitten vielä lukuisa joukko valveutuneita kansalaisia heitä äänestää. Hohh…

Vihreä näkökulma ei oikein toimi myöskään Kiinassa tai Intiassa, joissa työnnetään ilmoille enemmän skeidaa kuin mitä valveutuneemmat maat, kuten Suomi, voivat koskaan omilla toimillaan vähentää. Teollisuus ja autoilu kasvaa vauhdilla, ja päästöt sen kuin lisääntyvät. Suomessa halotaan hiuksia ja vingutaan joistakin kotitalouksien takkojen lämmityksistä, että ”ne ovat merkittäviä ilmanlaatua huonontavia tekijöitä” ja samalla jarrutetaan vero- ja muilla päätöksillä sähköautoilun ja todellisilla biopolttoaineilla kulkevien ajoneuvojen käyttöä.

Minäkin ostaisin mielelläni jonkun fleksifuel-mallin, jos vain voisin tankata sen yhtä helposti kuin nykyisen tervahöyryni millä tahansa huoltoasemalla – siis jos minulla olisi edes varaa ostaa uusi auto, joka käy jollakin muulla aineella kuin dieselillä tai bensalla. Mutta ajoneuvoverotuksella on huolehdittu siitä, että ei ole. Voisin ajaa sähköautollakin, jos pikalatauspisteitä olisi niin ikään kaikilla huoltoasemilla, tai ainakin auton kertalatauksen toimintasäteellä.

Ehkä pitäisikin ostaa hevoinen ja sille kauroja. Todennäköisesti pärjäisin paljon paremmin myös näin talvikelillä, kun aurauksistakin on ruvettu säästämään. Sehän olisi varsin ekologista, jos olisi heppa ja reki, ja se orgaaninen oheistuote, jota polle tuottaa, menisi kuivattuna ja palikoiksi pakattuna uuniin. Kellähän olisi nelijalkainen myynnissä?

Paitamalli / T-shirt design (C) Mikko Lemmetti 2013

omat viritykset, retkeily

Näin otat kuivausrummun nukan hyötykäyttöön kotona tai retkellä


Teemalla vaihtoehtoiset sytykkeet jatketaan. Tällä kertaa koeponnistuksessa on nukka, jota syntyy kuivausrummun suodattimiin kuivattaessa vaatteita ja joka normaalisti heitetään muiden jätteiden mukana pois. Mutta miksi? Nukkaahan voi käyttää myös sytykkeenä, ja siihen se sopii varsin mainiosti.

Kuivausrummun suodattimiin ja sisuksiin kertyvä nukka on hyvin hienojakoista ja sinällään todella helposti syttyvää, joten sellaisenaan sitä ei kannata laittaa esimerkiksi takkapuiden joukkoon. Kotitalouksissa pyörii varmasti myös tyhjiä WC-paperi- tai talouspaperirullan pahviholkkeja, jotka nekin menisivät monella kuivajäteastiaan tai energiajätteeksi.

Nukkatupot kannattaa työntää väljästi tyhjien pahviholkkien sisään, jolloin ne eivät pala liian nopeasti. Tiiviimpänä myttynä palaminen on tasaisempaa ja hitaampaa, jolloin tuli ehtii tarttua paremmin sauna- tai takkapuihin. Kuivurinukkaa sisältävä pahvirulla asetellaan sopivasti puiden väliin ja sytytetään pahvitötterö. Jos sytytät nukan, se todennäköiseti palaa vain päältä ja hiipuu. Tässäkin riittävä ilmansaanti on tärkeää.

Kuivurinöyhdän täppiminen pahvirullan sisään toimii hyvin sisäkäytössä, mutta siinä on parikin muuttujaa. Ensinnäkin kotitalouksien pyykinkuivauksessa ei välttämättä synny kovin paljon nukkaa ainakaan kovin lyhyessä ajassa, ja retkeilykäytössä pahvirullien kuskaaminen mukana – vaikka sinänsä kevyitä ovatkin – ei välttämättä ole järkevää.

Jos nukkaa on vähemmän käytettävissä, eikä pahvisia rullia huvita kanniskella, voit tehdä retkikäyttöön sopivia sytykkeitä siitä seuraavasti: ota nukkaa juuri sen verran, että saat pyöritettyä käsissäsi siitä n. 6–7 sentin mittaisen pitkulaisen pötkön. Hanki joko ns. sätkäpaperia tai käytä sanomalehtipaperista tehtyjä kapeita suikaleita ja kääri nukkapötkö sätkäpaperin tai sopivien sanomalehtipaperisuikaleiden sisään.

Sätkäpaperissa on yleensä valmiina liimapinta, joka tarttuu kiinni kostuttamalla. Tupakkalaki varmaankin kieltäisi ohjeen näyttämisen, joten sen vuoksi en esitä sätkäpaperin käyttöä tässä, joten itse kukakin kokeilkoon omalla onnellaan. Sanomalehtipaperisuikaleen reunat voit liimata tavallisella liimapuikolla, jonka liima kuivuu nopeasti. Pienet nukkatötteröt mahtuvat vaikka tyhjään pitkien tulitikkujen askiin tai johonkin muuhun pieneen rasiaan ja kulkevat mukana vaikka ulkoilupuvun rintataskussa.

Mikäli kuivurinöyhtää tulee omassa huushollissa liian vähän, sitä voi kysellä vaikka naapureilta tai jopa pesuloista, joissa sitä syntyy huomattavasti enemmän. Tämänkin jutun nukka on juuri pesulasta kotoisin. En takaa systeemin toimivuutta kaikissa olosuhteissa ja kaikilla, mutta kokeilemalla löytää parhaat asetukset. Toki allergisen ei kannata lähteä tähän leikkiin, ja normaalinenäinenkin saattaa muutaman kerran aivastella.